Mainos

Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

  • 1 894 747
  • 11 821

Paastainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & 80-luvun HoNsU
Isäukko oli kauppiaana 70-luvulla paikallisen ylä-asteen vieressä. Sillä oli tapana kiinnijääneiltä näpistelijöiltä kysyä ”soitetaanko poliisille vai maalataanko nenä permanentti tussilla punaiseksi?”
Yllättävän moni valitsi kuulemma tussatun nenän, mutta paikallinen rehtori veti herneen nenään tästä oman käden oikeudesta, ettei tuota vaihtoehtoa voinut tarjota kuin pari kuukautta.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tämä on yksi iso ongelma tällä hetkellä. Monet eivät tunnu ymmärtävän enää, kuinka kaupassa voi käyttäytyä. Laitetaan tavaraa taskuihin, laukkuihin ja sinnehän ne voivat myös "unohtua", syödään ja juodaan tuotteita jo kaupassa, availlaan paketteja ja tehdään ne myyntikunnottomiksi.

Itse olen kerännyt vuosikaudet varsin usein pikkukaupoissa ostokseni kestokasseihin ja purkanut ne niistä hihnalle. En kyllä ihan hahmota, mikä tässä on väärin, kauppiaat ovat ovat olleet usein itse palvelemassa ko. tavaroita antaen eikä koskaan ole ollut mitään sanomista. Silti ilmeisesti siis ”en ymmärrä, kuinka kaupassa voi käyttäytyä”, eivätkä kauppiaatkaan. Pandemia-aikaan lienee lähinnä suositeltavinkin tapa.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Muistan tämän keissin. Kyseessä oli vähän vanhempi mies joka otti tuon tapauksen todella raskaasti. Siis sen, että julkisesti häntä syytettiin pedofiiliksi. Tuon miehen tytär antoi jälkeenpäin haastattelun missä hän avasi näitä isänsä tuntoja. Kyseessä oli ilmeisesti ihan normaali ja herttainen pappa-iässä oleva työmies joka koki tällaisen syytöksen aivan kamalana. Jos muistan oikein, harkitsi autonsa myymistä (ellei jopa myynyt) koska ei kehdannut sillä enää ajaa jos joku pian luulee pedariksi.
En jaksa alkaa kaivelemaan uutisia mutta muistin mukaan ei ollut mikään pappa. Kierteli pakullaan katselemassa valmiiksi työmaata johon piti saada henkilönostin. Noheva äiti teki hiljaa ajavasta pakusta johtopäätökset ja laittoi päivityksen facebookiin. Yhdisti vielä nimeltä mainittuun pedofiiliin johon kuviin joutuneella urakoitsijalla ei ollut luonnollisesti mitään yhteyttä. Päivitys levisi kulovalkean tavoin niin kuin näissä tuppaa käymään ja uhriksi joutunut mies joutui hankaluuksiin mm. kaupoilla käydessään. Kiva yllätys oli kun sosiaalisessa mediassa pörräävä tytär hoksasi että meidän iskä facebookissa. Ihan oikeilla asioilla oli ajellut ja päivityksen laittanut huolestunut äiti sai pikku sakot ja hyvän aiheen uhriutua. Halusi vain suojella lapsiaan ja viis siitä vaikka mihinkään syytön perheenisä tuli leimattua täysin aiheetta pedofiiliksi. Luonnolliseen tämän päivän tapaan perässähiihtäjien mukaan oli ihan ok, koska olisi voinut olla pedofiili.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Jos olisin kauppias, niin varmasti vituttais nää ammattirosvot, jotka käyvät kaupassani hakemassa tavaraa uloskantohintaan ja jotenkin hyväksyn tän varkaiden kuvien julkaisemisen. Normaalisti kaupassa käyvässä ihminen laittaa haluamansa tavarat koriin tai kärryyn. Helvetin oudolta tuntuu tunkea kaupassa tavaroita taskuun ja käryn käydessä selitellä niiden "unohtuneen" sinne. Aliresurssoidulle poliisille on aika turha mitään kameratallenteita toimitella jonkun kaljakeissin nyysimisestä. Voi olla, että kiinnostusta näiden tutkintaan ehkä riittäis, mutta resursseja ei, joten kaikki hamppien varastelemat tavarat menevät kauppiaan omasta taskusta.
Tottakai kauppiasta vituttaa ja niin vituttaa minuakin maksavana asiakkaana. Ei se hävikki kauppiaan taskusta mene vaan meidän maksavien asiakkaiden. Ja se kaljakeissi ei kauppaan palaudu vaikka nyysineen nilkin kuva somessa julkaistaan.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo

Aivan, mutta voi olla, että kauppiaan mielestä kuvan julkaisu on kiva kosto. Oikeusoppineet ja laki toki suhtautuvat kostoon ehdottoman kielteisesti.

edit. Kosto pitää suunnitella niin huolellisesti, että siitä ei jää kiinni. Viisaat harvoin jaksavat vaivautua ja tyhmemmät jäävät kiinni.
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tottakai kauppiasta vituttaa ja niin vituttaa minuakin maksavana asiakkaana. Ei se hävikki kauppiaan taskusta mene vaan meidän maksavien asiakkaiden. Ja se kaljakeissi ei kauppaan palaudu vaikka nyysineen nilkin kuva somessa julkaistaan.

Ei palaudu ei, mutta häpeärangaistus olisi edes jonkinlainen seuraamus lainvastaisesta toimesta. Ei se vaan niinkään voi mennä, että pikkunäpistelyä yms. rötöstelyä katotaan koko ajan vaan läpi sormien, kun yhteiskunta on mennyt niin munattomaks ja surkeaks, että mihinkään ei vois oikein puuttua. Voi että, jos jollekin kaljavarkaalle tmv. näpistelijälle tulee paha mieli, kun kuva on julkaistu ihan facessa.
Ja meidän rahoistahan menee myös terveydenhuollon, pelastuslaitoksen, poliisin yms. yhteiskuntaa ylläpitävien tahojen rahoitus. Mielummin kuitenkin maksan verorahoillani hyödyllistä ja rakentavaa toimintaa, kuin pulsujen ja narkkien juoksukaljoja. Eihän niistä koskaan eroonkaan päästä, mutta aika paljon kovemmalla kädellä tohon touhuun pitäis puuttua.
 
4

444

Eli rangaistaan rankaisemisen ilosta? Vai meinasitko, että taparikollinen muuttaa tapansa ja elämäntyylinsä siksi, että pari kauppiasta julkaisee ”kostoksi” vähän kuvia someen?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mielummin kuitenkin maksan verorahoillani hyödyllistä ja rakentavaa toimintaa, kuin pulsujen ja narkkien juoksukaljoja. Eihän niistä koskaan eroonkaan päästä, mutta aika paljon kovemmalla kädellä tohon touhuun pitäis puuttua.

Jos ampuminen unohdetaan, seuraava on vankila. Juoksukalja per vuosi. Toimiiko? Jos tutkimuksiin luottaa, ei toimi. Maissa, joissa tuomiot on kovia, juoksukaljat otetaan aseella uhaten ja sitä käyttäen. Kivaa kauppiaalle? Sakkoja ei kannata laittaa, koska niitä ei saada perittyä.

Vaikka miten asiaa pohtii, päädytään aina siihen, että olosuhteita tulee muuttaa. Jo lapsesta saakka. Sekään ei takaa mitään, mutta vähentää juoksukaljoja varastavien määrää. Koulutus on avaisana. Omaisuusrikoksiin syyllistyvien määrä on jopa 200 kertaa suurempi peruskoulun käyneiden tai senkin alle keskuudessa vrt ammattilliset opinnot tai akateeminen tutkinto.

Tietenkin voi juosta karkuun todellisuutta. Eduskuntavaaleissa 2019 ylivoimaisesti eniten eduskuntapuolueista tuomittuja rikollisia oli Perussuomalaisten riveissä. Samaan aikaan tämä porukka vaatii kovempia tuomioita. Voisi kysyä, johtuiko heidän rikollisuus siitä, että tuomiot eivät olleet riittäviä.
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eli rangaistaan rankaisemisen ilosta? Vai meinasitko, että taparikollinen muuttaa tapansa ja elämäntyylinsä siksi, että pari kauppiasta julkaisee ”kostoksi” vähän kuvia someen?

Ei ehkä muuta valitsemaansa elämäntapaa, mutta ulinasta ja itkusta päätellen kuva somessa ainakin jonkin verran vituttaa.
 
Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei palaudu ei, mutta häpeärangaistus olisi edes jonkinlainen seuraamus lainvastaisesta toimesta. Ei se vaan niinkään voi mennä, että pikkunäpistelyä yms. rötöstelyä katotaan koko ajan vaan läpi sormien, kun yhteiskunta on mennyt niin munattomaks ja surkeaks, että mihinkään ei vois oikein puuttua. Voi että, jos jollekin kaljavarkaalle tmv. näpistelijälle tulee paha mieli, kun kuva on julkaistu ihan facessa.
Ja meidän rahoistahan menee myös terveydenhuollon, pelastuslaitoksen, poliisin yms. yhteiskuntaa ylläpitävien tahojen rahoitus. Mielummin kuitenkin maksan verorahoillani hyödyllistä ja rakentavaa toimintaa, kuin pulsujen ja narkkien juoksukaljoja. Eihän niistä koskaan eroonkaan päästä, mutta aika paljon kovemmalla kädellä tohon touhuun pitäis puuttua.

Itse voisin jopa hyväksyä jonkinlaisen häpeärangaistuksen joissain tietyissä rikoksissa. Mutta perussääntönä on tietenkin että oikeuslaitos langettaa rangaistuksen lainsäädännön mukaan, ei uhri fiiliksen mukaan.

Eli ei muuta kuin kansalaisaloitetta pystyyn häpeärangaistuksen käyttöönottamiselle. Minun nimeni saatte jos aloite on hyvin ja tarkasti muotoiltu, eli mistä rikoksista häpeärangaistus olisi mahdollista saada ja minkälainen häpeärangaistus olisi. En kuitenkaan usko että olisin aloitteeseen niin tyytyväinen että allekirjoittaisin.

Aika vaikea Tilanne tosiaan kauppiailla, ja varsinkin bensakauppiailla. Potentiaaliselta varkaalta ei saa pyytää panttia yms. ellei sitten pyydä kaikilta. Ja jos itse en saa tankata heti ilman panttia niin en käy kyseisellä asemalla enää. Ja AY-liike käytännössä estää palkaamasta tankkausapulaista mittareille, joka voisi estää bensavarkauksia jonkin verran.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Koska jakeluasemilla ei ole ehkä mahdollisuutta palkata yhtä lisähenkilöä hoitamaan tätä tiedonvaihtoa poliisin kanssa, eikä poliisilla sataa lisähenkilöä selvittämään näitä keissejä. Näitä oli määrällisesti ainakin vielä muutama vuosi sitten aivan helvetisti kuukaudessa.

Poliisin resursseihin en ota kantaa, mutta eikö se valvontakameran video mene poliisille ihan samalla vaivalla kuin sosiaaliseen mediaankin..? Nykyään nuo tallenteet on mahdollista ladata suoraan poliisin hallinnoimaan suojattuun sivustoon. Sitä en toki tiedä, vaatiiko se ensin sen "pyynnön/kutsun" linkin muodossa poliisilta, jolloin toki tulee sitten pari ylimääräistä meiliä...
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Toimisiko nämä kuvien julkaisemiset myös muissakin tapauksissa kuin myymälävarkauksissa? ylinopeutta tai punaisia päin ajaneiden sekä rattijuoppojen kuvat tienvarsille (tai lehteen). Veronkierrosta tai pimeästä veronkierrosta samaten verotoimiston seinään. Ja onhan noita nakkikioskipaineja, järjestysmiesten vastustamisia, joista kuvat toreille ja ravintoloihin.
 
Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Törkeistä rikoksista tuomittujen kuvat voisi kyllä julkaista. Törkeä rikos kun ei synny vahingossa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Törkeistä rikoksista tuomittujen kuvat voisi kyllä julkaista. Törkeä rikos kun ei synny vahingossa.
Nooo, oikeusjärjestelmä ei kuitenkaan ole 100% vedenpitävä. Ja kyllä niitä törkeitä rikoksiakin voi tapahtua vähintään puolivahingossa / puolipakotettuna.

Siinä vaiheessa kun törkeä rikos toistuu, niin ei muuta kuin tervaa ja höyheniä ja video tästä juutuubiin.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Konkludenttinen sopimus astuu voimaan toiminnan perusteella. Esim. 1: astut raitiovaunuun takaovesta, niin olet tehnyt kuljetussopimuksen yleisillä matkustusehdoilla. Esim. 2: otat kaupasta tuotteen, viet sen kassalle, kassa lyö hinnan koneeseen, maksat hinnan, kävelet tuotteen kanssa pois. Kumpikaan ei (sinä tai kassa) ei ole sanonut sanaakaan. Sopimus tuotteen myymisestä on syntynyt toiminnan perusteella, ja tuotteen omistusoikeus on siirtynyt, samoin kuin rahojen omistusoikeus.

Kun parkkimaksuja perivät yksityiset firmat voivat tehdä sopimuksen maksullisesta parkkeeraamisesta toiminnan perusteella (ajat auton maksulliselle paikalle, maksullisuudesta on ilmoitettu näkyvästi kylteillä) -> olet tehnyt parkkeerauksesta sopimuksen, niin miten ihmeessä ihmisen toiminta ei voisi kauppaan astuessa toimia vastaavana sopimukseen sitovana toimintana? Siis kauppiaan tulee ilmoittaa kaupan ovella näkyvällä paikalla: "astuessasi kauppaan sitoudut siihen, että voimme käyttää kameravalvontakuviamme sosiaalisessa mediassa tunnistamista varten, jos valvonnan perusteella on ilmeistä, että olet syyllistynyt näpistykseen tai varkauteen". Ehkä tässä tapauksessa kauppiaalla ei ollut vastaavaa kylttiä, mutta noin yleisesti tuollaisen ilmoituksen ja sen jälkeisen teon (kauppaan astuminen) tulisi täyttää sopimuksen tunnusmerkistön. Minusta se olisi loogista.

Se, mikä ei ole rationaalista, on se, että tästä maasta on tulossa joku ihmeen kylttiyhteiskunta: "älä pissaa lattialle", "älä jätä hissin ovea auki", "viethän käyttämäsi astiat astianpesukoneeseen", "sulje hana käytön jälkeen" jne. ihan niin kuin ihmisten oma järki ei toimisi ollenkaan ilman erillisiä kylttejä. Tämä viimeinen kappale onkin sitten vitutusketjun kamaa...
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Julkisuudenkipeät henkilöt voisivat tehdä pikkurikoksen tahallaan, saadakseen naamansa näkyviin.
Enemmän olettaisin olevan niitä, jotka ottaisivat jopa mieluummin raippoja kuin julkisuutta.
Itse pitäisin sakkoja sopivana seurauksena pikkurikoksista, ja jos ei niitä saada perittyä, niin työtä vahingon kärsineen hyväksi tai yhdyskuntapalvelua
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse pitäisin sakkoja sopivana seurauksena pikkurikoksista, ja jos ei niitä saada perittyä, niin työtä vahingon kärsineen hyväksi tai yhdyskuntapalvelua
Kyllä riittävän monesta pikkurikoksesta pitää saada ehdotonta. Etenkin jos ei maksa sakkojaan. Muuten ne on rikoksia ilman seuraamusta.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Se, mikä ei ole rationaalista, on se, että tästä maasta on tulossa joku ihmeen kylttiyhteiskunta: "älä pissaa lattialle", "älä jätä hissin ovea auki", "viethän käyttämäsi astiat astianpesukoneeseen", "sulje hana käytön jälkeen" jne. ihan niin kuin ihmisten oma järki ei toimisi ollenkaan ilman erillisiä kylttejä. Tämä viimeinen kappale onkin sitten vitutusketjun kamaa...

On aika paljon sellaisia ihmisiä, jotka ajattelevat, että jos joku asia ei ole erikseen kiellettyä, niin se on sallittua. (Ja jopa sopivaa tehdä.) Näitä minulla on oikeus -tyyppejä. Tälläkin palstalla, muistaakseni tässä ketjussakin on kirjoittajia, jotka ovat näin ilmaisseet. Nuo typerät kyltit ym. johtuvat osin noista tyypeistä.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Kun tätä keskustelua lukee, niin selväksi käy, että tarvitsisimme rangaistuksen näille taparikollisille, joka ehkä voisi vaikuttaa rikollisuutta vähentäen. Tällä hetkellä mietimme, itse toiminnassa mukana, kuinka voimme ennalta ehkäistä rikollisuutta ja kuinka toisaalta voimme tekniikan kehittyessä saada kiinni entistä enemmän näitä näpistelijöitä lisäämättä valvontaresursseja siihen.

Toistuvasti näpisteleville voisi asentaa jalkapannat, jotka hälyttävät aina kauppaan saapuessa. Olisi mielestäni erinomainen tapa, helpottaisi vartijoiden profilointia ja varmasti myös näpistelijä asian tietäessään ehkä jopa hetken miettisi, vaikka kiinni jääminen ei sinällään heistä läheskään kaikille ole mikään ongelma. Kuten on todettu hehän eivät käytännössä saa mitään rangaistusta, josta olisi seuraamuksia, mikä ei saisi olla oikeusvaltiossa mahdollista.

Cobolin mainitsema lapsesta saakka olosuhteiden muuttaminen on varmaan se paras lääke, se vie vain valtavasti aikaa ja kuinka siinä sitten lopullisesti onnistutaan jää nähtäväksi. Itse olen erittäin skeptinen, että nykyisessä yhteiskunnassa sen tulokset olisivat kovin hyvät. Kun kannustus opiskeluun, työntekemiseen ja toisten arvostamiseen ei ole Suomessa kovin korkealla tavoitteiden joukossa, ainakaan tekemisten valossa. Pelkään entistä useampien tulevaisuudessa valitsevan kaikki mahdolliset tuet ja sen päälle vielä nämä epärehelliset keinot. Toivottavasti olen liian pessimistinen tulevaisuuden suhteen.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Rangaistus- tai oikeuslaitoksen virkana ei ole kostaa ihmisille. Kyse on rikoksesta yhteiskuntaa vastaan. Julkinen nöyryyttäminen on huono rangaistusmuoto.

Public shaming can result in negative psychological effects and devastating consequences, regardless of the punishment being justifiable or not. It could cause depression, suicidal thoughts and other severe mental problems. The humiliated individuals may develop a variety of symptoms including apathy, paranoia, anxiety, PTSD, or others. The rage and fury may arise in the persecuted individual, themselves lashing out against innocent victims, as they seek revenge or as a means of release.

Että rikolliset häpeän myötä lopettaisivat rikollisen toimintansa. Eipä väkivalta rikolliset ainakaan.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Törkeistä rikoksista tuomittujen kuvat voisi kyllä julkaista. Törkeä rikos kun ei synny vahingossa.

Eikös noiden nimet useimmiten julkaistakin ja esim oikeudenkäyntien yhteydessä tulee tiedotusvälineisiin tuoretta kuvamatskuakin.

Lähinnä täällä on käyty keskustelua siitä, pitäisikö rikoksesta epäiltyjen kuvia julkaista ja onko ok, että tätä julkaisua harrastavat muut kuin viranomaiset ennen kuin edes mitään virallista tutkintaa on vireillä.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Kun parkkimaksuja perivät yksityiset firmat voivat tehdä sopimuksen maksullisesta parkkeeraamisesta toiminnan perusteella (ajat auton maksulliselle paikalle, maksullisuudesta on ilmoitettu näkyvästi kylteillä) -> olet tehnyt parkkeerauksesta sopimuksen

Vähän varsinaisen keskustelun vierestä, mutta eikös tässä ollut se ongelma ainakin jossain vaiheessa, että se sakotettava kohde on auto eikä ihminen..? Ja Suomen lain mukaan auto ei voi tehdä sopimusta. Ja syyttävällä tahollahan on todistamistaakka, joten siitä sitten vaan parkkifirmana todistamaan, että joku tietty henkilö on sen auton siihen parkkeerannut...

Voi toki olla, että laki on muuttunut noilta osin, kun en kauhean tarkkaan ole seuraillut...
 
Juu, näin oli ainakin aiemmin. Parkkifirman piti näyttää, kuka oli autoa ajanut, eli sopimukseen sitoutunut.
Mutta idea tässä on sama. Konkludenttinen toimi sitoi sopimukseen.

Ja eroa on toki sillä, jaetaanko kuvia epäiltyjen kiinnisaamiseksi, vai jaetaanko kuvia, jotta jo tiedossa oleva henkilö saisi häpeärangaistuksen. Netti on muuttanut tätäkin. Kaikki, mikä on laitettu nettiin, pysyy netissä. Kun kasvontunnistukseen liittyvä tekoäly kehittyy riittävästi, niin kuvissa olevalle henkilölle voi olla tosiasiallisia seurauksia vuosienkin päästä, koska nettiin laitetut kuvat eivät katoa minnekään. Esim. narkki, joka näpistää aineissa, voi päästä kuiville. Jos työllistymismahdollisuudet katoavat netissä olevan kuvan tähden nolliin, ja pysyvät nollissa vuosienkin jälkeen, koska vanha kuva on netissä, niin onhan se vähän kohtuutonta. Samasta - suhteellisen pienestä - rikoksesta ei rangaistus olekaan enää sakko tms. vaan tosiasiallisesti kuva voi johtaa syrjäytymiseen, kun töitä ei saa. Siinä mielessä ymmärrän hyvin, että kuvien jakamisessa nettiin ollaan hyvin varauksellisia. Ja on syytä ollakin. En ymmärrä ihmisiä, jotka postaavat esim. lastensa kasvokuvia nettiin. Siinä ei ole ymmärretty minkälaisia vaaroja ja seurauksia kuvilla voi myöhemmin olla. Kuvat, joista selviää tuntomerkkejä, kuten esim. vaatetuksen kuviot, ovatkin paljon "helpommin" jaettavissa, tai niiden ainakin mielestäni pitäisi olla. Sellainen kasvokuva, josta tekijä on varmasti tunnistettavissa, on sitten toinen asia. Näin siis mielestäni, en tiedä miten laki / oikeuskäytäntö tässä menee.

Ymmärtääkseni Kiinassa tekoälyä käytetään ihmisten valvomiseen jo urakalla. Ylität tien kävellen päin punaisia. Kamerat tallentavat tämän, hakevat tekoälyllä kävelijästä tiedot, -> kadun ylittäjän kuva nimen kanssa ilmestyy vastapäisen talon seinään, "Herra Mao TaoTao käveli päin punaisia". Lisäksi kansalainen menettää "kredittejä", ja jos niitä tarpeeksi menettää, ei saa ostettua junalippua maaseudulle kotimaan matkailua varten, ulkomaista puhumattakaan... Jeps: Orwellin 1984:n isoveljen valvonta on jo täällä, tai siis ainakin Kiinassa.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tuntuu älyttömältä, että tämä meni hovioikeuteen asti.
Tavallaan ymmärtää että on kaikkien etu hakea ennakkopäätöstä, mutta onhan tuo oikeudessa vastaajan ominaisuudessa olleelle varusmiehelle ihan helvetin perseestä henkilökohtaisella tasolla. Erikoisinta pyrkimys sälyttää koko homma varusmiehen niskoille vaikka aika selkeästi siellä on myös ne ihan viran puolesta vastuulliset keiden ohjeilla on mitä ilmeisimmin toimittu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös