Ei mikään, mutta kuinka järkevää ja tehokasta se lopulta olisi, on eri kysymys.
Luojan kiitos, emme elä esim. Kiinan kaltaisessa maassa, jossa tällainen ylhäältä keinotekoisesti toteutettu huippu-urheiluohjelma (tyyliin mäkihyppyohjelma) on helppo toteuttaa.
Suomen kaltaisessa demokraattisessa maassa, joka pohjautuu paljon kansalaisyhteiskuntaan, huippu-urheilukin ponnistaa pitkälti alhaalta ylös ja vapaaehtoisuuden pohjalta. Jos alhaalta kentältä nousee esim. huippu naisnyrkkeiliköitä, ratakelaajia, keihäänheittäjiä, kolmiloikkaajia, golfareita, ampujia jne. niin heille luodaan mahdollisimman hyvät edellytykset tavoitella maailman huippua. Toki tiettyihin lajeihin panostetaan, mutta panostukset tehdään sen pohjalta, mitä alhaalta tulee. Ei niin, että laskelmoidaan, missä on parhaat mahdollisuudet saada olympiamitalli ja aletaan keinotekoisesti panostaa vaikka koskimelontaan, bmx-pyöräilyyn tai viisiotteluun (em. lista ihan vaan päästä vedetty).
Mielestäni tämä pelkkien olympiamitalien tuijottaminen ja niiden perässä juokseminen on typerää. Otan mieluummin parin teennäisemen olympiakullan sijaan laajan ja rikkaan urheilukulttuurin, jossa näemme suomalaisten kilpailevan hyvällä, monesti jopa huipputasolla suuressa lajikirjossa aina isoista palloilulajeista, yleisurheiluista jne. pienempiin lajeihin, kuten jousiammuntaan srkä lajeihin, jotka eivöt ole olympialajeja. Tämä laaja urheilukulttuuri sisältää myös hyvätasoisen vammaishuippu-urheilun. On todella hienoa katsoa vaikka Sara Kuiviston, Topi Raitasen, Matilda Castrenin tai Tuula Tenkasen täydellistä heittäytymistä urheiluun ja hienoja suorituksia vaikka mitali menee osalla heistä edelleen suht kaukana.