Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

  • 1 786 077
  • 11 419

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Sä et nyt ota huomioon ollenkaan sitä, että kaveri oli niin hädissään ja säikähdyksissään, että ei tiennyt missä puhelimensa on. Onneksi kuitenkin luvaton haulikko oli sellaisessa varmassa ja helposti muistettavassa paikassa, mistä sen sai napattua.

Kyllä taitaa olla ihan koko yhteiskunnan etu, että sekä haulikko- että moottorisahamies on pistetty telkien taakse.
Varmaan näin. Mutta käräjäoikeus Iltalehden mukaan totesi: Haulikolla ampuminen olisi voinut olla hätävarjeluna hyväksyttävä teko, jos toinen mies olisi tunkeutunut asuntoon ja uhannut moottorisahalla. Tällöinkin laukaus oli tullut ensisijassa suunnata uhkaajan jalkoihin. Tämä on kohta mitä en ymmärrä. Omistan itse haulikon ja moottorisahan. Voin kuvitella, että moottorisaha pitää helveltillistä ääntä keskellä yötä kerrostalon portaikossa asunnon oveen reikää sahatessa. Asunnon sisällä olevalle ovea repivä moottorisaha on vähän eri, kuin joku vittuilisi postilaatikosta. Tiedän, ettei normaalilla haulikolla ja normaaleilla hauleilla ammuta oven läpi. Jos haulikolla osoittelee oven reistä kaveria, niin ei haulit ehdi levitä "muualle ylävartaloon". Kyllä siinä on ammuttu sisältä käytävästä aukossa, eli ainakin osittain jo asunnon sisällä heiluvaa moottorisahamiehen yläruumista. En tiedä minkalaisia G.I. Joe- tason kavereita oikeudessa istuu, tai täällä kommentoi, mutta minulla ei olisi riittänyt kantti odotella kyläilijää sisälle eteiseen ja sitten ampua kaveria rauhallisesti jalkoihin, haulikolla. Mulla olisi hermot rikki jo kun ulko-oveni alkaa olla moottorisahan huutaessa palasina ja aukosta pyrkii "heres Jonny"- kaveri sisälle. Kokemuksesta tiedän, ettei edes jänis pysähdy aina ekalla laukauksella, tai että aina ase ei edes toimi, jne. En tiedä kuinka laajat kerrostalon eteiset on Forssassa, mutta pitkäpiippuisen haulikon ja moottorisahan kohtaaminen voi päättyä ahtaassa tilassa muutenkin kuin hallittuun laukaukseen jalkoihin.

En ota kantaa muuhun touhuun, mutta tuo oikeuden, tai lehden mukaan oikeden esittelemä toimintamalli jäisi minulta vastaavassa tapauksessa toteuttamatta. Eli tiilenpäitä joutaisin lukemaan, kun taidot, itseluottamus ja hermot eivät olisi erikoisjoukkojen ammattiisotilaan tasolla.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mutta käräjäoikeus Iltalehden mukaan totesi: Haulikolla ampuminen olisi voinut olla hätävarjeluna hyväksyttävä teko, jos toinen mies olisi tunkeutunut asuntoon ja uhannut moottorisahalla. Tällöinkin laukaus oli tullut ensisijassa suunnata uhkaajan jalkoihin. Tämä on kohta mitä en ymmärrä.

Puhuttiinkohan tuossa nyt siitä ekasta vai tokasta laukauksesta? Se eka "varoituslaukaus" ammuttiin siis parvekkeelta kohti pihalla uhoavaa sankaria.
 
LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Puhuttiinkohan tuossa nyt siitä ekasta vai tokasta laukauksesta? Se eka "varoituslaukaus" ammuttiin siis parvekkeelta kohti pihalla uhoavaa sankaria.
Kyllä mun käsittääkseni tuosta toisesta, sisällä kohti ammutusta laukauksesta, joka katsottiin tapon yritykseksi.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tässä tullaan mittaamaan Suomen oikeuslaitosta, jos tilanne menee hallinto-oikeuden päätettäväksi: saako uimahallissa tapahtuneesta vedenroiskaisusta korvauksia kaupungilta? Oma oikeustaju sanoo, että huuhaata koko juttu mutta katsotaan mikä on lopputulos

"Haapasalon mukaan Salon kaupungilla olisi kaikki mahdollisuudet maksaa korvaukset.

– Jos kaupunki haluaa niin se voi korvata tämän uinninvalvojan tökerön käyttäytymisen vaikutukset ja hyvittää minulle sitä mielipahaa, mikä aiheutui tästä ja myöskin uintikerran pilalle menemisestä. Vahingonkorvauslain mukaan kaupunki voi maksaa tällaiset henkiset vahingot ihan yhtä lailla kuin aineelliset vahingot, jos haluaa.

Kaupungin viranhaltijat eivät ole Haapasalon mukaan ottaneet hänen valitustaan vakavasti, vaan vähättelivät asiaa. Seuraavaksi Haapasalo aikoo viedä asian hallinto-oikeuteen."

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Oikeuden olisi pitänyt vaikka minkä tekemisestä antaa tuomioksi vaikka mitä.
 
Kalikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Oikeuden olisi pitänyt vaikka minkä tekemisestä antaa tuomioksi vaikka mitä.
Just näin. Kyllähän lapsillakin nyt pitää sen verran vastuuta olla, että huume- ja humalapäissään raiskattuina pitäisi aika selkeästi pystyä määrittelemään, että minkälaista seksuaalista väkivaltaa heille on tehty. Eihän se nyt mihinkään riitä, että aikuinen tekee lapselle seksuaalisia tekoja huumattuina. Eikä tuossa lapsille huumeiden antamisessakaan mitään väärää ole, jos asiaa katsoo liberaalein silmin. Vai mitä vittua minä just luin?
 
Olisko se hyvä systeemi, että raiskauksesta annettaisiin 10v tuomio jos se pystytään todistamaan ja 5v jos sitä ei pystytä?
En tiedä miksei huumeiden käytöstä tullut tuomiota, pl niiltä osin jolloin näyttämättä jäi että mitä oli käytetty jos oli.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Olisko se hyvä systeemi, että raiskauksesta annettaisiin 10v tuomio jos se pystytään todistamaan ja 5v jos sitä ei pystytä?
En tiedä miksei huumeiden käytöstä tullut tuomiota, pl niiltä osin jolloin näyttämättä jäi että mitä oli käytetty jos oli.

Varmaan juuri tuon takia, kun syyttäjä ei pystynyt todistamaan, mitä huumausainetta oli käytetty. Onneksi Suomessa käräjäoikeuden tuomiosta voi valittaa hovioikeuteen.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää

Harvemmin nähnyt tällaisia ratkaisuja, tosin eipä näitä tule mitenkään työkseen pläräiltyä.
Hieno juttu, että oikeuslaitokselta löytyi kohtuutta, sillä mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan.
Toinen juttu on, että miksi jotain vuosikausia vanhoja hallussapito tai käyttörikoksia edes tutkitaan.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Hieno juttu, että oikeuslaitokselta löytyi kohtuutta, sillä mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan.
Toinen juttu on, että miksi jotain vuosikausia vanhoja hallussapito tai käyttörikoksia edes tutkitaan.
Jutusta saa vähän sen vaikutelman, että nyt jo kuivilla ollut miesparka repsahtaa uudelleen käyttämään kokaa.
Ei silti, aika turhaa tuollaisia on tutkia. Tuskin kovin kummoisia tuomioita tulee ja jos tulee, niin harva kuitenkaan maksaa sakkojaan.
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Aika vaikeita juttuja, koska oikeus voi jättää tuomitsematta. Missä se raja menee? Ja puhe jostain oikeudesta ja kohtuudesta on aika paskaa. Nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa todellisiin kohtuuttomuuksiin. Ihan helvetin halpa esim. ihmishenki on tällä hetkellä. Elinkautinen on elinkautinen, vaikka Helsingin ho pyrkii sitäkin kovasti lyhentämään. Kumppaninsa tai ryyppykaverinsa tappanut lusii kertalaisuudesta riippuen sen 4-7 vuotta ja alaikäinen max. kolme vuotta. Kännissä autolla tappaessa voi jopa selvitä ehdollisella tuomiolla. Ei kovin ankaria seuraamuksia ihmishengen riistämisestä.
Ja juu, sakkoja ei tarvii maksaa, mutta vaihtoehtona on nykyään taas lusiminen. Varmaan näille sakkovangeille vois löytyä parempikin paikka kun vankila, mutta toistaseks yhteiskunta ei parempaakaan vaihtoehtoakaan ole keksiny. Eihän se niinkään voi mennä, että toistuvasti näpistelyihin, varkauksiin yms. sakkorangaistuksiin johtaviin rikoksiin syyllistyvä narkkijengi naureskelee poliisin kirjoittamille sakkolapuille ja repii sakkolaput poliisin silmien edessä. Ymmärrän hyvin kauppiaiden turhautumisen, kun vakiovarastelijat kävivät hakemansa juomasta uloskantohinnoin.
 
Viimeksi muokattu:

444

Jäsen

No nyt oli halpa ihmishenki. Kuolemantuottamuksesta 360 euron sakot. Mitähän vit...
Tappajan logiikalla autoakin ajaessaan voi hyvin ihailla maisemia välillä ja olla keskittymättä muuhun maailmaan. Jos nyt jonkun sattuu rullaamaan kuoliaaksi, niin kyse on vain tapaturmasta, josta ei kuuluisi rangaista.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

No nyt oli halpa ihmishenki. Kuolemantuottamuksesta 360 euron sakot. Mitähän vit...
Näiden pyöräilijöiden touhu on monessa suhteessta karannut aivan käsistä. Luulo heillä on se, että kaikki väistää ja he ovat aina oikeassa. Vedetään 50 km/h johonkin risteykseen ja luullaan että esim. autoilijan pitää aina väistää. Ei osata edes perus liikennesääntöjä, vaan mennään tukka putkella ja ollaan niin paljon parempia ihmisiä. Minä ajan pyörällä enkä millään saastuttavalla autolla mentaliteetti on myös vahvana ko. sakissa. Sähköpyörät ovat tehneet ongelmasta vielä pahemman.

Tämä suomen sakkokäytäntö on kyllä niin surkuhupaisaa. Eniten kaikkia rikoksia tekevät eivät saa rahallisesti käytännössä mitään sakkoja, koska eivät myös tienaa mitään. Nämäkin pikkusakot menee vaan jonoon edellisten seuraksi. Joku yhteiskuntaa oikeasti rahoittava henkilö saa sitten 20km/h ylinopeudesta 20k/€ sakon vain siksi, että hänellä on ollut verotettavia tuloja x-määrä.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tappajan logiikalla autoakin ajaessaan voi hyvin ihailla maisemia välillä ja olla keskittymättä muuhun maailmaan. Jos nyt jonkun sattuu rullaamaan kuoliaaksi, niin kyse on vain tapaturmasta, josta ei kuuluisi rangaista.
Jos joku olisi jäänyt auton alle sen takia, että olisi jäänyt seisokelemaan keskelle autotietä, niin todennäköisesti tuomio olisi samansuuntainen. Mummoille sakot liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
 
Murskaaja

Jäsen
Ilmeisesti mummot seisoneet keskellä ajorataa ja se yhdistettynä tarkkaavaisuuden herpaantumiseen johti onnettomuuteen. Ei tällaisiin onnettomuuksiin isommat rangaistukset vaikuta millään tavalla. Jokaiselle tervejärkiselle ihmiselle rangaistus tämmöisestä tapahtumasta on ihan toissijainen asia, kun on huolimattomuuksissaan aiheuttanut toisen ihmisen kuoleman.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ilmeisesti mummot seisoneet keskellä ajorataa ja se yhdistettynä tarkkaavaisuuden herpaantumiseen johti onnettomuuteen.
Jalankulkijat nyt saavat kulkea pyörätien "ajoradalla" tai vaikka pysähtyä siinä juttelemaan. Jutussahan mainittiin, että joku pyöräilijä oli heidät aikaisemmin ohittanutkin. Kyllä pyöräilijälläkin pitää vastuu tekemisistään ja tekemättä jättämisestä olla.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Melko kimurantti juttu, kerrotaankohan tässä nyt kaikki, tuomio on yleiseen linjaan nähden kova, kun toiselle ehdotonta lähes 2 vuotta.
linkki juttuun Äidin ystävätär käytti miesystävänsä kanssa hyväkseen kokematonta nuorta naista tämän 18-vuotisjuhlissa
Ehdoton vankeus on tuosta keissistä kova tuomio kun ei väkisin ja ilman lupaa ollut laitettu jos nyt vertaa alaikäisiin kohdistuvia raiskaustapauksiin joista on annettu ehdollisiakin. Tuon uutisen perusteella voisi luulla että toistuvissa orgioissa on ollut ensin vähän jännää ja sitten on tullut paha morkkis. Kyseenalaista toimintaa toki tuollainen vanhemmalta parilta mutta ehdoton tuomio toki viittaa siihen että kyseessä täytyy olla jotain muutakin kuin se 18 vuotias "etsi vielä itseään".
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
No nyt oli halpa ihmishenki. Kuolemantuottamuksesta 360 euron sakot. Mitähän vit...
Tuo 60 päiväsakkoa taitaa olla linjassa sen kanssa, paljonko päiväsakkoja tulee kun autolla listii jonkun suojatietä kävelevän kävelijän. Tämä asia valkeni minulle joskus kun ihmettelin, miten voi selvitä 480€ sakoilla kun aiheuttaa toisen kuoleman. Halpaa on, kun ajoneuvolla ottaa toisen hengen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös