Suomen poliisi kriisissä?

  • 644 132
  • 5 563

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Onko esimerkkiä tällaisesta tapauksesta? Ja jos on niin miten Bäckmanin törttöilyt liittyvät poliisin toimintaan?

Noin yleisesti ottaen jos nisti on selvinnyt kuiville ja työelämään, on pikku kolttoset ehtineet vanhentua ja eivät kiinnosta poliisia laisinkaan.
Ei liity bäckmannin ja muiden kremlin pikkupiskien paskanaamailu poliisin toimintaan mitenkään (vaikka toivoisinkin ainakin Suomessa toimivien maanpettureiden olevan melko tiukassa valvonnassa), lähinnä humoristisena piikkinä viittasin Jessikka Aron vainoamiseen. Tapaus oli toki paskanaamaväen vääristelyä ja suurentelua, mutta niiden suu-ulostoinnin keihäänkärkenä oli se väitetty muinainen nisteys.

Oma mielipiteeni siis on sama, eli poliisi ei käsittääkseni vainoa entisiä huumeidenkäyttäjiä sen enempää kuin sitä osaa rikoksia tekemättömästä väestä joilla ei ole huumetaustaa. Tätä yritettiin ylempänä väittää, kun valitettiin miten poliisi tuhlaa resursseja muinaisten murhien kaiveluun ja miten ei voi antaa asioiden olla kun ei se mitään muuta kuitenkaan, ja siitä edelleen tämä missä annetaan ymmärtää että poliisi vainoaa huumetaustaisia ihmisiä niiden nykyisestä tilanteesta riippumatta:
...
Jos nisti on selvinnyt kuiville ja työelämän alkuun, on turha käyttää kohtuuttomasti resursseja hänen vanhojen tekojensa kaiveluun, koska se todennäköisesti ei palvele kansan kokonaisetua.
 
Byvajet

Jäsen
Ja mihin se raja vedetään, miten vanhoja juttuja ei enää tutkita.
Jos joku tekee pahojaan jatkuvasti, hän jää kiinni. Jos joku taustaltaan nuhteeton murhaa kerran, eikä tee sen jälkeen mitään pahaa, hänen kiinni saamisensa on poliisin itsensäkin mukaan vaikeaa.

Kun poliisin resurssit eivät enää riitä rikosten selvittelyyn vaan poliisi hautaa ne paperipinoihin, onko samaan aikaan järkevää kaivella vanhoja asioita?

Jos joudut rikoksen uhriksi, tahdotko, että poliisi tutkii sinun asiaasi vai 10 vuotta vanhaa murhaa?

Poliisi itse on halukas poistamaan kansalaisilta yksityisyydensuojan. Se tahtoisi käyttöön laajat rekisterit ja oikeuden kuunnella mitä tahansa viestintää. Näiden avulla rikosten selvittäminen helpottuisi, mutta kaikki eivät ole halukkaita elämään yhteiskunnassa, jossa ihmisiä valvotaan salaa varmuuden vuoksi.

Suomalaisissa henkirikoksissa aivan valtavassa osassa syyllinen on selvillä melkein heti. Kannattaako harvoihin selvittämättä jääneisiin tapauksiin tuhlata paljon resursseja siksi, että oikeus tapahtuisi?

Ihmiselämällä on arvonsa, mutta kuinka suuri arvo on? Nopeusrajoituksia riittävästi laskemalla pystyttäisiin liikenteen jo valmiiksi pientä uhrimäärää leikkaamaan entisestään merkittävästi. Mutta onko jokaisen ihmisen elämä niin arvokas, että sen suojelemiseksi tai kunnioittamiseksi täytyy tehdä kaikki mahdollinen?
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Tavallaan ihan pirteää ajattelua, vaikka olenkin eri mieltä. Jos laajennetaan kysymystä koskemaan muutakin yhteiskuntaa kuin pelkkää poliisia, niin eikö tämä asia hoituisi ihan sillä, että lyhennettäisiin rikosten vanhenemisaikaa? Tällöin tilanne olisi kaikille selvä, eikä poliisi joutuisi itse tekemään linjauksia, kuinka vanhoja rikoksia tutkii. Olisiko jotenkin niin, että huumehommissa vuosi tai kaksi ja murhissa vaikkapa viisi vuotta?
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oliko tällaisesta jotain esimerkkiä tai tietoa, että työssäkäyvien nistien menneitä tekoja olisi kaiveltu?
Kun poliisin kirje tuli, olin lopettanut kannabiksen käytön jo hyvän aikaa sitten. Silkkitieltä tilattu sätkäpussillinen kannabista on kaikki huumeet, mitä olen eläessäni käyttänyt.

Sain 14 päiväsakkoa ja jouduin maksamaan rikosuhrimaksun. Ymmärsin rangaistuksen ja minusta se oli ihan kohtuullinen.

Myöhemmin tuli kuitenkin uusi lappu poliisista. Minut määrättiin päihdeseurantaan ja huumeseulaan ajokortin vuoksi.

Nyt olen ollut päihdeseurannassa viisi kuukautta. Luulen, että minun pitää käydä antamassa virtsanäyte vielä kahteen kertaan.

Rikoksesta alkanut prosessi on nyt kestänyt pidempään kuin itse kannabiksen käyttö. Se on minusta aivan kohtuutonta. Mutta asun alueella, jossa on pakko olla ajokortti.
Lähde: "Menetin 35 000 euron vuositulot" – 8 ihmistä kertoo, mitä heille tapahtui huumeista kiinni jäämisen jälkeen
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ehdinpä siirtää tämän oikeaan ketjuun.

Eli esitutkinta poliisin toiminnasta Elokapinan mielenosoituksessa on valmis ja syytteet on nostettu.

Poliisien saamat syytteet koskevat mielenosoituksen siirtämistä ja voimakeinojen käyttöä 3. lokakuuta 2020. Poliiseja epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta ja pahoinpitelyistä.

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Poliisien saamat syytteet koskevat mielenosoituksen siirtämistä ja voimakeinojen käyttöä 3. lokakuuta 2020. Poliiseja epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta ja pahoinpitelyistä.
Nyt on saatu syyte, jossa määritellään sekä mielenosoituksen kohtuullisuuden ja kohtuuttomuuden rajaa että poliisin reagointia. Syytteen mukaan mielenosoituksen kohtuuttomuus ei täyttynyt. Syyttäjän mukaan syytteet koskevat mielenosoituksen siirtämisen ja voimakeinojen käyttämisen yhteydessä tehdyiksi epäiltyjä virkavelvollisuuden rikkomisia ja pahoinpitelyjä.

Ssyyttäjän mielestä poliisi ei olisi saanut käyttää OC-kaasua Kaisaniemenkadulla istuneisiin mielenosoittajiin. Syytteet pahoinpitelystä koskevat niitä poliiseja, jotka sumuttivat kaasua mielenosoittajia kohti.

Poliisin mukaan Elokapina-liikkeen mielenosoittajien kanssa oli sovittu, että Hätäjarru-mielenosoitus kulkee Rautatieasemalta Kaisaniemen kautta Hakaniemeen. Sovitusta poiketen osa mielenosoittajista siirtyi Kaisaniemenkadulle autojen eteen.

Helsingin poliisilaitoksen selvityksen mukaan poliisi yritti ennen sumutteen käyttöä poistaa ihmisiä kadulta neuvoin, käskyin ja kehotuksin useaan otteeseen. Poliisi kantoi heitä pois ajoväylältä, mutta osa palasi sinne istumaan.

Oma näkemys on, että tästä saadaan aikanaan oikeudessa ja luultavasti pitkän tien kautta ennakkotapaus tuleville mielenosoituksille. Kannatan poliisin oikeutta estää mielenosoituksen jatkuminen kun siitä on riittävää haittaa muille. Hyvä, että nyt saadaan käsitystä rajoista ja käytettävistä keinoista.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan mielenosoitus ei aiheuttanut kohtuutonta haittaa. Paikalla olleen poliisin mukaan se aiheutti. En tiedä, missä apulaisvaltakunnansyyttäjä oli mielenosoituksen aikana, mutta epäilen, ettei ainakaan siellä, missä arvion kohtuuttomuudesta tehnyt poliisi oli. No, nyt ainakin poliisi tietää, kenelle soittaa, kun ei ole varma, onko jostakin aiheutunut haitta kohtuuton vai ei.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United

Täytyy muistaa että apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe on sama mies joka yritti kynsin ja hampain saada varusmiehen tuomittua tuosta Raaseporin tasoristeysturmasta.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Niin, nyt katsotaan oliko poliisin näkemys oikea. Poliisi ei katsos ole erehtymätön ja virheetön vaan vääriä päätöksiä tehdään. Siksi näitä on parempi tutkia kuin olla tutkimatta.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Täytyy muistaa että apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe on sama mies joka yritti kynsin ja hampain saada varusmiehen tuomittua tuosta Raaseporin tasoristeysturmasta.

Sama mies, joka halusi asiasta ennakkopäätöksen, mutta ei vaatinut kuljettajalle minkäänlaista rangaistusta.

Tekstisi osoittaa, ettet taida ymmärtää, mistä oikeusnormeista on kysymys, vaan olet täysin iltapäivälehdistön vietävissä.
 
F

Flonaldo

Oma näkemys on, että tästä saadaan aikanaan oikeudessa ja luultavasti pitkän tien kautta ennakkotapaus tuleville mielenosoituksille. Kannatan poliisin oikeutta estää mielenosoituksen jatkuminen kun siitä on riittävää haittaa muille. Hyvä, että nyt saadaan käsitystä rajoista ja käytettävistä keinoista.
Ei kai tässä olla päättämässä sitä onko poliisilla oikeutta estää mielenosoituksen jatkumista. Se on itsestäänselvää, että sellainen oikeus (ja velvollisuus) on olemassa.

Sen sijaan voidaan, ehkä, saada jokin näkemys siitä, millaisia voimakeinoja ja väkivaltaa poliisi saa käyttää, missä järjestyksessä ja millä oikeutuksella mielenosoitusta kohtaan, joka ei aiheuta mitään vaaraa kenellekään ja hyvin vähäistä häiriötä ulkopuolisille.
 
Jälkimmäistä tarkoitan. Ei kyse ole mielenosoitusoikeudesta sinänsä, vaan ennakkotapauksesta tuleville mielenosoituksille poliisin näkökulmasta. Mikä on riittävä haitta ja mitä sen jälkeen voi tehdä.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Sen sijaan voidaan, ehkä, saada jokin näkemys siitä, millaisia voimakeinoja ja väkivaltaa poliisi saa käyttää, missä järjestyksessä ja millä oikeutuksella mielenosoitusta kohtaan, joka ei aiheuta mitään vaaraa kenellekään ja hyvin vähäistä häiriötä ulkopuolisille.

Kysymys on myös siitä, missä menee velvollisuus noudattaa tilannejohtajan ym. ylempien esihenkilöiden käskyjä. Syytteessähän on muitakin kuin ”sumuttajat.”
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Sama mies, joka halusi asiasta ennakkopäätöksen, mutta ei vaatinut kuljettajalle minkäänlaista rangaistusta.

Öhöm, muistini mukaan Rappen nimittämä kihlakunnansyyttäjä Marianna Semi ei vaatinut kuskille rangaistusta. Joten jos lopetettaisiin se päteminen Jukka Rappen omilla saduilla ennen vittuilua.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Öhöm, muistini mukaan Rappen nimittämä kihlakunnansyyttäjä Marianna Semi ei vaatinut kuskille rangaistusta. Joten jos lopetettaisiin se päteminen Jukka Rappen omilla saduilla ennen vittuilua.

Aivan. Joka tapauksessa kyseessä oli ennakkopäätöksen hakemisesta, joka on oleellinen oikeusnormi, ei varusmieheen kohdistuvasta ajojahdista niin kuin iltapäivälehdet antoivat ymmärtää. Valitettavasti ennakkopäätöstä ei voi hankkia ilman tapausta, jossa on syytetty.

Kysymys oli siis tästä…

Syyttäjä perusteli oikeudessa, että yleisen edun kannalta on tärkeää, että hovioikeus ottaa kantaa siihen, mitä tarkoittaa tieliikennelain edellyttämä ”erityinen varovaisuus tasoristeyksessä”.

Syyttäjä jätti rangaistusvaatimukset ja lieventävät asianhaarat oikeuden arvioitaviksi.

Syyttäjä halusi siis ennakkotapauksen: kuka on rikosvastuussa tällaisissa turmissa?

Helsingin poliisin tapauksessa on kysymys myös ennakkopäätöksestä. Matti Tolvanen toteaa HS:lle seuraavasti:

Tolvasen mukaan tuomioistuimen on ensinnäkin selvitettävä, onko ylipäätään sallittua käyttää tällaista voimakeinoa paikallaan olevan henkilön poistamiseksi. Jos katsotaan, ettei poliisilla ole ollut oikeutta sumuttaa kaasua mielenosoittajien päälle, on pahoinpitelytuomio Tolvasen arvion mukaan aiheellinen.

Vielä juridisesti mielenkiintoisempi ja jopa ennakkotapausluonteinen kysymys koskee hänen mukaansa sitä, missä menevät vastuut kenttätyötä ja esihenkilötyötä tekevien poliisien välillä.

Rappe tekee työtään, joten on kohtuutonta syyttää häntä mistään. Oikeusvaltio vain on sellainen, että sen rakentaminen ja ylläpitäminen ottavat oman hintansa.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Tässä ei nyt poliisi sen kummemmassa kriisissä kuin mopoilijoista närkästynyt kansalainen päätti esiintyä poliisina ja syyllistyi virkavallan anastukseen. Pysäytti mopoilevan jonnen ja vaati tätä luovuttamaan mopon avaimet tai putkareissu edessä. Sanoi pariin kertaan olevansa poliisi ja hommaavansa partion paikalle ja pojille putkayön jos ei avaimia tipu. Otti mopon avaimet ja repi mopoilijan kypäräkameran itselleen.

Viimeisen päälle pässiä toimintaa ja kaiken hyvän lisäksi mopoilijalla oli tallentava kypäräkamera johon koko homma tallentui. Tallenne löytyy Ylilaudalta ja siinä näkyy pölvästi ja myös auto rekisterikilpineen. Tyyppi teki itsestään totaalipellen ja lisäksi taitaa olla tulossa rapsut virkavallan anastamisesta ja vähän muustakin. Lisäksi on jo saanut enemmän ja vähemmän asiallista kansalaispalautetta samoin kuin työnantajansa. Lisäksi varmisti melkoisen moporallin kesäöiksi kotikadulleen. Joskus kannattaisi ne hermonsa hallita.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Mersumies näköjään käyttää mersuaan vain virkatehtävissä. Siviilissä mennään Porschella.

Aika rankkaa vittuilua videonkin kommenteissa. Miettii varmaan pariin kertaan kannattiko yöllinen "virantoimitus".
 
Moses

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Koska parempaa ketjua en keksinyt, niin kirjoitan tänne.
Laittomaan viinanmyyntiin liittyvä vakava rikollisuus väheni melko selvästi, kun kieltolaki päättyi ja alkoholia sai ostaa laillisesti.
Jos huumausaineiden myynti laillistetaan ja niitä saa ostaa valvotusti, niin millaisille markkinoille siirtyy huumekaupalla vaurastunut massiivinen järjestäytynyt rikollisuus?
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs

Mä olen miettinyt samaa. Ei ne rikolliset laita pillejä pussiin ja totea "vitut, ilmoittaudun työttömäksi". Ne löytää jonkun uuden tulonlähteen. Laittomien aseiden kauppa on maailmalla aika tuottoisaaa, en kyllä tiedä olisiko Suomessa markkinoita tuollaiselle. Ennemminkin uskoisin tässä maailmantilanteessa idän salakuljetuksen kasvavan. Kumpi näistä nyt sitten olisi vähemmän haitallista, mene ja tiedä.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Mä olen miettinyt samaa. Ei ne rikolliset laita pillejä pussiin ja totea "vitut, ilmoittaudun työttömäksi". Ne löytää jonkun uuden tulonlähteen. Laittomien aseiden kauppa on maailmalla aika tuottoisaaa, en kyllä tiedä olisiko Suomessa markkinoita tuollaiselle. Ennemminkin uskoisin tässä maailmantilanteessa idän salakuljetuksen kasvavan. Kumpi näistä nyt sitten olisi vähemmän haitallista, mene ja tiedä.
Kyllä, asekauppa on houkutteleva vaihtoehto. Elintarvikkeet saisivat kallistua roimasti ennenkuin ne alkavat kiinnostaa. Energia-alalla voi olla potentiaalia.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Elintarvikkeet saisivat kallistua roimasti ennenkuin ne alkavat kiinnostaa.
Ei pidä paikkansa. Sanooko "Putin-juusto" mitään? Oltermannia (olkoon sitten vaikka halpa kopio aiheesta) 3e/kg ja ensikertalaisille ilmainen ämpäri - jono ulottuisi monen korttelin päähän.
 
Laama

Jäsen
Mä olen miettinyt samaa. Ei ne rikolliset laita pillejä pussiin ja totea "vitut, ilmoittaudun työttömäksi". Ne löytää jonkun uuden tulonlähteen. Laittomien aseiden kauppa on maailmalla aika tuottoisaaa, en kyllä tiedä olisiko Suomessa markkinoita tuollaiselle. Ennemminkin uskoisin tässä maailmantilanteessa idän salakuljetuksen kasvavan. Kumpi näistä nyt sitten olisi vähemmän haitallista, mene ja tiedä.

Toki jotain muuta siirtyvät tekemään, mutta verrattuna huumekauppaan riski suhteessa tuottoon korkeampi, tai tuotto suhteessa riskiin pienempi. Muuten he tekisivät jo nyt sitä jotain muuta. Eli rikollisuuden kokonaiskannattavuus laskisi.
 
ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Kyllä, asekauppa on houkutteleva vaihtoehto. Elintarvikkeet saisivat kallistua roimasti ennenkuin ne alkavat kiinnostaa. Energia-alalla voi olla potentiaalia.
Muistaakseni jossain USAn osavaltioissa joissa marihuana on laillista, "pimeä" marihuana oli halvempaa.
Sitten jos pahikset siirtyvät aseisiin niin sitten aletaan puhumaan aseiden laillistamisesta, vitsi.
Päästökauppaanhan kait esim. Italian mafia on siirtynyt jo.

JOL
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös