Niinistöltä ihan hyvä tilanneanalyysi; voimme olla rauhallisemmin mielin, mutta Nato-prosessi ei ole vielä valmis eikä Ruotsin oman prosessin pitkittyminen ole myöskään Suomen etu. Suomen on käännettävä Turkin suhteen kaikki mahdolliset kivet edistääkseen myös Ruotsin ratifioinnin edistymistä. Mahdollista toki on, että kun Ruotsi tekee oman osansa PKK:n rahoituskanavien estämiseksi, riittäisi se Turkille ilman mitään konkreettisia henkilöiden luovutuksia. Kevät näyttää suuntaa.
Toinen asia..
En kyllä allekirjoittaisi tässä ketjussa esiintynyttä näkemystä siitä, että Naton avointen ovien politiikan jatkuminen olisi ollut riippuvainen Ukrainan sankarillisesta puolustustaistelusta. Eihän Kiovan kestämisestä ollut mitään varmuutta vielä Niinistön matkustaessa "hattu kourassa" Washingtoniin viime vuoden maaliskuussa. Mitä USA:n olisi ollut oletettavaa tekevän muuta kuin kannustaa Suomea ja Ruotsia Natoon, mikäli Ukraina olisi murtunut. Näen enemmänkin asian niin, että Ukrainan murtuminen olisi johtanut Euroopassa voimapolitiikan merkittävään eskaloitumiseen. Nato olisi lisännyt läsnäoloaan itäisessä Euroopassa merkittävässä määrin. Suomi ja Ruotsi ovat jo pitkään olleet Naton kumppanimaita, ja Suomella on isäntämaasopimus, jonka seurauksena Pohjolassa olisi saatettu joka tapauksessa nähdä USA:n joukkoja kriisin eskaloituessa. USA:n viesti Suomelle ja Ruotsille olisi aivan varmasti ollut jota tapauksessa se, että nyt on aika jättää hakemus. Antoihan Risto E.J. Penttilä myös julkisesti ymmärtää jo ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, että ei tulisi yllättyä Nato-keskustelun liikkeelle nytkähtämisestä. Sitä on tietysti vaikea arvioida, miten kansan syvät rivit olisivat mahdollisesti uussuomettuneet, jos olisivat joutuneet näkemään Ukrainan romahtavan. Mutta sekään skenaario ei vakuuta. Kansakin ymmärsi jo ennen hyökkäystä, että nyt on aika Natolle.
Ukrainan kestäminen on pikemminkin antanut Yhdysvalloille nyt paremmat mahdollisuudet keskittyä Kiinan ja Tyynenmeren alueen kysymyksiin aivan kuten merkittävä osa republikaaneista on toivonutkin. Ukrainaa voidaan kiittää siitä, ettei uuden rautaesiriipun laskeutumisesta Eurooppaan luultavasti tule yhtä radikaalia muutosta kuin tilanteessa, jossa Ukraina olisi päätynyt kokonaan Venäjän etupiiriin.