Tästä on itsellä hyvä esimerkki. Muistaakseni E75 pätkä jossa on nämä keskinopeutta mittaavat kamerat. Ohituskaistalla rekka lähtee ohittamaan jotain matkailuautoa painaen putki punaisena koko ohituskaistan verran ja muiden jäädessä takana edelleen sen matkailuauton taakse. Ammattiautoilija päätti sitten ohituksen jälkeen pitää tauon ja kääntyi ohituskaistan jälkeen heti seuraavan huoltoaseman pihaan. Mietin hetken, että mitä ihmettä. Jos tauon paikka oli siinä niin miksi ohitti minuuttia ennen sen matkailuauton.Toisaalta joskus ammattikuskitkin tekevät hölmösti. Kovin järkevänä en pidä ohitusta, jos rekalta tai kuorma-autolla menee yli 10 kilometriä moottoritiellä vasemmalla kaistalla toisen rekan ohittamiseen. Näin on käynyt pariin kertaan viime aikoina Hämeenlinnan ja Tampereen välillä. Kummallakin kerralla ehti tulla useiden kymmenien autojen tiivis jono rekan perään.
Lahti-Helsinki motari on kyllä vinkeä pätkä. Rekat ohittavat toisiaan juuri tällä 10km jurraamisella toisen rinnalla ja sitten ovat kuitenkin peräkkäin kehä kolmosella. Kai tuosta sitten jotain henkistä hyötyä saa, koska muutenhan tuossa ei ole mitään järkeä.