Jossei ole geenejä juosta, niin mitä mielestäsi pitäisi tehdä? No-Lo voi jossain MM-kisoissa voittaa kultaa tai saada peräti mitalin. Siihen on tyytyminen. Kuten täällä jossain ketjussa ennakoin, niin omassa erässäkin oli kolme häntä tilastollisesti nopeampaa. Realisti kannattaa myös yleisurheilutouhuissa olla. Sen harmaan kiven läpi ei vaan voi puskea, ellei ole siihen työkaluja.
Ehkä näissä keskusteluissa kannattaa pysyä kokonaiskuvassa yksittäisen urheilijan tai suorituksen sijaan. Muuten tulee niin paljon vaihteluväliä. On kuitenkin olemassa lajeja, joissa suomalaisurhelija on kärjen tuntumassa, mutta ei Suomen kokonaistasoa voi kutsua silti kyseisessä lajissa hyväksi. Esimerkiksi Slovenian jääkiekon taso ei ole maailman kärkeä, vaikka Anze Kopitar on.
Ei, en ole sanonut noin, olen vain sanonut että väite, että "laatu, ei se määrä" pitäisi yksiselitteisesti paikkaansa. Siksi sanoinkin, että on olemassa se välimalli siinä mikä on sen määrän ja laadun optimimaalinen suhde. Siksi annoin sellaisen esimerkin, mikä selvästi tätä asiaa kuvastaa.
Se juttu vaan on vähän siinä, että jos kaikki muutkin reenaa saman verran ja ne on jo edellä, niin ei niitä voi ottaa kiinni tekmeällä saman määrän asioita. Ne varmasti reenaa laadukkaasti, kun kerran ovat edellekin päässeet. Silloin pitäisi itse tehdä vielä enemmän ja vielä paremmin, että se väli kuroutuu umpeen. Tai vaikka sitten vetää niitä nappeja ja kärsiä se kahden vuoden kilpailukielto.
Ensi alkuun on todettava, että tästä keskustelusta on aina hyvä jättää pois lahjakkuuden antamat edellytykset suoriutua omassa lajissa, kuten myös erinäiset yksilölliset ominaisuudet, jotka saattavat olla suuressa roolissa lajin menestyksellisessä suorittamisessa.
Tämä tuntuu olevan joku vanhan kansan juttu, että aina pitää treenata enemmän. Ja kun treenaat enemmän niin voimatasot kasvaa kuin videopelissä konsanaan. Reealimaailmassa liika harjoittelu häiritsee palautumista ja altistaa loukkaantumisille. Näissä kun pitäisi aina muistaa, että lihas kasvaa levossa. Treeni on tärkeää, mutta niin on lepokin ja ennen kaikkea ravinto, ja uskoisin ravinnon olevan näistä se suurin kompastuskivi, ei siis harjoitteiden ajallinen määrä. Nuoret yleisurheilijat eivät yleensä saa valmennusta kuin urheilukentällä, jos edes sielläkään. Se mitä tapahtuu harjoitusten ja kilpailujen ulkopuolella on aivan yhtä tärkeää, ellei peräti tärkeämpää. Tässä pitää myös muistaa, että pienten vaivojen ja loukkaantumisten kanssa alituiseen painivien urheilijoiden tulee muokata harjoitteitaan jatkuvasti siten, että ne olisivat mahdollisimman laadukkaita ja oikein allokoitua, tässä vaiheessa taustajoukkojen (valmentaja, erillinen treenari ,fysiikkavalmentaja) läsnäolo harjoitteiden aikana olisi tärkeää.
Jos se tosiaan olisi harjoitteiden määrästä kiinni, niin kilpailujen seuraaminenhan olisi hyvin helppoa. Laitetaan treenipäiväkirjat vierekkäin ja katsotaan kuka voittaa. Oma keho on tunnettava hyvin ja tiedettävä, että missä se raja menee. Nuoren urhelijan ei koskaan tule treenata saman verran kuin prime-iässä oleva urheilija. Tästä Kaisa Mäkäräinen on loistava esimerkki. Harjoitteiden kuormitusta on lisätty nuoresta lähtien ja nyt kyseessä on yksi kaikkien aikojen suomalaisesta naisampumahiihtäjästä.
Usein vielä tässä keskustelussa unohtuu se, että urheilijatkin ovat ihmisiä eivätkä suorittavia robotteja. Heilläkin on huonoja päiviä, niin huonoja että päivän harjoitteet eivät välttämättä onnistu haluamalla tavalla tai keskittyminen menee johonkin muuhun, jos vaikka esimerkiksi lähipiirissä on vakava sairaustapaus tai muuta vastaavaa. Toki urheilijat joutuvat myös luopumaan paljosta urheilu-uransa johdosta, mutta se on täysin ammatinvaltintakysymys, joka tulee myös urheilijoiden muistaa.
Dopingin käyttö ei ole vaihtoehto. Olen tyytyväinen siihen, että Suomen urheilu on niinkin puhdasta mitä se on. Toki siitä nyt maksetaan hintaa, mutta ei Suomen menestys tai menestymättömyys ole siitä kiinni. Suomen menestys käynnissä olevissa olympialaisissa ei ole mitenkään linjassa verrattuna muihin Pohjoismaihin tai saman populaation Euroopan maihin. Sama pätee pääasiassa myös talviolympialaisiin.
