Niinpä. Taustalla on juuri tämä suomalainen kulttuuri (varmasti on monessa muussakin maassa), jossa ei saa oikein erottua eikä uskalleta myöskään epäonnistua tai muuten tulee paskaa niskaan. Parempi saada arvosanaksi se varma tyydyttävä 8 kun hakea 9-10 riskillä kun voikin päätyä vaikka arvosanaan 6. Eipähän ainakaan aiheuta mitään hämminkiä ja arvostelijatkin (yleensä lajista mitään tietämättömät) ovat hiljaa.
Kannatan juuri J.Grönvallin asennetta, että jos ollaan maailmankärkeä ja kunto on kohdillaan, lähdetään hakemaan parasta mahdollista tavoitetta (yleensä mitali tai jopa mestaruus) ja uskalletaan sanoa se ääneen. Samalla kuitenkin säilytetään rentous eikä mennä jäykiksi ja olla paskat housuissa. Rentous tulee kahdenlaisesta rehellisyydestä. Osaksi rehellisyydestä omaa tasoa kohtaan eli tiedetään ja tunnistetaan oma taso sekä se ettei muut ole sen kummosempia (itsetuntemus ja -luottamus). Tätä suomalaisurheilijat ei monesti uskalla nähdä. Osaksi rehellisyys on myös sitä, että ollaan valmiita mahdollisen epäonnistumisen myötä katsomaan rehellisesti peiliin ja myöntämään, että nyt meni asia X vikaan tai kaverit olivat vain tänään tämän verran parempia.
Ei ole mun mielestä ihan sattumaa, että suomalaisten paras venyminen ja ainoa mitali on tullut kaverilta, joka uskalsi ennen mitalilähtöä sanoa, että shampanjat valmiiksi. Tuuli Petäjä vaikutti hyvin rennolta ja rehelliseltä tapaukselta, joka tiesi ennen kovinta haastetta (mitalilähtö) oman tasonsa ja mihin oli saumat. Kun itseluottamus ja -tuntemus oli kunnossa, ei mitalilähdön heikko alkukaan lamauttanut vaan sieltä noustiin hienosti lähdön neljänneksi ja hopealle.