Pitää huomata tämä:
Suomi olympialaisissa – Wikipedia
Trendi on ollut kesäolympialaisissa koko ajan laskeva ja rohkenen näin ennustaa jatkossakin. Melbourne oli viimeinen todellinen rypistys: Los Angeles ei ole vertailukelpoinen, koska boikotti. Sama pätee Moskovaan 1980.
Laskevuuden syytä arvioidessa pitää muistaa se, että Afrikka tuli mukaan toden teolla 1960-luvulla ja on parantanut tulostaan eritoten lajeissa, jotka eivät vaadi merkittävää taloudellista panostusta. Itäblokki tuli mukaan sodan jälkeen ja se on ansiokkaasti hyödyntänyt urheilulääketiedettä. Kiina on panostanut myös vahvasti urheiluun. Myös Neuvostoliiton hajoaminen tiesi monien mitalimahdollisuuksien kapenemista. Melkein kaikki väkirikkaat maat ovat hyviä monissa urheilulajeissa, Intia poislukien.
Jos mietitään Suomen sisäisiä syitä, niin varmasti tärkeimpiin kuuluu nuorison liikunnan väheneminen. Monelle tietokonepelit on ainoa liikunnan muoto. Suomen lakikirjo on pieni ja jos yksi perinnelaji prakaa, siinä lähtee jo paljon mahdollisuuksia. Jos haluttaisiin lisää mitaleja, pitäisi löytää muutamia lajeja, joihin panostetaan. Pitäisi valita lajeja, joita harrastetaan vain harvoissa maassa (kuten jääkiekko & hiihto talvisin): erityisesti pitäisi valita "high tech"-lajeja, joita ei harrasteta köyhissä maissa. Jousiammunnassa sentään pitäisi edes saada kunnon välineet kisoihin.
Yhtälö on silti vaikea: jos lajia ei harrasteta monessa maassa, se ei todennäköisesti ole olympialaji. Nuoria ei voi pakottaa korkean todennäköisyyden mitalilajien pariin. Silti voidaan ainakin kysyä, mitä Ruotsissa tehdään toisin? Norja on oma lukunsa, aikansa DDR. Tanska taas jyrää omissa perinnelajeissaan. Mutta Ruotsin kyky tuottaa maailmantähtiä on silti kadehdittavaa. Monikulttuurisuuskaan ei selitä kaikkea.
Ja sitten voi olla, että joidenkin suomalaisten lahjakkuuksien kannattaisi suunnata ulkomaille valmennukseen. Viivi Lehikoinen on tästä hyvä esimerkki. Pitäisi vain etsiä lajin huipputaito ja sponsoroida urheilijoita näiden valmennukseen.