No siinä yllä tulikin noita pointteja. Jos olisi oikeasti vain kävellyt alueella tupakka kädessä niin epäilen vahvasti, ettäkö poliisit kiinnostuisivat. Olen nimittäin itsekin kävellyt ko. alueella tupakka kädessä ja huulessa vuosien saatossa lukuisia kertoja, erinäisten tapahtumienkin aikaan, ilman mitään ongelmia ikinä. Täysin mutuna sanoisin, että tämä tyyppi on hengaillut poliisille tuttujen "alanmiesten" kanssa, kiskonut sen marisätkän jossain näkyvällä paikalla ja/tai kuljeksinut alueella muuten riittävän "epäilyttävästi", että perusteet pysäytykselle löytyvät ja löytyiväthän ne. Jos kerran oli jäänyt jonkun muunkin virkavallan edustajan mieleen, niin ei nyt ihan normi-röökaajasta taida olla kyse.Millä perusteella? Selvinpäin oleva kävelee tupakka kädessä alueella, jonka läheisyydessä järjestetään festivaali.
Eli tässähän on nyt kyse siitä, että kriminaali selittelee iltapaskeessa mustaa valkoiseksi, koska jäi kiinni. Ymmärtäisin täysin, jos joku puhtaat jauhot pussissa olisi viety putkaan ja siitä tulisi sanomista, mutta kovin harvoin näistä saa iltapaskeista lukea. Vaikka sitäkin tapahtuu varmasti.
Ja edelleenkin pidän resurssien tuhlausta yksittäiseen marisätkään tai möyhyttelijään typeränä, mutta kritisoidaan sitä lakia sitten eikä sen valvojia. Ei tuossakaan oikeasti ole mitään tulkinnanvaraista ja virkavalta toimi jälleen täysin oikein. Ja ainakin mua vituttaa iltapaskeiden otsikot jostain väärinkäytöksistä, kun jutussa käy selkeästi ilmi, ettei mitään sellaista tapahtunut. Poliisi ja muu virkavalta saa kyllä ihan riittävästi paskaa niskaan jos on aihetta, ei sitä tarvi nakella jos ei ole.