Vesuvius on kuin uinuva teinipoika. Varusmiehenä haluaisin väijyyn samoilla huudeilla olevalle Campi Flegreille.
Mainos
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Sarjapisteet tasan: TUTO ja Hokki voittivat toinen toisensa peräkkäisissä peleissäLue lisää »
-
Kasper Kulonummi pelaa läpimurtokautta ja voittaa kamppailuja kovalla prosentillaLue lisää »
-
MTV: Miroslav Svobodan loukkaantuminen uhkaa ykkösmaalivahdin koko loppukauttaLue lisää »
-
Taponen nollasi Sportin Liigan juhlapelissäLue lisää »
-
Liiga-kierros: Jukurit yllätti Ilveksen, HPK otti aikalisän reilun minuutin jälkeen ja voittiLue lisää »
-
Maalivahdit loistivat TPS:n ja KalPan kohtaamisessa: Emma Hall vastasi ottelun ainokaisestaLue lisää »
Suomen Nato-jäsenhakemuksen ratifioinnin seurantaketju
- Viestiketjun aloittaja Fordél
- Alkaa
- 527 925
- 3 745
Huono pakki
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- SaiPa, Ketterä
Olikohan sattumalta Kansan Uutisten (vai mikä se vasemmiston äänenkannattajalehti oikein olikaan?) toimittaja?
Kreml ei ole ilmeisesti vieläkään onnitellut Suomea NATO-jäsenyydestä?
Outoa sakkia, vaikka ovat vuodesta toiseen vakuuttaneet olevansa aina meidän suomalaisten ystäviä. Luulisi heidän jakavan tämän ilon ihan pyyteettömästi meidän kanssamme.
Outoa sakkia, vaikka ovat vuodesta toiseen vakuuttaneet olevansa aina meidän suomalaisten ystäviä. Luulisi heidän jakavan tämän ilon ihan pyyteettömästi meidän kanssamme.
Toimittaja varmaan helvetin tyytyväinen kriittisestä kysymyksestään. En tiedä miksi mulla tuli kauhea ahdistus tuosta kysymyksestä. Tunsinko häpeää toimittajan puolesta…
Kyllä on mieletön tunne. Kun ajatellaan miten huolestuttavalta tämä liittyminen tuntui, osaltaan suuri huojennus on se päällimmäinen tunne. Suomen pokka piti ja menimme äärimmäisen vaikealla hetkellä Natoon. Itseä alkuun kyllä jännitti miten tuo terroristivaltio tähän reagoisi..
Kyllä on mieletön tunne. Kun ajatellaan miten huolestuttavalta tämä liittyminen tuntui, osaltaan suuri huojennus on se päällimmäinen tunne. Suomen pokka piti ja menimme äärimmäisen vaikealla hetkellä Natoon. Itseä alkuun kyllä jännitti miten tuo terroristivaltio tähän reagoisi..
Viimeistään tänään on Suomi vihdoin virallisesti heittänyt yltään YYA-ajan ikeen.
Kiitos kaikille työhön osallistuneille.
Kiitos poliittisille päättäjille, jotka osasivat tehdä oikean arvion ja uskalsivat ryhtyä oikeisiin toimiin oikeaan aikaan.
Kiitos Sauli Niinistölle, joka antoi kasvot Suomen Natoon hakeutumiselle. Jo pelkästään tämän saavutuksen takia hän tulee jäämään historiaan yhtenä suurista presidenteistämme, paljon merkittävämpänä kuin eräs, jonka tässä nimeä en mainitse ja jonka suurimmaksi saavutukseksi presidenttinä jää se, että hän oli nainen (ja kävi juhlimassa Neuvostoliiton sankarillista voittoa hirmuisesta natsi-Suomesta).
En muuten henkilökohtaisesti usko pätkääkään, että muka vasta 2022 tapahtumat olisivat kääntäneet Salen pään Nato-jäsenhakemuksen kannalle. Juu, virallinen versio toki menee juuri näin hänen omien sanojensakin mukaan, mutta kyllä sama ajatus oli verhoillumpana luettavissa viimeistään v. 2014 kasakkapuheessa. Sitä ennen muistelen hänen ilmaisseen avoimesti Nato-positiivisia kantoja, mutta "koko kansan presidenttinä" joutui sitten tietysti asettelemaan sanansa ja kantansa varovaisemmin.
Kiitos niille Nato-maiden johtajille, jotka ymmärsivät Suomen tilanteen täydellisesti ja olivat vahvasti tukena koko prosessin ajan. Vähemmän yllättävästi eniten ymmärrystä ja tukea Suomi saikin juuri niiltä Nato-mailta, joilla oli ollut vastaava historiallinen painolasti Neuvostoliiton ikeessä.
Loogisesti kai pitäisi antaa kiitos myös yhdelle itärajan takana häärivälle pikku-Napoleonille, sillä ilman hänen toimintaansa koko prosessi ei olisi voinut edes käynnistyä, mutta häntä en pysty kiittämään yhtään mistään. Hänen tekojensa takia.
Jossain toisessa järjestelmässä johtajan jakkara olisi keikkunut ikävästi, kun alkoi käydä ilmeiseksi, että vakaviin virhearvioihin perustuneet päätökset ovatkin johtamassa juuri siihen, mikä haluttiin välttää. Tässä tapauksessa Naton itälaajentumiseen. Tuollaisella fataalilla ison mittakaavan strategisella virheellä olisi neuvostoajalla ollut välittömät haitalliset vaikutukset päämiehen terveydelle ja kyvylle jatkaa toimessaan. Hrustsev hyvänä esimerkkinä johtajasta, joka pistettiin vaihtoon, kun hänen toilailunsa alkoivat ikävästi haitata Neuvostoliiton etua. Puhumattakaan siitä, että olisivat voineet käynnistää kolmannen maailmansodan ja ydinholokaustin.
Hrustsevin ongelmana oli pohjimmiltaan se, että hän oli uskonut kaiken NL:ssä syötetyn propagandan. Hän uskoi jumalaisena totuutena, että sosialismin voitto oli vääjäämätön ja läntinen kapitalismi luhistuisi omaan mahdottomuttensa hetkenä minä hyvänsä tai sitten läntiset työväestöt tekisivät siitä kohta selvän kohta omilla vallankumouksillaan. Muut puoluejehut olivat sentään sen verran fiksumpia että tajusivat, kuinka vaarallista oli kun heidän päättäjänsä ei osannut tehdä eroa virallisen totuuden ja todellisen totuuden välillä. Ei muuta kuin ukko vaihtoon, pronto!
Tämä on myös nykyisen johtajan yksi kriittinen strateginen moka. Uskoo sokeasti "tiedustelutietoon", jota hänelle kerrotaan, ja hänelle kerrotaan, mitä hän haluaa kuulla. Muun kertominen ei ole terveellistä. Stalin oli muuten samanlainen. Huonosti kävi niille vakoojille, jotka eivät kertoneet vainoharhaisen Stalinin vinksahtanutta maailmankuvaa tukevia tiedustelutietoja. He olivat epäluotettavia, mahdollisesti jopa kaksoisagentteja, heidät kutsuttiin takaisin Moskovaan, jutusteltiin ensin mukavia Lubjankan kellarissa ja lopuksi nappi niskaan. Stalin itse tuhosi omaa tiedusteluverkostoaan tehokkaammin kuin lännen vastavakoilu koskaan. Mitä Stalin sitten halusi kuulla? Kaiken lännen kavalista salajuonista, joilla työläisten paratiisiin aiotaan hyökätä ja lanata se maan tasalle heti huomenna. Jollet paljastanut tällaisia salajuonia Stalinille, et ollut luotettava agentti, tervetuloa takaisin Moskovaan jutustelemaan. Lubjanka tarjoaa kaikki mahdolliset huvitukset!
Nykyjohto on kuitenkin lukenut omat sisäpoliittiset läksynsä sikäli hyvin, että nykyjärjestelmässä johdon syrjäyttäminen ei ole ollenkaan helppoa. Omien kansalaisten ja kilpailijoiden terrorisointi on tehokas tapa pitää kansa ruodussa. Ulkopolitiikassa vakavat virhearviot sen sijaan on enemmän sääntö kuin poikkeus, mutta niin kauan kuin asema oman maan sisällä on turvattu, muille valtioille voi aina viitata kintaalla. Venäjän toistaiseksi viimeisimmälle (edelliselle) tsaarille kävi ohraisesti satakunta vuotta sitten, sinänsä osuvasti pitkälti juuri erittäin kehnon sotaonnen ja keisarikunnan kasvojen menetyksen seurauksena. Nykyiselle johtajalle (jota en myöskään nimeä) ei niin helposti voi käydä tänä päivänä samoin, vaikka asetelma alkaakin joiltain osin kutkuttavasti muistuttaa ensimmäisen maailmansodan farssia ja Venäjän imperiumin luhistumista.
Mutta se on varma, että viimeistään silloin, kun nykyinen johtaja väistyy/pistetään syrjään/tippuu ikkunasta, hänen muistonsa tulee joutumaan itänaapurin pitkän poliittisen nekrofagian perinteen kohteeksi. Eli kaikki paha, mitä maassa tapahtuu, laitetaan edellisen johtajan syyksi - mutta nyt on uusi parempi johtaja, uusi aika, ja kaikki tulee olemaan paremmin. Näin on käynyt perinteisesti aina Neuvostoajasta alkaen.
Nykytilanne huomioiden voi jo nyt sanoa satavarmaksi, että niin tulee käymään myös nykyjohtajan perinnölle. Riippumatta siitä, seuraako häntä joku muu saman poliittisen tiedustelujohdon jäsen (todennäköistä) vai riippumaton opposition edustaja (käytännössä mahdotonta).
Rönsyili, pahoittelut siitä. Sen verran tunteellinen hetki YYA-Suomessa varttuneelle. Pääsi kaikki höyryt kerralla.
Kiitos kaikille työhön osallistuneille.
Kiitos poliittisille päättäjille, jotka osasivat tehdä oikean arvion ja uskalsivat ryhtyä oikeisiin toimiin oikeaan aikaan.
Kiitos Sauli Niinistölle, joka antoi kasvot Suomen Natoon hakeutumiselle. Jo pelkästään tämän saavutuksen takia hän tulee jäämään historiaan yhtenä suurista presidenteistämme, paljon merkittävämpänä kuin eräs, jonka tässä nimeä en mainitse ja jonka suurimmaksi saavutukseksi presidenttinä jää se, että hän oli nainen (ja kävi juhlimassa Neuvostoliiton sankarillista voittoa hirmuisesta natsi-Suomesta).
En muuten henkilökohtaisesti usko pätkääkään, että muka vasta 2022 tapahtumat olisivat kääntäneet Salen pään Nato-jäsenhakemuksen kannalle. Juu, virallinen versio toki menee juuri näin hänen omien sanojensakin mukaan, mutta kyllä sama ajatus oli verhoillumpana luettavissa viimeistään v. 2014 kasakkapuheessa. Sitä ennen muistelen hänen ilmaisseen avoimesti Nato-positiivisia kantoja, mutta "koko kansan presidenttinä" joutui sitten tietysti asettelemaan sanansa ja kantansa varovaisemmin.
Kiitos niille Nato-maiden johtajille, jotka ymmärsivät Suomen tilanteen täydellisesti ja olivat vahvasti tukena koko prosessin ajan. Vähemmän yllättävästi eniten ymmärrystä ja tukea Suomi saikin juuri niiltä Nato-mailta, joilla oli ollut vastaava historiallinen painolasti Neuvostoliiton ikeessä.
Loogisesti kai pitäisi antaa kiitos myös yhdelle itärajan takana häärivälle pikku-Napoleonille, sillä ilman hänen toimintaansa koko prosessi ei olisi voinut edes käynnistyä, mutta häntä en pysty kiittämään yhtään mistään. Hänen tekojensa takia.
Jossain toisessa järjestelmässä johtajan jakkara olisi keikkunut ikävästi, kun alkoi käydä ilmeiseksi, että vakaviin virhearvioihin perustuneet päätökset ovatkin johtamassa juuri siihen, mikä haluttiin välttää. Tässä tapauksessa Naton itälaajentumiseen. Tuollaisella fataalilla ison mittakaavan strategisella virheellä olisi neuvostoajalla ollut välittömät haitalliset vaikutukset päämiehen terveydelle ja kyvylle jatkaa toimessaan. Hrustsev hyvänä esimerkkinä johtajasta, joka pistettiin vaihtoon, kun hänen toilailunsa alkoivat ikävästi haitata Neuvostoliiton etua. Puhumattakaan siitä, että olisivat voineet käynnistää kolmannen maailmansodan ja ydinholokaustin.
Hrustsevin ongelmana oli pohjimmiltaan se, että hän oli uskonut kaiken NL:ssä syötetyn propagandan. Hän uskoi jumalaisena totuutena, että sosialismin voitto oli vääjäämätön ja läntinen kapitalismi luhistuisi omaan mahdottomuttensa hetkenä minä hyvänsä tai sitten läntiset työväestöt tekisivät siitä kohta selvän kohta omilla vallankumouksillaan. Muut puoluejehut olivat sentään sen verran fiksumpia että tajusivat, kuinka vaarallista oli kun heidän päättäjänsä ei osannut tehdä eroa virallisen totuuden ja todellisen totuuden välillä. Ei muuta kuin ukko vaihtoon, pronto!
Tämä on myös nykyisen johtajan yksi kriittinen strateginen moka. Uskoo sokeasti "tiedustelutietoon", jota hänelle kerrotaan, ja hänelle kerrotaan, mitä hän haluaa kuulla. Muun kertominen ei ole terveellistä. Stalin oli muuten samanlainen. Huonosti kävi niille vakoojille, jotka eivät kertoneet vainoharhaisen Stalinin vinksahtanutta maailmankuvaa tukevia tiedustelutietoja. He olivat epäluotettavia, mahdollisesti jopa kaksoisagentteja, heidät kutsuttiin takaisin Moskovaan, jutusteltiin ensin mukavia Lubjankan kellarissa ja lopuksi nappi niskaan. Stalin itse tuhosi omaa tiedusteluverkostoaan tehokkaammin kuin lännen vastavakoilu koskaan. Mitä Stalin sitten halusi kuulla? Kaiken lännen kavalista salajuonista, joilla työläisten paratiisiin aiotaan hyökätä ja lanata se maan tasalle heti huomenna. Jollet paljastanut tällaisia salajuonia Stalinille, et ollut luotettava agentti, tervetuloa takaisin Moskovaan jutustelemaan. Lubjanka tarjoaa kaikki mahdolliset huvitukset!
Nykyjohto on kuitenkin lukenut omat sisäpoliittiset läksynsä sikäli hyvin, että nykyjärjestelmässä johdon syrjäyttäminen ei ole ollenkaan helppoa. Omien kansalaisten ja kilpailijoiden terrorisointi on tehokas tapa pitää kansa ruodussa. Ulkopolitiikassa vakavat virhearviot sen sijaan on enemmän sääntö kuin poikkeus, mutta niin kauan kuin asema oman maan sisällä on turvattu, muille valtioille voi aina viitata kintaalla. Venäjän toistaiseksi viimeisimmälle (edelliselle) tsaarille kävi ohraisesti satakunta vuotta sitten, sinänsä osuvasti pitkälti juuri erittäin kehnon sotaonnen ja keisarikunnan kasvojen menetyksen seurauksena. Nykyiselle johtajalle (jota en myöskään nimeä) ei niin helposti voi käydä tänä päivänä samoin, vaikka asetelma alkaakin joiltain osin kutkuttavasti muistuttaa ensimmäisen maailmansodan farssia ja Venäjän imperiumin luhistumista.
Mutta se on varma, että viimeistään silloin, kun nykyinen johtaja väistyy/pistetään syrjään/tippuu ikkunasta, hänen muistonsa tulee joutumaan itänaapurin pitkän poliittisen nekrofagian perinteen kohteeksi. Eli kaikki paha, mitä maassa tapahtuu, laitetaan edellisen johtajan syyksi - mutta nyt on uusi parempi johtaja, uusi aika, ja kaikki tulee olemaan paremmin. Näin on käynyt perinteisesti aina Neuvostoajasta alkaen.
Nykytilanne huomioiden voi jo nyt sanoa satavarmaksi, että niin tulee käymään myös nykyjohtajan perinnölle. Riippumatta siitä, seuraako häntä joku muu saman poliittisen tiedustelujohdon jäsen (todennäköistä) vai riippumaton opposition edustaja (käytännössä mahdotonta).
Rönsyili, pahoittelut siitä. Sen verran tunteellinen hetki YYA-Suomessa varttuneelle. Pääsi kaikki höyryt kerralla.
Huge If true, kun ei Suomessa tuollaista ole Kekkosen ajan jälkeen juuri ollut että toimittajia hyllytettäisiin vallanpitäjien toimesta.
Mutta jos lähde on luokkaa "muistaakseni jossain sanottiin" niin olen taipuvainen ajattelemaan että ei ole totta.
Tavalliset moskovalaiset sentään toivottavat Suomelle kaikkea hyvää Nato-taipaleelle.
Suomi liittyy Natoon | ”Menestystä tälle maalle!” - Moskovan kaduilla Suomelle toivottiin hyvää
Kukaan HS:n haastattelemista moskovalaisista ei tiennyt, että juuri tiistaina Suomi liittyi Natoon. Kaikki muistivat lukeneensa uutisia aiheesta, mutta heitä mietityttivät aivan muut asiat. Suomalaisille he toivottivat onnea.
www.hs.fi
Onneksi missasin tuon osuuden. Olisi saattanut hieman veri kuohahtaa. Melkoista perseilyä arvokkaassa tilaisuudessa.
Pisin Kääpiö 186cm
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Hölmö joskin odotettu kysymys, vaikka ei ehkä juuri tänään ja tuossa yhteydessä. Voisi tietysti vastata, että on huomattavasti todennäköisempää, että 20 vuoden kuluttua joutuisimme toteamaan, että liittymättä jättäminen oli paha virhearvio, eikä siihen tarvitsisi mennä noinkaan kauaa.
Ensin, kiitokset kaikille kanssakirjoittajille, niin niille joiden kanssa on jaettu nämä ratifiointiprosessin ilot ja murheet, kuin Pitäisikö Suomen liittyä Natoon / Suomi hakee Nato-jäsenyyttä -ketjun kirjoittajille, jossa jo ennen hakemuksen jättämistä perkasimme Nato-jäsenyyden edut ja haitat Suomen kannalta.
Tähän päivään päättyy minulta pitkä odotus.
Ensimmäisen kerran muistan ajatelleeni sitä, että Suomen pitäisi liittyä Natoon, joskus 1984 paikkeilla, kun pelasimme naapurissa Commodorella Raid Over Moscow -peliä. Kotikasvatuksen mukana olen saanut aimo annoksen epäluottamusta rakkaaseen itänaapuriimme ja kylmä sota oli silloin kylmä. Reagan oli aloittanut Tähtien sodan edellisenä vuonna (1983) ja syytökset lensivät molemmin puolin.
Neuvostoliitto romahti. Ajattelin, että no nyt, nyt on Suomella mahdollisuus liittyä Natoon. YYA-sopimuksesta irtauduttiin yksipuolisella päätöksellä, samoin Pariisin rauhansopimuksen ehdoista. Nyt, nyt Suomi voi liittyä Natoon. Alettiin puhua EU-jäsenyydestä, ja sieltä se sitten tuli. Ajattelin, että no, nyt ensin EU:hun, sitten Natoon. Mutta Rehniltä ja Ahtisaarelta loppuivat lopulta paukut kesken.
Ja on pakko tunnustaa, että ysärin kehityksen takia jossain vaiheessa tulisempi Nato-jäsenyyden puolesta puhuminen alkoi hiipua. Puhuttiin itäkaupan merkityksestä Suomelle ja suhteiden pitämisestä hyvänä. Silloin sanoin jotenkin niin, että minusta Venäjän varaan ei kannattaisi rakentaa taloutta, mutta joka tapauksessa myönnyin, että no, ehkä sitä voi kokeilla.
Puola, Tsekki ja Unkari liittyivät Natoon. Oli pettymys, ettei Suomi ollut mukana. Kiivaampaa keskustelua kävin silloin, kun Baltian maat olivat liittymässä ja halusin, että Suomi menee sinne joukon jatkoksi. Ei mennyt.
Nyt se sitten tapahtui. Mutta yllättäen minulla ei ole liiemmin tunteet pinnassa, ne olivat paljon enemmän pinnassa viime vuonna näihin aikoihin. Kyllä, olisin halunnut Suomen liittyvän Natoon jo kauan sitten. Olen ollut huolestunut siitä, että sitten kun sitä optiota tarvittaisiin, niin sitä ei voikaan käyttää. Olen aina halunnut sitä, että Venäjältä viedään "Suomi-optio" liittymällä Natoon.
Silti olen aina ajatellut, että se on vain ajan kysymys. En ole pitkiin aikoihin ajatellut niin, että "Suomi ei liity koskaan", vaan vain odottanut, milloin se tapahtuu.
Nykyisille ja tuleville varusmiehille toivotan öisiin talvipakkasiin lämpöä. Silloin itse siellä istuessa -92 ajattelin, että jos nyt olisikin tositilanne, niin olisipa kiva, jos Naton tulituki olisi turvana. Nyt on.
Juhlistan päivää vaatimattomasti ja herään huomenna ensimmäistä kertaa Nato-Suomeen!
Tähän päivään päättyy minulta pitkä odotus.
Ensimmäisen kerran muistan ajatelleeni sitä, että Suomen pitäisi liittyä Natoon, joskus 1984 paikkeilla, kun pelasimme naapurissa Commodorella Raid Over Moscow -peliä. Kotikasvatuksen mukana olen saanut aimo annoksen epäluottamusta rakkaaseen itänaapuriimme ja kylmä sota oli silloin kylmä. Reagan oli aloittanut Tähtien sodan edellisenä vuonna (1983) ja syytökset lensivät molemmin puolin.
Neuvostoliitto romahti. Ajattelin, että no nyt, nyt on Suomella mahdollisuus liittyä Natoon. YYA-sopimuksesta irtauduttiin yksipuolisella päätöksellä, samoin Pariisin rauhansopimuksen ehdoista. Nyt, nyt Suomi voi liittyä Natoon. Alettiin puhua EU-jäsenyydestä, ja sieltä se sitten tuli. Ajattelin, että no, nyt ensin EU:hun, sitten Natoon. Mutta Rehniltä ja Ahtisaarelta loppuivat lopulta paukut kesken.
Ja on pakko tunnustaa, että ysärin kehityksen takia jossain vaiheessa tulisempi Nato-jäsenyyden puolesta puhuminen alkoi hiipua. Puhuttiin itäkaupan merkityksestä Suomelle ja suhteiden pitämisestä hyvänä. Silloin sanoin jotenkin niin, että minusta Venäjän varaan ei kannattaisi rakentaa taloutta, mutta joka tapauksessa myönnyin, että no, ehkä sitä voi kokeilla.
Puola, Tsekki ja Unkari liittyivät Natoon. Oli pettymys, ettei Suomi ollut mukana. Kiivaampaa keskustelua kävin silloin, kun Baltian maat olivat liittymässä ja halusin, että Suomi menee sinne joukon jatkoksi. Ei mennyt.
Nyt se sitten tapahtui. Mutta yllättäen minulla ei ole liiemmin tunteet pinnassa, ne olivat paljon enemmän pinnassa viime vuonna näihin aikoihin. Kyllä, olisin halunnut Suomen liittyvän Natoon jo kauan sitten. Olen ollut huolestunut siitä, että sitten kun sitä optiota tarvittaisiin, niin sitä ei voikaan käyttää. Olen aina halunnut sitä, että Venäjältä viedään "Suomi-optio" liittymällä Natoon.
Silti olen aina ajatellut, että se on vain ajan kysymys. En ole pitkiin aikoihin ajatellut niin, että "Suomi ei liity koskaan", vaan vain odottanut, milloin se tapahtuu.
Nykyisille ja tuleville varusmiehille toivotan öisiin talvipakkasiin lämpöä. Silloin itse siellä istuessa -92 ajattelin, että jos nyt olisikin tositilanne, niin olisipa kiva, jos Naton tulituki olisi turvana. Nyt on.
Juhlistan päivää vaatimattomasti ja herään huomenna ensimmäistä kertaa Nato-Suomeen!
Viimeksi muokattu:
Onhan se aika hienoa että tämä projekti on vihdoin maalissa. Juhlallisuudet sai katsottua neutraalisti, mutta vähän meinasi herkistyä kun viiden uutiset oli käynyt jututtamassa sotaveteraani Hannes 99 v:tä jolle tässä päättyi vuosikymmenten toiveikas odotus onnellisesti.
Ei enää koskaan yksin.
Ei enää koskaan yksin.
No joo, Ankaraan taitaa olla myös, ehkä Budapestiinkin.
Saukki liittyi lopulta historiankirjoittajien muistamalle Ahtisaaren-Lipposen linjalle.
www.hs.fi
Parhaita timanttijuttuja | Tarja Halonen pelkäsi, että Paavo Lipponen ujuttaa Suomen Natoon
Suomen Nato-jäsenyydestä alettiin puhua tasan 30 vuotta sitten. Keskustelussa oli alusta lähtien se ongelma, että sen käyminen oli turvallisuusriski. Juttu on julkaistu alun perin toukokuussa 2022, mutta HS julkaisee sen uudelleen Natoon liittymisen päivänä.
www.hs.fi
Meitsi on nyt aika päissään. Ensin otettiin rouvan kanssa iso pullo champanjaa kun Suomen lippu nousi Naton salkoon. Sitten piti lähteä koiran kanssa ulos lenkille nauttimaan Nato-Suomen luonnosta, mutta hyvä ystäväni pamahti tonteille konulekan kanssa ja ilmoitti että nyt olisi Nato-kahvien aika. Ai että mikä olo!
Ei tarvise sääliä. Pääsi ulos rouvan kanssa ja merkkasi pari puuta Nato alueeksi.
Hieno ja historiallinen päivä tämä tosiaan on ollutkin!
Vaikka edelleen tietysti on nimellisiä tai sen oloisia viiveitä kaiken muun hyväksynnässä esimerkiksi viime hetken osalta Unkarin ja Turkin osalta, mutta ei tullut viime hetken kuiskauksia Stoltenbergin tai Niinistön korviin ja mikäli näytti tulevan niin kyse oli muusta hyväksynnästä ja mitä ilmeisimmin onnitteluista.
Kun näin ei käynyt niin mahdollisesti etenkin toisella näistä varmemmin ellei myös sittenkin ehkä Turkilla on saattanut olla aiemmin jo tämä muu ilmoitus jolloin se määräaika olisi tullut täyteen juuri nyt tai huomisesta alkaen kun Suomi aloittaa täyden jäsenyyspäivänsä ensimmäisen kerran kuten pitää.
Mikäli vieläkin viivettä on niin kuten eilen totesin niin se on sitten nimellistä.
Eri asia miten olisi käynyt jos kuiskuttelujen jälkeen olisi Stoltenbergin tai Niinistön naama ollut vakavampi joutuen sitten vielä ilmoittamaan jokusen päivän tai vähintään ainakin huomiselle venyvästä lisäviivyttelystä.
Onneksi näin ei käynyt jolloin sen uhka toki erillistä nimellisyyttä huomioimatta väistyi.
Sale puhui muuten pitkästä aikaa yllättävän hyvin ja selkeääkin ikäluokkaenglantia kun aina välillä on ollut takeltelua tai menoa vähän sinne 'rallienglantiin' päin.
On myös aina joskus ollut vaimeamman kuuloinen, mutta tämä lienee jo hieman myös ikäkysymys.
Paljon on edetty esimerkiksi 28.9.2022 olleesta tilanteesta jolloin tuolloin tilanne oli ehkä hetken ilon suhteen ylimmillään eli kuin tänä päivänä ja luultiin, että vielä ehditään NATO:n puoleen viime vuonna.
Ikävä kyllä tuolloin erikoista oli se, että viimein tuolloin myös Unkari ja Turkki suostuivat tuolloin allekirjoittamaan alustavat Suomen liittymispaperit kuten myös erikseen velvoituspaperit Suomen yleisen jäsenyyden pysyväiskäsittelystä.
Tuolloinkin siis tietysti erään Vladimir Putin raivoksi näin he tekivät, mutta vaikka näin he tekivät niin sitten oli tietysti senkin jälkeen melkoisia viivyttelyjä.
Lisäksi tuon 28.9.2022 tilanteen pohjalta erikoista oli se, että erinäisistä liittymispapereista ja velvoituspapereista puhuen melkein kaikki eli 29 NATO-jäsenmaata oli jo toimittaneet suostumukset Suomen suhteen Yhdysvaltoihin enemmän tai vähemmän.
Riippuen siitä mihin uskoo niin joko Unkari tai Turkki makuasiallisesta propagandasta oli tuohon mennessä ollut toimittamatta suostumusta Suomen suhteen Yhdysvaltoihin ja näin heitä on niin syytetty kuten he ovat myös syyttäneet runsaasti toinen toisiaan asian suhteen.
Tiedä sitten, että kumpi lopulta todella syylliseksi jäi kun on niin hirveästi kiistoja ja välillä puhdasta valetietoakin liikkeellä asiasta.
Historioitsijoille niin nyt kuin tulevaan jää siinä perkaamista, mutta kun toinen näistä näin teki niin siksi käytännössä Suomi ei voinut tuolloin 28.9.2022 käytännössä liittyä NATO:n piiriin jopa vielä nopeammin kuin liittyi tai olla noin vuoden 2022 päätteeksi eli 31.12.2022 NATO:ssa mitä silloin tietysti vielä toivottiin.
Lopulta hyvin nopeasti Suomi piti velvoitteet ja liittyi NATO:n kuin ennätysajassa vaikka sinänsä Suomi tietysti koko ajan on ollut vuodesta 1997 lähtien jo NATO:n liitännäisjäsen tietenkin myös koko ajan vahvistuen.
Sen sitten huipensi tämä päivä.
Huomiselle kuten tulevaan haasteita riittää.
Ennen kaikkea mielenkiintoista on nyt se, että alettaisiinko lisätä yhteistyötä Suomen ensimmäisen hyväksyjän silloin kuin Yhdysvaltoja sellaisenaan Ranskan, Iso-Britannian tai muun järjestön puuhamiehiä tai naisia ei lasketa eli Tanskan kanssa?
Ennen kaikkea Tanskankin tien näyttö oli tärkeää Suomelle silloin kun oli ECMM-liittymistilanne johon on tietysti kuuluttu siitä lähtien viimeistään kun Suomi meni EU:n pariin eli 1995.
Jo aiemminkin muissa NATO-puolen viesteissäni olen tätä käynyt läpi sen omiin aihealueisiin.
Tuolloin oltiin tosin ensin ulkopuolella ja sitten liitännäisjäsen, mutta samalla Ruotsin typeryyden tavoin toistettiin se papukaijana ja laiminlyötiin ECMM-joukkojen kehittämisvaade Euroopan turvaksi.
Ennen kaikkea kun mikäli silloin olisi pitänyt ensin olla niin NATO:n ulkopuolella tai olla enintään liitännäisjäsen kuten on oltukin vuodesta 1997 niin olisi pitänyt juuri silloin tietysti luoda se eurooppalaispuolustus tehokkaasti.
Toki myöhemmin sekin osin romahti myöhemmin siksi kun Tanskaankin tuli asioista pihalla olleempi edeltäjäänsä typerämpi hallitus, mutta kyllähän se Suomen moka jälleen Ruotsia toistaen oli hyvin typerä juttu silloin.
Toivottavasti kun nyt ollaan jo äärimmäisen, käytännön lähellä pysyvää de jure-jäsenyyttä entisen de facto-jäsenyyden sijaan niin kiinnitettäisiin huomiota ECMM-joukkojen yhteistyöhön sen parannuksineen.
Mikäli ne sitten nähdään jo vanhanaikaisina tai 'pöytälaatikkoon' jääneinä niin ECMM-joukot voisi lakkauttaa ja luoda tilalle nk. Uuden ECMM:n tai sitä vastaavan uuden sotilaallisen yhteistyöjärjestön myös Eurooppaan.
Suomi voisi siinäkin ottaa uuden jäsenyysaskeleen tämän myötä kun NATO-jäsenenä täysin voidaan kehittää sitä paremmin kuin mitä liitännäisjäsenenä tehtiin. Toki tuolloinkin sitä kehitettiin, mutta se jäi enimmäkseen puolitiehen tai oli olemattomampaa kuin mitä piti olla lähinnä siis Suomen itsensä osalta alkuinnostusta huomioimatta.
Toki nytkin on parempi juttu, että se ei olisi enää vain kompromissi miellyttääkseen SDP:n tai Keskustan tilannetta kun tuolloinhan ECMM-joukkoihin meno oli se mitä haluttiin mikäli oli nyt niin ihan pakko sitten Suomen sellaisiin mennä tai olla jäsen.
Sittemmin järjenvastaisesti sellaista kyllä tuettiin noissa puolueissa välillä paljonkin, mutta helppohan se tietysti on tukea tai patsastella käytännössä ennen pitkää 'kulissijoukoissa' kuin olla sitten todella selkeässä suuressa järjestössä mikäli ECMM-joukkoja todella olisi kehitetty oikein kuten olisi pitänyt.
Kun mikäli sitten todella olisi niin käynyt, että se olisi kehitetty huippuunsa kuten piti tai edes riittävän merkittävän toimivaksi niin sitten ehkä juuri ja juuri olisi voinutkin ymmärtää NATO-kielteisyyttä silloin kun sitä esiintyi ja ehkä joskus sitten Yhdysvallat olisi voinutkin jo jättää homman tukemisen vähemmälle.
Ikävä kyllä Tanskan ja Saksan poliittinen suhde kiinnostuksena kärkijoukkoihin tuolloin laantui.
Tämän vuoksi onneksi ikään kuin jo asian osin etukäteen aavistaen 1990-luvulla Yhdysvallat jäi ja on jäänyt tukemaan Eurooppaa 2020-luvulle kuten toivon mukaan jatkoonkin yhdessä Iso-Britannian ja Ranskan kanssa.
Haasteita riittää, mutta iloitaan nyt kuin voidaan ja kiitos myös Ukrainalle sinnittelystä suurta vihollista vastaan!
Liittymisen päätteeksi tulee vielä tämä pieni päätöskehu:
Thank You NATO!/Merci OTAN!
Vaikka edelleen tietysti on nimellisiä tai sen oloisia viiveitä kaiken muun hyväksynnässä esimerkiksi viime hetken osalta Unkarin ja Turkin osalta, mutta ei tullut viime hetken kuiskauksia Stoltenbergin tai Niinistön korviin ja mikäli näytti tulevan niin kyse oli muusta hyväksynnästä ja mitä ilmeisimmin onnitteluista.
Kun näin ei käynyt niin mahdollisesti etenkin toisella näistä varmemmin ellei myös sittenkin ehkä Turkilla on saattanut olla aiemmin jo tämä muu ilmoitus jolloin se määräaika olisi tullut täyteen juuri nyt tai huomisesta alkaen kun Suomi aloittaa täyden jäsenyyspäivänsä ensimmäisen kerran kuten pitää.
Mikäli vieläkin viivettä on niin kuten eilen totesin niin se on sitten nimellistä.
Eri asia miten olisi käynyt jos kuiskuttelujen jälkeen olisi Stoltenbergin tai Niinistön naama ollut vakavampi joutuen sitten vielä ilmoittamaan jokusen päivän tai vähintään ainakin huomiselle venyvästä lisäviivyttelystä.
Onneksi näin ei käynyt jolloin sen uhka toki erillistä nimellisyyttä huomioimatta väistyi.
Sale puhui muuten pitkästä aikaa yllättävän hyvin ja selkeääkin ikäluokkaenglantia kun aina välillä on ollut takeltelua tai menoa vähän sinne 'rallienglantiin' päin.
On myös aina joskus ollut vaimeamman kuuloinen, mutta tämä lienee jo hieman myös ikäkysymys.
Paljon on edetty esimerkiksi 28.9.2022 olleesta tilanteesta jolloin tuolloin tilanne oli ehkä hetken ilon suhteen ylimmillään eli kuin tänä päivänä ja luultiin, että vielä ehditään NATO:n puoleen viime vuonna.
Ikävä kyllä tuolloin erikoista oli se, että viimein tuolloin myös Unkari ja Turkki suostuivat tuolloin allekirjoittamaan alustavat Suomen liittymispaperit kuten myös erikseen velvoituspaperit Suomen yleisen jäsenyyden pysyväiskäsittelystä.
Tuolloinkin siis tietysti erään Vladimir Putin raivoksi näin he tekivät, mutta vaikka näin he tekivät niin sitten oli tietysti senkin jälkeen melkoisia viivyttelyjä.
Lisäksi tuon 28.9.2022 tilanteen pohjalta erikoista oli se, että erinäisistä liittymispapereista ja velvoituspapereista puhuen melkein kaikki eli 29 NATO-jäsenmaata oli jo toimittaneet suostumukset Suomen suhteen Yhdysvaltoihin enemmän tai vähemmän.
Riippuen siitä mihin uskoo niin joko Unkari tai Turkki makuasiallisesta propagandasta oli tuohon mennessä ollut toimittamatta suostumusta Suomen suhteen Yhdysvaltoihin ja näin heitä on niin syytetty kuten he ovat myös syyttäneet runsaasti toinen toisiaan asian suhteen.
Tiedä sitten, että kumpi lopulta todella syylliseksi jäi kun on niin hirveästi kiistoja ja välillä puhdasta valetietoakin liikkeellä asiasta.
Historioitsijoille niin nyt kuin tulevaan jää siinä perkaamista, mutta kun toinen näistä näin teki niin siksi käytännössä Suomi ei voinut tuolloin 28.9.2022 käytännössä liittyä NATO:n piiriin jopa vielä nopeammin kuin liittyi tai olla noin vuoden 2022 päätteeksi eli 31.12.2022 NATO:ssa mitä silloin tietysti vielä toivottiin.
Lopulta hyvin nopeasti Suomi piti velvoitteet ja liittyi NATO:n kuin ennätysajassa vaikka sinänsä Suomi tietysti koko ajan on ollut vuodesta 1997 lähtien jo NATO:n liitännäisjäsen tietenkin myös koko ajan vahvistuen.
Sen sitten huipensi tämä päivä.
Huomiselle kuten tulevaan haasteita riittää.
Ennen kaikkea mielenkiintoista on nyt se, että alettaisiinko lisätä yhteistyötä Suomen ensimmäisen hyväksyjän silloin kuin Yhdysvaltoja sellaisenaan Ranskan, Iso-Britannian tai muun järjestön puuhamiehiä tai naisia ei lasketa eli Tanskan kanssa?
Ennen kaikkea Tanskankin tien näyttö oli tärkeää Suomelle silloin kun oli ECMM-liittymistilanne johon on tietysti kuuluttu siitä lähtien viimeistään kun Suomi meni EU:n pariin eli 1995.
Jo aiemminkin muissa NATO-puolen viesteissäni olen tätä käynyt läpi sen omiin aihealueisiin.
Tuolloin oltiin tosin ensin ulkopuolella ja sitten liitännäisjäsen, mutta samalla Ruotsin typeryyden tavoin toistettiin se papukaijana ja laiminlyötiin ECMM-joukkojen kehittämisvaade Euroopan turvaksi.
Ennen kaikkea kun mikäli silloin olisi pitänyt ensin olla niin NATO:n ulkopuolella tai olla enintään liitännäisjäsen kuten on oltukin vuodesta 1997 niin olisi pitänyt juuri silloin tietysti luoda se eurooppalaispuolustus tehokkaasti.
Toki myöhemmin sekin osin romahti myöhemmin siksi kun Tanskaankin tuli asioista pihalla olleempi edeltäjäänsä typerämpi hallitus, mutta kyllähän se Suomen moka jälleen Ruotsia toistaen oli hyvin typerä juttu silloin.
Toivottavasti kun nyt ollaan jo äärimmäisen, käytännön lähellä pysyvää de jure-jäsenyyttä entisen de facto-jäsenyyden sijaan niin kiinnitettäisiin huomiota ECMM-joukkojen yhteistyöhön sen parannuksineen.
Mikäli ne sitten nähdään jo vanhanaikaisina tai 'pöytälaatikkoon' jääneinä niin ECMM-joukot voisi lakkauttaa ja luoda tilalle nk. Uuden ECMM:n tai sitä vastaavan uuden sotilaallisen yhteistyöjärjestön myös Eurooppaan.
Suomi voisi siinäkin ottaa uuden jäsenyysaskeleen tämän myötä kun NATO-jäsenenä täysin voidaan kehittää sitä paremmin kuin mitä liitännäisjäsenenä tehtiin. Toki tuolloinkin sitä kehitettiin, mutta se jäi enimmäkseen puolitiehen tai oli olemattomampaa kuin mitä piti olla lähinnä siis Suomen itsensä osalta alkuinnostusta huomioimatta.
Toki nytkin on parempi juttu, että se ei olisi enää vain kompromissi miellyttääkseen SDP:n tai Keskustan tilannetta kun tuolloinhan ECMM-joukkoihin meno oli se mitä haluttiin mikäli oli nyt niin ihan pakko sitten Suomen sellaisiin mennä tai olla jäsen.
Sittemmin järjenvastaisesti sellaista kyllä tuettiin noissa puolueissa välillä paljonkin, mutta helppohan se tietysti on tukea tai patsastella käytännössä ennen pitkää 'kulissijoukoissa' kuin olla sitten todella selkeässä suuressa järjestössä mikäli ECMM-joukkoja todella olisi kehitetty oikein kuten olisi pitänyt.
Kun mikäli sitten todella olisi niin käynyt, että se olisi kehitetty huippuunsa kuten piti tai edes riittävän merkittävän toimivaksi niin sitten ehkä juuri ja juuri olisi voinutkin ymmärtää NATO-kielteisyyttä silloin kun sitä esiintyi ja ehkä joskus sitten Yhdysvallat olisi voinutkin jo jättää homman tukemisen vähemmälle.
Ikävä kyllä Tanskan ja Saksan poliittinen suhde kiinnostuksena kärkijoukkoihin tuolloin laantui.
Tämän vuoksi onneksi ikään kuin jo asian osin etukäteen aavistaen 1990-luvulla Yhdysvallat jäi ja on jäänyt tukemaan Eurooppaa 2020-luvulle kuten toivon mukaan jatkoonkin yhdessä Iso-Britannian ja Ranskan kanssa.
Haasteita riittää, mutta iloitaan nyt kuin voidaan ja kiitos myös Ukrainalle sinnittelystä suurta vihollista vastaan!
Liittymisen päätteeksi tulee vielä tämä pieni päätöskehu:
Thank You NATO!/Merci OTAN!
Brent Sapergia
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- KalPa
Ai jai milloinkas Dmitri Pieni saa vuoron kommentoida, ei meinaa pysyä housuissaan tässä odotellessa!
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy