Mielestäni tuo Toivon kirjoitus oli aika pitkälti valittamista ja hänen kohdallaan olisi mielestäni paikallaan miettiä asioita uusiksi. Jos tavoite on olympialaisten välierä, niin silloin kannattaisi ehkä keskittyä kuntoiluun.
Niinno, niitä voittajia/mitalisteja ei voi kuitenkaan olla kuin muutama. Käytännössä realistinen mahdollisuus olympiamitaliin edellyttää että pitäisi olla top-10 joukossa maailmassa omassa lajissaan (riippuu toki vähän lajista). Kuinkas monta suomalaista jääkiekkoilijaa on top-10 joukossa maailmassa? Sanoisin ettei tällä hetkellä yhtään. Johonkin top-40 ryhmään (eli yleisurheiluun verrattuna olympialaisten B-rajan ylittäneisiin) mahtuu ehkä pari suomalaista.
Se, että pitää lajista ja on siinä hyvä vaikkapa Suomen mittapuulla, on mielestäni ihan kohtuullinen peruste harrastaa lajia puoliammattimaisesti. Faktahan on se, että isoihin rahoihin ei pääse kuitenkaan käsiksi kuin arvokisamitalistit. "Ynnä muut" -osaston urheilijat yrittävät kituutella pienempien kisojen palkintorahoilla ja niukoilla sponsorituloilla. Jos ja kun tietää, ettei kuitenkaan voi olympiamitaleista taistella koskaan ikinä missään, mutta silti haluaa lajia ammattimaisesti harjoittaa, en minä näe siinä mitään ongelmaa. Toki sitten kannattaa varautua siihen, että se rahan saaminen on kovaa työtä, eikä julkinen sektori voi mitenkään kustantaa jokaisen marginaalilajin kansallisen tason urheilijalle apurahoja.
Siitä, että on urheillut kansallisella tasolla vaikka yleisurheilussa voi kyllä olla paljon muutakin hyötyä kuin arvokisamitalit ja maine ja mammona. Esimerkiksi valmentajina, radio/tv-kommentaattoreina, kolumnisteina/kirjoittajina ja urheiluvaikuttajina on paljon urheilijoita, joiden ura ei ole ollut mitenkään loistelias, mutta se on kuitenkin antanut hyvän pohjan muuhun työhön lajin ohessa. Se, että on jossakin lajissa pari SM-mitalia ja vähän nimeä tehty tunnetuksi auttaa varmasti tulevaisuudessa, jos haluaa urheilun parissa työskennellä - vaikkei arvokisamenestystä tulisikaan.