Suomalaiset Olympialaisissa

  • 93 200
  • 610
Mies on ollut maailman korkeimmalla huipulla kauan, mutta silti kirkkaimmat arvokisamitalit yhtä poikkeusta lukuun ottamatta ovat kiertäneet miestä. Aina ei voi onnistua, mutta koska mahdollisuuksia on ollut paljon, tekee mieli otaksua, että mies ei saa itsestään arvokilpailuissa parastaan irti. Ei Pitkämäkeä voi epäonnistujanakaan pitää, mutta ei hän kilpailuissa venykään.

Aika harva heittelee jatkuvasti kauden parhaitaan arvokisafinaaleissa. Tällä kertaa Pitkämäki heitti tämän kauden tasoonsa nähden varsin hyvin, ja niin mies on arvokisoissa tehnyt muutenkin lukuun ottamatta vuosia 2005 ja 2011.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Olisi kyllä hienoa nähdä suomalaisiltakin yleisurheilussa mm tai olympiakisoissa tuollainen trinidadin tasoinen paukku, että jollain tyyliin hikisen b-rajan ylittäneenä mentäisiin kisoihin ja tuotaisiin mitali. Tälläisiä ilonaiheita ei meillä ole oikeastaan ollut. Evilän mm-pronssi on oikeastaan ainoa joka tuli hieman edes "puskista"

Olen joidenkin kanssa samaa mieltä, että tuollaiset "jee pääsin olympialaisiin ja sain Boltin nimmarin tai näin siitä edes vilauksen" urheilijat pitää jatkossa jättää kotiin.

Ja tuollaiset jo valmiiksi hävinneet tyyliin Söderberg niin voisi myös pysyä poissa. Mies oli jo sanonut että paukut menneet, niin miksi vielä lähteä sitten olympialaisiin jos itsekin tiesi ettei mitaleja tai pistesijoja ollut tulossa. Toki tuollaisia söderbergejä tarvitaan, jotta kotimaassakin on kirittäjiä, mutta ei heidän varaan arvokisoissa voi mitään laskea. "Tiikerinsilmä" on jostain taas löydettävä. Huippu-urheilun muutosryhmällä ei ole todellakaan helpot tehtävät edessään.

Ei siellä tosiaan kaikki käy heittämässä tai tekemässä arvokisoissa parastaan, mutta se että noin 80% yu urheilijoistamme jää edes siitä omasta normaalista tasostaan, on heikkoa.

Keihäässä meillä on se tilanne, että jatkuvuutta löytyy, mutta niitä todellisia superlahjakkuuksia ei taida pahemmin olla. Taso saadaan kyllä kasikymppiin, mutta sinne 85 metrin paremmalle puolelle ei. Ruuskanenkin heitti noita kasiseiskoja jo monta vuotta sitten ja nyt taso on vakiintunut tuonne 81-84 tasolle. Mannio taas on ollut tasaisen varma, mutta missään vaiheessa ei ole näkynyt potentiaalia että se joku kasikasi tai vastaava olisi tulossa.
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Ei siellä tosiaan kaikki käy heittämässä tai tekemässä arvokisoissa parastaan, mutta se että noin 80% yu urheilijoistamme jää edes siitä omasta normaalista tasostaan, on heikkoa.

Mutta jäikö? Eivätkös useimmat suorittaneet sillä tasolla, millä olivat ennen kisoja tai paremmin?

Sille ei voi mitään, että kunnonajoitus on tehtävä rajojen saavuttamiseen eikä kisoihin.
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Aika harva heittelee jatkuvasti kauden parhaitaan arvokisafinaaleissa. Tällä kertaa Pitkämäki heitti tämän kauden tasoonsa nähden varsin hyvin, ja niin mies on arvokisoissa tehnyt muutenkin lukuun ottamatta vuosia 2005 ja 2011.

Kysymys voi olla myös pelkästä tuurista, mutta kyllä silti joskus tuntuu, että Pitkämäkeä suojellaan. Jos perustasoltaan heikompitasoinen tekisi vastaavia suorituksia tasoonsa nähden, monet nimittäisivät häntä kisaturistiksi.
 

molari

Jäsen
Se mitä pitää ruveta vielä vahvemmin kritisoimaan, on Suomen juniorituotanto ja yleinen valmennusosaaminen. Tuntuu, että näissä asioissa Suomessa jäädään kauas muista. Jo nykyään monet Suomen ykkösurheilijoista hyödyntää ulkomaista osaamista tai jopa harjoittelee kokonaan ulkomailla. Ainoa kisoihin A-rajalla päässyt suomalaisuimari Matias Koski harjoittelee Yhdysvalloissa, parhaiten kamppailulajeissa suomalaisista menestynyt Suvi Mikkonen on treenannut ikänsä Espanjassa, Pitkämäkeä koutsaa Jan Zelezny ja Petäjää joku espanjalainen. Anu Nieminen on vuosia asunut Tanskassa sulkapalloa oppimassa ja on ollut todella pitkään Suomen kiistaton ykköspelaaja. Näiden olympialaisten ulkopuolelta mainittakoon koripallon Dettman ja lentopallon Berruto. Nämä ovat nostaneet maajoukkueidensa tasoa huomattavasti. Myös jalkapallossa suositaan ulkomaisia valmentajia. Jotenkin tätä suomalaisvalmennusta pitäisi parantaa. Paljon talenttia menee sivu suun, koska ei jokainen ole valmis/kykenevä lähtemään toiselle puolen maailmaa lajinsa perässä.

Näin se valitettavasti (ainakin) yleisurheilussa on, esim. paraikaa on käynnissä yu:n 19 v SM-kisat ja kyllä siellä ihan potentiaalisia tulevia huippuja on. Meiltä puuttuu/on hävinnyt lajitietämystä esim. kuulassa, kiekossa, hypyissä, joissa kuitenkin on mahdollisuus pärjätä EM-, MM- ja olympiatasolla - silti "vanhan liiton" heput vielä satsaa juoksulajeihin, jossa Suomi ei valitettavasti tule enää pärjäämään millään matkalla, ellemme sitten siirry "tuontitavaraan".

Koska Suomesta puuttuu ym. lajien valmennusosaamista ja talviharjoittelun mahdollistavia halleja on muutama (heittolajeissa ei yhtään kunnollista esim. pk-seudulla), moni junnu miettii lähtöä ulkomaille, jossa molempia löytyy, jos ja kun (vanhemmilta) rahoitusta löytyy tai onnistuu (osan) rahoituksesta saamaan stipendin vast. muodossa. Tätäkin asiaa moni kotimainen urheilujohtaja/valmentaja ei hyvällä katso, kun se on "heiltä pois".

Vähän sekavasti kirjoitettu, mutta esim. yu:ssa pitäisi olla jenkkityylinen systeemi, joka mahdollistaa täysipäiväisen harjoittelun ympäri vuoden ja samalla lukion/jatko-opintojen suorittamisen.
 
Noin pikaisesti tutkaillen vähintään omalle normaalitasolleen ylsivät näissä kisoissa ainakin Sandra Eriksson, Anne Halkivaha, Antti Kempas, Jukka Keskisalo, Jarkko Kinnunen, Jonathan Åstrand, Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen.
 
Pitkämäkeä koutsaa Jan Zelezny.

Pitkämäen menestystä on aivan turha laittaa Zeleznyn ansioksi, sillä Pitkämäki on jo luopunut Zeleznyn opeista.

Vähän sekavasti kirjoitettu, mutta esim. yu:ssa pitäisi olla jenkkityylinen systeemi, joka mahdollistaa täysipäiväisen harjoittelun ympäri vuoden ja samalla lukion/jatko-opintojen suorittamisen.

Haluat siis suomalaisiin yliopistoihin urheilumeriittien perusteella jaettavat stipendit?
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Ja jotain tilastofaktaa tämän tueksi, kiitos.

Sandra Eriksson: 9,50,71 - oma paras taas 9,43,38

Anne Halkivaha: 1,38,49 - 1,37,05

Antti Kempas: 4,01,50 - 3,55,19

Jarkko Kinnunen: 3,46,25 - 3,52,32 = Teki oman ennätyksensä kisoissa.

Jukka Keskisalo: 8,29,13 - 8,10,67

Leena Puotiniemi: 2,42,01 - 2,35,54

Niclas Sandells: 3,42,67 - 3,36,88

Jonathan Åstrand: 20,73 - 20,50

Jere Bergius: XXX - 572

Ari Mannio: 81,99/78,60 - 85,70

Tero Pitkämäki: 83,01/82,68 - 91,53

Antti Ruuskanen: 81,74/84,12 - 87,33

Minna Nikkanen: 425 - 446

David Söderberg: 71,76 - 78,83

Osku Torro: 221 - 228

Sanni Utriainen: XXX - 59,31



Ei ole tuon vaikeampaa, omista ennätyksistä jäätiin todella kauas. Jo edes omien ennätysten tuntumassa kun oltaisiin päästy olemaan, niin tulokset olisivat olleet paljon parempia.

Kirjoittelija kirjoitti:
Pitkämäen menestystä on aivan turha laittaa Zeleznyn ansioksi, sillä Pitkämäki on jo luopunut Zeleznyn opeista.
Niin ja sitä lähdettä pöytään, mielellään vaikkapa Pitkämäen,Zeleznyn tai Kankaan itsensä sanomina
 
Ei ole tuon vaikeampaa, omista ennätyksistä jäätiin todella kauas.

Jos sinä et ymmärrä, että kauden paras (ennätyksestä puhumattakaan) ei ole yhtä kuin urheilijan normaalitaso, niin keskustelu on melko vaikeaa. Normaalitaso on se, mihin urheilija noin keskimäärin kilpailuissa pystyy. Siihen ylsi ainakin kahdeksan suomalaisyleisurheilijaa näissä kisoissa.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Jos sinä et ymmärrä, että kauden paras ei ole yhtä kuin normaalitaso, niin keskustelu on melko vaikeaa. Normaalitaso on se, mihin urheilija noin keskimäärin kilpailuissa pystyy.
Ei se normaalitaso yleensä ole kaukana ennätysten tuntumasta.

Kirjoittelija kirjoitti:
Normaalitaso on se, mihin urheilija noin keskimäärin kilpailuissa pystyy. Siihen ylsi ainakin kahdeksan suomalaisyleisurheilijaa näissä kisoissa.
Noh nyt vuorostaan sinä saat laittaa sitten faktaa ja tilastoa tässä asiassa pöytään ja kaivaa ne urheilijoiden normaalitasot, kerta ne noin hyvin tiedät.
 
Ei se normaalitaso yleensä ole kaukana ennätysten tuntumasta.

Tuolta voit hieman perehtyä asiaan enemmän:
Tilastopaja Oy Track and field statistics

Siis ihan oikeasti, jos sä alat jonkun Jukka Keskisalon kohdalla vetämään SE-tulosta vuoden 2012 normaalitason mittariksi ja Pitkämäen kohdalla vuosia vanhaa ysiykköstä, ei voi sanoa muuta kuin että valoja päälle.

Samalla logiikalla voinemme todeta, että Manchester City on normaalitasollaan pelatessaan ensi kauden Valioliigassa jossain kymppisijan paikkeilla.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Samalla logiikalla voinemme todeta, että Manchester City on normaalitasollaan pelatessaan ensi kauden Valioliigassa jossain kymppisijan paikkeilla.
Tämä nyt oli huono vertaus, kun puhumme täysin eri lajeista, futis on kuitenkin pitkän päälle joukkueurheilua, kun nyt puhumme taas yksilölajista. Mutta sinusta on siis mahdotonta arvokisoissa päästä ennätysten tuntumaan tai tehdä niitä siellä. Minusta taas ei ole, omasta mielestä pystyy ennätysten lähellä urheilemaan kyllä. Nyt jos jää noin kauas ennätyksistään, kun on 4 vuoden aikana tärkeimmät kisat menossa, niin se on huolestuttavaa.
 
Mutta sinusta on siis mahdotonta arvokisoissa päästä ennätysten tuntumaan tai tehdä niitä siellä.

Ei se tietenkään mahdotonta ole, mutta jos mutisee siitä, miten kauas suomalaiset jäävät ennätyksistään, kannattaisi ehkä tehdä vertailevaa tutkimusta siitä, urheilevatko muiden maiden urheilijat arvokisoissa ennätystasollaan.
 
Noh nyt vuorostaan sinä saat laittaa sitten faktaa ja tilastoa tässä asiassa pöytään ja kaivaa ne urheilijoiden normaalitasot, kerta ne noin hyvin tiedät.

Otetaan muutama esimerkki tämän kauden tuloksista ennen olympialaisia:
Åstrand: 21,24-20,92-21,24-21,20-21,27-21,14-21,35
Pitkämäki: 77,99-78,86-73,57-83,87-80,66-74,89-81,70-84,90
Keskisalo: 8.33-8.28

Esim. näiden urheilijoiden kohdalla on siis täyttä tuubaa väittää, etteivät olisi yltäneet kisoissa omalle normaalitasolleen.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Otetaan muutama esimerkki tämän kauden tuloksista ennen olympialaisia:
Åstrand: 21,24-20,92-21,24-21,20-21,27-21,14-21,35
Pitkämäki: 77,99-78,86-73,57-83,87-80,66-74,89-81,70-84,90
Keskisalo: 8.33-8.28

Esim. näiden urheilijoiden kohdalla on siis täyttä tuubaa väittää, etteivät olisi yltäneet kisoissa omalle normaalitasolleen.
Noh mä sanoinkin että 80% veti omasta mielestäni vihkoon, eli kyllä 20% oli onnistujiakin. Eli noin joka viides urheili omalla tasollaan. Missään vaiheessa en ole väittänyt että kaikki vetivät päin persettä, mutta mielestäni epäonnistujia oli kuitenkin liikaa.

Harmittaa kyllä ettei muuten Nooralotta Neziri saanut rajaa rikki, hän oli tänään juossut komean SE:n 13,10 ja tuo juostiin 0,9 vastatuuleen!
 
Noh mä sanoinkin että 80% veti omasta mielestäni vihkoon, eli kyllä 20% oli onnistujiakin.

Niin, omalle normaalitasolleen ylsivät ainakin Sandra Eriksson, Anne Halkivaha, Antti Kempas, Jukka Keskisalo, Jarkko Kinnunen, Jonathan Åstrand, Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen. Minusta 8/17 on hieman enemmän kuin 20 %. Siitä voi toki olla montaa mieltä, onko se silti tarpeeksi.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Vaatimaton mielipiteeni on se, että kauden jos kauden paras suoritus sattuu arvokilpailuihin, on urheilija kuivilla. Joissakin lajeissa tämä on toki tulkinnanvaraista, koska suorituksia yhteen kisaan tulee enemmän kuin toisessa lajissa. Kyllä minä esimerkiksi Pitkämäen lukisin puhtailla papereille selvinneisiin, vaikkei tarjottimella ollutta kultaa ottanutkaan eikä kauden parastaan heittänytkään. En olisi alkukesästä uskonut, että Terska heittää viittä yli 80-metristä finaalissa, joten lähtökohtiin nähden ok suoritus.

Sitten jos urheilija tekee ennätyksensä, on kyseessä selkeä onnistuja. Mitali on onnistuminen liki aina, kulta on sitä aina vaikka suoriutuisi alle tasonsa.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Utriainen maratonilla 69. ja jäi omasta ennätyksestään 13 minuuttia. Miksi hän oli tuolla kisoissa?
 
Sitten jos urheilija tekee ennätyksensä, on kyseessä selkeä onnistuja. Mitali on onnistuminen liki aina, kulta on sitä aina vaikka suoriutuisi alle tasonsa.

Niin, löytyyhän näistä kisoista paljon sellaisia pupeltajia, jotka jäivät tosi kauas ennätyksistään. Yohann Blake juoksi kakssatasella vain 19,44, ja 5000 metrin finaalissa kaikki vetivät ihan vihkoon, kun oma ennätys jäi joka jätkällä tosi kauas.
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Vaatimaton mielipiteeni on se, että kauden jos kauden paras suoritus sattuu arvokilpailuihin, on urheilija kuivilla.

Tuo on kohtuuton vaatimus. Miksi ihmeessä kauden paras sattuisi juuri arvokisoihin? Sehän on sattuman kauppaa. Jos kunnon ajoittaminen olisi niin helppoa, että urheilija saa aina parhaansa irti arvokisoissa, niin miksi yli 80 % urheilijoista epäonnistuu?
 

Mr Uffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Urheilijan suorituksia verrataan kauden tasoon, eikä vuosien takaisiin ennätyksiin.

Tero Pitkämäki on heittänyt viimeksi yli 90 metriä vuonna 2007, joten on outoa, jopa hieman typerää verrata hänen tämän kauden tuloskuntoa vuosien takaisiin saavutuksiin. Teron tämän kauden paras heitto 84,90 ja olympialaisissa heitti 83 karsinnoissa ja 82,68 loppukilpailussa. Tero siis heitti tasollaan :) Tuskin kukaan vuonna 2007 sanoi että Tero heitti MM-kisoissa huonosti tasoonsa nähden koska hänen kauden parhaansa oli 91,23 ja MM-kisoissa lensi vain vähän yli 90 metriä.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Utriainen maratonilla 69. ja jäi omasta ennätyksestään 13 minuuttia. Miksi hän oli tuolla kisoissa?

Eikös Utriainen ollut tuolla kisoissa maratonia juoksemassa. Vittu mikä kysymys.

EDIT: Ryan Hall maratonilla DNF. Miksi hän oli tuolla kisoissa? Vastaus: maratonia juoksemassa. Kestävyysurheilussa vain sattuu olemaan enemmän muuttujia (mitä pidempi matka sitä enemmän) kuin esim. 100m:n juoksussa, joten näitä tällaisia vaan sattuu ja tapahtuu vähän paremmillekin juoksijoille.
 
Viimeksi muokattu:

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Antti Ruuskanen: 81,74/84,12 - 87,33

Olen vähän sitä mieltä että jos noin paljon jäädään omasta ennätyksestä, kannattaa pronssimitali palauttaa.

Urheilijan kuluneen kauden taso ja kyseisen kilpailun yleistaso ovat ne järkevät mittarit, ei oma ennätys. Tämä jo siitäkin syystä että nuoret urheilijat tekevät ennätyksiä suhteessa useammin kuin vanhat. Yleisurheilun osalta meni 50/50, Torrolta, Bergiukselta ja Mannioltakin olisi voinut odottaa enemmän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös