Ympyrään jonottajat joutuvat seisomaan aivan turhaan, kun vilkkua ei osata käyttää.
Kuten aikaisemmin totesin, tuo riippuu ympyrästä. Minä en viitsi enää vilkuttaa ympyröissä, joissa vilkku ehtii räpsähtää enintään kerran ennen poistumista. Muut autoilijat eivät hyödy siitä mitään.
En myöskään luota vilkkuun vaan enemmän auton nopeuteen. Vilkku on minulle viitteellinen, ei todiste siitä, että auto kääntyy.
Tulkintoihini vaikuttanee se, että olen ympärivuotinen pyöräilijä ja poljen suuria kilometrimääriä. Pyörän selässä oppii huomaamaan, että autoilijat tekevät hirvittävän paljon virheitä, mikä heijastuu luottamukseen myös autoillessa.
Autoilijoiden asenteessa ei ole valittamista. Mulkkuja lukuun ottamatta he ovat huomioivia ja kohteliaita pyöräilijöitä ja jalankulkijoita kohtaan. Ongelma on virheiden suuri määrä. Jos esimerkiksi luottaa oikeuksiinsa risteyksissä, joissa autoilija kääntyy, voi olla varma, että jossain pyöräilyuran vaiheessa kolahtaa, koska niin usein autoilijalta jää pyöräilijä huomaamatta. Siksi itse katson aina takaviistoon ennen kuin ajan risteyksen yli.
En yleensäkään usko, että sokealla sääntöuskollisuudella päästään turvalliseen ja sujuvaan liikenteeseen. Joustava asenne ja ymmärrys kokonaistilanteesta ja siihen liittyvistä riskeistä ovat parempia keinoja.
Pyöräilykulttuuri on menossa siihen suuntaan, että pyöräilijät mieluummin tappavat itsensä pitääkseen oikeuksistaan kiinni kuin hyväksyvät sen, että muut(kin) tienkäyttäjät tekevät virheitä.