Mainos

Suomalainen liikennekäyttäytyminen

  • 2 135 796
  • 13 227

Undrafted

Jäsen
Paljon ehtinyt liikenteessä vuosien saatossa nähdä, mutta taannoin tulkinta yllätti. Keskustoissa usein on liikennevalot siellä risteysalueen toisellakin puolen. Yksi autoilija tulkitsi, että hänen tarvitsee pysähtyä punaiseksi vaihtuneen valotolpan kohdalle sinne risteysalueen toiseen laitaan. Onneksi ei ollut sivuilta tulossa kuin yksi auto, jonka kuski taisi hämmästyä niin paljon, ettei osannut reagoida mitenkään.

Toinen mitä näkee Helsingissä useammin on fillarikaistalla polkevat, jotka noudattavatkin läheisiä kevyenliikenteen tai jalkakäytävän liikennevaloja. Edestäni lähti fillari päin punaisia. Ihmettelin tapahtunutta, kun tajusin että fillaristi varmaan reagoi muutaman metrin päässä olevan suojatien liikennevaloon.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tänään Sipoosta Pornaisiin lähtevällä tiellä musta katumaasturi (ei mikään bemari tällä kertaa) Viron rekisterissä ohitteli 60km rajoitusalueella kolme autoa erikseen mutkaisella tiellä tuplasulkuviivoilla. Muut ajeli siinä 60-70km/h, joten tämä ohittaja rikkoi kaikkia mahdollisia sääntöjä.

Joskus sitä oikeasti ihmettelee mistä näitä idiootteja sikiää. Jos tämä kaveri asuu samalla kylällä, kuin ohitetut, niin kohta koko kylä tietää, miilainen ääliö siellä asuu. Sitten on tietysti näitä Marineja, joille ei muiden mielipiteet vaikuta, ajatusmaailma on vain minä itse. Jos olisin tajunnut, mitä ko. autoilija tekee, niin olisin soittanut hätäkeskukseen, se kannattaa joskus tehdä, jos uskoo poliisin olevan lähellä. Pari vuotta sitten tein ilmoituksen rattijuoposta Järvenpäässä ja ohjailin hätäkeskuksen avulla poliisia niin kauan, kunnes löysivät kuskin ja auton. Kaveri oli todella heikossa hapessa ja ajo sen mukaista.
Minun ohitseni meni Vantaan Rekolan koulun kohdalla tänään musta maastobemari Suomen kilvillä kolmenkympin alueella helvetillistä vauhtia, vaikka tuli auto vastaan. Samaan kyytiin paineli punaisista valoista läpi, joutui siinäkin ohittamaan vastaantulijoiden kaistan kautta valoihin pysähtyneen punaisen Skodan. Tuli mieleen, että pakeniko jotain tai oliko varastettu auto.

Koulun kohdalla on tosiaan kolmenkympin rajoitus ja nopeudennäyttötaulu. Maanantaiaamuna joku vastaantullut ukko paineli vaan läpi, kun minä olin pysähtyneenä ja pieni oppilas oli suojatiellä taluttamassa pyöräänsä. Ehdin näyttää nyrkkiä.

Minusta noilta koulujen lähellä kaahaajilta ja sokeilta puusilmiltä pitäisi kertasekoilusta laittaa kortti kuivumaan, ja poliisien pitäisi valvoa liikennettä koulujen lähistöllä muulloinkin kuin koulujen aloitusviikolla.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Havaintojeni mukaan kaikkein vaikein rajoitus noudatettavaksi. Todella monelle 30 rajoitus tarkoittaa >40 nopeutta, vaikka muilla rajoituksilla ajeltaisiin vain pientä ylinopeutta jos aina sitäkää.
Ja luonnollisesti jos itse ajat edes sitä ~34km/h niin joku on välittömästi takapuskurissa kiinni.

Tossa meidän kotitiellä on 40 rajoitus ja kyllä siinä sitä 60 voi tietysti monen mielestä ajella. Aika varovasti saa koirien kanssa katveisia suojateitä ylittää.

Nauratti kyllä salaa, kun siinä oli tietyö ja ihan vitullinen asfaltin kulma, niin ainakin kahdesti näin/kuulin, kun jonkun kuspään auton pohja otti kunnon osumat ja myös iskarit sai varmasti pamahduksista päätellen kipeää. Olisi kyllä pitänyt olla 30km/h rajoitus siinä kohdassa, mutta nuo vetivät varmasti yli 50. Toivottavasti oppivat.
 
Täälläpäin ne puskurissa roikkuvat ovat hyvin usen pakettiautoja. Minun työmatkallani on koulun edustan lisäksi toinen kolmenkympin pätkä, siinä on työmaa. Ja siinä lähes poikkeuksetta joku tulee puskuriin roikkumaan. Koulun kohdalla sentään yleensä tajutaan pitää hiukan väliä varmaan sen näyttötaulun takia.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Aika harvoin kukaan osoittaa mieltään, kun noudattaa taajamassa 30-rajoitusta. Kerran kyllä rakennustyömaan kohdalla pikkupakun kuskin vati meni nurin mun takana. Olihan sitä peräti 100 m köröttelyä. Heti perään hetki neljääkymppiä ja edessä punaiset valot, jossa vieläpä jonoa. Tosta parisataa metriä jonoajoa ja poistuin rampille. Voijjeesus mikä kiihdytys pikkupakulta ja vielä heilautti keulan edessä pakuaan omaa kaistaansa laidasta laitaan. Siitäs sain!

Sillä oli vissiin kiire. Itse asiassa en edes tajunnut, mistä se alunperin puskuriin ilmestyi. Ite käännyin siihen sivukadulta täysin tyhjälle tielle ja hetken päästä sain kaverin ilahduttamaan taakseni. Kai se sitten minusta vapauduttuaan siirtyi ilahduttamaan sitä seuraavaa.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Tampereen kehätie palkitsi jälleen. Ajelin Partolan kohdalla jonon jatkona, ja molempien kaistojen jonot etenivät ihan ok, kun Linnakallion poistumisramppia pitkin ajoi joku ehkä noin 120km/h. Ei siinä nyt sinänsä mitään, mutta joku muu ajoi sen perässä melkoisen isolla autolla, ja turvaväliä oli ehkä metri. Saatan liioitella välin suuruutta.

Eihän tuollaiselle vaaralliselle typeryydelle voi mitään perustetta olla.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Eihän tuollaiselle vaaralliselle typeryydelle voi mitään perustetta olla.
Kiire on hyvä peruste kaikelle liikenteessä hölmöilylle. Ainakin tekijän mielestä.
 
Ralph

Jäsen
Mun kodin lähistöllä, tai voisi jopa sanoa vieressä, on yhden HSL:n bussilinjan lähtö- ja päätepysäkki. Eli bussi saattaa siinä lähtöpysäkillä seistä muutaman minuutin odottaen aikataulun mukaista lähtöä tai vastaavasti voi samaa odotella päätepysäkillä. Monet bussikuskit, vaikka ammattiautoilijoita ovatkin, eivät myöskään hallitse sitä monelle niin vaikeaa, mutta todellisuudessa todella helppoa asiaa kuin vilkun käyttäminen.

Usein bussi seisoo siinä pysäkillä käynnissä, mutta ilman vilkkua oikealle eli ei osoita olevansa pysähtyneenä siinä pysäkillä. Taakse ilmestyville autoille se näyttää siltä, että se bussi on siitä lähdössä liikkeelle ja taakse kertyykin usein autoja seisomaan odottaen bussin liikettä. Ja odottelun jälkeen varovaisesti lähtevät ohittamaan, kun eivät tiedä onko se bussi tosiaan lähdössä liikkeelle vai mitä tekemässä. Pahimmassa tapauksessa iso bussi peittää näkyvyyden ja takana odottava autoilija ei edes näe tuleeko vastaan autoa eli voiko ohituksen turvallisesti tehdä. Kyseisessä kohdassa ei siis ole bussipysäkkisyvennystä eli bussit pysähtyvät ihan ajokaistalle.

Asia tuli jälleen juuri äsken eteeni, kun koiran kanssa lenkkeiltiin siitä ohi. Bussikuski piti ajoneuvoa tyhjäkäynnillä siinä pysäkillä ja samalla luki ratissa sanomalehteä, mutta vilkkua ei ollut osannut käyttää. Takana oli kolmen auton letka pysähtyneenä.
 
K

Kiekkokatsoja

Kännykkä.
On se niin tärkeetä räplätä kännykkää liikkuessa. Tänään ajoin mp:llä, niin yksi vastaantulija ajoi mua kohti, puolittain mun kaistalla. Räpläsi kännykkää.
Viikolla näin kun yksi fillaristi, räpläsi ajaessaan kännykkää. Olisi jäänyt auton alle, ellei autoilija olisi huomannut. Tuskin fillaristi edes tajusi, mitä oli tapahtua, kun kerran samalla tavalla jatkoi matkaansa
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Teki muuten tänään mieli ajaa yli fillaristista:
Tapahtui Turussa, hippi ajaa keskellä ajokaistaa ilman käsiä, mikkihiirikuulokkeet korvil ja hinkkaa puhelinta. Ja arvasitte oikeen, vieressä oli pyöräkaista, jossa ei sit voi vissiin ajella. Mut lisää vaan pyöräkaistoja Turkuun!
 
DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Joku papparainen töhöili autoni takakulmaan ryömintävauhdilla kun olin hakemassa ruokaa grilliltä. Isä ja sisko oli autossa odottamassa ja tunsivat "pusun". Tullessani siihen paikalle ukko oli ihan että mitä sinä sitä autoa tutkit ei siihen mitään tullut. Pikkasen meni kyllä hermo ja korotin ääntäni kertoakseni, että mitä vittua siinä tölvit kun itse olet se törttöillyt osapuoli tässä. Kai nyt haluaa tarkistaa autonsa, kun ei itse edes nähnyt tilannetta. Pappa ilmoitti, että no tutki sitten mutta hän ei myönnä mitään oli tullu jälkeä tai ei ja ilmoitti lähtevänsä syömään. Oikein kehui hänen autossaan olevan niin paljon kolhuja, että siitä on turha etsiä sopivaa vastinjälkeä.

Tilanteessa siis oli ilmeisesti vastakkain ollut kaksi autoa tuossa hieman erikoisen muotoisella piha-alueella jonka keskellä on parkkiruutuja. Papparaisella olisi ollut osapuolista se parempi mahdollisuus pakittaa, mutta ei ollut osannut/halunnut. Oli sitten ollut omien sanojensa mukaan "pakko" vetää ihan laitaan, että autot mahtuivat ohittamaan toisensa. Veti vain niin laitaan, että pussasi minun parkissa olleen autoni takaosaa (lähes kyljen suuntaisesti).

Lopputulemana omassani oli osuma tullut onneksi vain takalokasuojan laitaan ja ehkä ihan pienen pieni hippunen mustaa hänen puskurista maalipinnalle. Ja todentotta, hänen auton keulassa oli kyllä jälkiä muille asti. Jos olisi yhtään kalliimpi auto niin pitäisi varmaan laittaa sellainen pysäköintiturva, kun kaikenlaista törppöä liikkuu ja sattuessakin näköjään kiistetään kaikki.
 
Viimeksi muokattu:

Txjokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Men in Blue ja muut oikeudenjakajat
Jotenkin Only in Finland-meno kun etsitään jostain puskurista jälkiä ja lommoja pienen tönäisyn jälkeen.

Taannoin jätin yhteystietoni kolhimani auton tuulilasille. Seuraavana päivänä ao. herra totesi puhelimessa, että "olipas pieni kolhu, annetaan asian olla."
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Porvoossa kuollut 1, 2 auton liikenneonnettomuudessa, suurella todennäköisyydellä nuoriso on ollut ns. vauhdissa, mutta kyllä sen verran pitäisi olla älyä päässä, että sinne takakonttiin ei mennä !
Tuo väkimäärä autossa vaikuttaa jo pakosti auton hallittavuuteen... Siinä on kuskilla aika paljon selitettävää, sillä kuski on kyllä mielestäni vastuussa tapahtuneesta.
 
Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Porvoossa kuollut 1, 2 auton liikenneonnettomuudessa, suurella todennäköisyydellä nuoriso on ollut ns. vauhdissa, mutta kyllä sen verran pitäisi olla älyä päässä, että sinne takakonttiin ei mennä !
Tuo väkimäärä autossa vaikuttaa jo pakosti auton hallittavuuteen... Siinä on kuskilla aika paljon selitettävää, sillä kuski on kyllä mielestäni vastuussa tapahtuneesta.
Ei pelkästään sinun mielestä, myös lain.
Nuorena ja kännissä tehdään dorkia asioita, noi kaksi yhdessä vielä enemmän. Surku juttu kaikkineen.

Hajataitollani en aluksi bongannut välilyöntiä pilkun ja kakkosen välissä. Näytti alkuun erikoiselta ensimmäinen virke...
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Porvoossa kuollut 1, 2 auton liikenneonnettomuudessa, suurella todennäköisyydellä nuoriso on ollut ns. vauhdissa, mutta kyllä sen verran pitäisi olla älyä päässä, että sinne takakonttiin ei mennä !
Tuo väkimäärä autossa vaikuttaa jo pakosti auton hallittavuuteen... Siinä on kuskilla aika paljon selitettävää, sillä kuski on kyllä mielestäni vastuussa tapahtuneesta.
Toinenkin uhri tuli pienen viiveen kanssa. Molemmat kuolleet olivat "syyttömästä autosta", eli kävi se perinteinen.

Internetin syövereissä tätä casea on kaivettu enemmänkin auki. Kuljettaja oli jonkin sortin TikTok-kaahari, eli pitkin kesää on tullut tuotettua somessisältöä miten Audi kulkee kapealla maantiellä 220km/h ja räppi soi. Ajan kysymyshän se on että näin käy, mutta harmillisesti uhrit olivat sivullisia.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Kaikki uhrit ovat lähtökohtaisesti harmillisia, oli kumpi auto tahansa, mutta harvoinhan näissä se syyllinen kuljettaja kuolee, yleensä menee ensin monta muuta. On ihme, ettei kyydissä olleesta takakonttijengistä kukaan kuollut. Ilmeisesti auto ei pyörinyt ainakaan katon kautta ympäri. Jos olisi pyörinyt, niin eiköhän se olisi ollut menoa koko takakonttijengille.

Nuorilta toivoisi sitä, että jos joku vatipää laittaa TikTokiin jotain kaahausvideoita, niin siitä kerrottaisiin edes jollekin aikuiselle. Pakkohan useimpien nuorten on ymmärtää, ettei tuo ole oikein. Pakko siellä on olla joku sellainen, joka ymmärtää vaaran.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Äsken ylitin suojatietä ja sieltä tulee paku joka kiihdyttää vauhtia kun astun suojatielle. Kuskilla puhelin korvalla. Näin.

Aina kävelijän vika, kun selaa puhelinta tai kulkee kuulokkeet korvilla.

Tällainen kävi itsellekin taannoin. Auto oli varsin kaukana vielä, eli varmasti näki minun astuvan suojatielle. Ei tainnut kuskilla puhelinta olla, mutta kärttyisen näköinen oli.
 
4

444

Äsken ylitin suojatietä ja sieltä tulee paku joka kiihdyttää vauhtia kun astun suojatielle. Kuskilla puhelin korvalla. Näin.
Tampereella joskus viime viikolla. Olin ulkoiluttamassa lastenvaunuja (oli siellä joku tyyppikin sisällä) ja ylittämässä suojatietä. Pilvipoutainen sää, iltapäivä, suora tie hyvällä näkyvyydellä ja 40km/h nopeusrajoituksella, mulla päällä kirkkaan oranssit vaatteet päästä varpaisiin. Katselin suojatietä lähestyessäni, että sieltä tulee joku auto, mutta kyllähän se väistää, kun astelen vain tielle. Olin jo astumassa vaunujen perässä suojatielle, kun tajusin, että eihän se jumalauta ole väistämässä. Tempaisin kärryt takaisin eikä siihen nyt mitenkään sekuntikaupalla jäänyt aikaa, että olisi rytissyt. Joku keski-ikäinen heppu skodassaan. Ei tainnut ajaa ylinopeutta, mutta ei kyllä ollut myöskään aikomustakaan väistää. Olisi varmaan ajanut vain päälle ja jatkanut matkaa. Ymmärtäisin tällaisen jossain Lahdessa tai Serbiassa, mutta aiemmin olin pitänyt Tamperetta edes jokseenkin älyllisenä kaupunkina.
 
Bat79

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onhan sekin saavutus että ajaa saman pyöräilijän eteen kaksi kertaa kolmion takaa noin 20-25m matkalla. Näin kävi pari viikkoa sitten Riihimäellä, eka eteenajo nuorehkolla naisoletetulla oli kaupan pihasta, sen lisäksi että ajoi eteen niin pisti vielä Skodan seis suojatien päälle kun joutui odottamaan vasemmalta tulevia autoja. Mä näin jo kaukaa että toi ei todennäköisesti mua noteeraa, otin reilusti vauhtia veks ja sillä vältettiin törmäys. Mun matka jatkui suoraan ja käsimerkkiä näyttämällä olin kääntymässä vasemmalle suojatielle, no tämä sama Skoda tuli samaan suuntaan mun takaa ja ajoi kolmion takaa eteen toistamiseen... Että semmosta...
 
Liitteet

  • Rixu.JPG
    Rixu.JPG
    57,6 KB · kertaa luettu: 171
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, SaPko, Ivan Huml
Itsekin jouduin melkein mersun alle Puhoksen suojatiellä. Kuljettaja kehtasi valoja vielä vilautella valoja astuessani suojatiellä.

Eivät ole tainneet olla kotona, kun Liikenneturvan ”Sinä teet suojatien”-mainoskampanja on pyörinyt. Tuollaiset edelläkin mainitut jalankulkijoiden terveyttä ja henkeä vaarantavat mulkut kyllä pitäisi siivota pois liikenteestä.
 
Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Tampereella joskus viime viikolla. Olin ulkoiluttamassa lastenvaunuja (oli siellä joku tyyppikin sisällä) ja ylittämässä suojatietä. Pilvipoutainen sää, iltapäivä, suora tie hyvällä näkyvyydellä ja 40km/h nopeusrajoituksella, mulla päällä kirkkaan oranssit vaatteet päästä varpaisiin. Katselin suojatietä lähestyessäni, että sieltä tulee joku auto, mutta kyllähän se väistää, kun astelen vain tielle. Olin jo astumassa vaunujen perässä suojatielle, kun tajusin, että eihän se jumalauta ole väistämässä. Tempaisin kärryt takaisin eikä siihen nyt mitenkään sekuntikaupalla jäänyt aikaa, että olisi rytissyt. Joku keski-ikäinen heppu skodassaan. Ei tainnut ajaa ylinopeutta, mutta ei kyllä ollut myöskään aikomustakaan väistää. Olisi varmaan ajanut vain päälle ja jatkanut matkaa. Ymmärtäisin tällaisen jossain Lahdessa tai Serbiassa, mutta aiemmin olin pitänyt Tamperetta edes jokseenkin älyllisenä kaupunkina.
Ainoa paikka (tai siis seutu) missä lastenrattaille tai -vaunuille annetaan tilaa on pk-seutu. Meinasin aikoinaan useamman kerran jäädä lapsen kanssa auton jyräämäksi Kajaanissa. Eikä LPR sen parempi paikka ollut, mutta tilanteita tuli onneksi harvemmin kun minun äitini asuinpaikka oli kauempana vilkkaasti liikennöidyiltä teiltä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös