Viimeistään tänään on Suomi vihdoin virallisesti heittänyt yltään YYA-ajan ikeen.
Kiitos kaikille työhön osallistuneille.
Kiitos poliittisille päättäjille, jotka osasivat tehdä oikean arvion ja uskalsivat ryhtyä oikeisiin toimiin oikeaan aikaan.
Kiitos Sauli Niinistölle, joka antoi kasvot Suomen Natoon hakeutumiselle. Jo pelkästään tämän saavutuksen takia hän tulee jäämään historiaan yhtenä suurista presidenteistämme, paljon merkittävämpänä kuin eräs, jonka tässä nimeä en mainitse ja jonka suurimmaksi saavutukseksi presidenttinä jää se, että hän oli nainen (ja kävi juhlimassa Neuvostoliiton sankarillista voittoa hirmuisesta natsi-Suomesta).
En muuten henkilökohtaisesti usko pätkääkään, että muka vasta 2022 tapahtumat olisivat kääntäneet Salen pään Nato-jäsenhakemuksen kannalle. Juu, virallinen versio toki menee juuri näin hänen omien sanojensakin mukaan, mutta kyllä sama ajatus oli verhoillumpana luettavissa viimeistään v. 2014 kasakkapuheessa. Sitä ennen muistelen hänen ilmaisseen avoimesti Nato-positiivisia kantoja, mutta "koko kansan presidenttinä" joutui sitten tietysti asettelemaan sanansa ja kantansa varovaisemmin.
Kiitos niille Nato-maiden johtajille, jotka ymmärsivät Suomen tilanteen täydellisesti ja olivat vahvasti tukena koko prosessin ajan. Vähemmän yllättävästi eniten ymmärrystä ja tukea Suomi saikin juuri niiltä Nato-mailta, joilla oli ollut vastaava historiallinen painolasti Neuvostoliiton ikeessä.
Loogisesti kai pitäisi antaa kiitos myös yhdelle itärajan takana häärivälle pikku-Napoleonille, sillä ilman hänen toimintaansa koko prosessi ei olisi voinut edes käynnistyä, mutta häntä en pysty kiittämään yhtään mistään. Hänen tekojensa takia.
Jossain toisessa järjestelmässä johtajan jakkara olisi keikkunut ikävästi, kun alkoi käydä ilmeiseksi, että vakaviin virhearvioihin perustuneet päätökset ovatkin johtamassa juuri siihen, mikä haluttiin välttää. Tässä tapauksessa Naton itälaajentumiseen. Tuollaisella fataalilla ison mittakaavan strategisella virheellä olisi neuvostoajalla ollut välittömät haitalliset vaikutukset päämiehen terveydelle ja kyvylle jatkaa toimessaan. Hrustsev hyvänä esimerkkinä johtajasta, joka pistettiin vaihtoon, kun hänen toilailunsa alkoivat ikävästi haitata Neuvostoliiton etua. Puhumattakaan siitä, että olisivat voineet käynnistää kolmannen maailmansodan ja ydinholokaustin.
Hrustsevin ongelmana oli pohjimmiltaan se, että hän oli uskonut kaiken NL:ssä syötetyn propagandan. Hän uskoi jumalaisena totuutena, että sosialismin voitto oli vääjäämätön ja läntinen kapitalismi luhistuisi omaan mahdottomuttensa hetkenä minä hyvänsä tai sitten läntiset työväestöt tekisivät siitä kohta selvän kohta omilla vallankumouksillaan. Muut puoluejehut olivat sentään sen verran fiksumpia että tajusivat, kuinka vaarallista oli kun heidän päättäjänsä ei osannut tehdä eroa virallisen totuuden ja todellisen totuuden välillä. Ei muuta kuin ukko vaihtoon, pronto!
Tämä on myös nykyisen johtajan yksi kriittinen strateginen moka. Uskoo sokeasti "tiedustelutietoon", jota hänelle kerrotaan, ja hänelle kerrotaan, mitä hän haluaa kuulla. Muun kertominen ei ole terveellistä. Stalin oli muuten samanlainen. Huonosti kävi niille vakoojille, jotka eivät kertoneet vainoharhaisen Stalinin vinksahtanutta maailmankuvaa tukevia tiedustelutietoja. He olivat epäluotettavia, mahdollisesti jopa kaksoisagentteja, heidät kutsuttiin takaisin Moskovaan, jutusteltiin ensin mukavia Lubjankan kellarissa ja lopuksi nappi niskaan. Stalin itse tuhosi omaa tiedusteluverkostoaan tehokkaammin kuin lännen vastavakoilu koskaan. Mitä Stalin sitten halusi kuulla? Kaiken lännen kavalista salajuonista, joilla työläisten paratiisiin aiotaan hyökätä ja lanata se maan tasalle heti huomenna. Jollet paljastanut tällaisia salajuonia Stalinille, et ollut luotettava agentti, tervetuloa takaisin Moskovaan jutustelemaan. Lubjanka tarjoaa kaikki mahdolliset huvitukset!
Nykyjohto on kuitenkin lukenut omat sisäpoliittiset läksynsä sikäli hyvin, että nykyjärjestelmässä johdon syrjäyttäminen ei ole ollenkaan helppoa. Omien kansalaisten ja kilpailijoiden terrorisointi on tehokas tapa pitää kansa ruodussa. Ulkopolitiikassa vakavat virhearviot sen sijaan on enemmän sääntö kuin poikkeus, mutta niin kauan kuin asema oman maan sisällä on turvattu, muille valtioille voi aina viitata kintaalla. Venäjän toistaiseksi viimeisimmälle (edelliselle) tsaarille kävi ohraisesti satakunta vuotta sitten, sinänsä osuvasti pitkälti juuri erittäin kehnon sotaonnen ja keisarikunnan kasvojen menetyksen seurauksena. Nykyiselle johtajalle (jota en myöskään nimeä) ei niin helposti voi käydä tänä päivänä samoin, vaikka asetelma alkaakin joiltain osin kutkuttavasti muistuttaa ensimmäisen maailmansodan farssia ja Venäjän imperiumin luhistumista.
Mutta se on varma, että viimeistään silloin, kun nykyinen johtaja väistyy/pistetään syrjään/tippuu ikkunasta, hänen muistonsa tulee joutumaan itänaapurin pitkän poliittisen nekrofagian perinteen kohteeksi. Eli kaikki paha, mitä maassa tapahtuu, laitetaan edellisen johtajan syyksi - mutta nyt on uusi parempi johtaja, uusi aika, ja kaikki tulee olemaan paremmin. Näin on käynyt perinteisesti aina Neuvostoajasta alkaen.
Nykytilanne huomioiden voi jo nyt sanoa satavarmaksi, että niin tulee käymään myös nykyjohtajan perinnölle. Riippumatta siitä, seuraako häntä joku muu saman poliittisen tiedustelujohdon jäsen (todennäköistä) vai riippumaton opposition edustaja (käytännössä mahdotonta).
Rönsyili, pahoittelut siitä. Sen verran tunteellinen hetki YYA-Suomessa varttuneelle. Pääsi kaikki höyryt kerralla.
