Mainos

Suomen presidentinvaali 2024

  • 691 013
  • 6 686

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ulkoministerin paikka on vähän erilainen verrattuna muihin ministereihin, koska ulkoministeri on presidentin alla, mitä ministeriön harjoittamaan politiikkaan tulee. Kuka sitä oikeasti tietää, mitä Haavisto on saanut aikaan tai jättänyt saamatta. Natoon liittyessä Niinistö on kantanut vastuun ja tehnyt tärkeimmät päätökset.

Sama pätee tietysti muihinkin ehdokkaisiin suurelta osin: ulkopuolisten on vaikea arvioida, mitä kukin on oikeasti itse saanut aikaan, mitkä seuraukset (positiiviset tai negatiiviset) ovat olleet ehdokkaan omaa ansioita.

Omalla empiirisellä otannallani Haavisto on ehdokkaista se, joka on vähiten myöntänyt tekemiään virheitä. Ylen tentissä kysyttiin kannan vaihtumisesta suhteessa Venäjään: "koska kantanne muuttui?". Haavistolta ei tähän(kään) vastausta saanut. Vastaus oli jotain luokkaa: "katselin valiokunnan silloisia mietintöjä ja olihan siellä muitakin..." Tosiasia on kuitenkin se, että vielä vuonna 2019 ulkoministerinä toiminut Haavisto toivoi Financial Timesin haastattelussa, että EU parantaisi suhteitaan Venäjään, koska se edistää Euroopan turvallisuutta kansainvälisten konfliktien, transatlanttisten jännitteiden ja Brexitin paineessa. Baltiassa tätä lausuntoa vähemmän yllättävästi paheksuttiin.

Asia nyt vaan on niin, että jos ei tee virheitä, ei ole tehnyt mitään muutakaan. Kaikille niitä tulee (joillekin tietysti enemmän tekemisen määrään liittyen). Mun on vaikea saada passiivilause-haavistosta vastuunkantajaa tai tekijämiestä. Siihen ei riitä se, että name-droppaa Ahtisaaren tai muiden hyvämaineisten henkilöiden nimiä. Tai joillekin riittää, mutta siihen en taas voi vaikuttaa.

Niissä asioissa, jotka voidaan verifioida, Haaviston päätökset tai kannanotot eivät ole kovinkaan kehuttavat. Carunan nyt tuntee jokainen, Haavisto veti nimensä paperiin, jolla päätös tehtiin. Haavisto päätti.

Haavisto on käytännössä koko poliittisen uransa ajan halunnut ajaa Suomen puolustusmenoja alas. Haavisto vastusti Naton jäsenyyttä vielä tammikuussa 2022. Nämä kannat tietysti muuttuivat, kun kansan mielipide muuttui. Ydinvoimaa Haavisto on tietenkin vastustanut, vaikka korvaava kivihiileen perustuva energia on ollut moninkertainen saastuttaja. Siinäkin on sitten takki kääntynyt.

Kehitysapu: tässä Haavisto tuore kannanotto: noissa kommenteissa tuohon on paljon (tietysti) roskaa, mutta on siellä ihan valideja pointtejakin. Ajatteleeko Haavisto tosiaan, että kehitysapua annetaan, jotta voisimme vaikuttaa, ja Ukrainan tukemiseen tarvitsemme liittolaisia, (joita voidaan ostaa kehitysavulla)? Mitä ihmettä?

Tämä oli se, mitä alun perin kommentoin. No, nyt tuli sitten vähän pidemmät perustelut. Ylivertainen osaaminen päätöksiä tai kannanottoja katsellessa ei tule ensisijaisesti mieleen Haavistosta. Jos katsotaan minkälainen ymmärrys ehdokkailla on Venäjän harjoittamasta politiikasta, (ja sitä näissä oloissa varmasti tulisi katsoa), Halla-aho ei jää osaamisessa Stubbin, Rehnin tai Haaviston taakse. Halla-aho taitaa olla ainoa, joka ymmärtää venäläisiä ja ukrainalaisia alkuperäislähteitä, muut joutuvat keräämään tietonsa suodattimien kautta. Vähintäänkin täysin ylivertainen on terminä täysin liioiteltu. Selvennetään vielä sen verran (vaikka kirjoitinkin Haavistosta): en pidä myöskään Rehniä tai Stubbia täysin ylivertaisina osaajina verrattuna Halla-ahoon. Kaikilla on omat virheensä/heikkoutensa, aivan samoin kuin jokaisella on omat vahvuutensa.

Kiitos perusteluista. Jännä kylläkin on tämä pelikirja, jossa omien suosikkien ansioiden luettelemisen sijaan käytetään kaikki paukut ei toivotun ehdokkaan epäkohtien ruotimiseen. Tai no, ei nyt sentään. Löytyihän sieltä nämä akateemiset ansiot, joiden merkitys presidentin tehtävässä jäi minulle vielä vähän epäselväksi.

Paljon onkaan muuten professori Stubbin H-indeksi, kun en löytänyt siitä tietoa?
 
ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Jännä kylläkin on tämä pelikirja, jossa omien suosikkien ansioiden luettelemisen sijaan käytetään kaikki paukut ei toivotun ehdokkaan epäkohtien ruotimiseen
Olen ollut havaitsevinani, että nimimerkki Snakster esiintyy melko tiuhaan perussuomalaisia koskevissa keskusteluissa, mutta kyse on tässä tapauksessa varmaan jostain muusta.

Osannut ja osannut. Stubb on kannattanut Natojäsenyyttä jo pitkään ja Halla-aho, joka nyt esiintyy kovanakin Venäjä-kriitikkona on kuitenkin katsonut hiljaa vierestä, kun oman puolueen kotrot ja huhtasaaret ovat flirttailleet idän tsaarin kanssa. Ja siirtyihän PS Halla-ahon ohjauksessa EU:n ID ryhmittymään, joka on EU:n venäjämielisin ryhmittymä.
Onhan se Halla-ahokin tainnut kannattaa Natoa jo iät ajat. Kuten myös Rehn.

Oma ääni lähtee pitkällisen harkinnan jälkeen Rehnille. Nähdäkseni paras ehdolla olevista, eikä ole syytä taktikoida.
 
Luoto

Jäsen
Rehnillä on esimerkiksi se typerä Fennovoima-kupru.
Kun jatkiksessakin elää sitkeästi käsitys Rehnin Fennovoimakuprusta, niin tehdäänpä selväksi kenen kuprusta olikaan kyse.

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Kun jatkiksessakin elää sitkeästi käsitys Rehnin Fennovoimakuprusta, niin tehdäänpä selväksi kenen kuprusta olikaan kyse.

Tuosta blogikirjoituksesta alle vuosi myöhemmin Rehn oli elinkeinoministerinä Sipilän hallituksessa sumplimassa vastahakoista Fortumia osakkaaksi Pyhäjoen ydinvoimalahankkeeseen, joka mahdollisti sen, että hanketta venäläisten kanssa lähdettiin toteuttamaan. Silloin juuri tuo kirjoitus taisi kadota Rehnin blogista.

Sipilä siinä varmastikin pääpäsmäri oli, mutta ei Rehn tuosta voi vastuutansa väistää. Eikä väistäkään vaan on sanonut kantavansa vastuun niistä huonoista päätöksistä mitä silloin oli ollut tekemässä.

***

Oma tarkoitukseni ei ollut nostaa Rehniä tikun nokkaan, vaan kävin vain läpi sitä, että kaikilla ehdokkailla on omat Venäjä-juttunsa käsiteltävänään. Eiväthän he toki tehneet sinänsä mitään muuta, kun noudattivat Suomen ulkopoliittista linjaa ja / tai toimivat sen mukaisella tavalla. Ei kyseessä ollut mikään pahantahtoinen ja petoksellinen toiminta tai putinismi. Minusta oleellisinta liiallisen jälkiviisastelun sijasta keskittyä siihen, miten ehdokkaat nyt ajattelevat. Venäjään suhtautumista pitää toki käydä Suomen poliittisen linjan osalta läpi noin muuten, mutta lyömäaseiksi siitä ei tässä kisassa ole.
 
Viimeksi muokattu:
Itsekään en ollut kuullut aiemmin mitään (tai ainakaan muista) noista Floresin sekoiluista, mutta riittäähän niitä:

Mutta kun puolue ja seksuaalinen suuntautuminen on "oikea" niin eipä näitä nosteta esille :)
 
Randalf

Jäsen
Mutta kun puolue ja seksuaalinen suuntautuminen on "oikea" niin eipä näitä nosteta esille :)

Eipä näillä siinä määrin mässäilty ole, mitä voisi toisaalta kuvitella, joku ehkä toivoakin, mutta onhan nämä nyt jossain määrin esillekin nousseet:

IS: Presidenttiehdokkaiden ja puolisoiden taustat: Riita asuntokaupasta, halventavia kirjoituksia, parkkisakkoja, naisten lyömistä..
20.12.2023

Myös ainakin Iltalehdellä oli joku vastaava artikkeli, mutta kuului niihin Plus-sisältöihin, niin en osaa siitä sen tarkemmin sanoa. Ylekin oli Antonion sekoiluista 2012 vaalien alla kirjoitellut, mutta nyt ollut hiljaista; toki näitä ehdokkaiden puolisoja/lähipiiriä ja sen sellaisia juttuja ei Yleltä ole muutenkaan ihan hirveästi enää tainnut tulla, joten tässä en näkisi, että ketään ehdokasta olisi kohdeltu sen erikoisemmin kuin toista.

Kun tämä tämä "oikea puolue" -kortti nousi taas kerran esiin, niin ihan yleisellä tasolla todettava, että omasta mielestäni Suomen mediakenttä kohtelee poliittisia puolueita loppujen lopuksi varsin tasapuolisesti. Esimerkiksi usein parjattu Ylekin antaa kyllä ääntä ja tilaa ihan koko puoluekentälle eri kanavillaan, vaikka jotkut kovasti jaksavat valittaakin, ettei sitä tai tätä kohdella tarpeeksi silkkihansikkain, tai vastaavasti tätä tai tuota taas kohdellaan.

Tätä voisi kuitenkin katsoa siitäkin näkökulmasta, että mitä raflaavampaa kieltä käyttää, sitä enemmän niitä puheita myös perataan ja haastetaan. Ei siinä, on siellä toki yksittäiset toimittajat esiintyneet aika asenteellisina tai muuten huonosti, mutta mielestäni ko. media on isossa kuvassa antanut ihan reilua mediatilaa koko puoluekentälle jos ja kun nyt lähinnä politiikka- ja vaalitiedottamisesta ja -keskustelusta puhutaan.

Noh, se siitä.

Omasta äänestyspäätöksestä sen verran, että enimmäkseen olen pyöritellyt akselilla Rehn-Haavisto-Stubb. Olli Rehniä en vielä joitakin kuukausia sitten edes miettinyt, mutta kuten monet ovatkin jo todenneet, niin näistä vaihtoehdoista olisi aikalailla se kansaa yhdistävin presidentti, joka osaa paketoida liberaaleja arvoja pakettiin, jonka konservatiivimmatkin ihmiset jotenkin ostavat. Tätä mielestäni nyt kaivattaisiinkin. Saatanpa hyvinkin raapustaa nyt sen kolmosen lappuun.

Stubb ja Haavisto taas ovat omanlaisiaan ulkopolitiikan ja kansainvälisten pöytien konkareita, joilta molemmilta löytyy omat, erilaiset vahvuutensa ja mörkönsä. Haavisto on mielestäni lukuisissa yhteyksissä osoittanut, että esimerkiksi neuvotteluosaamista tosiaan löytyy ja lienee jättänyt itsestään maailmalla ihan hyvän kuvan. Toisaalta nämä täälläkin mainitut kohunpoikaset ovat miehen tähteä vähän laskeneet...

Stubbin verkostot ja näkemys miellyttävät ja uskon, että häneltä se presidentillinen rooli taittuisi oikein hyvin. Moni asia voisi hänessä lähtökohtaisesti tökkiä, mutta juurikin esimerkiksi Haavistoon verrattuna mukavan suoranasanainen ja selkeä "olin väärässä" -jälkianalyysi antaa yllättävän paljon anteeksi! Todennäköinen presidentti ja ei minulla mitään nokan koputtamista tässä ole.

Olin kirjoittamassa muistakin ehdokkaista muutaman sanasen, mutta itseasiassa @Teresa tyhjensi aika hyvin pajatson taannoisessa kommentaarissaan; itsellä on samansuuntaisia ajatuksia useammankin ehdokkaan osalta, toki tapani mukaan sillai... pehmeämmin ja tylsemmin!

Pari "kunniamainintaa" kuitenkin:

Jussi Halla-aho
Arvostan asiantuntemusta ja monessa suhteessa erittäin pätevää argumentaatiota. Halla-ahon retoriset kyvythän ovat ensiluokkaiset ja hän vaikuttaa usein olevan tilanteen päällä ja muiden keskustelijoiden yläpuolella. Näistä ominaisuuksistahan se Mestari-kulttikin on jatkanut jalkojaan melkoisiin mittasuhteisiin ja alunperin vissiin ironiseksikin(?) tarkoitettu heitto on nyt joissain piireissä kiusallisen vakavaa henkilöpalvontaa. Ihmekös tuo, onhan Mestari ollut kaikessa oikeassa t. Ville Rydman.

Halla-ahon kirjoituksien tonkimiseen en enää itse jaksa lähteä, mutta onhan siellä kiistatta juttuja, joita olisi mielestäni voinut ihan suoraan vaan pahoitella. Tämä tietynlainen "rapatessa roiskuu" -ehdottomuus epäilemättä nostaa Halla-ahon suosiota toisaalla, mutta mielestäni tekee hänestä lähinnä tätä presidentinvaalia ajatellen vähän haastavan saada kunnon tarttumapintaa... Mies osaa pöyräyttää ja argumentoida asiat mestarillisesti itselleen suotuisasti ja tosiaan slaavi-ekspertiisi on kovaa valuttaa. Sinänsä hienoa, ettei kampanjassa lähde esittämään yhtään pehmeämpää arvojohtajaa tai "pressapersoonaa" mitä oikeasti on(?), mutta tämä lienee myös se syy, miksi en usko Halla-ahon toiselle kierrokselle pääsevän. Tavoittanee ja vakuuttanee esiintymisellään ja argumentoinnillaan jonkin verran sitä Aaltolan taannoin mainostamaa "hiljaista enemmistöä" jolla ei ennestään ollut vahvaa suosikkiheppaa tähän kisaan, mutta todella hyhmäinen arvojohtajuus tai sen puute, mainetaakka, potentiaalinen "mainehaitta" ja haluttomuus lähteä näitä särmiä tosissaan hiomaan myös maksavat paljon.

Halla-ahon suurimpia etuja on se, että siinä missä esimerkiksi monet Haavistoa pitkään kannattaneet ovat saattaaneet vaihtaa venettä kisan aikana, ei Halla-ahon pohjakannatus taida hirveästi kärsiä mistään kohuista tai vaikkapa huonosti valituista sanoista ja toisaalta kasvunvaraa hiljaisen enemmistön parissa on tosiaan löytynyt. Strategisesta päättäväisyydestä on siis annettava kampanjatiimille pisteet. Omaan makuuni kaikessa haiskahtaa kuitenkin vähän liikaa konservatiivien kosiskelu ilman todellista halua "liennyttää" ilmapiiriä, jonka tulehtuneisuudesta toki kantaa vastuuta myös ns. toinen laita, jos tätä blokkiretoriikka halutaan käyttää, mutta tämä on varmaan kampanjan näkökulmasta kai myös hyvä asia.

Summa summarum, kuuntelen mielenkiinnolla Halla-ahon puheenvuoroja ja näkemyksiä. Arvostan sitä, ettei hän yritä manipuloida tai pukea "seuraajiaan" joksikin muuksi, kuin mitä ovat, vaan jättää vastuun tekemisistään ja sanomisistaan täysimittaisesti tälle laumalle. Kun ei puutu, niin ei joudu muiden puolesta selittelemäänkään. Niin no, minä sitten toisaalta juuri toivoin selkeämpää arvojohtajuutta tässä suhteessa... No, oli miten oli, annan hänelle tunnustusta osaamisestaan, mutta hän ei ole minun presidenttini.

Li Andersson
Mielestäni maailma olisi huomattavasti parempi paikka, jos Li Andersson voisi vaikuttaa asioihin enemmän. Itseasiassa maailma olisi uskomattoman paljon parempi paikka, jos Li Anderssoneja olisi enemmän.

Kivassa maailmassa Li Anderssonia kuunneltaisiin enemmän. Tosi kivassa maailmassa mm. Li Anderssoneja olisi jo kuunneltu enemmän.

Valitettavasti emme elä kivassa maailmassa. Li Andersson on tämän maan kovimpia poliitikkoja, mutta tämä barbaarinen, kova, kylmä voimapolitiikan maailma ei ole areena Presidentti Anderssonille. Ymmärrän, miksi osalla Andresson ja Vasemmistoliitto nostaa niskakarvat pystyyn. Itse kuitenkin ajattelen, että on ihan tervettä haastaa asiallisesti rakenteita, jotka eivät mitenkään aukottomasti toimi ja näille ajatuksille soisi enemmänkin jalansijaa, jos maailma ei olisi täynnä ahneita munapäitä, joista itäinen naapurimme on mitä parhain esimerkki.
 
Viimeksi muokattu:

rpeez

Jäsen
joten tässä en näkisi, että ketään ehdokasta olisi kohdeltu sen erikoisemmin kuin toista.

Kun tämä tämä "oikea puolue" -kortti nousi taas kerran esiin, niin ihan yleisellä tasolla todettava, että omasta mielestäni Suomen mediakenttä kohtelee poliittisia puolueita loppujen lopuksi varsin tasapuolisesti. Esimerkiksi usein parjattu Ylekin antaa kyllä ääntä ja tilaa ihan koko puoluekentälle eri kanavillaan, vaikka jotkut kovasti jaksavat valittaakin, ettei sitä tai tätä kohdella tarpeeksi silkkihansikkain, tai vastaavasti tätä tai tuota taas kohdellaan.

Jotenkin on vaikea uskoa, että Floresin seikkailuista ei olisi huudettu enemmän jos puolue olisi koodinimi <ps>. Ehkei YLE, mutta kaikki muut lähteet kuten vihervasemmiston blogit ja sen sellaiset.
 
rpeez

Jäsen
Stubbin kannatus on kääntynyt laskuun ja Haavisto on ohittanut hänet. Rehn ja Halla-aho ovat tasoissa kaukana johtokaksikon takana.

Stubbin menettämät äänet on isolta osin menneet mitä todennäköisimmin Rehnille, Rehnin viimeaikaisten hyvien esiintymisten takia.

Toisella kierroksella uskon, että ne äänet palautuvat Stubbille.

Edit. Tuon gallupin perusteella voi sanoa jo varmaksi, että toisella kierroksella on Stubb ja Haavisto. Aika erikoista on myös iso ero mies ja naisäänestäjien välillä.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jotenkin on vaikea uskoa, että Floresin seikkailuista ei olisi huudettu enemmän jos puolue olisi koodinimi <ps>. Ehkei YLE, mutta kaikki muut lähteet kuten vihervasemmiston blogit ja sen sellaiset.
Mites paljon tuota Halla-ahon lehtolasta on retosteltu missään mediassa esim näiden vaalien aikana - siis koko sitä vyyhtiä perhearvojen vankalta ystävälltä? Minusta on yllättävän hyvin säilynyt se linja, että ehdokkaiden perhe-elämää käsitellään silkkihansikkain. Ja ihan hyvin näin.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Jotenkin on vaikea uskoa, että Floresin seikkailuista ei olisi huudettu enemmän jos puolue olisi koodinimi <ps>. Ehkei YLE, mutta kaikki muut lähteet kuten vihervasemmiston blogit ja sen sellaiset.
Näin mäkin luulen. Aikamoinen hulabaloo olisi tälläkin palstalla, jos Hilla Halla-aho olisi mätkinyt turpaan ja ajellut kännissä.
 
rpeez

Jäsen
Mites paljon tuota Halla-ahon lehtolasta on retosteltu missään mediassa esim näiden vaalien aikana - siis koko sitä vyyhtiä perhearvojen vankalta ystävälltä? Minusta on yllättävän hyvin säilynyt se linja, että ehdokkaiden perhe-elämää käsitellään silkkihansikkain. Ja ihan hyvin näin.
Ehkä moraalikäsityksemme on ihan erilaiset kun pidän lehtolasta todellakin ihmisten yksityisasiana, eikä kuulu muille. Ilmeisesti vihervasemmisto ajattelee siitä samoin.

Tietty pahoinpitelyt joku voi laittaa samaan kategoriaan, ei siinä mitään. On hyvä niinkuin sanot ettei perhe-elämää riepotella. Esitinkin vain arveluni ettel Floresin toimintaa olisi katsottu läpi jonkun toisen tekemänä.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ehkä moraalikäsityksemme on ihan erilaiset kun pidän lehtolasta todellakin ihmisten yksityisasiana, eikä kuulu muille. Ilmeisesti vihervasemmisto ajattelee siitä samoin.
No liittyy siis perinteisiin, konservatiivisiin perhearvoihin, joita ymmärtääkseni Halla-aho puolueineen on vahvasti ajanut. Varmasti täälläkin olisi vallinnut kunnioittava hiljaisuus, jos Sanna Marinilla olisi ollut syrjähypyn seurauksena au-lapsi. Siis ei. @Mojo
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
No liittyy siis perinteisiin, konservatiivisiin perhearvoihin, joita ymmärtääkseni Halla-aho puolueineen on vahvasti ajanut. Varmasti täälläkin olisi vallinnut kunnioittava hiljaisuus, jos Sanna Marinilla olisi syrjähypyn seurauksena ollut au-lapsi. Siis ei. @Mojo
Onhan siitä lapsesta tällä palstalla aikaisemmin kirjoiteltu, muttei nyt tämän vaalikampanjan aikoihin ja hyvä niin. Erona pitäisin kuitenkin sitä, että lapset ovat syyttömiä vanhempiensa tekemisiin, kun taas aikuiset vastatkoon omista virheistään ja toilailuistaan.
 
hege

Jäsen
Itse luulen myös, että Stubb nyt menettänyt ääniä Rehnille jossain määrin ja saanee niitä takaisin toisella kierroksella (jos sinne pääsee) mutta mielenkiintoista on jos Haavisto voittaa Stubbin sanotaan vaikka 4-5% ensimmäisellä kierroksella niin kumpi on voimakkaampi ilmiö: ns. oikeistein äänien keskittyminen Stubbille vai "voittajan kelkkaan hyppäämisen" ilmiö ja Haaviston vahvistuminen?
 
Pitäisi olla paljon suurempi ero, toki jotain nostetta saisi jos voittaisi ensimmäisen kierroksen - silti Stubbin asema on hyvin varma. Ja tosiaan epäilemättä on jonkin verran menettänyt ääniä edukseen esiintyneelle Rehnille. Mutta toisella kierroksella Rehnin äänestäjät tulevat hyvin selkein numeroin menemään Stubbin taakse.
 
Analyzer

Jäsen

Kuin tilauksesta tuli Rehnin Rosatom-seikkailun yksityiskohtainen läpivalaisu toimittaja Nurmen kynästä osana IL-juttusarjaa, jossa käsitellään ehdokkaiden Venäjä-suhdetta.

Itselleni tästä vahvistui kuva, että Rosatom oli ennenkaikkea Niinistön ja Sipilän projekti. Tai ainakin sen loppuun saattaminen oli heille tärkeää. Rehn sitten oli ministeripestin vuoksi sen yksi keskeinen toteuttaja. Valta ja vastuu kulkee käsikädessä. Jos henkilökohtainen raja ylittyy voi myös kieltäytyä tehtävästä ja astua sivuun. Raja ei ylittynyt.
 
Luoto

Jäsen
Tuosta blogikirjoituksesta alle vuosi myöhemmin Rehn oli elinkeinoministerinä Sipilän hallituksessa sumplimassa vastahakoista Fortumia osakkaaksi Pyhäjoen ydinvoimalahankkeeseen, joka mahdollisti sen, että hanketta venäläisten kanssa lähdettiin toteuttamaan. Silloin juuri tuo kirjoitus taisi kadota Rehnin blogista.

Sipilä siinä varmastikin pääpäsmäri oli, mutta ei Rehn tuosta voi vastuutansa väistää. Eikä väistäkään vaan on sanonut kantavansa vastuun niistä huonoista päätöksistä mitä silloin oli ollut tekemässä.

***

Oma tarkoitukseni ei ollut nostaa Rehniä tikun nokkaan, vaan kävin vain läpi sitä, että kaikilla ehdokkailla on omat Venäjä-juttunsa käsiteltävänään. Eiväthän he toki tehneet sinänsä mitään muuta, kun noudattivat Suomen ulkopoliittista linjaa ja / tai toimivat sen mukaisella tavalla. Ei kyseessä ollut mikään pahantahtoinen ja petoksellinen toiminta tai putinismi. Minusta oleellisinta liiallisen jälkiviisastelun sijasta keskittyä siihen, miten ehdokkaat nyt ajattelevat. Venäjään suhtautumista pitää toki käydä Suomen poliittisen linjan osalta läpi noin muuten, mutta lyömäaseiksi siitä ei tässä kisassa ole.
Rehn on kuitenkin täällä nostettu moneen kertaan tikun nokkaan, vaikka hän oli Rosatomin hanketta vastaan. Firman eli hallituksen johtajaa tai johtajan edustamaa puoluetta en ole huomannut syytettävän kertaakaan.
Tuossa blokissa selviää täysin, että Rehn oli Rostomia vastaan. Ja kuten Rehn kirjoittaa, "Kyse on koko hallituksen teollisuuspolitiikan linjasta, josta pääministeri Stubb tietysti viime kädessä vastaa." En ole huomannut että täällä olisi kukaan tarjonnut vastuuta Stubbille, mutta Rehnin syyllistämistä erilaisilla heitoilla riittää.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
En ole huomannut että täällä olisi kukaan tarjonnut vastuuta Stubbille, mutta Rehnin syyllistämistä erilaisilla heitoilla riittää.
Siis sekä täällä että mediassa on uutterasti kritisoitu Stubbia (ja hyvästä syystä). Rehn on tässä täysin oikeutetusti jäänyt täysin sivurooliin. Tietysti keskustalainen uhriutuminen julman etelän median kynsissä on jonkinlainen automaattinen refleksi...
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Rehn on kuitenkin täällä nostettu moneen kertaan tikun nokkaan, vaikka hän oli Rosatomin hanketta vastaan. Firman eli hallituksen johtajaa tai johtajan edustamaa puoluetta en ole huomannut syytettävän kertaakaan.
Tuossa blokissa selviää täysin, että Rehn oli Rostomia vastaan. Ja kuten Rehn kirjoittaa, "Kyse on koko hallituksen teollisuuspolitiikan linjasta, josta pääministeri Stubb tietysti viime kädessä vastaa." En ole huomannut että täällä olisi kukaan tarjonnut vastuuta Stubbille, mutta Rehnin syyllistämistä erilaisilla heitoilla riittää.

Eiköhän tuo johdu ihan yksinkertaisesti siitä, että tällä palstalla selvä enemmistö on Stubbin takana eivätkä halua nostaa suosikistaan mitään kriittistä esiin.

Toki sitä kritiikkiä Stubbin toimista saa lukea aika paljon lehdistä, sillä Stubb on tehnyt hämmentävän paljon virheitä poliittisen uransa aikana.
 
Luoto

Jäsen
Siis sekä täällä että mediassa on uutterasti kritisoitu Stubbia (ja hyvästä syystä). Rehn on tässä täysin oikeutetusti jäänyt täysin sivurooliin. Tietysti keskustalainen uhriutuminen julman etelän median kynsissä on jonkinlainen automaattinen refleksi...
"Täällä" eli tässä ketjussa en ole huomannut kertaakaan vastuuta tarjottavan sille kenelle se kuuluu, eli Stubbille. Vastuun tarjoaminen firman pomolle on tietysti uhriutumista.
 
Analyzer

Jäsen
"Täällä" eli tässä ketjussa en ole huomannut kertaakaan vastuuta tarjottavan sille kenelle se kuuluu, eli Stubbille. Vastuun tarjoaminen firman pomolle on tietysti uhriutumista.

Ei Rehnin kuulu silti päästä vastuutaan pakoon.

Arvot ja omatunto on siirretty sivuun oman hyväpalkkaisen ja mieleisen työpaikan jatkuvuuden turvaamiseksi. Valtaosa ihmisistä tekisi aivan samoin, mutta nyt haetaan kansanvaalissa presidenttiä, jota kohtaan on odotuksia keskivertotallaaja enemmän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös