Varmaan miljoonia kertoja täälläkin kysyttyjä/avauduttuja juttuja. Mutta mikähän siinä on, että kun ajellaan maantiellä, esim 80:n alueella ja vaikka tie olisi miten hyvässä kunnossa, ilma kirkas ja näkyvyys erinomainen niin ei osata ajaa tasaisella nopeudella? Mä en ole mikään älytön hätähousu enää liikenteessä, mulle kelpaa ajella sitä 85-90 nopeudella 80:n alueella. Mutta se jos jokin vituttaa ovat nämä 65-95 haitarilla saahavat kuskit. Miksi näin tapahtuu? Onko niin heikko keskittymiskyky? Vakionopeudensäädinkin on löytynyt jo 90-luvulta asti autoista, joten miksei anna sen tehdä sitten se duuni? Erikoinen psykologinen ilmiö on myös se, että kun tulee ohituskaista vastaan, niin törtöltä löytyykin yhtäkkiä se kaasupoljin, eikä kukaan saa mennä ohi.
Mielenkiintoinen psykologinen ilmiö on myös tämä "minun oikeuteni" -asenteella paahtavat kuskit. Liityin tuossa viikko pari takaperin Lahdentieltä kehä 1:lle Länteen kohti. Edelläni oli rekka, joka ei jostain syystä kulkenut 60 kmh nopeampaa, kiihdytyskaista oli puolesta välistä eteenpäin lumen peitossa ja kehällä liikkui juuri pahaenteisesti pitkähkö autojono kohti. Yritin kiihdyttää minkä kerkesin, että pääsen liittymään ennen tuota lumen peitossa olevaa osuutta (edelleen se rekka siinä edessä, joka oli saanut kiihdytettyä ehkä 70:iin tässä vaiheessa). Katsoin luonnollisesti kuolleen kulman, ettei siinä ollut autoa. Lähellä kylläkin, mutta oletin automaattisesti, että tämä jo lähellä oleva auto ilman muuta antaa tilaa. Paskanvitut, sieltä löytyikin yhtäkkiä kaasupoljin ja auto yritti väkisin kiilata siihen minun rinnalle. Vedin puoliväkisin itseni siihen eteen, jopa senkin uhalla että tämä henkilö tulee päälle ja sain osakseni torvea, keskisormea, ja tietenkin pitkiä valoja.
Toiminko itse oikein tuossa? En ja maksumieheksihän minä olisin joutunut. Mutta minulla ei tosiaan käynyt mielessäkään sellainen skenaario, missä tämä henkilö ei A) vaihtaisi kaistaa B) pitäisi alkuperäistä vauhtiaan ja päästäisi minua liittymään. Tämän auton takana oli n. 8-10 auton jono, joten seuraavaksi vaihtoehdoksi minulla olisi jäänyt pysähtyä, kun ymmärrettävistä syistä en tuohon reilun 5-sentin lumihankeen halunnut kiihdyttää enkä missään nimessä pysähtyä kokonaan. Itse siis olen kuskina sellainen, että pyrin aina huomiomaan kokonaisuutta mahdollisimman paljon. Jos minun on helpolla peliliikkeellä mahdollisuus tehdä jonkun toisen elämästä helpompaa, niin pyrin toimimaan niin. Virheitä teen totta kai liikenteessä itsekin ja toimin myös välillä itsekkäästi, en esimerkiksi erityisesti pidä näistä kaistojen vaihtelijoista ruuhkaisella tiellä. Jos satun huomaamaan peileistä, että takana joku harrastaa tätä niin en tee elettäkään tällaisen sankarin elämää helpottaakseni esimerkiksi tilaa tehdäkseni. Puhun siis näistä, jotka turhaan vaihtavat kaistaa sen mukaan, kumpi jono vetää paremmin, aiheuttaen takana olijoilleen lisää tätä jojo-efektiä.
Mielenkiintoinen psykologinen ilmiö on myös tämä "minun oikeuteni" -asenteella paahtavat kuskit. Liityin tuossa viikko pari takaperin Lahdentieltä kehä 1:lle Länteen kohti. Edelläni oli rekka, joka ei jostain syystä kulkenut 60 kmh nopeampaa, kiihdytyskaista oli puolesta välistä eteenpäin lumen peitossa ja kehällä liikkui juuri pahaenteisesti pitkähkö autojono kohti. Yritin kiihdyttää minkä kerkesin, että pääsen liittymään ennen tuota lumen peitossa olevaa osuutta (edelleen se rekka siinä edessä, joka oli saanut kiihdytettyä ehkä 70:iin tässä vaiheessa). Katsoin luonnollisesti kuolleen kulman, ettei siinä ollut autoa. Lähellä kylläkin, mutta oletin automaattisesti, että tämä jo lähellä oleva auto ilman muuta antaa tilaa. Paskanvitut, sieltä löytyikin yhtäkkiä kaasupoljin ja auto yritti väkisin kiilata siihen minun rinnalle. Vedin puoliväkisin itseni siihen eteen, jopa senkin uhalla että tämä henkilö tulee päälle ja sain osakseni torvea, keskisormea, ja tietenkin pitkiä valoja.
Toiminko itse oikein tuossa? En ja maksumieheksihän minä olisin joutunut. Mutta minulla ei tosiaan käynyt mielessäkään sellainen skenaario, missä tämä henkilö ei A) vaihtaisi kaistaa B) pitäisi alkuperäistä vauhtiaan ja päästäisi minua liittymään. Tämän auton takana oli n. 8-10 auton jono, joten seuraavaksi vaihtoehdoksi minulla olisi jäänyt pysähtyä, kun ymmärrettävistä syistä en tuohon reilun 5-sentin lumihankeen halunnut kiihdyttää enkä missään nimessä pysähtyä kokonaan. Itse siis olen kuskina sellainen, että pyrin aina huomiomaan kokonaisuutta mahdollisimman paljon. Jos minun on helpolla peliliikkeellä mahdollisuus tehdä jonkun toisen elämästä helpompaa, niin pyrin toimimaan niin. Virheitä teen totta kai liikenteessä itsekin ja toimin myös välillä itsekkäästi, en esimerkiksi erityisesti pidä näistä kaistojen vaihtelijoista ruuhkaisella tiellä. Jos satun huomaamaan peileistä, että takana joku harrastaa tätä niin en tee elettäkään tällaisen sankarin elämää helpottaakseni esimerkiksi tilaa tehdäkseni. Puhun siis näistä, jotka turhaan vaihtavat kaistaa sen mukaan, kumpi jono vetää paremmin, aiheuttaen takana olijoilleen lisää tätä jojo-efektiä.