Sinä pidät Ruotsin luottamusta Suomeen merkittävänä asiana. Minun kysymykseni sinulle on, että mitä sillä Ruotsin luottamuksella voidaan saavuttaa?
Olet käyttänyt rutkasti aikaa ja vaivaa perusteluihin. Siksi minäkin yritän samaa. Siitä huolimatta joudun leikkaamaan aika paljon ansiokkaasta vastauksestasi pois, koska selvästi ajattelemme asiaa vähän eri kantilta. Emme välttämättä ole edes eri mieltä - annamme vain erilaisen painokertoimen eri asioille.
Tässä alla karkea taulukkovertailu eri toimijoiden armeijoiden määrällisistä kyvykkyyksistä
(taulukon tietojen lähde:
Comparison countries military strength):
ARMEIJAVERTAILU | NATO | Venäjä | Ukraina | Suomi | Ruotsi |
Aktiivihenkilöt | 3 157 548 | 1 154 000 | 255 000 | 21 500 | 30 000 |
Reservihenkilöt | 2 268 131 | 2 000 000 | 1 000 000 | 900 000 | 34 500 |
Henkilöt yht. (aktiivi ja reservi) | 5 425 679 | 3 154 000 | 1 255 000 | 921 500 | 64 500 |
Panssarivaunut | 13 936 | 12 267 | 1 462 | 239 | 121 |
Panssaroidut taisteluajoneuvot | 85 009 | 24 172 | 5 739 | 2 020 | 2 071 |
Tykistöyksiköt | 12 152 | 18 266 | 3 636 | 821 | 268 |
Lennostoyksiköt | 20 941 | 4 418 | 297 | 158 | 207 |
Laivastoyksiköt | 1 746 | 653 | 53 | 170 | 186 |
Tämä vertailu on kyllä hyvä, emmekä ole tästä suoranaisesti eri mieltä. Tässä kontekstissa - siis kun vertaillaan Suomen ja Ruotsin yhteisiä joukkoja - painotan hävittäjiä ja merivoimia. Yksinään Suomella on sellaiset 60 hävittäjää. Ruotsin kanssa niitä on 200. Se on kolminkertainen määrä.
Miksi sillä minusta on vaikutusta? Koska Natosta ja muusta riippumatta en usko, että Suomen armeija saa merkittävästi lisävoimaa maajoukkoihin, mutta sen sijaan sekä Natosta että Ruotsista on paljon iloa tulitukeen. Hävittäjiä voi dissata - ja se on nyt pinnalla Ukrainan sodan takia(*) - mutta ne ovat valtavan nopeasti liikkuvia ohjuslavetteja, joihin verrattuna HIMARS matelee etanan vauhdilla.
(*) Ukrainan sodan minusta yksi erikoisin piirre on ilmavoimien puuttuminen. Se puolestaan on ollut länsimaiden sodankäynnissä jo about 30-50 vuotta ihan keskeinen piirre.
Ilmatuki on tärkeää ja lähin ja paras paikka, mistä sitä saa on Ruotsi. Toinen aivan erikoisen tärkeä asia on se, että Suomi tarvitsee Ruotsia pitääkseen huoltokanavat auki. Sodassa Suomelle olisi ensiarvoisen tärkeää, että liikenne Itämerellä about Turkuun pysyisi auki, samoin liikenne Pohjanlahdella ja pohjoisessa Suomessa. Siinä Ruotsi on ihan avainasemassa, vaikkei koskaan lähettäisi Suomeen kourallista enempää panssarivaunuja tai maavoimien yksiköitä.
Lisäksi katson asiaa tältä kannalta. Olen kannattanut Natoa about koko ikäni suunnilleen kahdesta syystä:
1) Natoon liittyminen kertoo sekä suomalaisille että muille eurooppalaisille, että me haluamme kuulua länteen, ja tärkeämpänä tekijänä
2) Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon tarkoittaa sitä, että kaikki Pohjoismaat ovat samassa sotilasliitossa.
Tuota kakkoskohtaa on helppo aliarvioida, mutta itse pidän sitä ehdottomasti tärkeimpänä tekijänä pitkällä tähtäimellä. Suomelle tärkeintä on hyvä liittolaisuus Ruotsin ja Norjan kanssa, ja minusta se kantaa Natoa pidemmälle. Tanska on ekstraplussaa: Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan muodostama sotilasliitto on Itämerelle sama mitä Turkki on Mustallemerelle - jos Suomi-Tanska-Norja-Ruotsi -akseli on yhtenäinen ja päättää kieltää liikenteen Itämerellä, niin se myös tapahtuu. Koko Itämerellä ei ole ainoatakaan paikkaa, johon tämä blokki ei ulottuisi. Se voi halutessaan blokata liikenteen niin Atlantilta Itämerelle, kuin myös kaiken liikenteen koko Itämeren alueella. Eikä siinä vielä kaikki: Pohjoismaiden muodostama sotilasliitto voi myös kontrolloida pääsyä Atlantille että valvoa koko arktista aluetta.
Suomi ja Ruotsi pystyvät tarvittaessa _kahdestaan_ sulkemaan _koko Itämeren_ alueen ilma- ja meriliikenteen, ilman mitään ulkopuolista apua. Suomi ei siihen yksin pysty. Yhdessä Norjan ja Tanskan kanssa Suomi ja Ruotsi pystyvät sulkemaan paitsi Itämeren, myös Pohjois-Atlannin.
Venäjän rajaa vastaan Suomi on pitkä ja kapea maa. Mielestäni kaikkein eniten Suomi kaipaa strategista syvyyttä. Sitä on saatavilla Ruotsista ja Norjasta, ja sitä Suomi saa kahdella tavalla: (1) valloittamalla Ruotsin ja/tai Norjan, tai (2) liittoutumalla Ruotsin ja Norjan kanssa.
Voitte kuvitella, mitä tämä tarkoittaa kovassa tilanteessa Suomen kannalta. Meillä olisi silloin yksi iso huoli vähemmän. Jos Tanska-Norja-Ruotsi -akseli pitää Itämeren suljettuna, Ruotsi pitää Itämeren auki Suomeen saakka ja Norjan ja Ruotsin kautta saadaan täydennystä niin Pohjanlahden yli kuin pohjoisesta Suomesta, tilanne olisi Suomen kannalta aivan toisenlainen kuin se, että Suomi olisi yksin.
Jos kuvitellaan skenaario, jossa
- Suomeen hyökättäisiin idästä laajalla maahyökkäyksellä (koska tämän torjuminen Suomen Puolustusvoimien perimmäinen tarkoitus taitaa kuitenkin olla).
- hyökkääjä hyökkäisi noin 500 000-1 000 000 henkilön armeijalla, ampuisi noin 50 000 ammusta tykistöllä joka päivä ja hyödyntäisi satelliiteilla ohjattua tulenjohtoa (samantyyppinen tilanne kuin tämän hetkinen tilanne Ukrainassa) tavoitteenaan tuhota Suomen armeija.
- Suomi ja Ruotsi eivät olisi NATO:n jäseniä, mutta olisivat kahdenkeskeisessä puolustusyhteistyössä.
- Suomelle puheissa ja julistuksissa luvatut lupaajamaiden lakeihin sitomattomat turvalupaukset NATO-mailta joko olisivat poistuneet aiemmin NATO-prosessin päätyttyä tuloksettomana tai olisivat voimassa, mutta eivät olisi vastanneet sitä, mitä Suomi niiltä odotti.
- Ruotsin luottamus Suomeen olisi maksimitasolla (koska @Euro71 mielestä tämä on tärkeää).
Miten tuo Ruotsin maksimaalisella tasolla oleva luottamus heijastuisi Ruotsin antamina kyvykkyyksinä puolustaa Suomea? Minä kerron minun arvioni: Tuosta 30000 Ruotsin armeijan aktiivihenkilöstä luultavasti noin kolmannes on sellaisia (esim. hallinto), jotka eivät sotimaan rintamalle mene, kolmannes lähetettäisiin turvaamaan Ruotsin kaupunkeja ja muita kohteita Ruotsissa ja kolmannes (10 000 henkilöä) lähetettäisiin Suomeen sotimaan. Ruotsi ei lähettäisi juurikaan reservejään (joissa vain 34 500 henkilöä yhteensä) ainakaan alkuvaiheessa, koska hyökkäys kohdistuisi Suomeen ja Ruotsi olettaisi täten, että Suomi käyttäisi ensin omat reservinsä. Suomi saisi siis vain sen 10 000 sotilasta Ruotsista varustuksineen. Ruotsin merivoimista Suomelle ei olisi hyötyä maahyökkäystä vastaan, mutta lennostoyksiköitä (hävittäjiä, helikoptereita, ym.) Ruotsilla on se 207 kpl. Osa näistä kuitenkin valvoisi Ruotsin ilmatilaa. Saattaisi myös olla niin, että sillä hyökkääjällä on niitä lennostoyksiköitä moninkertainen määrä Ruotsista Suomeen tulevien tuhoamiseksi ja tehokas ilmatorjunta.
Ruotsin merkitys Suomelle ei ole maavoimissa, vaan juuri ilma- ja merivoimissa. Naton merkitys Suomelle ei ole minusta maavoimissa, vaan juuri ilma- ja merituessa, sekä suht luotettavina täydennyksinä ja ydinsateenvarjona, joka on minusta merkittävimpiä yksittäisiä piirteitä Natossa verrattuna pelkästään pohjoismaiseen sotilasliittoon. Jos joku Pohjoismaista olisi ydinasevaltio, sitäkään ei tarvittaisi.
Suomen puolustus on minusta loppuviimeksi suomalaisten harteilla. Jos me annamme periksi, niin mikään ei meitä auta. Mutta jos haluamme pitää maamme itsellämme, silloin minusta kaikkein tärkeintä ei ole se, että maaperällämme taistelee muunmaalaisia vierasjoukkoja - joita emme todennäköisesti saa tarvittavaa määrää liittoutumistilanteesta riippumatta - vaan tuki: ilmatuki, meriteiden auki pitäminen, kuljetukset Pohjanlahden yli Vaasaan ja Ouluun, maateitse Torniosta ylöspäin.
Todellisuudessa Ruotsin armeijan apu olisi määrällisesti täysi vitsi tuollaisen hyökkäyksen torjunnassa ja sillä, mikä on Ruotsin luottamus Suomeen, ei ole juurikaan merkitystä Suomen puolustamisen kannalta, koska tyhjästä on paha nyhjästä, vaikka tyhjän luottamus Suomea kohtaan olisi kuinka hyvä.
Suomen ja Ruotsin keskinäisellä sotilasliitolla tulee olemaan sellaisia seurauksia, että Ruotsi lisää armeijansa kokoa ja muokkaa sitä enemmän Suomen ja Itämeren puolustamisen suuntaan. Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteisellä sotilasliitolla - jota nyt kutsutaan Natoksi - tulee olemaan vielä kauaskantoisemmat seuraukset. Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska muodostavat yhdessä Iso-Britanniaa ja Ranskaa vastaavan sotavoiman _jo_ _nyt_, ja koska Ruotsi tulee vahvistamaan armeijaansa (koska Ruotsin strategiseksi päämääräksi tulee Suomen ja Itämeren puolustaminen), niin se tulee olemaan enemmän. Yhteistyön tiivistämisen este on tähän asti ollut Norjan ja Tanskan Nato-jäsenyys, ja Ruotsin ja Suomen liittyessä se katoaa.
Parhaimmassa tapauksessa se, että "kaikki viikingit saadaan samaan veneeseen" eli Pohjoismaiden kuuluminen samaan sotilasliittoon kestää paljon kauemmin kuin Nato koskaan.
Siksi luottamuksen säilyttäminen läheisimpiin kumppaneihimme eli Ruotsiin ja Norjaan on minusta ehdottoman tärkeää. Suomi ei minusta ole suorassa vaarassa nyt about 5 vuoden sisällä. Suomen, Ruotsin ja Norjan liittolaisuus sen sijaan saattaa kestää paljon pidempään kuin Nato koskaan.
Ruotsi on lähes tyhjä arpa Suomen puolustamisessa.
Ei minusta. Ruotsin merkitys Suomelle ei ole maavoimissa, vaan aivan jossain muussa.
Voimasuhteethan tuossa tilanteessa olisi täysin erit Suomen kannalta, jos Suomi olisi NATO:ssa riippumatta olisiko Ruotsi NATO:ssa, eikä tuollaista laajaa maahyökkäystä Suomeen mitä todennäköisimmin koskaan tulisi edes, jos Suomi olisi NATO:ssa. Tuskin Venäjä haluaa suoraa NATO vs Venäjä -konfliktia. Miten tuo edellisen kappaleen skenaario on sitten mahdollista toteutua? No, tietenkin siten, jos Suomi ei ole vielä NATO:ssa tuollaisen hyökkäyksen aikana.
Jos Suomi olisi Natossa ja Ruotsi ei, ja jos Suomen ja Ruotsin solidaarisuus murtuisi, niin Natolla tulisi olemaan tiukkaa puolustaa Suomea tositilanteessa. En usko, että meidän kannattaisi odottaa kovin vahvaa apua.
Se johtuu siitä, että joka tapauksessa Baltian maat olisivat Venäjän aggression alla Naton heikoimmat lenkit. Jos Ruotsi olisi pelattu ulos, Suomen asema olisi tosi tukala. Meidän pitäisi koettaa puolustaa Baltian maita ja samalla koettaa puolustaa itseämme. Ainoa luotettava kanava meidän suuntaan olisi Jäämereltä Norjan rajan kautta.
Jos sitten Suomi ja Ruotsi olisivat molemmat liittolaisia, tilanne muuttuu mielestäni todella ratkaisevasti. Minun on tosi vaikea nähdä, että mikään lähialueen voima voisi uhata kuljetuksia Pohjanlahden yli, se kun on Ahvenanmaan saariston takana vähän kuin Suomen ja Ruotsin keskinäinen oma järvi.
Ruotsilta Suomi saisi ihan merkittävää tulitukea hävittäjien muodossa, jos me taisteltaisiin yhdessä. Oma arvioni on sen suuntaista, että ilmavoimien tulitus vihollista kohtaan olisi ainakin kolminkertainen. Se tarkoittaa sitä, että yhden aamupäivän aikana etulinjassa olisi edessä ystävällistä tulta vihollista vastaan vähintään saman verran kuin yksin ollessa koko päivän aikana, ja se kertautuisi nopeasti viikkojen vieriessä. Hävittäjät ehtivät päivän aikana tekemää aika monta tuli-iskua koko itärajan ja Itämeren alueella.
Turvallisuuden ratkaisut pitäisi tehdä varman päälle, koska jos ei ole turvallisuutta, niin ei ole mitään. Suuria riskejä turvallisuuden kanssa ei pitäisi ottaa.
Olen samaa mieltä. Siksi minusta Suomen paras tuki ja turva tulee olemaan se, että Suomi, Ruotsi ja Norja ovat sotilasliitossa keskenään.
Tässä päätöksessä, että Suomen pitää odottaa Ruotsia, on montakin riskiä, joiden toteutuessa voi pahimmillaan vielä käydä juuri niin, että Suomesta ei tulekaan NATO:n jäsen ja tuo edellä mainittu skenaario on mahdollinen, vaikka ei varmastikaan silloinkaan todennäköinen.
Minusta Suomen Nato-jäsenyydellä on tavallaan enemmän symbolinen merkitys. Tärkeämpää on Pohjoismaiden liitto, ja tärkeää on se, että Iso-Britannia ja Yhdysvallat pysyvät läheisinä liittolaisina.
Suomen liittymiselle NATO:on ennen Ruotsia on siis monia painavia järkiperusteisia syitä, mm. edellä mainittujen riskien toteutumisten välttäminen. Mitään painavaa järkiperusteista syytä en ole kuullut siihen, miksi Suomen ei kannattaisi liittyä NATO:on ennen Ruotsia. Tunteeseen perustuvia abstrakteja perusteita voi olla. Esim., että mennään sitten NATO:on käsi kädessä yhdessä Ruotsin pääministerin kanssa Den glider in laulaen NATO:n päämajaan hypellen ja koitetaan viestiä tällä pelleilyllä yhtenäisyyttä. Tai, että voidaan menettää Ruotsin luottamus, vaikka sillä ei ole mitään olennaista saavutettavissa.
Tässä nykyisessä tilanteessa Suomella on omasta mielestäni aikaa about 5 vuotta, ennen kuin seuraavan kerran tarvitsee alkaa miettiä Venäjän offensiivia. Tästäkin on kyllä varoiteltu, eli vaikka Venäjä nyt ottaisi pahasti kuokkaansa, niin se ei todellakaan tarkoita, etteikö se toivuttuaan lähtisi uudestaan valloitusretkille.
Ainoa jokseenkin järjen ja konkretian kanssa tekemisessä oleva peruste on joidenkin ajatus, että Venäjä saattaisi hyökätä Gotlantiin, jos Suomi liittyy NATO:on ennen Ruotsia. Itse en tähän usko enkä kyllä ymmärrä, että miksi Venäjä sitten sinne hyökkäisi ja lähtisi sotaan Ruotsin kanssa jonkin Gotlannin takia, kun Ruotsilla on kuitenkin meri- ja ilmavoimat vahvuus verrattuna maavoimiin, joten Gotlantiin pyrkivät venäläisjoukot olisivat runsaan tulituksen kohteena.
Kuten sanoin, vastineesi ja perustelusi ovat todella hyvät. Me vain näemme asiat vähän toisesta perspektiivistä. Minä en näe tällä hetkellä Venäjän puolelta sellaista sotilaallista uhkaa, jota Suomi ei selvittäisi yksinäänkin. Sen sijaan katson kauemmas ja hahmottelen Suomen sotilaspoliittista tulevaisuutta sillä aikajänteellä. Sillä jänteellä Suomen ja Ruotsin syvä luottamus toisiinsa on minusta tärkeää, varsinkin jos se sitten kattaa myös Norjan ja Tanskan.
Ajatelkaa hetki asiaa. Pohjoismaat yhtenä yhtenäisenä voimana kontrolloivat paitsi Itämerta samaan tapaan kuin Turkki kontrolloi Mustaamerta, ja myös Pohjois-Atlanttia eli GIUK-gappia. Yhdessä meidän strateginen merkitys on ihan helvetin suuri. Yhdessä me myös muodostamme sellaisen sotilaallisen blokin, joka on täysin vastaava Iso-Britannian tai Ranskan kanssa. Iso strateginen merkitys, vahva sotilaallinen blokki --> turvallisuus.
Suomi NATO:on välittömästi riippumatta Ruotsista.
Minusta Naton tärkein funktio ei ole se, että Suomi on Natossa, vaan se, että kaikki Pohjoismaat ovat samassa puolustusliitossa. Se onnistuu helpoiten sillä, että Suomi ja Ruotsi liittyvät Natoon.