Oikeus on voittanut taas... silmä silmäst ja rauha on maas...
Todettakoon heti kärkeen, että kyllä tämä ketju on muutamat hyvät naurut irroittanut. Eräiden nimimerkkien kommentit ovat muodostuneet melkoisiksi klassikoiksi oikkariporukamme keskuudessa. Että milles te lakipellet taas naureskelette? No, elämälle noin yleensä.
Kun en nyt viitsi alkaa kommentoida viime syksyisiä lausuntoja tyydyn pitäytymään tässä kolmivuotiaaan tytön yliajotapauksessa. Tietysti helvetin valitettava ja surullinen juttu, ei sillä, mutta ehkä tietyillä tahoilla olisi pikkuisen syytä painaa jarrua.
Tietääkö joku tästä tapauksesta muuta kuin sen, että 3-vuotias tyttö kuoli jäätyään parkkipaikalla auton alle Hämeenlinnassa? Onko jollakin kenties ensikäden tietoa sellaisista sivuseikoista kuin syyksiluettavuuden asteesta, tapahtumapaikalla vallinneista olosuhteista tai muista tapahtumaan mahdollisesti vaikuttaneista seikoista? Jälleen malliesimerkki siitä kuinka suuri yleisö muodostaa käsityksensä hieman liian nopeasti ja hieman liian puutteelisten tietojen pohjalta. Vaikka eipä paljon tunnu menoa haittaavaan, kun on tullut aika antaa norsunluutorneistaan kuikuilevien oikeusoppineiden kuulla kunniansa.
Rikosoikeuden puolelta voidaan todeta, että rikoslainoppi tuntee kolme tahallisuuden astetta. Puhumme tarkoitustahallisuudesta (dolus determinatus), varmuustahallisuudesta (dolus directus) sekä todennäköisyystahallisuudesta (dolus eventualis). Karkeasti voidaan sanoa, että tahallisuuden aste riippuu tekijän tiedon ja tahdon välisestä suhteesta.
Tahallisuutta lievempi syyksiluettavuuden muoto on tuottamus. Tuottamus voidaan niinikään jakaa edelleen tietoiseen (culpa luxuria) sekä tiedottomaan tuottamukseen (culpa). Tietoisessa tuottamuksessa tekijä näkee normiloukkauksen mahdollisuuden, mutta toimii tästä huolimatta huolellisuusvelvoitteensa vastaisesti, ikäänkuin luottaen kykyihinsä. Näin nähdäkseni kävi viime elokuussa sen nuoren tytön yliajotapauksessa. Tiedottomassa tuottamuksessa tekijä taas ei näe normiloukkauksen mahdollisuutta, vaikka hänen olosuhteet huomioon ottaen tulisi ja hän voisi sen nähdä.
Lopulta on tapauksia, joita ei voida lukea kenenkään syyksi. Tällöin on kyseessä tapaturma, casus. Tämä lienee todennäköisin vaihtoehto ko. tapauksessa. Lopulta kyse on siitä, voidaanko autonkuljettajaan kohdistaa moita. Rikosvastuu nimittäin edellyttää tekijään kohdistuvaa moitetta. Ajokortti se on minullakin ja väittäisin, ettei siinä paljoa ole tehtävissä, jos joku kersa kirmaa täysin yllättäen auton eteen. Toki arvailuja tässä esitän minäkin, kun en tapauksesta muuta tiedä kuin sen, mitä lehdissä on kirjoitettu.
Yleistä kommentointia:
Paljon on tässä ketjussa puhuttu kostosta. Ainakin PeteX mielellään näkisi kyseistä ajoneuvoa kuljettaneen henkilön killumassa. No, paskaakos siinä sitten. Otetaan toki uudelleen käyttöön muinaisessa Egyptissä vallalla ollut Hammurabin laki.
Tällöin oli esimerkiksi vallalla sellainen käytäntö, että jos jokin rakennus sattui sortumaan ja rytäkässä sai surmansa esimerkiksi talon isännän tytär, saatettiin isän vaatimuksesta pistää rakennuksen suunnitelleen henkilön tytär kylmäksi. Talioperiaate toimii. Että eye for eye and life goes on, vai?
Sinällään huolestuttavaa, että kuolemantuomio tuntuu nauttivan melko laajaakin kannatusta. Eikä pelkkä nirrin poisottaminen tunnu edes riittävän. Rituaali sinällään ilmeisesti merkitsee jotain. Täälläkin eräät tahot vaatiessaan toinen toistaan julmempia rangaistuksia ovat valmiita polkemaan maahan sellaisiakin periaatteita, jotka olennaisena osana ovat muodostamassa modernin oikeusvaltion kivijalkaa. Itse näkisin, että Suomessa ja muissa Pohjoismaissa vallalla oleva oikeusjärjestys on eräs pääsyy siihen, että täällä on hyvä olla. Muuttakaa vaikka Iraniin tai Nigerian pohjoisosiin, jollei meno miellytä. Siellä voitte mennä vaikka päivittäin katsomaan hirttäjäisiä tai vastaavia. Ja heti helpotti. Että eiköhän ne verikoston maat ole kuitenkin vähän muualla.
Joku oikeusfilosofi muistaakseni täällä nerokkaasti ehdotti, että olisi oikeudenmukaista, jos uhrin omaiset saisivat määrätä tuomion rikoksentekijälle. Perhana, kun en itse keksinyt. Alkaisikohan Tony kampanijoimaan tuon puolesta, kunhan toipuu? Kyllä varmaan. Oikeasti, en löydä sanoja.
Kyllä minäkin sitä mieltä olen, että Suomessa rikoksista annetaan liian lievät rangaistukset. Uskon, että tiettyyn pisteeseen asti kovemmat rangaistukset lisäävät yleistä lainkuuliaisuutta. Kun tuo kriittinen raja ylitetään alkaa homma vähän niinkuin syödä itseään sisältä päin. Nimittäin ihmisellä, jota odottaa elinkautinen vankeusrangaistus tai jopa kuolema ei ole hirveästi menetettävää. Näin ollen voidaan olettaa, että hän turvautuu äärimmäisiin tekoihin välttääkseen kiinnijäämisen. Mutta kyllä monien rikostunnusmerkistöjen rangaistusuhkien määrittämän rangaistusasteikon yläpäätä voisi hyödyntää enemmän. Tässäkin on tosin muistettava, että rangaistuksen määrääminen tietyltä asteikolta on vain perin rajallisesti KäO:n tai HO:n harkinnassa. Rangaistusasteikko on nimittäin määriteltävä niin, että kaikki asiaan vaikuttavat rangaistusta lieventävät ja koventavat seikat sekä oikeuskäytännön yhtenäisyys otetaan huomioon. Toivoisinkin, että nimenomaan KKO alkaisi tuomita rikoksista kovempia rangaistuksia. Kärjistäen totean, että osittain pitänee paikkansa jonkun jo aiemmin esittämä arvio, että taitavat esim. KKO:n jäsenet elää vähän turhan "suojattua" elämää.
Tästä päästäänkin ruotimaan rangaistuksen tehtävää. Koska modernissa oikeusvaltiossa ei voida näkemykseni mukaan lähteä siitä, että rangaistus olisi ikäänkuin rikoksentekijään kohdistuva kosto, jää jäljelle rangaistuksia koskevien inkapasitaatio- ja punitiiviteorioiden tarkastelu. Onko rangaistuksen perimmäinen tarkoitus rikoksentekijän vaarattomaksi tekeminen ja täten yhteisön elinrauhan turvaaminen vai tuleeko sitä pitää pelkkänä rangaistuksena, jolla pyritään vaikuttamaan rikoksentekijän käytökseen? Nämä lienevät ikuisuuskysymyksiä. Taitavat olla sekoitus molempia.
Koska en pidä tuomioistuimen tuomitsemaa rikosoikeudellista sanktiota kostona, en myöskään ymmärrä tilitystä siitä, että liian lievillä tuomioilla halvennetaan uhria ja tämän omaisia. Tai no, ymmärrän tietyllä tapaa, koska olen kykenevä tuntemaan empatiaa uhria ja tämän omaisia kohtaan. Mutta mitään juridista relevanssia uhrin muiston kunnioittamisella tuomion yhteydessä ei voi, eikä saa olla.
Muuten, ihan BTW, haluaisiko joku elää sellaisessa yhteiskunnassa, jossa ei ole lainkaan rikollisuutta? En minä ainakaan haluaisi.