Suomalainen liikennekäyttäytyminen

  • 2 003 570
  • 12 301

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jos nuolivalo oikealle oli vihreänä, niin eikö jalankulkijoille ole tuolloin punainen? Ei sinänsä hölmö liike taksilta.

-H-
No olihan se siinä mielessä hölmö liike taksilta, että ei keskikaistalta pidä risteysalueella kääntyä yhtään mihinkään jos kaistaopaste näyttää suoraan eteenpäin.
 
Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Kannattaisi Olkun ehkä lukaista pykäliä, ennen kuin kiihdyttää sen pyörällisen bajamajan poimunopeuteen.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
No olihan se siinä mielessä hölmö liike taksilta, että ei keskikaistalta pidä risteysalueella kääntyä yhtään mihinkään jos kaistaopaste näyttää suoraan eteenpäin.

Terveiset hopeisen Toyoton farmarin kuljettajalle tämän aamuisen toiminnan johdosta ykköstiellä. Ohitit meikäläisen ihan tyypuhtaasti. Toki odotin, että olisit jatkanut kiireistä matkaasi, etkä jäänyt eteeni nyhjöttämään. Seuraava ohituksesi kahden auton ohi, josta loppu jo pimeässä mutkassa oli aika mielenkiintoinen. Jälkimmäinen ohitettava auto joutui jarruttamaankin takiasi aika paljon. Toivottavasti todella olit kiireinen, koska muutoin aika erikoista käytöstä.

Sain itse aikamoiset sakot tuossa keväällä ja kyllä jotenkin siinä silmät aukesivat taas. Tulee ajeltua huomattavasti paremmalla asenteella. Kyllä sitä ehtii rajoitustenkin mukaan, toki tulee välillä se ~10 km isolla tiellä rikottua lakia.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Joo, toki autokoulun opettaja olisi voinut tarkentaa, että voihan samaan aikaan olla vihreä tietysti muillakin, esimerkiksi vastakkaisesta suunnasta kanssasi samaan suuntaan kääntyvillä kun kaistoja on kaksi. Turun sataman lähettyvillä olen pari kertaa meinannut tulla jyrätyksi kun olen nuolivalolla kääntynyt oikealle ja vastapäätä on kääntynyt vasemmalle auto myös vihreillä (muistaakseni nuolivalolla sielläkin), mutta on tunkenut suoraa minun kaistalleni. Molemmilla kerroilla ruotsalainen auto muuten.

Tuossahan ei ole ongelmaa, kunhan kaikki ryhmittyvät oikein. Tosin ongelmia voivat aiheuttaa ne tilanteet, joissa pitäisi kääntyä uudelleen eri suuntaan hyvin lähellä risteyksen jälkeen. Tuossa tapauksessa väistämisvelvollisuuden pitäisi mielestäni ilmiselvästi olla sillä, joka on ryhmittymässä "kaistan yli", mutta en ole varma, mikä on virallinen tulkinta.
 
Cougar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit Red Wings

Kyllä se väistämisvelvollisuus on virallisestikin kaistanvaihtajalla.
 
Cougar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit Red Wings
Sehän sen pointti pitäisi olla mutta L:rantaan on sijoitettu nuolivalollisia risteyksiä, joissa nuolivalot palavat siten, että osan aikaa suoraan meneville jalankulkijoille ei pala vihreä valo ja osan aikaa taas vihreä valo palaa (Kauppakeskus Gallerian lähellä on muistaakseni tällainen risteys), mikä osaltaan aiheuttaa sekaannusta ja vaaratilanteita kun kukaan ei ole oikein varma siitä, että kenellä on väistämisvelvollisuus ja milloin.
En usko, että näin voi olla. Jos on niin se on lain mukaan väärin. Uskoisin, että siinä on vain normivalojen oikealle puolelle lisätty kaksi alimmaista valoa, eli normi pyöreä keltainen ja sen alla vihreä nuolivalo, joka palaa vain silloin kun jalankulkijoiden valo on punainen. Silloin kun jalankulkijoilla on vihreä valo, on se oikealle kääntyvien nuolivalo pimeänä ja ainoastaan vasemmalla ylimpänä oleva vihreä valo palaa. Tämä säätö taas velvoittaa kääntyviä väistämään suojatietä ylittäviä.
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uskoisin, että siinä on vain normivalojen oikealle puolelle lisätty kaksi alimmaista valoa, eli normi pyöreä keltainen ja sen alla vihreä nuolivalo, joka palaa vain silloin kun jalankulkijoiden valo on punainen.

Tämä on ainoa mahdollisuus. Nuolivaloilla ei ole väistämisvelvollisuutta, en ymmärrä miten tämä ei voi kaikille olla itsestään selvä asia, ja yllä kuvattu mekanismi on hyvinkin normaali ja järkevä.
 
Rocco

Jäsen
Tuossahan ei ole ongelmaa, kunhan kaikki ryhmittyvät oikein. Tosin ongelmia voivat aiheuttaa ne tilanteet, joissa pitäisi kääntyä uudelleen eri suuntaan hyvin lähellä risteyksen jälkeen. Tuossa tapauksessa väistämisvelvollisuuden pitäisi mielestäni ilmiselvästi olla sillä, joka on ryhmittymässä "kaistan yli", mutta en ole varma, mikä on virallinen tulkinta.
Kaistanvaihto risteysalueella on kiellettyä aina, ajoit suoraan tai käännyit. Jos menosuuntaan on kaksi kaistaa, toinen kääntyy vasemmalta ja toinen oikealta, niin molempien tulee aina ryhmittyä ensimmäiselle tulosuunnastaan vapaalle kaistalle. Eli oikealta tuleva ei saa hypätä risteyksessä "kaistan yli" suoraan vasemmalle kaistalle, eikä vasemmalta tuleva oikeanpuolimmaiselle. Ainoastaan jos seuraava risteys on oikeasti niin lähellä, ettei tällainen ole mahdollista, on sallittua hypätä kaistan yli, mutta se pitää tehdä niin ettei aiheuta mitään vaaraa kellekään. Ja se risteys pitää siis olla oikeasti lähellä, eikä missään 300m päässä.

Tämä on Vaasassa joillekin hemmetin vaikea tajuta, vaikka kaupungissa pääväylät ovat keskustassa kaksikaistaisia puistikoita. Kaksi kaistaa, mutta suuri osa ei osaa näillä ajaa tai ryhmittäytyä.
 
Optimisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
En usko, että näin voi olla. Jos on niin se on lain mukaan väärin. Uskoisin, että siinä on vain normivalojen oikealle puolelle lisätty kaksi alimmaista valoa, eli normi pyöreä keltainen ja sen alla vihreä nuolivalo, joka palaa vain silloin kun jalankulkijoiden valo on punainen. Silloin kun jalankulkijoilla on vihreä valo, on se oikealle kääntyvien nuolivalo pimeänä ja ainoastaan vasemmalla ylimpänä oleva vihreä valo palaa. Tämä säätö taas velvoittaa kääntyviä väistämään suojatietä ylittäviä.

Vahvistan, että näin on. En ole ikinä nähnyt tuossa risteyksessä samaan aikaan sekä virheää nuolivaloa että vihreää valoa jalankulkijoille. Toki silloin kun autoilijoille palaa se vihreä valo, jossa ei ole nuolta, on myös jalankulkijoilla vihreä. Tällöin vihreä nuolivalo ei pala.
 
Siim72

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L.A. Kings
Niin tuossa aiemmin kuvaamassani tilanteessa jalankulkijalle oli toki punainen valo. Veikkaisin, että katsoi bussin blokkaavan tuon kääntyvien kaistan niin sen takia uskalsi ylittää jo punaisilla. Yhteentulemana voi sanoa molempien rikkonen lakia, mutta mahdollisen onnettomuuden (joka nyt oli hyvin lähellä) sattuessa, olisi taksikuskilla ollut hippasen enemmän selitettävään johtuen "mielenkiintoisesta" ajolinjastaan. Pääasia kuitenkin, että kenellekkään ei sattunut mitään.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Taksilkuskilla olisi ollut hippasen enemmän selitettävää, koska punaisia pän kävelleellä jalankulkijalla ei olisi ollut mitään selitettävää. Punaisia päin ei kävellä/ajeta eikä keltaista sulkiviivaa ylitetä.
 
Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Tuli todistettua melkoista idioottimaisuutta liikenteessä, kun ajelimme mökille. Haminassa taajama-alueella latvialainen? (LV) teidensankari päätti ohittaa vajaata viittäkymppiä ajavan Mazda vitosen. Typerä teko sinänsä, kun edessä oli tulossa vielä tienjakaja, mutta vielä idioottimaisempaa oli mazdakuskin reaktio. Kiihdytys ja kiilausyritys, ei terve.

Joten, sinä sampanjanvärisellä farkkumazdalla ajava riemuidiootti. Siirry kävelyhommiin.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Suomessa on totouttu siihen, että jonossa ei etuilla. Lupaa kysymättä ravintola-, tai kassajonossa etuilevat saavat pian osakseen mulkaisuja, vittuilua tai jopa fyysistä ojennusta.

Suomessa tämä koskee myös autojonoja, kun taas monissa muissa maissa liikenne on vähän kuin eri sarjassa. Jonotukseen on omat säännöt.

Muutenkin "etuilla" on aika lailla suomalainen käsite. Venäjän kielessä ei liikennepuolella edes tunneta tuota sanaa. Siellä on totuttu vahvemman ja nopeamman oikeuteen.

Venäjällä on esimerkiksi käytäntönä se, että liikenne-esteen takia vastaantulijan tai viereisen kaistan puolelta koukkaava on etuajo-oikeutettu ja esteettöman kaistan käyttäjien on väistettävä. Siellä on myös käytäntönä, että jalankulkija on aina väärässä, paitsi jos jää alle ja kuolee; silloin on päälle ajanut aina väärässä.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
...

Muutenkin "etuilla" on aika lailla suomalainen käsite. Venäjän kielessä ei liikennepuolella edes tunneta tuota sanaa. Siellä on totuttu vahvemman ja nopeamman oikeuteen.

Venäjällä on esimerkiksi käytäntönä se, että liikenne-esteen takia vastaantulijan tai viereisen kaistan puolelta koukkaava on etuajo-oikeutettu ja esteettöman kaistan käyttäjien on väistettävä. Siellä on myös käytäntönä, että jalankulkija on aina väärässä, paitsi jos jää alle ja kuolee; silloin on päälle ajanut aina väärässä.

Kyllä Venäjälläkin tunnetaan käsite "etuilla" ihan hyvin - jonossa törkeästi etuileva henkilö kuuli Neuvosto-aikana usein kysymyksen: "Onko sinulla ystäviä Puolueessa?"

Nykyisin liikenteessä kuvaamasi käytös johtuu taas ihan yksinkertaisesti rahasta. Siellä vahvemman oikeus viime kädessä punnitaan käräjillä eikä ohuemman lompakon omistaja voi mitenkään olla varma lain/tuomarin suopeudesta hyvinkin selvältä näyttävässä jutussa.
Tämän voi helposti huomioida vaikkapa Pietarin kaduilla panemalla merkille (tosi) kalliiden autojen pysäköintitekniikan - joskus niitä on jalkakäytävillä jopa poikittain ja porukat kiertelevät kiltisti ajoradan puolelta.
Gaisnikilta (paikallinen liikennepoliisi) asian oikeellisuutta kysyttäessä on suuri mahdollisuus saada vain itselleen hankaluukisa - ainakin ulkomaalaisena.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Kyllä Venäjälläkin tunnetaan käsite "etuilla" ihan hyvin - jonossa törkeästi etuileva henkilö kuuli Neuvosto-aikana usein kysymyksen: "Onko sinulla ystäviä Puolueessa?"

Siksi täsmensin: liikenteessä. Tosin sanaa "etuilla" ei ole.

Nykyisin liikenteessä kuvaamasi käytös johtuu taas ihan yksinkertaisesti rahasta. Siellä vahvemman oikeus viime kädessä punnitaan käräjillä eikä ohuemman lompakon omistaja voi mitenkään olla varma lain/tuomarin suopeudesta hyvinkin selvältä näyttävässä jutussa.
Tämän voi helposti huomioida vaikkapa Pietarin kaduilla panemalla merkille (tosi) kalliiden autojen pysäköintitekniikan - joskus niitä on jalkakäytävillä jopa poikittain ja porukat kiertelevät kiltisti ajoradan puolelta.
Gaisnikilta (paikallinen liikennepoliisi) asian oikeellisuutta kysyttäessä on suuri mahdollisuus saada vain itselleen hankaluukisa - ainakin ulkomaalaisena.

Niin, Neuvostoliiton aikana ne poikittain olevat tms. olivat "puolueen" autoja.

Ajokokemukseni Venäjältä ovat juuri Neuvostoliiton ajalta.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Plae

Jäsen
Ei jumankauta.

Lähdin käymään kaupungilla (Lahti) ostoksilla ja matkani kulki Vesijärvenkadun ja Vuorikadun risteyksen kohdalta. No, lahtelaiset ainakin taitavat tietää, että siinä Veskun kioskin kohdalla nimenomaan kaupunkiin Vesijärvenkatua ajavien puolella on hetkellisesti kolme kaistaa ja suojatie. Muutenhan tuo on kaksikaistainen, mutta Vuorikadulle kääntyville on tuo kolmas kaista tuossa.

Koskaan kukaan ei anna tuossa tietä jalankulkijoille, mutta aina silloin tällöin tuolle kääntyvien kaistalle kasaantuu muutama auto ja yksi auto joutuu pysähtymään tällöin suojatien eteen. Juuri äsken kuusi autoa paahtaa keskikaistaa pitkin välittämättä pätkääkään suojatien eteen pysähtyneestä autosta. Tuon kuudennen auton jälkeen tuli sopiva väli, jolloin lähdin etenemään luoden samalla hieman vihaista ilmettä minua lähestyneelle (keskikaistan) kuljettajalle toivoen, että tajuaa tilanteen. Kuski kyllä hidasti, mutta jatkoi ainakin 30 km/h vauhdilla suojatien yli heti, kun olin ylittänyt tien. Tämän jälkeen kolme muuta autoa painoi pysähtymättä suojatien yli, ennen kuin tuo suojatien eteen pysähtynyt auto jatkoi matkaa.

Kolme vuotta olen tuosta kohdasta kulkenut enemmän tai vähemmän päivittäin ja muutamaa mukavaa poikkeustapausta lukuunottamatta aina sama homma. Peukku nousee pystyyn jokaikiselle kuskille, joka osaa siinä pysähtyä.

Kerran yksi tuon suojatien eteen pysähtynyt kuski katsoi kahden auton piittaamattomuutta ja seuraavalla kerralla iski töötin pohjaan, jotta joku tajuaisi pysähtyä.

On se kuitenkin käsittämätöntä, että tällainen asia ei mene suuren osan suomalaisen päähän, mutta kyllä jokainen kuski tietää milloin missäkin tilanteessa on toisiin autoihin nähden etuoikeutettu. Minä ensin.
 
Aatelinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Glen Metropolit, New England Patriots
Sinä idiootti vanhalla rotiskolla koeajokilvillä, joka olit juuri Herttoniemessä ja vedit täysin älyttömiä ja vaarallisia ohituksia, HAISTA V***U!

Kaveri ajoi Helsingissä Herttoniemessä ensin Siilitieltä tultaessa kaksikaistaisella tiellä heti itäväylän alikulun jälkeen ohitseni ja änkesi minun ja edessä ajaneen pakettiauton väliin juuri ennen Mekaanikonkadun liikenneympyrää(/kiertoliittymää). Tämän jälkeen kun me kaikki kolme käännyimme Mekaanikonkadulle päätti n. keski-ikäinen mieshenkilö ohittaa tuon pakettiauton oikealta heti siinä Vehon kohdilla ja kyseinen pakettiauto joutui väistämään, jotta ei olisi ajanut autoa kylkeen kun tämän idiootin tiellä oli juuri autoja kuljettanut rekka tyhjentämässä kuormaansa. Kylmästi siis oikealta ohi jälleen kaksikaistaisella tiellä. Tämäkään ei vielä riittänyt vaan päätti hän vielä heittää pienen bonuksen kun hän ohitti vasemmalta (vastaantulijoiden kaista siis) meidän kaistalle pysähtyneen, jolla oli vilkku vasemmalle ja oli juuri sinne kääntymässä.

Hirveällä kiirellä alle puoleen minuuttiin kolme läheltäpiti ja kaksi todella vaarallista tilannetta. Tähän mennessä uskomattomin kusipää minkä olen liikenteessä koskaan nähnyt! Harmittaa ettei jäänyt tuo koeajokilven tiedot talteen. En tiedä mitä päässäsi oikein liikkui, mutta mikäli ikinä tavoitan sinut uudelleen et ihan pienellä puhuttelulla selviä!
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joillakin tuntuu olevan vitunmoinen kiire ja pakko kaahata pihateillä. Tänä aamuna viimeksi katselin, kun joku jamppa veteli menemään pakulla aika reipasta vautia. Varmaan joka toisessa huushollissa mukuloita tässä(kin) naapurustossa. Jos on muutenkin kolmen kympin alue ja siitä vielä lähtee sivutie, niin luulisi että ajeltaisiin vähän varovaisemmin.
Onneksi olin koiran kanssa kahdestaan liikkeellä eikä ollut muksua ja rattaita. Olisi saattanut olla tämän jälkeen päässä taas yksi verisuoni vähemmän.
 
Rocco

Jäsen
Ei voi taas muuta kuin ihmetellä kotimaista valtatieautoilua. Ajoin tänään n. 200km 8-tietä Pohjanmaalla, ja eipä ollut kaukana ettei hermot menneet. Pääasiallisesti tie on 100km/h, taajamien kohdalla pääsääntöisesti 80km/h. Silti jopa tuolla 100km/h alueella ajelee ihmisiä n. 70km/h vauhtia ja vetää peräänsä isoja letkoja. Ajoin Himangalta Kruupupyyhyn asti, noin reilut 50km tällaisessa letkassa, minkä keskinopeus oli noin 70km/h. Kukaan ei mene kärkiauton ohi, ja sitten jonot vaan kertyy ja kertyy. Varmaan oli pisimmillään 30 tai 40 autoa jonossa. Jos teillä hyvät ihmiset on sellainen ajattelutapa, että "minulla on oikeus ajaa tätä vauhtia jos haluan" niin menkää vaikka hetkeksi tien sivuun, että nopeusrajoituksien mukaan haluavat ja kykenevät voivat ajaa sitä sallittua maksiminopeutta. Ajotietokoneen mukaan matkani kesti lähes 30 minuuttia pidempään kuin nopeusrajoitusten mukaan ajettaessa. Se on perkeleen paljon 200km matkalla.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Voi kuinka tahdonkaan kehua eräänmoisia teiden ritareita nyt. Sattuipa juuri vastikään niin, että erikoiskuljetusta rauhaisasti ohitellessani Oulun ja Iin välisellä leveäkaistaisella moottoriliikennetien osuudella satuin ohittamaan jonkin oman elämänsä Vatasen samalla. Tämä Saab-kuski päättikin sitten tästä törkeästä ja ajattelemattomasta teosta johtuen liimautua autoni perälautaan oikein tiukasti, samalla ohitellen perässäni joutuen pariinkin kertaan ohittamaan kieltoalueella.

Tämä Saab-kuski ei ottanut vinkistä vaaria, kun pesin hieman ikkunoita ja väläyttelin jarruvaloja, ettei siinä alle viiden metrin etäisyydellä roikkuminen ole kovinkaan järkevää. Lopulta moottoritie vapautti tämän kilpakuskin täyteen laukkaan ja pyyhälsi ohitseni, vaikka ajoin 109km/h tasaisesti (vakionopeudensäädin). Ihastelin tuon Saabin perävaloja, kunnes Ritaharjun/Pateniemen rampin jälkeen välähteli jarruvalot ja pian selvisikin syy: rampista oli ilmestynyt tämän pahaa-aavistamattoman Saab-kuskin perään Poliisien Transporter. Ajoin edelleen omaa vauhtiani ja saavutin tuota parivaljakkoa hyvän matkaa, kunnes Teknologiakylän kohdalla Saab-kuskille välähteli iloisesti sinistä ja punaista! Ai että me sitten naurettiin!

Minun perääni ilmestynyt toinen maija ei välittänyt vähääkään siitä, että ajoin todella tuota km/h109 koko ajan, eivätkä lähteneet perään kun samaiselta rampilta poistuin hyvin hyvin hitaasti, jonka viereen tämä Saab-kuski oli pysäytettynä. Kehunpa siis Suomen Poliisin Oulun järjestyspoliisin partiota, joka tuon kusipään sai kiinni oivallisella ajoituksellaan. Kiitän ja kumarran.

Terveisiä vaan Saab-kuskille, jos tätä luet: RÖHÖNAURUA!
 
IceBlacks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uusi-Seelanti, Islanti, Espanja, Viro, Tanska, JYP

Hölmöt Saabistit eivät näemmä ole vuosien varrella kadonneet mihinkään. Faijani ajoi joskus 80-luvulla erikoiskuljetuksena leveää satamanosturin teräskehikkoa. Oli poliisit ja varoitusautot saattueessa viestittämässä ylileveästä kuljetuksesta joka vei lähes koko tien leveyden.

Jossain vaiheessa vastaan tuli kovaa vauhtia heppu Saabilla joka yritti mahtua kehikon alta kun ei malttanut pysähtyä pientareelle. Lopputuloksena oli avomallin Saab.

Kuskille ei tapahtunut mitään, sillä hän kerkesi juuri ennen osumaa heittäytymään poikittain apparin puolelle.

Luonnollisesti kun poliisit olivat kuljetuksessa mukana niin mies puhutteluun ja vastaus kysymykseen mitä vittua tämä ajatteli, oli niinkin loistelias kuin "Mä luulin että olisin mahtunu siitä."
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Ei pari hölmöä Saab-kuskia tee kaikista Saab-kuskeista idiootteja, eihän?
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Ei pari hölmöä Saab-kuskia tee kaikista Saab-kuskeista idiootteja, eihän?
Ei varmaankaan, mutta katsoin turvallisemmaksi kutsua tuota kyseistä tapausta "Saab-kuskiksi", kuin muutamilla muilla osuvilla kuvauksilla, joita olisin toki voinut käyttää. Pelkkään ulkoiseen habitukseen jos olisin viitannut niin pahimmassa tapauksessa istuisin jatkiksen virtuaalisessa putkassa, kun liippaisin liian läheltä jonkin nimimerkin anonymiteettia... kyseessä oli siis yli nelikymppinen kaljuläskiääliö, jolla oli mitä ilmeisimmin silmälasit. Ruma ja tyhmä samassa paketissa ja ajaa vielä Saabilla? Saab-kuski lienee siis neutraalein nimitys.

Kyydissäni istuneen kaverin sanoin:"Karma iski." Kerrankin todellakin niin päin, ettei minua sakotettu hetkellisestä ylinopeudesta vaan oikeasti muita liikenteessä huomioonottamatonta vittupäätä.

Auttaako Saabistien pahassa olossa tieto siitä, että ajan Audilla?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös