Mainos

Suomalainen liikennekäyttäytyminen

  • 2 136 329
  • 13 227

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Muutenkin on erikoista, ettei esimerkiksi allekirjoittaneella ole ollut ikinä ongelmia pysäkiltä lähtevien dösien kanssa. Nämä ovat taas niitä tilanteita, jotka ovat pienellä ennakoinnilla aika helposti vältettävissä.

Ennakointi on loistava sana tähän. Sen lisäksi myös taito katsella hiukan ympärilleen toimii. Esim. Mikäli bussi on jo pysäkillä, kun itse olet vielä jonkin matkan (~50 metriä, reilut 3 sek, 60 km/h alueella) päässä, voi jo varautua päästämään bussin. Vilkaisu pysäkille toimii myös aika usein, ei aina, mutta jos pysäkki on tyhjä, lähtee bussi yleensä liikkeelle aika nopeasti. Sitten on myös se merkinantoa varten autoihin sijoitettu valo nimeltään vilkku.
Omalle kohdalleni nimittäin sattuu melkein aina bussikuski, joka tietää mikä on vilkun merkitys ja osaa sitä käyttää.
Itse onnistun lähen jokaisella kerralla ennakoimaan oikein sen ehtiikö bussin ohitse turvallisesti vai jäänkö suosiolla odottamaan.
 

msg

Jäsen
Kivasti bussi heitti persettä tänään. En tiennyt, että se on Kabusin viritelmälläkin mahdollista, mutta näköjään on, kun auto meni viitisen metriä eteenpäin kylki edellä. Tuli vähän vauhdilla valoihin ja oli kääntymässä vasemmalle, jolloin perse tietysti vähän irtosi kentästä ja kiiruhti keulan rinnalle.

Aikanaan joskus vuosia sitten Linjamatkan Matinkylään ajavien kuskien joukkossa oli muutamakin, jolla oli tapana linja-autoasemalta lähtiessään Salomoninkadulla sladittaa bussiaan. Toinen suosikkipaikka oli Länsiväylän Katajaharjun ramppi, jossa sopivasti mutkan lopussa sai kaasua painamalla perän irtoamaan.
 

Cougar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit Red Wings
Nämä ovat tosiaan aina mielenkiintoisia tarinoita. Huomioisin myös, että täytyy olla hyvinkin tehokas ja ketteräliikkeinen bussi - normaalit dösät eivät ihan murto-osasekunnissa ampaise pysäkiltä liikkelle, kun kytkintä aletaan nostamaan ja antamaan kaasua. Mutta tällaisia F1-moottorilla varustettuja busseja on pakko olla paljonkin liikenteessä, niin usein saa kuulla tarinoita, että bussi meinasi ajaa kyljestä sisään, vaikka vielä takapuskurin kohdalla oltaessa dösä ei ollut liikahtanutkaan.
Varsinkaan talvikeleillä liukkailta pysäkeiltä ei liikahdeta ihan nanosekunnissa.

Muutenkin on erikoista, ettei esimerkiksi allekirjoittaneella ole ollut ikinä ongelmia pysäkiltä lähtevien dösien kanssa. Nämä ovat taas niitä tilanteita, jotka ovat pienellä ennakoinnilla aika helposti vältettävissä.
Ei se erikoista ole, kun ennakoit. En itsekään ole ollut vaikeuksissa näissä tilanteissa. Eli mitäköhän nämä ongelmia kohtaavat oikein säätävät ajaessaan kun tällaista kohdalle osuu?
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Mikä vittu siinä on, etteivät autoilijat vaivaudu vilkuttamaan Pernon liikenneympyrässä(tai mikä helvetin kiertoliittymä lie)? Aamulla ja iltapäivällä etenkin on helvetinmoiset ruuhkat, kun kukaan ei näytä, minne on menossa, että muutkin uskaltaisivat lähteä liikkeelle. tänäkin aamuna jonoa riitti, ja yksikään ei vaivautunut vilkkua käyttämään ympyrästä poistuessaan!
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
N. Kuukausi sitten ajelin kolmekaistaisen tien vasenta kaistaa, kun bussi oli oikeanpuoleisimmalla kaistalla pysähdyksissä. Ajoin normaalisti, kun bussi heitti vilkun vasemmalle ja lähti liikkeelle. Bussi päätti kuitenkin tulla samantien vasemmanpuolimmaiselle kaistalle missä itsekin olin ja ainoastaan kiihkeä jarrutus nopeuteen 0 km/h esti minua törmäämästi bussin kylkeen. Vitun mulkku varmasti luuli, että osaisin kaikki Helsingin vuorot ulkoa ja minun olisi pitänyt ymmärtää, että hän kääntyy n. 400 metrin päässä sitten vasemmalle. Bussi ei siis "nollannut" vilkkua välillä tai pysähtynyt sekunniksikaan keskimmäiselle kaistalle, kuten sen olisi mielestäni pitänyt tehdä.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tässä kun n. viikko sitten avauduin tänne noista venäläiskuskeista ja heidän liikennekäyttäytymisestään, niin tässä on nyt parin-kolmen päivän sisään ollut lehdissä ainakin viisi uutista ulosajoista tässä ihan lähiseudulla. Jokaisessa on ollut maininta "Ulkomaalainen kuljettaja". Ja ainakin kaksi näistä ulosajoista oli tapahtunut täysin suoralla tiellä pakkaskelillä.
 

Rocco

Jäsen
Mikä vittu siinä on, etteivät autoilijat vaivaudu vilkuttamaan Pernon liikenneympyrässä(tai mikä helvetin kiertoliittymä lie)? Aamulla ja iltapäivällä etenkin on helvetinmoiset ruuhkat, kun kukaan ei näytä, minne on menossa, että muutkin uskaltaisivat lähteä liikkeelle. tänäkin aamuna jonoa riitti, ja yksikään ei vaivautunut vilkkua käyttämään ympyrästä poistuessaan!

Sehän on niin, että jos ympyrä on tehty vanhan tien keskelle, silloin ei "suoraan" ajavat ainakaan käytä. Koska sinne se ns. päätie vie. Samaa olen huomannut Vaasassa Suvilahden kahdessa ympyrässä, ja eritoten Kivihaassa. Suvilahdessa kun toinen ympyrä vielä on siten, että se vilkkammin ajettu väylä kääntyy oikealle sillan yli, niin sinne ajavat ei koskaan vilkuta, eikä tietysti sillalta vasemmalle kääntyvät.

Kivihaassa ei ainakaan kukaan käytä, vaikka minne ajavatkaan. Ilmeisesti siellä ei tarvi käyttää vilkkua jos a) poistuu heti ensimmäisestä, b) ajaa "pääväylää" pitkin pois koko alueelta tai c) kääntyy viimeisestä mahdollisesta pois.
 
Kivasti bussi heitti persettä tänään. En tiennyt, että se on Kabusin viritelmälläkin mahdollista, mutta näköjään on, kun auto meni viitisen metriä eteenpäin kylki edellä. Tuli vähän vauhdilla valoihin ja oli kääntymässä vasemmalle, jolloin perse tietysti vähän irtosi kentästä ja kiiruhti keulan rinnalle.

Hetkeä myöhemmin, kun ohitin kyseisen vehkeen, niin oli siellä aika mielenkiintoisia ilmeitä matkustajilla.

Tuo on aina kivaa kun meinaa perä lähteä alta, tai kun se tosiaan lähtee. Kerran erästä risteystä lähestyessä ryömin hiljalleen eteenpäin kun sieltä vastaan tuli autoja ja oli pieni ylämäki siinä. Sitä kun ei mielellään pysähdy talvella ylämäkeen bussin kanssa. Siinä tuli sitten sopiva rako, ei kovin iso mutta riittävä jos nopeasti menee. Ei muuta kuin kaasu pohjaan ja kääntymään. Tottakai sitä sitten mentiin hieman kylki edellä siitä. Tuolloin sentään se oikeni vielä, kerran ei tapahtunut mitään vaan auto puskee eteenpäin. Pysähtyi se sitten liikenteen jakajaan. Varikon piha on aina tosi kivassa kunnossa kun siinä ajetaan jatkuvasti ja on tosiaan liukas. Sama juttu pysäkeillä, ne on yleensä aika liukkaita paikkoja. Välillä ei meinaa auto pysähtyä tai liikkeelle lähtiessä sutii tyhjää. Yhdellä reitillä on pari kivaa paikkaa, toinen mukava alamäki ja kunnon mutka samalla. Ja tietenkin mäen alla on pysäkit. Toinen on eräs jyrkkä alamäki ja siitä on sitten käännyttävä oikealla. Ei ole kovin usein hiekoitettu ja useamman kerran on joutunut koukkaamaan jakajan väärältä puolen tai sitten peruuttamaan. Ei taida jotkut urpot tajuta ettei niissä ole tosiaankaan nastarenkaita ja ne ei vaan pysähdy hetkessä. Viime talvena eräs mummeli oli kauhuissaan kun kuuli asiasta, eli ettei ole nastoja alla ja käytännössä kesärenkaat.
 

ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Ammattimaista raivoa, osa 3:

Jo mainitulla Kehä 1:llä länteen vähän ennen Lepuskin tietöitä vielä 60 km/h alueella:
Kyseessä aamuruuhka ja edessäni bussi pysäkillä. Hidastan hieman ja jätän väliä edelläajavaan, että pistääkö bussi vilkun ja tuleeko. Ei tule ja päätän mennä ohi. Keulan kohdalla pistää vikun päällle. Takanani oleva jättää tilaa asiaankuuluvasti ja minä koitan rykäistä alta pois eteenpäin minkä ruuhkassa pystyn. Ei kelpaa dösäkuskille, alkaa armottoman kiihdytyksen pienarta pitkin ja alkaa tunkea kylkeeni. Väistän ja onneksi vasemmalla kaistalla huomataan tilanne.

Nyt on parissa vuodessa koettu kolmen ammattikunnan raivo: Rekka, taksi ja nyt bussi. Joka kerta olen vain yrittänyt väistää hankalaa tilannetta ja raivopäistä ammattilaista. Puskurissa tööttäillyt rekka on edelleen selvässä johdossa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Joka kerta olen vain yrittänyt väistää hankalaa tilannetta ja raivopäistä ammattilaista.

Luonnollisesti näin, ainahan se vika on tien päällä muiden autojen kuljettajan paikalla kuin sen oman rakkaan ykspistekutosentoyotacorollan ratin takana. Tuntuisi ainakin, että sinulla on huono tuuri, kun olet parin vuoden aikana löytänyt kolme eri(?) ammattiautoilijaa, jotka kaikki ovat yrittäneet ilmeisesti romuttaa autosi. Itse en ole vastaaviin terroristeihin törmännyt vielä koskaan muiden kuin henkilöautojen ratissa.

Suomalaisten suurin synti tien päällä on jääräpäisyys ja toisten syyttäminen, oli tilanne mikä hyvänsä.

Nimim. eläkeläisiltä kortit pois.
 

Tulppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Suomalaisten suurin synti tien päällä on jääräpäisyys ja toisten syyttäminen, oli tilanne mikä hyvänsä.

Nimim. eläkeläisiltä kortit pois.

Olen kanssasi samaa mieltä. Toisaalta olisi ristiriitaista ottaa eläkeläisiltä kortit pois, sillä papparaiset yleensä väistävät ja tekevät kaikkensa etteivät olisi tien tukkeena. Tietysti siihenkin joukkoon mahtuu näitä, jotka mielestään omistavat puoli kylää ja myös tieverkoston.

Pk-seudulla kyllä pärjää bussien kanssa, kun ymmärtää heidän ajatusmaailmansa siitä, että he menevät ensin aina ja joka paikassa. Vähän kuten ratikoidenkin kohdalla. Annettu tila ei busseille useinkaan kelpaa jos edempääkin voi tunkea. Ja kyllä minä tämän ymmärrän, päivittäinen ruuhkassa sukkuloiminen ärtyisien katseiden alla kyllä pistää pitämään "oikeuksistaan" kiinni. Ja bussilla on sentään usen 40+ matkustajaa kyydissä ja henkilöautoissa lähes poikkeuksetta vain yksi, eli siinäkin mielessä on kansantaloudellisesti edullisempaa laskea ne neljäkymmentä ensin töihin ja mennä vasta sitten itse. Noin niinkuin vähän karrikoituna, nyt kun joillakin kuitenkin hirtti jo kiinni.

Sumuvalokeskusteluun sen verran, että suurimmalle osalle ne näyttävät olevan vain jonkinlainen koriste, mutta onhan noita kelejä, jolloin ovat hyödyllisetkin. Takasumuvalo on paljon etusumareita hyödyllisempi kapine.

On muuten kummallista, miten liikennekeskustelussa aina nousee esille oman ajotaidon lisäksi oma auto ja kuinka tehokas se onkaan. Seuratkaapa.
 
Viimeksi muokattu:

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Ja toyota-konsernissa sama juttu, uusimmissa ainakin. Tässähän tätä merkkikantaa aika paljon rupeaa olemaan joita tuolla tiellä pyörii...

Aivan sama juttu on myös Ford Focuksessa, ja oli muuten edellisessäkin autossani eli saman merkin Mondeossa. Olispa ne toisin päin niin voisi käyttää sitä hyödyllistä ilman niitä viittä vaille turhia.

Kerran olen etusumuvaloja tarvinnut. Pimeässä, kovassa lumisateessa ihmettelin, että miksi ei meinaa nähdä sitäkään vähää mitä normaalisti ja laitoin sumarit päälle. Näkyvyys parani vähän. Määränpäässä sitten huomasin, että kuskin puoleinen ajovalo oli pimeänä. Sumareita en olisi tarvinnut, jos se olisi toiminut.
 

ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Voivoi, kyllä minä annan aina kaikille tietä, etenkin raskaille ammattiajoneuvoille ja busseille. Joskus sitä tilaa vain ei ole missään. Silloin on vaikea ymmärtää ammattilaisen vaarallista ja raivokasta puskemista.

Palaan sitten rekkatapaukseen, miten olisitte fiksummat toimineet seuraavassa tilanteessa:

- Rekka ajaa valoja vilkutellen perseessä kiinni . Rajoitus 80 km/h , nopeuteni vakionopeudensäätäjällä ¨~ 87 km/h mittarivirhe huomioonotettuna.Parin hirveän sakon jälkeen ajan nykyään sen turvallisen max + 10 km/h . Auton mittari tarkistettu navigaattorilla.

- Pelkään lähes paniikissa. Panen vilkun oikealle ja hiljennän hiljakseen päästäkseni alta pois seuraavassa risteyksessä . Tästä seuraa raivokas tööttäily ja aivan karmea ohitus kääntyessäni.

- Toki syyllistyin provokaatioon: ohitin k.o rekan ohituskaistalla n. 110 km/h nopeudella muutama kilometri aikaisemmin. Siinä rajoitus oli 100 km/h.

Eläkeläinen isäni on loistava ja rauhallinen muut huomioonottava kuski.
Parhaassa ja taitavimmassa ajoiässä olevat näyttävät tästä olevan eri mieltä myös käytännössä. Nopeusrajoituksia noudattava vaari on heille monesti pakko-ohitettava teiden tukko. Tietysti pienen puskurissa roikkumisen jälkeen.

Ja tietysti minulla on erittäin hieno auto ja olen huomattavasti tavallista taitavampi kuski.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Semmoset ottaa päähän eniten, jotka ajavat esimerkiksi 80km/h rajoitusalueella tasan kahdeksaa kymppiä tai pari yli. Itse ajelen yleensä noin 87-89km/h. Kun niiden ohi pääsee ja alkaa 60km/h rajoitusalue ja itse ajan siinä vähän alle seittämääkymppiä nämä tulevat ihan puskuriin kiinni ja ihmettelevät mikset aja lujempaa. Eikö perskule niillä peltipurkeilla uskalla ajaa sitten lähemmäs yhdeksääkymppiä kun kuitenkin näköjään se ylinopeuden ajaminen onnistuu.
 

Nupe#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Semmoset ottaa päähän eniten, jotka ajavat esimerkiksi 80km/h rajoitusalueella tasan kahdeksaa kymppiä tai pari yli. Itse ajelen yleensä noin 87-89km/h. Kun niiden ohi pääsee ja alkaa 60km/h rajoitusalue ja itse ajan siinä vähän alle seittämääkymppiä nämä tulevat ihan puskuriin kiinni ja ihmettelevät mikset aja lujempaa. Eikö perskule niillä peltipurkeilla uskalla ajaa sitten lähemmäs yhdeksääkymppiä kun kuitenkin näköjään se ylinopeuden ajaminen onnistuu.

No kyseiset teiden sankarit eivät vaan huomaa nopeusrajoitusten muuttumista. Painavat menemään tasaisesti sitä kahdeksaakymppiä koko ajan.
 

Tunturisusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei taida jotkut urpot tajuta ettei niissä ole tosiaankaan nastarenkaita ja ne ei vaan pysähdy hetkessä. Viime talvena eräs mummeli oli kauhuissaan kun kuuli asiasta, eli ettei ole nastoja alla ja käytännössä kesärenkaat.

Voisitko alan ammattilaisena valaista, miksi busseissa ei tosiaan ole nastoja, tai edes kitkarenkaita talvisin? Tokihan se on jumalaton kustannuserä laittaa kaikkiin kymmeniin autoihin talvirenkaat, mutta onko se tosiaan ainut syy, vai onko jotakin muutakin, mitä tavallinen pulliainen ei osaa ottaa huomioon?
 

Setit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Alkaa tuntua että suurin häpeä liikenteessä on poliisit. Toisen kerran sattui tilanne että yömyöhään ajelin 80km/h alueella kotia kohti. Huomaan poliisit takanani ja hidastan sallittuun nopeuteen (välillä sattuu nopeus nousemaan liian suureksi). Hetkessä poliisiauto on takana iholla kiinni eikä luonto anna vaan periksi kiihdyttää välilä suuremmaksi. Muutaman kilometrin poliisin kanssa jonossa ajettuani saavuin taajamaan ja hetken päästä alkoi 40km/h alue. Tässä vaiheessa poliisit ilman vilkkuja (ei siis mikään hätätapaus) painaa tallan pohjaan ja tykittää noin 80km/h ohitseni. Siis mitä helvettiä? Olisiko sallittua ajaa sitten sen maijan perässä 2x ylinopeutta koska poliisi on lainvalvoja ja näin luulisi että noudattaa myös lakia?
 
Voisitko alan ammattilaisena valaista, miksi busseissa ei tosiaan ole nastoja, tai edes kitkarenkaita talvisin? Tokihan se on jumalaton kustannuserä laittaa kaikkiin kymmeniin autoihin talvirenkaat, mutta onko se tosiaan ainut syy, vai onko jotakin muutakin, mitä tavallinen pulliainen ei osaa ottaa huomioon?

En minä oikeastaan tiedä tarkkaa syytä. Eihän rekoissakaan ole. Ne ja bussit on kuitenkin aika painavia ja ne nastat ei kauaa varmaan siinä kestäisi. Joissain busseissa on kait eturenkaissa nastat. Ja sitten kun meilläkin on firmalla lähes sata autoa niin olisi jumalaton rumba niiden renkaiden vaihtamisessa keväällä ja syksyllä. Meillä renkaita vaihdetaan sitä mukaa kun ne kuluu, eli aika usein on joku auto rengasliikkeessä. Uutena ne renkaat onkin ihan hyvät talvikelilläkin. Toki ihan jäätiköllä ei sitten ole pitoa oikein yhtään. Ja kun sitä massaa on aika paljon (joku 12m paikallisbussi tyhjänä n. 12 tonnia) niin ei se ihan herkästi lapasesta lähde. Sitten kun lähtee niin kellään ei ole kivaa.

Vielä tuosta pysäkiltä lähtemisestä. Jos kerran kolmeen vuoteen tulee jollekin tuollainen tilanne että se bussi meinaa tosiaan tulla kylkeen, eikä itsessä ole vikaa niin olkaa onnellisia. Valehtelematta tänäänkin vähintään kymmenen henkilöautoa jätti noudattamatta tuota väistämisvelvollisuutta kun olin pysäkiltä lähdössä. Jos olisin koukannut pysäkiltä pari sekuntia sen jälkeen kun laitoin vilkun vasemmalle olisi rytissyt monta kertaa. Osa takaa tulijoista koukkasi vastaantulevien kaistalle jo siinä vaiheessa kun vilkun laitoin päälle, pari vaikka vilkku oli vielä oikealle. Pari joutui perumaan aikeensa kun vastaan tulikin auto. Eräs idiootti veti vastakkaiselle kaistalle kun laitoin vilkun vasemmalle, katsoin että voin siis lähteä kun se sieltä kautta ohitti. Tyyppi kuitenkin koukkasi suoraan eteeni ja veti jarrut pohjaan. Ja yllätys yllätys, kääntyi samantien kaupan pihaan. Näitä riemuidiootteja sattuu eteen viikottain. Ei vaan ymmärrä. Tööttiä ei viitsi kovin usein soittaa, matkustajatkin kun sen kuulee. Eikä siitä valojen välkyttämisestäkään mitään hyötyä ole, tahallaan ne sen tekee ja saa varmaan jonkun orgasmin kun se bussikuski reagoi siihen. Työkaveri totesi että oli paljon kivempaa ajaa Helsingissä, vaikka siellä on enemmän liikennettä niin silti se on sujuvampaa. Onneksi on hyvät hermot noin yleensäkin ja ei halua alentua samaan mitä ne idiootit liikenteessä on. Sellaiset vahingossa törttöilevät ei vituta oikeastaan ollenkaan, kyllä sitä jokainen joskus mokaa. Autoillaan brassailevat vatipäät sen sijaan vituttaa. Joo, on ehkä uusi ja kallis auto, mutta päässä ei liiku mitään. Ei tänäänkään tainnut tyyppi paljoa ajatella kun koukkaa eteeni, eihän minulla ollutkaan kuin auto täynnä ihmisiä, eli n. 70 henkeä. Edessä seisoi useita alle 10v lapsia ja varmaan ihan kivaa jälkeä olisi kolarissa tullut. Omasta puolesta ei vituta nuo tapaukset, mutta kun ne kyydissä olijat vaan on meikäläisen vastuulla. Ja vaikka kolari ei olisi minun syyni niin totta hitossa olisi lopun ikää syyllisyyden tunteet jos joku matkustajistani kuolisi. Eikä kukaan tykkää jos joku ulkopuolinen tulee sotkemaan ja häiritsemään sitä omaa työtä.
 

Betoz

Jäsen
Nimimerkki Setit:

Eiköhän sieltä olisi joku pikavoitto tai muu vastaava jouluarpa tullut, mikäli olisit nopeutta nostanut. En ymmärrä, miksi poliisit harrastavat tuota roikkumista niin paljon. Nykyään siihen on tottunut ja usein tuleekin käännyttyä tieltä pois antaen sikojen mennä menojaan. Sitten vaan uukkaria ja takaisin oikealle tielle.

Tähän hommaan liittyy kuitenkin hauska tarina: Aikoinaan vasta kortin saaneena sain poliisilta nuhtelut, kun he olivat roikkuneet Vantaalla lähes koko Ylästöntien verran perässäni. Itse ajoin silloin vähän yli sallitun 40km/h vilkuillen tasaisin väliajoin pelokkaana ja stressaantuneena taustapeiliin. :) Lopulta alkoi ahdistaa niin paljon, että nostin rauhallisesti nopeuden yli 50km/h. Myös tinapipot nostivat nopeutta ja ajoivat hetken taas perässä, kunnes yhtäkkiä alkoivat valot vilkkua kuin yökerhossa. Seuraavalla bussipysäkillä tulikin sitten sanomista ylinopeudesta. Ei onneksi sentään sakkoja antaneet.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Taas oli joku nero liikenteessä Länsikeskuksen Tarjoustalon parkkipaikalla. olin poistumassa Tarjoustalolta ja kääntymässä vasemmalle. Koska poistumistie on yksisuuntainen, vasen kaista on vasemmalle kääntyville ja oikea oikealle kääntyville. Siinä sitten vapaata väliä odotellessa ilmestyi viereen oikealle kaistalle harmaa uudehko pikku toyota, joka räppäsi myös vilkun vasemmalle. Samalla sopivasti tuli vapaa tila, joten lähdin liikkeelle. No, tämä neropatti lähti myös ja siitä oikealle kääntyvien kaistalta myöskin vasemmalle. Tuuppasi toyotansa transporterin rinnalle ja aloitti aivan helvetillisen valoshown, kun kylmästi lisäsin kaasua, vaikka ilmeisesti toyota kuskin mielestä mun olisi pitänyt antaa hänelle tilaa mennä ensin. Kannattaisi ehkä hieman seurata, mihin miltäkin kaistalta kääntyä saa ja miettiä sitten sitä valojen vilkuttelua.
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Voisitko alan ammattilaisena valaista, miksi busseissa ei tosiaan ole nastoja, tai edes kitkarenkaita talvisin? Tokihan se on jumalaton kustannuserä laittaa kaikkiin kymmeniin autoihin talvirenkaat, mutta onko se tosiaan ainut syy, vai onko jotakin muutakin, mitä tavallinen pulliainen ei osaa ottaa huomioon?

En minä oikeastaan tiedä tarkkaa syytä. Eihän rekoissakaan ole. Ne ja bussit on kuitenkin aika painavia ja ne nastat ei kauaa varmaan siinä kestäisi. Joissain busseissa on kait eturenkaissa nastat. Ja sitten kun meilläkin on firmalla lähes sata autoa niin olisi jumalaton rumba niiden renkaiden vaihtamisessa keväällä ja syksyllä. Meillä renkaita vaihdetaan sitä mukaa kun ne kuluu, eli aika usein on joku auto rengasliikkeessä. Uutena ne renkaat onkin ihan hyvät talvikelilläkin. Toki ihan jäätiköllä ei sitten ole pitoa oikein yhtään. Ja kun sitä massaa on aika paljon (joku 12m paikallisbussi tyhjänä n. 12 tonnia) niin ei se ihan herkästi lapasesta lähde. Sitten kun lähtee niin kellään ei ole kivaa.
Käsittääkseni tässä on kyse enemmänkin siitä, mitä tiet kestävät. Tuollaisella massalla ei päällysteestä olisi keväällä mitään jäljellä, kun bussit nastarenkaineen pääsisivät rouhimaan.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Käsittääkseni tässä on kyse enemmänkin siitä, mitä tiet kestävät. Tuollaisella massalla ei päällysteestä olisi keväällä mitään jäljellä, kun bussit nastarenkaineen pääsisivät rouhimaan.

En nyt bussin massasta tiedä, mutta ainakin yhdistelmillä tämä on tärkein syy sen lisäksi, ettei niistä nastoista paljoa ole iloa, kun 60 tonnia ei halua pysähtyä. Bussin massa tuskin jaksaa päällystettä rikkoa, tosin voin olla hyvinkin väärässä.

Tänään nähtiin taas hienoa actionia Kuopiossa Tasavallankadun Mäkkärin luona, kun kuorma-auto oli ilmeisesti hajottanut vaihteistonsa tien päällä, eikä siis liikkunut eteenpäin. Voi vain todeta, että kyllä perushenkilöautokuljettaja on tampio. Istuu vaikka puoli tuntia paikallaan olevan kuorma-auton perässä, kunnes kyseisen kuorma-auton kuljettaja kävi näyttämässä henkilöautolle, että menehän ohi siitä.
 

thv294

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Tottenham Hotspur
Noilla reaktioajoilla varmaan tienaa melko roimasti! Jos oletetaan, että bussin pituus on n. 13 metriä, olit siis ohittanut 6,5 metriä bussista. Kuinka kauan siis kestäisi, että 80 km/h nopeudessa menisi lopunkin bussin ohi? Noin 0,3 sekuntia. 30 sadasosasekunnin aikana siis paitsi havaitsit bussin laittavan vilkun päälle myös teit väistöliikkeen?

Koska tapauksesta on jo useampi vuosi (noin kesä 02-03), ja kävi tosiaankin nopeasti, en nyt ihan sentilleen mitannut millä kohdalla olin kun bussi lähti liikenteeseen, teoreettisesti saatoin jopa olla noin takalaidan kohdalla, tai peräti jonkin metrin bussin takana kun se lähti liikkeelle. Sillä hetkellä oli tärkeämpää tekemistä kuin alkaa tuollaista tarkkaan pohtia. Eiköhän ratinkääntö tapahtunut kun näin bussin lähtevän tulemaan päin, silloin jo olinkin bussin kohdalla. Suurin osa kuskeista osaakin arvioida koska voi lähteä, mutta tässä tilanteessa kyseisen henkilön arvio petti pahasti, josko edes katsoi.Tempauksen tasoon se, olinko nyt millilleen millä kohdalla, ei vaikuta. Itsekin totesit auton liikkuvan sekunnissa noin 20-25 metriä, joten ihan pieneen väliin ei 80 km/h alueella bussilla ole asiaa.

Osaan kyllä ennakoida bussin lähdön pysäkiltä, ja niin teenkin. Yleensä taka-/keskiovesta näkee niiden ollessa käytössä pysäkillä koska auto on lähdössä, tai jos näen bussin jonkin matkan päässä pysäkillä, en pidä hirveää kiirettä sen rinnalle. Ja jos vilkku on ajoissa päällä, annan tietä. Kaikki eivät todellakaan näin toimi, en yhtään ihmettele jos kuskeja ns. "hatuttaa" varsinkin Helsingin liikenteessä.

Pitää myös todeta että ymmärrän tuon jakeluautojen kiireen, mutten sitä voi kuitenkaan hyväksyä. Mutta pääasiahan se toki on että firma saa hieman enemmän rahaa. Jos joku nyt jää alle ja kuolee, kun kuljettajan on ajettava liian lujaa, jottei työ lähde, niin onhan meitä yli 5 miljoonaa (en siis tarkoita kahden viimeisen lauseen olevan kuljettajien mielipide)..?

Ja koska et ilmeisestikään ole aiheesta itseäsi sivistänyt, ihmisen reaktioaika vaihtelee 0,3-1,7 sekunnin välillä, riippuen henkilöstä, joten noin puolessa sekunnissa hyvin ehtii rattia kääntää. Ja pahoittelut epätarkkuudesta alkuperäisessä tekstissä...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös