Suomalainen liikennekäyttäytyminen

  • 2 004 792
  • 12 307

Rakettipulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tila-autokuski teki tosiaan vain virhearvioinnin, ei pyrkinyt kiilaamaan muita autoja pois tieltä. Molemmat tapaukset ovat vaarallisia, mutta vain toiseen liittyy liikenneraivo.

Haluaisin, että avaisit vähän tätä mielipidettäsi. Se ei todellakaan ole mikään virhearvio, jos lähtee ohittamaan päättömästi ohituskielto-alueella. Se on törkeää liikenteen vaarantamista. Vai onko se joskus oikein, mutta tässä tilanteessa ei, koska autoja tuli vastaan? Kaikki on siis sallittua liikenteessä, kunhan ei ajata toista ojaan. Taidampa miettiä uudemman kerran, jos olen aikeissa lähteä autolla Poriin päin.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Ei kaikki Bemari-kuskit ole mulkkuja. Minä tunnen yhden, joka on ihan fiksu ja ajaakin fiksusti.

Siihen, hankkiiko sellaiset ihmiset, joiden yksi vahvimmista käyttäytymistä ohjaavista ominaisuuksista on vähintään keskivakava luonnehäiriö, autoikseen nimenomaan Bemareita en ota kantaa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Haluaisin, että avaisit vähän tätä mielipidettäsi. Se ei todellakaan ole mikään virhearvio, jos lähtee ohittamaan päättömästi ohituskielto-alueella. Se on törkeää liikenteen vaarantamista. Vai onko se joskus oikein, mutta tässä tilanteessa ei, koska autoja tuli vastaan? Kaikki on siis sallittua liikenteessä, kunhan ei ajata toista ojaan. Taidampa miettiä uudemman kerran, jos olen aikeissa lähteä autolla Poriin päin.

Miten Pori liittyy tähän?

Olen samaa mieltä, kyseessä on törkeä liikenteen vaarantaminen. Kuitenkin tässä on vielä selkeä ero tieltä kiilaamiseen, eikö?
 
Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Vertauksen tekee säälittäväksi se, että sinä puolustelit bemarikuskia sen avulla. Tila-autokuski teki tosiaan vain virhearvioinnin, ei pyrkinyt kiilaamaan muita autoja pois tieltä. Molemmat tapaukset ovat vaarallisia, mutta vain toiseen liittyy liikenneraivo.

Ja paskat puolustelin. Sen päätelmän sinä teit ihan omassa päässäsi. Minulle kaikki tuollaiset kiilaukset auton merkkiin katsomatta ovat tuomittavia. Minua vain huvittaa se, että aina muistetaan uutisoinnissa mainita kyllä auton merkki jos on Bemari kyseessä.

Viljelet mielipiteitäsi absoluuttisina faktoina, vaikka et ole tilanteessa ollut. Sen, mitä tätä tila-autoa taustapeilistä jonkin aikaa vilkuilin, tulin tulokseen, että kyseessä oli kyllä enemmän liikenneraivoa, kun virhearvio. Joten se sinun faktasi virhearviosta on ihan täyttä paskaa.
 
scholl

Jäsen
Siihen, hankkiiko sellaiset ihmiset, joiden yksi vahvimmista käyttäytymistä ohjaavista ominaisuuksista on vähintään keskivakava luonnehäiriö, autoikseen nimenomaan Bemareita en ota kantaa.

miksei sitä oteta esille, että kaikki kommarit, jotka eivät kaiken lisäksi osaa ajaa autoa, ostavat Toyotan tai Nissanin. Kuinka paljon heistä aiheutuu vaaraa liikenteessä. Yleensä aina huonosti ajavalla on Toyota tai Nissan. Entäpä joltain pikkuteiltä päätielle yllättäen ihmisten eteen änkeävät Saab 900 / Volvo 240 / 740 jne. kuskit, jotka ajavat siellä päätiellä roimaa alinopeutta. Entäpä sitten ne, jotka yleisesti ottaen ajavat huonoilla renkailla tai ne, jotka ajavat vähintään 1 promillen tai jopa vähintään 2 promille keittopäissään.

Itse en ole tavannut yhtään huonosti ajavaa Bemarikuskia. Ehkäpä jotain halvoilla, vanhoilla Bemareilla ajavat nuoret ovat sellaisia, mutta en käy ikinä missään Vantaalla, jossa ajavat korttelirallia, joten en tiedä. Sen sijaan Toyotoja näkyy joka päivä liikenteessä.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Niin, hölmöilevillä bemarikuskeilla on todennäköisesti keskivertoa paremmat ajotaidot. Ne ovat aiheuttaneet itsesuojeluvaisto, joka todennäköisesti edesauttaa hengensäilyttämisessä nopeissa vaaratilanteissa. Se on kuitenkin puhdasta faktaa, että joillakin tuntuu olevan kuvitelma kykenemisestä hallitsemaan auto kaikissa olosuhteissa. Se aiheuttaa nuo idioottitilanteet. Suosittelen kaikkia treenaamaan auton hallintaa liukkaalla kelillä, pitämään turvavälin ja ajamaan rajoitusten mukaisesti. Eipä ole koskaan yhtään läheltäpiti-tilannetta ollut. Muutama on kehunut turvallisimmaksi kuskiksi, jonka kyydissä on ollut. Ajokokemusta on se hurjat 5,5 vuotta.

Mielestäni on jokaisen velvollisuus noudattaa liikennesääntöjä kaikin tavoin. Se ihannenopeus on asetettu tien mukaisesti voimassaolevaan nopeusrajoitukseen. Jos se vauhti ei kelpaa, niin voi katsoa peiliin.
 
Mielestäni on jokaisen velvollisuus noudattaa liikennesääntöjä kaikin tavoin.

Ja tämä on myös laki.

Ihmetyttää että miten ihmiset alkavat heti koheltamaan liikenteessä kun tulee vähän lunta, kun uutisissa kerrotaan lumimyrskystä ja kehotetaan ajamaan varovasti niin se ei tarkoita sitä että jos ajaa hitaasti voi tehdä mitä tahansa. Ennemmin olisi syytä kehottaa kansaa noudattamaan liikennesääntöjä pilkulleen huonolla kelillä, näin kaikki tietäisivät mitä muut on tekemässä.

Tänään taas liikenteessä tuplasin varmaan koko vuonna näkemäni vilkun käyttämättäjättämiset ja kaistanvaihdot ilman että katsotaan kuollutta kulmaa. Ja mikä siinä on että niillä kahdeksan talvea ajetuilla kitkarenkailla pitää pysähtyä liikennevaloissa juuri niiden jäisten urien kohdalle eikä siihen lumen päälle mistä pääsisi liikkeelle niin että joku muukin ehtii samoilla vihreillä?

95% Suomen ruuhkista johtuu ihan silkasta tyhmyydestä.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tarkentaisin että yksilöiden tyhmyydestä. Tuollainen yksi tyhmä kuski voi aiheuttaa matelemisellaan "road ragea" joka saa sitten muut tekemään näitä typeriä ohituksia yms. Joita ei välttämättä ilman tätä yhtä tapahtunut. Kyllähän jos samaa pätkää ajaa enemmän huomaa helposti että ne samat autot ja kuskit ovat aina tien tukkona. Sitten joka vitun päivä N+1 määrä autoja joutuu ohittamaan ne. Sama homma liikennevaloissa, ei päästä jumalauta liikkeelle ja sitten itse juuri ehditään punaisilla
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
95% Suomen ruuhkista johtuu ihan silkasta tyhmyydestä.

Jyväskylässä Vaajakosken liikenneympyrässä ruuhka-aikaan tehtiin pientä tutkimusta. Noin joka neljäs autoilija jätti käyttämättä vilkkua. Joka suuntaan ruuhkaa lukuunottamatta suoraan nelostietä etelään jatkavaa kaistaa. Kas kummaa se liikenne sujui hirmuisen hyvin aina silloin, kun ihmiset käyttivät sitä vilkkua. Sitten kun ei käytetty, niin yhden autoilijan pääseminen ympyrään oli käytännössä mahdotonta. Ruuhka-aikaan tämä tarkoittaa aikaslailla lähemmäs 20 autoa minuutissa, jotka eivät pääse kolmesta liittymästä mukaan.

Sitten nämä samat vilkkua käyttämättömät kiroaa niitä kolmen kilometrin jonoja.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
95% Suomen ruuhkista johtuu ihan silkasta tyhmyydestä.
Tämä on juuri näin.
- Ei osata lähteä liikennevaloista ripeästi
- Ei osata ajaa liikenneympyrään, -ympyrässä eikä -ympyrästä*
- Moottoriteillä ja muilla kaksikaistaisilla teillä ei osata/viitsitä katsoa peileihin ja tehdä tilaa nopeammille
- Ei osata/viitsitä joustaa tai ottaa muita huomioon

*Tarkennusta:
Ympyrään ajo: Tullaan kuitenkin hiljaista vauhtia, joten tässä EI tarvitse pitää sitä 20 metrin turvaväliä, joka takaa sen, että muista suunnista tulijat eivät pääse tähän väliin ja kaikki joutuvat odottamaan, kun tulee joku letka pitkillä turvaväleillä ajavia matelijoita.

Ympyrässä ajo: Katso edellinen kohta eli pienessä vauhdissa ei tarvitse pitää jumalatonta turvaväliä vaan voit mennä edellisen perässä kiinni. Lisäksi pelisilmän käyttö on suotavaa ja ruuhka-aikaan on hyvä tarvittaessa sen verran höllätä, että kolmion takaa tuleva bussi pääsee ajamaan ympyrään edellesi.

Ympyrästä poistuminen: Vilkun käyttö nopeuttaisi kaikkien matkantekoa kummasti.

Suomessa ei ole oikein totuttu isoihin liikennemääriin, joten ongelmia syntyy. Lisäksi uskon, että suuri osa ongelma-autoilijoista eivät edes tajua olevansa ongelma-autoilijoita.
 
Worrell

Jäsen
Suosikkijoukkue
RIP Coyotes 1996-2024
- Ei osata ajaa liikenneympyrään, -ympyrässä eikä -ympyrästä*

Tästä muistui mieleen eräs episodi muutaman viikon takaa. Ajoin liikenneympyrässä ja en ollut kääntymässä sieltä pois. Eikös tällä samalla hetkellä joku Toyota Hiace* tullut liikenneympyrään kauhealla vauhdilla ja hyvä, ettei päälleni ajanut. Kyseisessä ympyrässä (ja lukuisissa muissa täällä Jyväskylän alueella) porukka käyttää hyvin harvoin vilkkua, joten tämä kuski sitten ilmeisesti oletti, että käännyn ympyrästä pois, vaikka minkäänlaista elettä en tällaiseen toimintaan tehnyt. Nimimerkki penkinlämmittäjältä hyvä maininta tuosta Vaajakosken liikenneympyrästä. Syksyllä tuli siitä ajettua päivittäin ja siinä kyllä näkee ties minkälaista vipeltäjää. Parhaimpana esimerkkinä liikkenneympyrään tullut Ford-kuski peräkärrynsä kanssa. Tämä sankari päätti vaihtaa keskellä liikenneympyrää ajokaistaansa ja oli senteistä kiinni, etteikö olisi vienyt autoni keulaa mukanaan. Onneksi olin itse tilanteessa sen verran hereillä, että sain iskettyä jarrua.

Valitettavan usein näkee täysin ihmeellistä käyttäytymistä liikenneympyröissä. Etenkin tämä vilkun näyttäminen on joillekkin täysin tuntematon käsite. En tiedä, millaista tämä ajo-opetus nykyään on, mutta silloin kun itse olin autokoulussa, niin esim. liikenneympyrässä ajamista ohjeistettiin erittäin tarkasti. Liekö opettajaa itseäkin vituttanut joidenkin ihmisten osaamattomuus liikenneympyröissä. Köh.

*vaihda haluamaksesi pakettiauton valmistajaksi
 
Viimeksi muokattu:

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Eilen sai taas nauttia kasitiellä sujuvasta liikenteestä. Keli ei mielestäni ollut erikoisen huono tai vaikea ajaa. Silti joku ajeli kaukana edessä 40-60km/h vaihtelevalla nopeudella. Laitilan jälkeen pääsin tuohon iloiseen letkaan mukaan, lopuksi ennen mynämäkeä olevalla ohituskaistalla ohitin tämän veijarin kuten moni muukin. No parin minuutin päästä ajeltiin taas 50-60km/h ja pikkuisen ennen nousiaista kun katsoi peilistä niin jonoa oli niin pitkälle kun näkyi. Eli kiitos kahden autoilijan, abouttiarallaa 100-200 autoa (ja oletetaan että keskimäärin kaksi ihmistä kyydistä) eli 200-400 ihmistä joutui matelemaan. Lisäksi joukossa pari bussia, toivottavasti eivät myöhästyneet mistään tärkeästä. No raision "motarilla" sitten oli vasen kaista ihan täynnä ja suurin osa taisi päästä sitten ohittamaan.

Ihmetyttää että miksei nämä sankarit sukkahousuissa voi väistyä vaikkapa bussipysäkille jos kerran ei ole kiire mihinkään, muilla voi olla? Tuollaisessa pitkässä jonossa on aika hyvin haitari-efektiä ja ketjukolarin mahdollisuus kasvaa. Typerintä on että tämä aiheuttaa vaaratilanteita, nostaa stressi-tasoa jnejnejne eikä ole edes laissa kiellettyä. Mielestäni jos on kokoajan tien tukkona ja ei päästä ketään ohitse (esim. menemällä bussipysäkille) pitäisi poliisin voida sakottaa liikenteen vaarantamisesta tai haittaamisesta.

Itsellä ei ollut kiire mihinkään joten stressitasot pysyivät alhaalla, mutta ymmärrän täysin henkilöitä jotka menettävät malttinsa tuollaisissa tilanteissa. Tiedä sitten että koska tulee joku liikenteen "Breivik". Ei se vaadi suurta vikaa, jos vika on päässä ja sitten stressihormonien nousu tuollaisissa tilanteissa. Varsinkin jos päivittäin rupeaa olemaan tuollaista.

En siis odota kyseistä tilannetta, enkä toivo, mutta pikkuhiljaa rupeaa pelko kasvamaan. Lisäksi Räsänen kieltäisi varmaan autot sen jälkeen. Suomessahan puututaan seurauksiin, ei syihin.
 
Christian74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins ja Tappara
Eilen sai taas nauttia kasitiellä sujuvasta liikenteestä. Keli ei mielestäni ollut erikoisen huono tai vaikea ajaa. Silti joku ajeli kaukana edessä 40-60km/h vaihtelevalla nopeudella. Laitilan jälkeen pääsin tuohon iloiseen letkaan mukaan, lopuksi ennen mynämäkeä olevalla ohituskaistalla ohitin tämän veijarin kuten moni muukin. No parin minuutin päästä ajeltiin taas 50-60km/h ja pikkuisen ennen nousiaista kun katsoi peilistä niin jonoa oli niin pitkälle kun näkyi. Eli kiitos kahden autoilijan, abouttiarallaa 100-200 autoa (ja oletetaan että keskimäärin kaksi ihmistä kyydistä) eli 200-400 ihmistä joutui matelemaan. Lisäksi joukossa pari bussia, toivottavasti eivät myöhästyneet mistään tärkeästä. No raision "motarilla" sitten oli vasen kaista ihan täynnä ja suurin osa taisi päästä sitten ohittamaan.

Itsellä ei ollut kiire mihinkään joten stressitasot pysyivät alhaalla, mutta ymmärrän täysin henkilöitä jotka menettävät malttinsa tuollaisissa tilanteissa. Tiedä sitten että koska tulee joku liikenteen "Breivik". Ei se vaadi suurta vikaa, jos vika on päässä ja sitten stressihormonien nousu tuollaisissa tilanteissa. Varsinkin jos päivittäin rupeaa olemaan tuollaista.

Itse olen siinä samaa mieltä, että nämä selvästi hitaammin ajavat voisivat kyllä väistellä bussipysäkille, mutta jos nyt ollaan tarkkoja, niin eihän niitä pysäkkejä ole kyllin tiheässä, jotta sinne se hitaampi voisi tarvittavan usein väistyä. Mielessä kävi myös se, että miten -jos on kovin arka kuski- sieltä pysäkiltä voisi ruuhkaisella tiellä uskaltautua ehkä pitkään aikaan takaisin kun osuu kuitenkin jonkun hätäisen eteen?
Kyllä oma näkemykseni on juurikin se, että kun nyt ihan oikeasti on kolariuutistenkin pohjalta katsottuna aika lailla huonompi keli kuin normaalisti, niin jokaisen on vaan syytä varata matkoihinsa enemmän aikaa -reilustikin- kuin normaalioloissa ja pitää järki päässä ja maltti mielessä kun tuolla ajelee.
Kaikki eivät kykene yhtä ripeään suoritukseen kuin toiset (syitä on vaikka kuinka) ja lakikin sallii myös hitaampien tehdä matkansa omaan tahtiinsa.
Suurin ongelma eivät ole hitaammin ajavat -niitä on seassa aina- , vaan ne jotka ovat tuli perseessä ja hermot rullalla jo valmiiksi ja tekevät järjettömiä ohituksia ym. älyttömiä ratkaisuja liikenteessä. Näistä ne onnettomuudet johtuvat vaikka se hiukan hitaammin ajava onkin näiden ja monien muidenkin mielestä syntipukki. Sitä aikaa vaan pitää varata hiukan reilummin, tuskin monikaan menettää mitään once on the lifetime -juttua tulemalla perille vaikka kolme varttia myöhemmin. Itsellä on kortti ollut 20 vuotta ja kilometrejä takana jotain 7-numeroisen summan verran niin on kehittynyt näkemys niistä jotka eivät omaa malttia jotta osaisivat turvallisesti itsensä ja muiden kannalta siirtyä paikasta A paikkaan B.
Huonoillakin keleillä olen tänäkin talvena nähnyt monenlaista järjen jättiläistä vakuutusmaksuja muillekin korottamassa. Pakko on päästä ohi vaikka alle kilometrin päästä käännytään ihan toiselle tielle. Ei ymmärrä hätähousuja.

Ps. Itse en ajele tientukkona vaan A. rajoituksien puitteissa, mutta B. olosuhteet huomioiden.
 
scholl

Jäsen
Itse olen sitä mieltä, että jos ei kykene autoa kunnolla ajamaan, olipa syy mikä tahansa, voisi valita jonkun vähempiliikenteisen tien tai sitten ajaa ruuhka-aikojen ulkopuolella. Harvoin mitään erikoiskuljetuksiakaan ajetaan keskellä päivää, vaan rauhallisempaan aikaan, jolloin liikennettä on vähemmän. Mitä järkeä ehdoin tahdoin vaikeuttaa liikenteen sujuvuutta. Kyllä se vaikuttaa nimittäin jo todella paljon, jos joku ajaa päätiellä esim. 20 km/h hiljempaa kuin kaikki muut.
 
Dängleri

Jäsen
Itseäni korpee kuljettajat, joilta löytyy ylimääräistä vauhtia taajamissa ja esim. 60km/h nopeusalueilla, mutta kun eteen sattuu isompi tie ja suuremmat nopeusrajoitukset, niin sitten se Mercedes, BMW, Audi tai mikä sitten ikinä onkin, ei enää kunnolla liikukaan, vaan jäädään tien tukoksi. Ei voi ymmärtää.

Toinen perus"ongelma" esim. täällä Kuopiossa, on se kun ihmiset pitävät kahden-kolmen auton mittaisia "turvavälejä" kaupunkiliikenteessä. Etenkin ruuhka-aikaan valoilla ohjatuista risteyksistä ei montaa autoa ehdi kerrallaan läpi pujahtaa, kun jo pelkässä liikkeelle lähtemisessä jätetään niin suuri väli edellä ajavaan.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Itse olen sitä mieltä, että jos ei kykene autoa kunnolla ajamaan, olipa syy mikä tahansa, voisi valita jonkun vähempiliikenteisen tien tai sitten ajaa ruuhka-aikojen ulkopuolella. Harvoin mitään erikoiskuljetuksiakaan ajetaan keskellä päivää, vaan rauhallisempaan aikaan, jolloin liikennettä on vähemmän. Mitä järkeä ehdoin tahdoin vaikeuttaa liikenteen sujuvuutta. Kyllä se vaikuttaa nimittäin jo todella paljon, jos joku ajaa päätiellä esim. 20 km/h hiljempaa kuin kaikki muut.

Kyllä vain. Olen joskus ennemminkin maininnut että alinopeudesta tulisi rankaista samoin kriteerein kuin ylinopeudesta. Jos pelottaa tai ei pysty niin sitten pitää jäädä kotiin,ajaa hiljaisina aikoina tai julkisilla/taksilla. Suomessa autokanta on kasvanut nopeammin mitä 70-lukulainen tieverkko vetää. Todellinen riskiryhmä joka kuumentaa kanssakulkijoita ja aiheuttaa vaaratilanteita.

Oma lukunsa on vielä nämä ohituskaistakaaharit jotka vetää nuppi punaisena ohituskaistoilla mutta useimmiten se Mersu/Audi/Bemari hyytyy kaistan loppuessa ja taas madellaan.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Itse olin varannut aikaa, joten omalta osalta tämä ei hirveästi haitannut. Mutta otetaan pari esimerkkiä:

Turkuun päin olin menossa joten sovitaan että bussi oli viemässä ihmisiä laivalle. Kuinka paljon julkisen liikenteen pitäisi varata ylimääräistä aikaa näiden köröttelijöiden takia? Mitkä haukut yhtiö saa jos ihmiset eivät pääsekkään ajoissa laivalle tai korvausvaatimukset. Tuokin matka vei reilusti yli 30min kauemmin kuin normaalisti talvella. Tuo varo-aika kuitenkin maksaa yhtiölle jonkun verran (pääoman pitäminen tuottamattomana jos ollaankin oikeaan aikaan perillä sekä kuskin palkka, vaihtoehtoisesti vielä tarvitsee toisenkin bussin koska tällä yhdellä on varoaikaa reilusti).

Toinen tapaus, äiti tai isä pääsee töistä puoli neljältä, matka kestää normaalisti noin 1h 10min, lapset pitäisi hakea hoidosta ennen viittä. No taas joku köröttelee ja letka on sadan auton mittainen, matkassa menee 30-40min kauemmin tämän takia. Eli 20min ylimääräiselläkin ajalla olet myöhässä 20min. Sitten lastenhoitajat ovat kulli otsassa kun joutuvat venyttämään omaa työpäiväänsä.

Näitä tapauksia voi keksiä millä mitalla tahansa, muutenkin joka paikassa joutuu nykyään odottamaan. Sitten kun liikenne sujuu useimmiten kuten pitääkin, niin olet joka paikassa sen puoli tuntia edellä jos olet lähtenyt aikaisemmin.

Ja ei, tuolla pätkällä tuohon aikaa keli oli talviolosuhteiksi kohtalainen. Ei ollut huono, eikä hyvä.

Ja laki sallii, minun mielestäni siihen pitäisi saada muutos. Nämä matelijat ovat lisääntyneet radikaalisti viime vuosina. Samalla lailla liikenteen vaarantamista kuin ylinopeuskin, jopa pahempaakin. Monilla menee hermot ja siitä sitten aiheutuu näitä vaaratilanteita (hulluja ohituksia nyt esimerkiksi) ja sitten jotkut ajavat loppumatkan huomattavaa ylinopeutta raivon vallassa. Erityisen huonoja kelejä lukuunottamatta ellei uskalla ajaa lähes sitä mitä kyltissä lukee, parempi jäädä kotiin. Ei koko Suomen autoileva väestö voi joka paikkaan varata saatanasti ylimääräistä aikaa parin kilpikonnan takia.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Kyllä vain. Olen joskus ennemminkin maininnut että alinopeudesta tulisi rankaista samoin kriteerein kuin ylinopeudesta. Jos pelottaa tai ei pysty niin sitten pitää jäädä kotiin,ajaa hiljaisina aikoina tai julkisilla/taksilla. Suomessa autokanta on kasvanut nopeammin mitä 70-lukulainen tieverkko vetää. Todellinen riskiryhmä joka kuumentaa kanssakulkijoita ja aiheuttaa vaaratilanteita.

Oma lukunsa on vielä nämä ohituskaistakaaharit jotka vetää nuppi punaisena ohituskaistoilla mutta useimmiten se Mersu/Audi/Bemari hyytyy kaistan loppuessa ja taas madellaan.

Samaa mieltä oikeastaan koko viestistä. Itselläni tulee tuommoinen noin 3000 km kuukaudessa ajoa. Lähden aina riittävän aikaisin, mikäli se on mahdollista. Ajelen yleensä semmoista 1-3 km tunnissa ylinopeutta. Käytännössä siis samaa nopeutta kun isoin osa muistakin. Näin pysyy liikenne sujuvana. Perillä ollessa kuuntelen sitten paikallani radiota sen luppoajan. Harvoin tulee mitään äkillisiä tilanteita, jotka viivästyttäisivät. Ainoa poikkeus oikeastaan ne hetkelliset sokaistumiset lumisateen runsaudesta. Siinä vaiheessa, kun ei näe 20 metriä pidemmälle, niin esimerkiksi 80 alueella nopeus putoaa melko helposti siihen 65. Sillä nopeudella ajelee täysin turvallisesti ja ihmettelen miksi silti tulee autoja perä edellä vastaan.

Oma lukunsa sinänsä on ne jotka hyvällä talvikelillä lumisateen jälkeen ajavat sitä 65 km/h 80 alueella. Keskellä on puuro, eikä pitkiä suoria ole luvassa, kuten esimerkiksi niillä seuduilla, joista nimimerkki muti mainitsi. Samoja teitä tulee ajeltua paljon. Ohituspaikat ovat harvassa ja ne harvatkin menevät monesti vilkkaan liikenteen takia ohi.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toinen perus"ongelma" esim. täällä Kuopiossa, on se kun ihmiset pitävät kahden-kolmen auton mittaisia "turvavälejä" kaupunkiliikenteessä. Etenkin ruuhka-aikaan valoilla ohjatuista risteyksistä ei montaa autoa ehdi kerrallaan läpi pujahtaa, kun jo pelkässä liikkeelle lähtemisessä jätetään niin suuri väli edellä ajavaan.

Itse olen vakuutusyhtiössä töissä näiden asioiden parissa, ja mutuilen, että liikennevahingoista yli puolet ovat peräänajoja. En ihmettele yhtään. Eilen Helsingistä pois päin Turun moottoritietä ajeli 2 autoa lisäkseni, joiden väliin en valehtelematta olisi mahtunut. Aivan uskomatonta. Moottoritie on lähes tyhjä, lunta sataa, tuuli heittelee lunta ympäriinsä ja näkyvyys huono, nii citymaasturi keski-ikäinen mies kuskinaan ajoi aivan edellä ajavan perseessä kiinni.

Ainoa poikkeus oikeastaan ne hetkelliset sokaistumiset lumisateen runsaudesta. Siinä vaiheessa, kun ei näe 20 metriä pidemmälle, niin esimerkiksi 80 alueella nopeus putoaa melko helposti siihen 65. Sillä nopeudella ajelee täysin turvallisesti ja ihmettelen miksi silti tulee autoja perä edellä vastaan.

65 km/h ei todellakaan ole turvallinen vauhti jos eteenpäin näkee vain 20 metriä. Normaali reaktioaika on 1 sekunti ja sekunnissa kerkeät matkaamaan 60 km/h nopeudessa 16,7 metriä. Eli käytännössä jos edessäsi on kolari, et kerkeä jarruttamaan yhtään.

Tässä sinulle miten käy: Hihgway Accident Finland 3.2.2012 Snow Chaos Ketjukolari Lahdentie - YouTube
 
Viimeksi muokattu:

scholl

Jäsen
Ja laki sallii, minun mielestäni siihen pitäisi saada muutos. Nämä matelijat ovat lisääntyneet radikaalisti viime vuosina.

se johtuu kameroista. Varsinkin kesärajoitusten aikaan. Juntit eivät jaksa miettiä missä kohdassa saa ajaa 100km/h ja missä kohdassa 80km/h niin ajavat koko ajan varmuuden vuoksi 70km/h niin ei peltipoliisi räpsähdä. Juuri niillä teillä, missä on jatkuvasti niitä nopeusvalvontatolppia, alinopeushönöjä on kaikista eniten.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
65 km/h ei todellakaan ole turvallinen vauhti jos eteenpäin näkee vain 20 metriä. Normaali reaktioaika on 1 sekunti ja sekunnissa kerkeät matkaamaan 60 km/h nopeudessa 16,7 metriä. Eli käytännössä jos edessäsi on kolari, et kerkeä jarruttamaan yhtään.

Tässä sinulle miten käy: Hihgway Accident Finland 3.2.2012 Snow Chaos Ketjukolari Lahdentie - YouTube

Tarkoitin noin 20 metriä hyvää näkyvyyttä. Edestäpäin erottaa hyvin ääriviivat ja valot. Myös auraustolpat erottaa heijastimien takia. Näissä tilanteissa se noin 65 km/h on todettu varsin sopivaksi nopeudeksi, eikä vaaratilanteita ole syntynyt. Luonnollisesti suosin varsinkin takasumuvaloa kovassa lumisateessa. Helpottaa kummasti takana tulevien ajamista. Jos koko näkyvyys on 20 metriä, niin hakeudun lähimmälle huoltoasemalle kahville siksi aikaa.
 
Tällä selvä!

Sumuvalojen käyttö on kyllä älyttömän huonolla tolalla Suomessa. Niitä käytetään kun ne vain heikentävät omaa näkyvyyttä, ja 90 % autoilijoista eivät ole koskaan takasumuvalosta kuullutkaan.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
90% ei ole kuullutkaan ja alle 5% käyttää. Noin parinkymmenen auton letkassa yhdellä saattaa olla. Itse laitan päälle ehkä liian useinkin, parempi varmuuden vuoksi laittaa päälle jos riski on
 
se valon nimi on väärä. Suomessa on äärimmäisen harvoin sumua, joten jengi ei käytä niitä. Takasumuvalo on vain aivan ehdoton lumipöllyssä ajettaessa.

Mietin tuota aurausta. Nyt on tieosuuksia aurattu, joihin ei jostain kumman syystä saa pysäköidä. En tiedä miksi. Sitten on ihan vieressä tieosuuksia, joilla on kadun varressa metritolkulla lunta ja sinne ei meinaa pystyä millään pysäköimään, jos ei tee ensin tunnin lumitöitä. Miksei siis voida tehdä niin että väliaikaisesti joku päivä voisi jättää siihenkin, mihin normaalisti ei saa ja kieltää pysäköinti siitä, mistä ei ikinä aurata. Ja nyt en tarkoita pelkästään mitään asukaspysäköintitunnuksella tapahtuvaa pysäköintiä, vaan ihan kaikkea pysäköintiä. Tuo joustavuus kaupungin osalta on osa liikennekäyttäytymistä.

Muistiini muuten tulee tähän liittyen eräs tapaus. Kerran satoi yhtenä päivänä varmaan 30-40cm lunta, pysäköin Merisatamanrantaan, kun muualla ei ollut tilaa. Mulla oli C-tunnus autossa. Sinne oli tehty valtavan korkea kasa auralla, joten jätin sen kasan eteen. Sehän pitäisi olla ainakin oikein pysäköity, kun auto on kasan edessä. Lunta oli niin paljon tullut, ettei mitään liikennemerkkejä nähnyt tms., kun kaikki oli lumen peitossa. No kun menin seuraavana päivänä autolleni niin siinä oli sakkolappu, kun olin mukamas pysäköinyt suojatielle. Se kasa oli 0-5 m suojatiestä, vaikka 5m lähemmäs suojatietä ei saa pysäköidä (ei edes lumikasaa tietääkseni). Minulle tehtiin siis ansa. Näinä päivinä tapahtuu varmasti paljon samaa. Traktorijätkät tekevät kaikkensa, jotta pysäköinti olisi mahdollisimman hankalaa laittamalla kasoja parkkiruutuihin ja mahdollisesti tehden tuollaisia ansoja ja lappuliisat ovat sitten kärppänä paikalla. Se on muuten uskomatonta, että jos pysäköinnistä on muutenkin tehty nyt niin vaikeaa niin sitä suuremmalla innolla ollaan sakottamassa, vaikkei se pysäköinti haittaisi ketään. Toki rahaahan se kaupungin kanssaan on, mutta kyllä se silti vituttaa. Samoin se vituttaa, että menee tunti sellaiseen matkaan, johon normaalisti menee 10-15min, kun pitää molemmissa päissä kaivaa lapiolla, jotta saa auton ensin irti ja sitten uudelleen pysäköityä hankeen.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Miksei noita lumikasoja muuten tyhjennetä tai laiteta järkeviin kohtiin? Tällä hetkellä talon edessä on noita "julkisia" parkkipaikkoja about 10, tietysti parkkialue jatkuu vielä kauas, mutta tässä lähietäisyydellä, niihin on pinottu lumikasat niin kivasti että 2-3 paikkaa noista on pois käytöstä. Siis tietysti jos lumikasat viedään pois, niin raha-kysymys tulee mukaan, mutta luulisi että löytyisi järkevämpi paikkoja. Ajaisivat ne siihen nurmikolle joka on parkkipaikkojen ja pyörä/kävelytien välissä. Toinen kasa on risteykseen sijoitettu siten että jos tieltä on tulossa auto niin tarkkana saa olla että välistä mahtuu. Joku isompi auto jommallakummalla tai kummallakin ja tuossa joutuu odottamaan ja aiheuttaa koko kaistalle (ainakin jos joku on vielä kääntymässä perässäsi) odotuksen. Ja keskustasta kysymys
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös