Suomalainen liikennekäyttäytyminen

  • 2 005 575
  • 12 308

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitä konkreettista hyötyä saat siitä, että ryömit sinne liikennevaloihin sen sijaan, että siirtyisit reippaasti sinne viivalle ennen liikennevaloja? Ei se auto kulu siitä yhtään enempää, jos pysäytät sen ryömimisen sijaan.

Se on kuule taloudellista ajoa. Muistan että autokoulun kakkosvaiheessa lähinnä harjoiteltiin (ainakin omalla kohdallani) matelua punaisiin valoihin. Saatiin sillä jokunen desi kulutusta pudotettua. Mutta eihän sitä voi vilkkaassa liikenteessä tehdä (tätä ei kyllä kerrottu autokoulussa, mutta tajuaahan sen itsekin), eli olen siis kanssasi samaa mieltä näistä valoihin valuvista.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämä on muuten sellainen juttu mikä jaksaa ihmetyttää. Eli mikä ihmeen into on ajaa ne risteykset tukkoon. Nythän on yritetty ainakin Helsingissä sitä, että maalataan niitä ruudukoitakin risteyksiin niille alueille mihin ei saa pysähtyä, mutta pitäisihän tuollaiset asiat olla ihan selviä ilman mitään ruutujakin.

Eilen oli oikein malliesimerkki tästä. Rekka-auto oli pysähtynyt vasemmanpuoleisella kaistalla ennen risteystä (vihreät paloivat), koska risteyksen toisella puolella jono seisoi. Niin eikös sitä oikeanpuoleista kaistaa tullut rekan ohi henkilöauto joka vaihtoi kaistaa keskellä risteystä ja jäi sen vasemmanpuoleisen kaistan jonon perään. Luonnollisesti keskelle risteystä ja vielä tuollaisen edellä mainitun ruudukon päälle.

Helsingissä tällainen ruudukko löytyy muun muassa Koskelantieltä tullessa Käpylään. Varmaan puolet autoilijoista tämän ruudukon päälle ajaa. Samalla tiellä sijaitseva bussikaista on myöskin aina täynnä kiireisiä henkilöautoja.
 
bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viime aikoina on liikenteessä ketuttanut lähinnä hitaat liikkeellelähdöt valoista ja hidas kiihdyttäminen. Kun ajelen talvisaikaan lähinnä vain Helsingin kaupungin alueella niin tällainen on todellinen ongelma. Etenkin ruuhka-aikoina olisi syytä olla valmis lähtemään liikkeelle heti, kun valot vaihtuvat. Tällainen sujuvoittaisi liikennettä todella paljon, kun jonot valoissa lyhenisivät.
 
Creed Bratton

Tää nyt menee tuohon samaan ikuiseen horinaan kuin ne pitkät "turva"välit siellä kaupunkien ruuhkaliikenteessä. Liikenne sujuisi paremmin jos ihmiset olisivat hereillä ja pitäisivät sopivat välit toisiinsa ja osaisivat lähteä liikkeelle, kun valot vaihtuvat, mutta eihän tuo tilanne tule koskaan toteutumaan.
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viime aikoina on liikenteessä ketuttanut lähinnä hitaat liikkeellelähdöt valoista ja hidas kiihdyttäminen. Kun ajelen talvisaikaan lähinnä vain Helsingin kaupungin alueella niin tällainen on todellinen ongelma. Etenkin ruuhka-aikoina olisi syytä olla valmis lähtemään liikkeelle heti, kun valot vaihtuvat. Tällainen sujuvoittaisi liikennettä todella paljon, kun jonot valoissa lyhenisivät.
Kiihdyttäminen tietysti oma juttunsa, mutta lähtöjen hidastuminen johtuu nykyisin osaltaan myös uusista autoista, jotka sammuvat automaattisesti ollessaan tietyn ajan liikennevaloissa tyhjäkäynnillä. Säästää ilmeisesti paljon polttoainetta ja näinollen myös ympäristöä, mutta varmasti auton uudelleenkäynnistymisen vievä pari sekuntia hidastaa liikennettä, varsinkin, jos jonossa on useampi tällainen auto.
 
-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.

Itse en ainakaan ole huomannut mitään radikaalia eroa näin niiku lähtemisen kannalta.

Tuolla liikenteessä vain on täysiä tolloja valoissakin liikkeellä, toiset syö räkää ja katselee kuinka ison mällin sai kaivettua ulos. Toiset räplää radiota tai on kännykällä naamakirjassa. Tottakai itsekin teen tuota kaikkea mutta valoissa pitää olla skarppina. Pienet sekunnin ratkaisee kaiken!
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Kiihdyttäminen tietysti oma juttunsa, mutta lähtöjen hidastuminen johtuu nykyisin osaltaan myös uusista autoista, jotka sammuvat automaattisesti ollessaan tietyn ajan liikennevaloissa tyhjäkäynnillä. Säästää ilmeisesti paljon polttoainetta ja näinollen myös ympäristöä, mutta varmasti auton uudelleenkäynnistymisen vievä pari sekuntia hidastaa liikennettä, varsinkin, jos jonossa on useampi tällainen auto.

Ei se uudelleenkäynnistyminen vie mielestäni sen enempää aikaa kuin vaihteen laittaminen päälle. Ja muutenkin, niin kyllähän siellä jonossa kaikki osaavat jo valmistautua liikkeellelähtöön heti kun valo vaihtuu? Eli eivät toivottavasti toimi niin, että sitten kun edellä oleva auto liikahtaa, niin aletaan muistelemaan missä se vaihdekeppi olikaan.
Jonon ekan auton kuskistahan on paljon kiinni, eli jos hän vähän seurailisi liikennettä, niin olisi aika helppo ennakoida milloin ne valot vaihtuvat.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuolla liikenteessä vain on täysiä tolloja valoissakin liikkeellä, toiset syö räkää ja katselee kuinka ison mällin sai kaivettua ulos. Toiset räplää radiota tai on kännykällä naamakirjassa. Tottakai itsekin teen tuota kaikkea mutta valoissa pitää olla skarppina.
This was sent straight from traffic lights with my Smartkänny using voi Aikoja voi Tapoja.

Auton ajelu ruuhka-aikaan on silkkaa kärsimystä. Niin paljon torspoja aina liikenteessä, että verenpaine paukkuu yli laidan hetkessä. Ennakointi ja muiden liikenteessä olijoiden huomiointi loistavat poissaolollaan. Olette turhia.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tuolla liikenteessä vain on täysiä tolloja valoissakin liikkeellä, toiset syö räkää ja katselee kuinka ison mällin sai kaivettua ulos. Toiset räplää radiota tai on kännykällä naamakirjassa. Tottakai itsekin teen tuota kaikkea mutta valoissa pitää olla skarppina. Pienet sekunnin ratkaisee kaiken!

Tämä ärsyttää todella paljon. Itselleni tulee kohtuu lyhyellä duunimatkalla pk-seudulla useampikin valoristeys mistä ehtii ruuhka-aikaan vain muutama auto. On muuten suuri ero sillä jos porukka olisi hereillä ja menisi samantien risteyksestä kun valot vaihtuu kuin että haetaan sitä vaihdetta jne. Ero voi olla 4 tai 8 autoa helposti, jopa enemmänkin. Kyse ei ole pelkästään omasta muutaman minuutin säästöstä vaan tälläinen toiminta tukkii lyhyet ryhmittymiskaistat ja siten vieressä olevien kaistojen liikenteen.

_
 
-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Voisi sanoa että liikenteessä todellakin nopeat syö hitaat ja jos hitaat syö nopeat niin silloin ollaan kusessa. Jossain taka tupukylässä on ihan sama vaikka nukkuisi valoissa. En siis yhtään pilkkaa niitä jotka asuu pienissä kylissä, hyvä teille.

Enkä nyt tarkoita että pitäisi renkaat savuten lähteä valoista jos siis olet ekana jonossa mutta mitä ripeämmin niin sitä parempi. Myöskin pelisilmää pitää käyttää kun näkee hiemat pitkät vihreät edessä päin, hieman sopivasti kaasua niin pääsee jatkamaan hyvällä flowlla vihreiden putkessa (ei politiikan suhteen). Pelisilmääkin on monenlaista, itse käytän vähä sekalaista tyyliä, noudatan sääntöjä mutta hieman aina myös poikkean niistä tarvittaessa. Welcome to theeee jungle i say.
 
SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
FILLARISTIT. Nuo nykyajan kamikaze miehet ja naiset.
Tarkemmin ne jotka ajat keskustassa ja taajamissa mustissa vaatteissa aamun pimeydessä ilman valoja.
3,5 km matkaa keskustaan kotoa autolla ja eilen laskin vajaa 40 fillaristia matkan aikana joilla 7 taisi olla joku valo mankelissa.
Death wish jos on niin mikäs siinä, mutta minä en halua olla välikappaleena siinä.
3 tai 4 tosi läheltä piti paikkaa on tänä syksynä taas jo ollut kun tulevat tien yli mistä sattuu ja vain omat nopeat reaktiot ovat estäneet onnettomuuden.
Stana.
Jokainen on saanut kyllä "stana valot päälle" huudon avatun ikkunan kautta tietoonsa. Toivottavasti oppivat.
 
Siim72

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L.A. Kings

Eivät opi ennenkuin kolahtaa. Harmi vain että auto vs. pyörä matsissa saa pyöräilijä harvemmin mahdollisuuden revanssiin. Huutojen jälkeen olet varmaankin päässyt jonkin "pyöräilijät" fooruminen -urpot- listalle. Siellä sitten päivitellään sivutolkulla sinun moukkamaisuuttasi.

Mielestäni pyöriinkin pitäisi tulla pakollisiksi jonkinlainen ledi-tuikku, ihan jo pyöräilijöiden omaksi turvaksi. Eikä näinä marraskuun pimeinä aamuina/iltoina huomioliivikään huono varuste ole.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Eikös valo ole fillarissa pakollinen varuste pimeällä?

Mullahan ei enää autoa ole ollut muutamaan vuoteen ja fillaroin paljon, tosin aina pimeällä käytän valoa.
Tuo fillaristien valottomuus häiritsee jo toista pyöräilijääkin. Ei niitä meinaa huomata pyörätielläkään ja on tuon takia itsellänikin ollut muutama vaaratilanne todella lähellä.

Mustat vaatteet fillaristeilla on todella yleisiä, myös minulla. Tämä johtuu hyvin pitkälle siitä ettei juuri muun värisiä ole tarjolla. Kaikki pyöräilyhousut(kapealahkeiset) ovat mustia ja melko usein siihen asuun kuuluu myös musta yläosa. Yritän kuitenkin varsinkin hämärässä ja pimeällä käyttää kirkkaampia yläosia, mutta housuissa musta on kyllä ainoa vaihtoehto, kiitos valmistajien.

Valot päälle ja heijastimet mukaan.

Muistathan myös autoilijana, että hypätessäsi pois autostasi muutut jalankulkijaksi ja lain mukaan sinulla pitää olla hämärässä ja pimeällä heijastin, onko sinulla?
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös valo ole fillarissa pakollinen varuste pimeällä?
Kyllä on. Jos autoilija keilaa valottoman pyöräilijän pimeällä, niin syyllinen löytyy fillarin selästä, vaikka fillaroitsijalla olisi esim. ollut etuajo-oikeus. Tosin, eipä siinä paljoa oma syyttömyys paljoa lämmitä, jos ajaa jonkun ihmisen kuoliaaksi.

Poliisillahan on joskus ollut niitä lyhyitä kampanjoitakin, joissa antavat rikesakkoja tai kirjallisia huomautuksia ilman valoja ajaville fillaroitsijoille.
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Tein tänään pienen testin kun kävelin kaupungilla. Päällä minulla oli musta takki ja vaaleat farkut + musta pipo päässä. Kävelin tien oikeaa reunaa ja tarkkailin kaksisuuntaisen tien vastaantulevaa liikennettä. Otanta koskee n. 50:ntä autoa joissa suunnilleen 30:ssä oli mieskuski ja 20:ssä nainen.

Kävelin ryhdikkäästi eteenpäin naamataulu eteenpäin suunnattuna. Sivusilmällä tarkkailin kuljettajia, ja miehistä n. 3/30 katsoi minua sivuikkunasta, eli lähes jo rinnalla ollessaan. Naisista vastaava luku oli n. 18/20!

Päätelmä: Joko olen aivan helvetin komea, tai sitten naiset kiinnittävät huomion liikenteessä kaikkeen epäolennaiseen ajaessaan. Luultavasti molempia. :) Ihme siis etten ole nähnyt kuin yhden kolarin liikenteessä.
 
Nainen ratissa, auto ilman kuljettajaa.

Noh jos olisit nainen ja ratissa olisi mies, olisi suhdeluku varmasti päinvastainen, joten tuolla logiikalla ei vielä pääse tekemään kovin pitäviä johtopäätöksiä.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Noh jos olisit nainen ja ratissa olisi mies, olisi suhdeluku varmasti päinvastainen, joten tuolla logiikalla ei vielä pääse tekemään kovin pitäviä johtopäätöksiä.
Kun kaunis nainen kävelee tien vierellä, kääntyvät miesten päät, koska kaunis nainen. Samoin kääntyvät myös naisten päät, koska kateus.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lahdenväylällä on tänä aamuna napsahtanut kunnon kolari, ohessa linkki IS:n uutiseen.

Itse olen pari kertaa kehä III:lla hermostunut todella pahasti, kun omalle kohdalle on osunut näitä hulluja. Vituttaa todella pahasti, että jotkut kuljettajat kehtaavat riskeerata muidenkin autoilijoiden henget noilla kusipäisillä ohituksilla. Ja varmasti vituttaa noita kahta pahasti loukkaantunutta myös tällä hetkellä.
 
Humpauttaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viimeksi tänään näin pahan tilanteen siinä Koneen buidingin kohdalla länsiväylältä kehä I:selle mentäessä. Joku BMW gt 5-sarjalaisella (tai joku vastaava) päätti yhtäkkiä vaihtaa kaistaa täysin katsomatta muita kulkijoita ja meinasi ajaa kylkeen yhtä Citikkaa. Vilkkua ei tietenkään ollut. Jos Citikan kuski ei olisi ollut hereillä ja vetänyt äkkikäännöstä omalla kustannuksellaan kohti pusikkoa, niin pelti olisi ryskynyt. Onneksi oli sen verran piennarta, että Citikka ei metikköön suistunut, vaan pääsi ehjin nahoin jatkamaan. Talvella tuo tilanne olisi johtanut 100 % varmasti kolariin.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tänään näin kyllä taas sellaisen ääliön ratissa kun kävelin päivällä ruokikselle. Liikennevaloissa oli keulilla autokoulun auto jonka ratissa joku nuori ja jännittyneen näköinen jolppi (varmaan ihan ensimmäisiä ajotunteja, ilme oli sen näköinen) ja tämän autokoulun auton perässä sitten joku vitun myyntiedustajan näköinen juppi uudenkarhakan Audi A6:n ratissa. Kun valot vaihtui vihreäksi niin tämä autokoulun auto sammui siihen ja kaveri alkoi hädissään sahata sitä käyntiin. Tietenkin tämä juppi alkoi ihan kyrpä otsassa raivota siellä autossaan ja huudatti torvea ihan yhtä soittoa. Mitä vittua tämä idiootti oikein kuvitteli sillä saavuttavansa, koska ei se sammunut auto siitä mihinkään liiku vaikka miten huudattaisi torvea? Eihän tuollaisesta ole muuta kuin haittaa koska nuori kuljettaja helposti panikoi tuollaisessa tilanteessa ja niin kävi myös tässä, ja tämä jolppi sammutti auton toistamiseen kun yritti lähteä. Siitähän tämä juppi sitten vasta riemastui ja ajoi Audinsa ihan sen autokoulun auton tappituntumaan, huudatti torvea ihan apinan raivolla ja pui vielä nyrkkiä oikein näkyvästi.

Sivusta kun tuota katselin niin teki kyllä mieli juosta pistämään turpaan tuota jätkää, vitutti niin paljon katsoa tuota show'ta tuollaisesta pikkuasiasta. Vitunko sille mahtaa jos auto sammuu, siihen ei paljoa torven huudattaminen ja nyrkin puiminen auta. Ja jos tuo kaveri teki tuon tahallaan kiusatakseen vaan nuorta kuljettajaa niin sanonpahan sittenkin että kasvata saatana munat ja kasva aikuiseksi!
 
thv294

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Tottenham Hotspur
Meinasipa tuossa noin 2,5 tuntia sitten mennä päivä pahasti piloille itsellä ja kanssa-autoilijalla. Olin ajamassa Itäväylää kohti Helsingin keskustaa Siilitien ja Hetsikan välissä, siinä keskimmäisellä kaistalla (oikeimmanpuoleinen nousee Herttoniemen liikenneymprään). Oikealla kaistalla liikenne oli jonoutunut, ja autot ajoivat ehkä kahta-kolmeakymppiä, keskustan suuntaan liikenne oli hiljaisempaa, ja oma nopeus oli se sallitut 80 km/h, kuten muillakin samaan suuntaan menevillä.

Siinä sitten edessäni Hertsikan suuntaan menossa ollut pikkuauton (abt. VW Polon kokoinen) kuljettaja keksi alkaa yhtäkkiä vaihtamaan kaistaa suoraan eteeni, en muista oliko vilkkua vai ei. Sen verran oli onneksi etäisyyttä, että ehdin koukata osittain vasemmalle kaistalle niin etten ajanut suoraan kuskin kylkeen, siis kuskin oven kohdalle. Montaa kymmentä senttiä ei varmasti jäänyt väliin. Ja onneksi vasemmalla ei ketään ollut kohdalla, en ehtinyt nimittäin mitään muuta kuin kiskaista ratista vasemmalle.

Tilanne tuli kyllä täysin puskista, esimerkiksi torvea ei ehtinyt soittaa, ei edes ajatella moista. En tiedä sitten katsoiko se toinen kuski vain peiliin ja olin katveessa, katsoiko lainkaan vai arvioiko täysin väärin lähestymisnopeuteni. Joka tapauksessa, toivottavasti oppi tuosta jotain. Se auto, sen mitä ehti nähdä, vaikutti sen verran vanhemmalta/kevyeltä että jos oltaisiin törmätty, niin luultavasti sen kuljettajalta olisi henki lähtenyt.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Sivusta kun tuota katselin niin teki kyllä mieli juosta pistämään turpaan tuota jätkää, vitutti niin paljon katsoa tuota show'ta tuollaisesta pikkuasiasta.

Joskus pääsin jalankulkijana seuraamaan vastaavanlaista tilannetta aitiopaikalta. Torven huudattajana oli joku pakettiautokuski, eli siis viimeistä piirtoa myöten autoilun ammattilainen. Säikähdin ihan pirusti, kun torvi alkoi soida kävellessäni jalkakäytävällä ehkä kolmen metrin päässä tuosta pakusta. Jäin sitten onnellinen hymy naamallani seuraamaan tilannetta pakun kuskin oven kohdalle, josta johtuen tietty sain minäkin keskisormen näytöistä ja saa***** mu**** painu *****un siitä nauramasta -huudoista. Minun syytänihän se koko tilanne olikin.
 
Tuli näistä torven huudatuksista mieleen tapaus, jota kaveri pääsi todistamaan keväällä Puistolassa. Bussipysäkille oli pysähtynyt pakettiauto, joku raksajätkä oli jättämässä muijaa kyydistä ilmeisesti työmatkalla. Pysäkille pysähtyi myös linja-auto jonka kuskilla oli selkeästi huono päivä, piti nimittäin ajaa pakun takapuskuriin kiinni. No, ainoa matkustaja jäi kyydistä ja dösäkuski alkoi tekemään lähtöä painamalla ensimmäiseksi torven pohjaan. Puolen minuutin tööttäämisen jälkeen pakukuski nousi viileästi autosta, käveli bussiin ja tempaisi HKL:n "asiakaspalvelijalta" nenän poskelle. Sitten takaisin pakuun ja matka jatkui.

Jos bussikuski olisi kymmenen sekuntia malttanut odottaa, ei olisi tarvinnut paikalle soittaa poliiseja ja keskeyttää ja pilata omaa työpäivää yhden kälysen pakun takia. Tai olihan bussikuski mielestäni sen verran erikoinen luonne, että saattoi jopa pitääkin tuosta episodista.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal

Täh? Kumpikohan noista nyt oli mulkku? Kauanko se vaimon vai mikälie jättäminen siihen pysäkille vie? Jos bussikuski kerkesi soittamaan torvea puoli minuuttia, niin luulisi saavan isommankin lahnan siinä ajassa sieltä autosta pihalle ja vielä sen koslan liikkeellekin.
Jos torven soittamisen takia käy vetämässä soittajaa turpaan niin voisi hakeutua hoitoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös