(Jälkeenpäin funtsin, että oliskohan hänen halunsa ollut nyrkkihipassa tienpientareella, tiedä sitten)
Tämä on kyllä yksi varsinainen Teiden Ritareiden "alalaji".
Olisiko ollut viime alkusyksystä kun mä olin menossa lähikauppaani autolla. Parkkipaikalle saavuttuani käännyin reunimmaiseen (eli kauimpana kaupan seinästä olevaan) parkkiruutuun. Samalla syvemmältä parkkipaikalta poistuva auto joutui hidastamaan - ei edes pysähtymään - pari sekuntia pysäköintiäni. Jompi kumpi meistä olisi joutunut tuon hidastuksen tekemään - todennäköisesti mä olisin joutunut jopa pysähtymään päästääkseni hänet menemään kokonaan editseni ja kääntymään ulosmenotielle. Mä kuitenkin oletin olevani tilanteessa sen verran "edellä", että katsoin olevani oikeuttu tekemään oman liikkeeni ensin. Voi olla, että olin väärässäkin! Kummallekaan tästä ei kuitenkaan syntynyt mitään äkkijarrutusta tai käytännössä edes minkäänlaista hidastusta.
Vastapuolen auton ei siis olisi tarvinnut edes pysähtyä, mutta kuski pysäköi autonsa mun taakseni. Sitten sieltä alkoi Tuomiopäivän torvikonsertti ja huitominen. Mä nousin autostani normaalisti ulos ja aloin ihmetellä, että mikäköhän sillä on ongelmana. Laitoin auton oven lukkoon ja avaimet taskuun, mutta jäin seisomaan siihen autoni viereen. Levitin käsiäni, kallistin hieman päätäni ja tuijotin äijän huitomista sekä torvikonserttia siellä auton sisällä. En siis todellakaan esittänyt mitään tanssiinkutsua, mutta näytin kyllä siltä, että olen valmis keskustelemaan, jos hänellä jotain asiaa on. Mä tiedän, että mä en ole mitään pienintä kaliiberia - mulla oli myös päälläni sellainen baseball-takki, joka saa mut näyttämään vielä todellista suuremmalta. Lisäksi osaan tarvittaessa ottaa sellaisen hullunkiillon silmiini, että keilaradallakin puolet patterista kaatuu jo pelkällä tuijotuksella.
Keski-ikäinen äijä heristi nyrkkiä ja pää paukkui kuin papupata - turvallisesti siellä peltilaatikossaan. Siinä se vielä jonkun aikaa huitoi ja huusi, kunnes lähti paikalta oikein mielenosoituksellisesti vingutellen Avensiksensa kumeja. Mä lähdin siitä kanssa iloisesti vihellellen sisälle kauppaan, mutta jäin piruuttani muutamaksi minuutiksi tarkkailemaan kaupan ikkunoiden läpi autoani. Mulla oli nimittäin vahva aavistus, että sama äijä saattaisi tulla parkkipaikan ympäriajettuaan takaisin paikalle potkimaan peilejäni tai vetämään avaimilla naarmut kylkeen. Onneksi olin kuitenkin väärässä tuossa asiassa. Voin kuitenkin hyvin kuvitella, että se huuto ja huitominen ei todellakaan olisi jäänyt sinne auton sisälle, jos olisin ollut joku 60kg tuulennussima vinkuheinä insinöörilasit päässä.
