Minulla on läheisellä käynyt samankaltainen tilanne kuin "Ristolle". Mies sai lapsen ollessa vähän vajaa kaksi vuotta, tietää että ei olekaan hänen oma lapsensa. Tässä tapauksessa oikea isä ja äiti toivoivat isyyden selvittämistä ja läheiseni siihen myös suostui. Hän oli toivonut mahdollisuutta olla lapsen elämässä mukana, mutta biologiset vanhemmat eivät tähän suostuneet. Joten, nyt reippaat kahdeksan vuotta myöhemmin, läheiseni ei ole tuota lasta kertaakaan tavannut.
Miksi toin tämän esille? Koska täällä on muutamia puheenvuoroja, ihan ansiokkaastikin, annettu sen puolesta että "Ristolla" on myös vastuuta tapahtuneesta koska hän ei ole asianmukaisen ajan puitteissa toiminut. Nämä tilanteet ovat niin henkilökohtaisia ja ihmisten tapa reagoida näin traumaattisiin tapahtumiin on yksilöllinen, että en koe mahdolliseksi lähteä arvioimaan "Riston" kykyä toimia aikarajoitteen puitteissa. Läheiseni, joka on muuten ihan menestynyt ja asiansa aina hoitanut henkilö, meni lähes toimintakyvyttömäksi usean kuukauden ajaksi, kun tuota tilannetta käsitteli. Nykyään toki voi jo paremmin ja on perheellinen onnellinen mies.
Jos puhutaan lakiteknisten asioiden ulkopuolelta, kuinka moni täällä kirjoittaneesta on sitä mieltä, että hyväksikäytön uhrien tulisi voida käsitellä asioitaan eteenpäin vaikka 6 kuukauden aikana tai osa vastuusta lankeaa heille? Omenat ja appelsiinit, tiedän. Mutta on näissä yleistämisissä sen verran yhteneväisyyttä, että kun ihmisen perusturvallisuutta on loukattu noin vakavalla tavalla, siihen reagoiminen on yksilöllistä. Mielestäni laki pitäisi muuttaa siten, että ei-biologinen vanhempi voidaan tapauskohtaisesti irtaannuttaa juridisesti elatusvelvollisuudesta ilman määräaikaa. Ymmärrän lapsen etu ajatuksen, mutta onko lapsen etu se, että häntä roikotetaan jollain tasolla kiinni aikuisessa ihmisessä joka ei tahdo osallistua lapsen elämään ja elatuksenkin maksaa vain voudin uhkailujen pelossa? Miksi yhteiskunta ei voisi näissä tapauksissa ottaa elatusvelvollisuutta?
Tietenkin tilanteiden kokonaiskuvaa pitää tarkastella erikseen, koska on olemassa myös ihmisiä jotka saattaisivat tällaista järjestelmää käyttää hyväkseen. Näitä tapauksia varmaankin tulisi määrällisesti enemmän, kuin "Riston" kaltaisia oikeusmurhia. Siltikin, kun puhutaan etuuksista ja niiden rajoittamisista, ei argumenttina käytetä "joku siellä kuitenkin huijaa". Mielestäni näin ei tulisi toimia tässäkään tapauksessa. Minun oikeustajuni sanoo, että "Riston" kaltaisten kohtaloiden vuoksi pitää kyetä muuttamaan lakia, vaikka se tarkottaisi että sieltä poikii huijareiden lauma. Käsitellään ne huijarit sitten erikseen ja viedään oikeuteen.