Sotilaallinen hyökkäys - miten reagoida?

[-RVL-]

Rautaa rajalle perkele. Kovasti se oli puhetta ollut 70-vuotta sitten, että sota jos syttyy niin uidaan Ruotsiin, kuinka moni ui? Yhdessäkään sodassa ei ole taidettu painaa sitä kuuluisaa "nappia". Vai olikos Jenkeillä toisessa maailmansodassa niitä nappeja siellä Japanin yllä. Onkohan Venäjällä se nappi missä?

Minut on ainakin koulutettu tienvarteen kyttäämään ja miinan sytytyslaite siihen mukavasti ulottuville, että pääsee aiheuttamaan viholliselle varsinkin taloudellisia tappioita. Myös sijoituspaikka löytyy jostain päin. Joten ei siinä kait mitään vaihtoehtoja ole jos sota syttyy, mikäli vain vala on vannottu. Vähän vaan pelottaa, jos ne painaa sitä nappia. Hitto, että on mennyt rahaa hukkaan, jos ja kun sota syttyy ja sitten nostetaankin tassut ilmaan.

 

[ms.qvist]

En puutu mielipiteeseesi sen kummemmin, mutta mietin vain sitä, että missä vaiheessa meinaisit poistua oikeasti? Jos ajatellaan 1939 tapahtumia, niin eipä tuolloinkaan uskottu, että Suomea sota oikeasti koskisi, vaikka ympärillä jo paukkui. Aika harva täältä poistuisi siinä vaiheessa, kun rautaa olisi rajalla, koska kai viranomaiset jollain tapaa rajoja ja kenttiä kontrolloisivat.

Luuletko, että sota syttyy tuosta noin ilman mitään ennakkovaroitusta? Että jokin maa päättää hyökätä Suomeen 24.12.2011 ilman, että geopoliittinen tilanne antaa minkään sortin osviittaa tällaisesta teosta? Ja kyllä, uskon, että vähintään Ruotsiin pääsee jopa niinä aikoina kun sodanuhka kolkuttelee jo Suomenkin ovea. Ja onneksi on sukulaisia ulkomailla, joten turvapaikkakin on taattu. Se on syytä muistaa, että 1939 oli 1939 ja 2011 on 2011 - tai milloin se sota nyt alkaakin. Suomi 1939 oli aivan eri valmio mitä Suomi nyt on.

Mutta silti, minua ei kiinnosta pistää tikkuakaan ristiin tämän maan puolesta, ja jos ei pakoon pääse niin mielummin popsin "namuja" vähän liikaa ja lähden omakätisesti, kun jään katsomaan rynnäkkökiväärin piippua tai pelkäämään milloin pommi tai ohjus osuu kohdalle.

vlad.

 

[Paul Kemp]

Luuletko, että sota syttyy tuosta noin ilman mitään ennakkovaroitusta? Että jokin maa päättää hyökätä Suomeen 24.12.2011 ilman, että geopoliittinen tilanne antaa minkään sortin osviittaa tällaisesta teosta? Ja kyllä, uskon, että vähintään Ruotsiin pääsee jopa niinä aikoina kun sodanuhka kolkuttelee jo Suomenkin ovea. Ja onneksi on sukulaisia ulkomailla, joten turvapaikkakin on taattu. Se on syytä muistaa, että 1939 oli 1939 ja 2011 on 2011 - tai milloin se sota nyt alkaakin. Suomi 1939 oli aivan eri valmio mitä Suomi nyt on.

Mutta silti, minua ei kiinnosta pistää tikkuakaan ristiin tämän maan puolesta, ja jos ei pakoon pääse niin mielummin popsin "namuja" vähän liikaa ja lähden omakätisesti, kun jään katsomaan rynnäkkökiväärin piippua tai pelkäämään milloin pommi tai ohjus osuu kohdalle.

vlad.

Kyllähän se juuri näin on, että ihan out of the blue tyyliin Pearl Harbor eivät sodat enää 2000-luvulla ala. Kyllä sitä edeltää aina jokin ulkopoliittinen kriisi tai pullistelu, josta voi jo tyhmäkin vähän päätellä, että kohta rytisee. Esimerkiksi taannoinen Georgian sota oli ennustettavissa jo jonkin aikaa, eikä rybyjen hyökkäys lopulta yllättänyt ketään. Jos siis ei aivan ummikko ole median suhteen, niin sodanuhkan voi mielestäni jo ennalta haistaa ja lähteä matkalaukkujen kanssa ainakin varuilta turvaan.

 

[Stonewall]

Yleisesti pitää kommentoida, että moraali ei oikeissa sodissa ole juuri koskaan romahtanut silloin kun ihmiset ovat puolustaneet omaa kotiaan ja identiteettiään. Toisen maailmansodan terrripommitusten uskottiin puolin ja toisin nopeasti romahduttavan moraalin, kun sähkö, vesi ja infra yleensä tuhoutuu. Vaan eipä moraali millään puolella romahtanut. Ei romahtaisi Suomessakaan, emme ole sen kummallisempia kuin muutkaan. Todellisuudessa hyökkäyksen sattuessa maanpuolustajia olisi huomattavasti ennemmän kuin tälläisissa kyselyissä, joissa jäädään vain johonkin 80-90 prosenttiin. Niin se vain menee. Ihmisellä on tarve puolustaa kotiaan.

 

[Stonewall]

Mutta silti, minua ei kiinnosta pistää tikkuakaan ristiin tämän maan puolesta, ja jos ei pakoon pääse niin mielummin popsin "namuja" vähän liikaa ja lähden omakätisesti, kun jään katsomaan rynnäkkökiväärin piippua tai pelkäämään milloin pommi tai ohjus osuu kohdalle.

vlad.

Kiinostaa kuulla miten kirjoittaja, jota pidän varsin korkean moraalin ja etiikan omaavana perustelee itselleen tämmöisen äärimmäisen vapaamatkustamisen? Antaisit toisten puolustaa sinua ja itse luikkisit pakoon? Vaikeaa oikeasti uskoa, mutta jos näin on niin mikäs siinä sitten. Ymmärrän toki, jos epäilet ettet uskaltaisi lähteä vihollista vastaan, mutta on tuosta aika pitkä matka siihen, että antaa toisten uharata henkensä ja itse ottaisi Ritolat. Meinaan, että miten tuommoisen jälkeen kestäisi muka itseään? Eikö olisi paljon rehellisempää vaihtaa maisemaa jo rauhan aikana, jottei tulisi tehneeksi kanssa kansalaisille tuollaista perimmäistä petosta, jos tilanne kovenisi? Karkuruus on kuitenkin sillä tavoin lopullista ja anteeksiantamatonta, että takaisin ei varmasti olisi paluuta. Jos asiaa miettii, niin ei se välttämättä ole henkisesti ollenkaan helppo tie.

 

[Isle of Man]

Kyllähän se juuri näin on, että ihan out of the blue tyyliin Pearl Harbor eivät sodat enää 2000-luvulla ala.

No ei se Pealr Harborkaan nyt ihan mikään totaalinen out of blue ollut. Attentaatti oli jommalta kummalta odotettavissa jossain vaiheessa jo jostain vuosisadan alusta.

Enivei, mä lähren Maple Leafin kelkkaan ja hyppään panssukin ohjaimiin ensin kuitenkin tarkasti vihollista vaklaten vanhanliiton putkistereoetäisyydenmittaajalla.

 

[Paul Kemp]

Yleisesti pitää kommentoida, että moraali ei oikeissa sodissa ole juuri koskaan romahtanut silloin kun ihmiset ovat puolustaneet omaa kotiaan ja identiteettiään. Toisen maailmansodan terrripommitusten uskottiin puolin ja toisin nopeasti romahduttavan moraalin, kun sähkö, vesi ja infra yleensä tuhoutuu. Vaan eipä moraali millään puolella romahtanut. Ei romahtaisi Suomessakaan, emme ole sen kummallisempia kuin muutkaan. Todellisuudessa hyökkäyksen sattuessa maanpuolustajia olisi huomattavasti ennemmän kuin tälläisissa kyselyissä, joissa jäädään vain johonkin 80-90 prosenttiin. Niin se vain menee. Ihmisellä on tarve puolustaa kotiaan.

Toinen maailmansota oli jo 70 vuotta sitten ja Vietnamistakin on jo 50 vuotta. Ihmiset ja ihmiskunta muuttuvat, jolloin identiteetitkään eivät mielestäni enää ole samaa koti, uskonto, isänmaa -sidonnaista huttua(yhteisöihin ja ideologioihin ei uskota enää muutenkaan, olet ehkä huomannut). Ei länsimaisessa ihmisessä 2000-luvulla ole enää mitään kovaa ja pysyvää ydintä. Identiteetti on nykyään enemminkin koko ajan käyvä prosessi, eli meissä kaikissa kamppailee koko ajan monia erilaisia identiteettejä, liittyen niin lokaaleihin kuin globaaleihin asioihin. Mitä me siis sodassa puolustaisimme? Maailma on auki, ei henkeä tarvi jäädä tänne kuoleman uhalla puolustamaan.

Ihminen oli myös silloin maailmanpalojen aikaan huomattavasti omavaraisempi ja kirjaimellisesti eli maastaan. Myös kaupunkien väestöillä oli tuolloin tiiviimpi ja konkreettisempi kosketus siihen vaterlandiin, kuin nykyään, jolloin pysyminen kehäykkösen sisäpuolella on jokin ylpeyden aihe. Toisin sanoen siinä sodassa puolustettiin konkreettisesti omaa maata ja elantoa. Rintaman heikko ravintotilannekin oli paljon helpommin kestettävissä, koska ruokahan oli tiukalla jo rauhan aikanakin. Mitä tällä kaikella ajan takaa on se, että keskiverto suomalainen nuori on aika erilainen ihminen heittää sotaan, kuin se 1940-luvun ruumiilliseen työhön ja metsään muutenkin tottunut jermu. En todellakaan lähtisi lyömään lanttiakaan vetoa 2000-luvun sveapipojen ja vittumarkojen kyvystä puolustaa maataan ylivoimaista vihollista vastaan. Muutama viikko metsässä ja rybyt saisivat massoittain antautuneita vain lupaamalla näille Happy Meal -ateriat isoilla ranskalaisilla ja Sunday-jätskillä.

 

[Paul Kemp]

No ei se Pealr Harborkaan nyt ihan mikään totaalinen out of blue ollut. Attentaatti oli jommalta kummalta odotettavissa jossain vaiheessa jo jostain vuosisadan alusta.

En ole kauhean tietoinen USAn ja Japanin suhteiden kehittymisestä ennen sodan alkua, mutta tottahan se on mitä puhut. Jenkkejähän ei herättänyt edes tukikohdan liepeiltä löytynyt japsien minisukellusvene vähän ennen lentotukialusten hyökkäystä.

 

[Stonewall]

Toinen maailmansota oli jo 70 vuotta sitten ja Vietnamistakin on jo 50 vuotta. Ihmiset ja ihmiskunta muuttuvat, jolloin identiteetitkään eivät mielestäni enää ole samaa koti, uskonto, isänmaa -sidonnaista huttua(yhteisöihin ja ideologioihin ei uskota enää muutenkaan, olet ehkä huomannut).

Eipä ole tullut vastaan tuota, ettei yhteisöihin uskota. Päin vastoin ihminen on luonnostaan laumaeläin, eikä sitä pleikkarit ja xboxit mihinkään muuta. Ei niilläkään jakseta yksin pelata, vaan pitää saada koittaa verkossa pelata muiden kanssa.
Ei tuosta Jugoslavian sodista ole kovinkaan kauaa, eikä sielläkään mikään terrori tai infran ja ruuan totaalinenkaan puute saanut ihmisiä antamaan periksi. Eihän se nyt ole luonnollistakaan. Ihmiset nousevat aina vastustamaan vääryyttä ja sortoa. Aika harva haluaa oikeasti muuttaa sen takia, että joku ilkeä siihen pakottaa, vaikka olisi itsekseenkin muuten ollut lähdössä. Normaalireaktio on vastustaa mielivaltaa. Näin kävisi enemmistön tapauksessa myöskin jos Suomeen hyökättäisiin. Aika moni jäisi myös koska ei vaan halua karkurin leimaa loppuiäkseen. Mikä toki on varmasti vaikea päätös, jos tuntee olevansa kykenemätön vastarintaan. Mutta vaihtoehto olisi varmaan monelle vielä huonompi.

 

[Paul Kemp]

Karkuruus on kuitenkin sillä tavoin lopullista ja anteeksiantamatonta, että takaisin ei varmasti olisi paluuta. Jos asiaa miettii, niin ei se välttämättä ole henkisesti ollenkaan helppo tie.

Vielä karkuruutta huomattavasti lopullisempaa on kuolema tai vammautuminen sodassa. Ei siinä paljoa "sankaruus" lämmitä mieltä, jos on halvaantunut, kädet ja jalat palasina, mielenterveys menetetty tai puhumattakaan siitä, että makaa madonruokana jossain juoksuhaudassa. Ulkomailla voi kuitenkin aloittaa elämänsä tarvittaessa uudelleen.

 

[Migron]

Joku oikeasti vielä uskoo johonkin koti,uskonto ja isänmaa-roskaan?

 

[ms.qvist]

Kiinostaa kuulla miten kirjoittaja, jota pidän varsin korkean moraalin ja etiikan omaavana perustelee itselleen tämmöisen äärimmäisen vapaamatkustamisen? Antaisit toisten puolustaa sinua ja itse luikkisit pakoon? Vaikeaa oikeasti uskoa, mutta jos näin on niin mikäs siinä sitten. Ymmärrän toki, jos epäilet ettet uskaltaisi lähteä vihollista vastaan, mutta on tuosta aika pitkä matka siihen, että antaa toisten uharata henkensä ja itse ottaisi Ritolat. Meinaan, että miten tuommoisen jälkeen kestäisi muka itseään? Eikö olisi paljon rehellisempää vaihtaa maisemaa jo rauhan aikana, jottei tulisi tehneeksi kanssa kansalaisille tuollaista perimmäistä petosta, jos tilanne kovenisi? Karkuruus on kuitenkin sillä tavoin lopullista ja anteeksiantamatonta, että takaisin ei varmasti olisi paluuta. Jos asiaa miettii, niin ei se välttämättä ole henkisesti ollenkaan helppo tie.

Olen ymmärtänyt antaneeni liki koko jatkoajan historiani itsestäni kovin hedonistisen, itseään ja omaa etuaan ajattelevan henkilön kuvan, joka kykenee kuitenkin eettisiin ja moraalisiin pohdintoihin suht' objektiivisestikin, mutta perimmäinen luonne minussa on se, että olen valmis puolustamaan vain itseäni ja minulle tärkeitä asioita. Ja Suomi ei näiden asioiden joukkoon kuulu. Olen sattumalta syntynyt Suomeen, sattumalta ilman, että "minulta" on siihen lupaa kysytty - edes ajattelematta, että onko lapsen tekeminen yleensäkään järkevää, joten "itsevihasta" kumpuaa se ajatus, että en katso olevani velvollinen pistämään rikkaakaan ristiin tämän maan puolesta, koska, kuten todettua, tänne syntyminen oli silkka sattuma. En koe itseäni suomalaiseksi, enkä minkään muunkaan maalaiseksi - olen itsekäs ihminen, joka pohjimmiltaan toimii omien mielihalujensa mukaisesti ja on valmis puolustamaan vain itselleen tärkeitä asioita ja arvoja. Minulle riittää se, että maksan veroni tänne - jos kriisin yhteydessä poistuminen maasta katsotaan petturuudeksi niin so what, kuten Lipponen sanoi.

vlad.

 

[Timbit]

Vitut me mitään sovita, mä kuristan ne hiusverkoilla, saatana!

Ei siinä nyt noin paljoa vaivaa tarvitsisi nähdä. Sen kun heittää mutapaakun ruotsalaissotilaan vaatteille, niin tämä lähtee pikapikaa vaatteitaan pesemään. Yksi tehokas täsmäisku Ruotsin armeijan saippuatoimituksiin, niin kas, eipä niitä huvita tapella enää.

 

[cottonmouth]

en katso olevani velvollinen pistämään rikkaakaan ristiin tämän maan puolesta, koska, kuten todettua, tänne syntyminen oli silkka sattuma.

Tyhmä kysymys, mutta vaikka syntymäsi tähän maahan on silkkaa sattumaa, niin eikö toisaalta tämä maa ole tarjonnut sinullle mahdollisuuden opiskella/kouluttautua/toimia aivan eri tavalla, kuin oikeastaan kovinkaan moni muu valtio? Olen ymmärtänyt, että ei tuo sinunkaan tiesi ihan ongelmaton ole ollut. Miksi näet tämän kaiken aivan arvottomana?

olen valmis puolustamaan vain itseäni ja minulle tärkeitä asioita. Ja Suomi ei näiden asioiden joukkoon kuulu.

Arvostan sinua vlad kirjoittajana ja jokainenhan tekee lopulta miten tekee, mutta toisaalta olet vain yksi valkoinen hyvään asemaan (maailman mittakaavassa) syntynyt tavis eli onhan näitä "statementteja" toki helppo kirjoittaa, mutta toisaalta kuinka moni sitten lopulta näitä tosipaikan tullen allekirjoittaa. Ja ei kai edes nykyisin ole mitään yhden totuuden Suomea, jota puolustaa.

 

[sampio]

Luuletko, että sota syttyy tuosta noin ilman mitään ennakkovaroitusta? Että jokin maa päättää hyökätä Suomeen 24.12.2011 ilman, että geopoliittinen tilanne antaa minkään sortin osviittaa tällaisesta teosta? Ja kyllä, uskon, että vähintään Ruotsiin pääsee jopa niinä aikoina kun sodanuhka kolkuttelee jo Suomenkin ovea. Ja onneksi on sukulaisia ulkomailla, joten turvapaikkakin on taattu. Se on syytä muistaa, että 1939 oli 1939 ja 2011 on 2011 - tai milloin se sota nyt alkaakin. Suomi 1939 oli aivan eri valmio mitä Suomi nyt on.

Joo, 70 vuotta sitten oli erilaista kuin nyt. Mutta silti, kuvittelisin sinun kuitenkin muistavan jo ihan peruskoulupohjalta, että ei sotaan kuitenkaan sen kummemmin uskottu. Sehän on jo ihmisen perusluonteessa. Ihmiset ovat niin mukavuudenhaluisia, ettei tuttuja kuvioita olla valmiita kovin helposti jättämään nykyäänkään kovin helpolla. Mihin jengi muka lähtisi, kun moni sanoo täälläkin suoraan, että esim. duunin perässä ei olla valmiita muuttamaan, minkä itse kyllä ihan ymmärränkin. Ei ihminen niin erikoisesti ole muuttunut, vaikka ympäristö hiukan muuttuisikin.

Mutta silti, minua ei kiinnosta pistää tikkuakaan ristiin tämän maan puolesta, ja jos ei pakoon pääse niin mielummin popsin "namuja" vähän liikaa ja lähden omakätisesti, kun jään katsomaan rynnäkkökiväärin piippua tai pelkäämään milloin pommi tai ohjus osuu kohdalle.

vlad.

En minä sinulta ole ollenkaan mielipidettäsi pois viemästä, ei kannata vetää herneitä. Ihan vapaasti vain ja rauhassa.

Jos siis ei aivan ummikko ole median suhteen, niin sodanuhkan voi mielestäni jo ennalta haistaa ja lähteä matkalaukkujen kanssa ainakin varuilta turvaan.

Mutta kun asiat eivät aina ole matematiikkaa. Kyllä täältä varmasti pois pääsisi yksilöitä, mutta turha luulla, että joukkopako onnistuisi. Pakolaisuus on sitten eri asia, mutta se merkitsisi sitä, että täällä olisi jo myllätty paikat sitä ennen.

 

[sampio]

Joku oikeasti vielä uskoo johonkin koti,uskonto ja isänmaa-roskaan?

Ei siihen tarvitse kiihkeästi uskoa, mutta suotavaa olisi toki kunnioittaa noita arvoja jollain tapaa. Perusjuttuja ja ehkä turhiakin meille, mutta sitten kun nuo viedään pois, on asiat aika paljon huonommin.

Minä kunnioitan jokaista noista arvoista hyvin paljon. Sota ei ole tavoittelun arvoista ja se tuo mukanaan lähinnä kärsimystä, mutta yhä uudelleen ja uudelleen mulla nousee aivan älytön kunnioitus aiempia polvia kohtaan. Veteraanit, lotat, jälleenrakennus ja aiemmat polvet. Onhan tämä ihan hieno paikka ja äärimmäisessä hädässä myös puolustamisen arvoinen.

 

[sampio]

Hiljaa tosi. Siinä missä muualla toisen maailmansodan kokeneissa maissa ollaan sodan muistelemisesta ja traumoista pääsemässä pikkuhiljaa lopullisesti eroon, niin tässäkin Suomi on poikkeus. Täällä niihin juoksuhautoihin ja bunkkereihin on jääty rypemään ja kunnolla, eikä tulevia polviakaan olla säästetty katkeruuden välittyessä isältä pojalle. Täällä odotellaan revanssia senkin uhalla, että pataan tulisi kahta kauheammin.

Saattaapi johtua siitä, että aika harva näin pieni maa koki sotaa niin totaalisena kuin Suomi. Liki jokaisesta kylästä, suvusta ja perheestä kuoli jengiä, ja jos mies palasikin kotiin, saattoi loppuelämä olla päreinä ja traumat periytyä lapsille.

Katkeruutta tuskin kukaan siirsi tieten tahtoen seuraavalle sukupolvelle, se vain siirtyi. Oikeastaan nykyiset teinit alkavat olla ensimmäinen sukupolvi, joka on sodan heijastuksien tavoittamattomissa. 40-50 -lukujen lapset kärsivät eniten, seuraavan sukupolven tilanne riippui pitkälti siitä, kuinka hyvin veteraanien lapset osasivat kokemuksensa käsitellä, mutta kyllä se heillekin (meillekin) on heijastunut.

 

[ms.qvist]

Joo, 70 vuotta sitten oli erilaista kuin nyt. Mutta silti, kuvittelisin sinun kuitenkin muistavan jo ihan peruskoulupohjalta, että ei sotaan kuitenkaan sen kummemmin uskottu. Sehän on jo ihmisen perusluonteessa. Ihmiset ovat niin mukavuudenhaluisia, ettei tuttuja kuvioita olla valmiita kovin helposti jättämään nykyäänkään kovin helpolla. Mihin jengi muka lähtisi, kun moni sanoo täälläkin suoraan, että esim. duunin perässä ei olla valmiita muuttamaan, minkä itse kyllä ihan ymmärränkin. Ei ihminen niin erikoisesti ole muuttunut, vaikka ympäristö hiukan muuttuisikin.

Voin toki puhua vain omasta puolestani mutta minulle lähtö on suht' helppo tehtävä. Sukulaisia ( lue veli) ulkomailla, enkä itsekään koe suuren suuria tunnesiteitä tähän maaplänttiin, jota Suomeksi tavataan kutsua. Eikä ole poissuljettu sekään ettenkö joku päivä itsekin muuttaisi ulkomaille asumaan. Joten tässä suhteessa voin suht' varmasti sanoa, että olen valmis vaihtamaan maaplänttiä, jos ilmassa haiskahtaa ruudinhaju.

Ja kyllä, muistan mitä historiantunneilla opetettiin, oli niitä harvoja aineita jonka tunneilla jaksoin olla hereillä. Mutta on kuitenkin huomioitava se, että maailma on muuttunut globaalimmaksi ja kaikki eivät enää koe tunnesidettä maahan johon ovat syntyneet vaan ovat valmiit syystä tai toisesta jättämään kyseisen maan. Ja nyt, voisinpa sanoa, että monelle oma henki on maata tärkeämpi - tai ainakin minulle.

vlad.

P.S. En vetänyt herneitä nenuun vaikka hiukka kärkevää kieltä käytinkin.

 

[Paul Kemp]

Saattaapi johtua siitä, että aika harva näin pieni maa koki sotaa niin totaalisena kuin Suomi. Liki jokaisesta kylästä, suvusta ja perheestä kuoli jengiä, ja jos mies palasikin kotiin, saattoi loppuelämä olla päreinä ja traumat periytyä lapsille.

Katkeruutta tuskin kukaan siirsi tieten tahtoen seuraavalle sukupolvelle, se vain siirtyi. Oikeastaan nykyiset teinit alkavat olla ensimmäinen sukupolvi, joka on sodan heijastuksien tavoittamattomissa. 40-50 -lukujen lapset kärsivät eniten, seuraavan sukupolven tilanne riippui pitkälti siitä, kuinka hyvin veteraanien lapset osasivat kokemuksensa käsitellä, mutta kyllä se heillekin (meillekin) on heijastunut.

Ööh, what? Mites semmoiset pienet maat sen sodan mittakaavassa, kuin esimerkiksi Unkari, Romania, Tsekkoslovakia, Hollanti, Belgia puhumattakaan Puolasta, jonka yli ajettiin suuntaan jos toiseen? Romaniaa ja Belgiaa lukuun ottamatta olen kaikista mainituista tavannut ihmisiä, eikä siellä porukka ainakaan kansallistunteensa yhteydessä märehdi sotaa. Hollantilaisuus, puolalaisuus tai tsekkiläisyys yhdistetään paljon mieluummin aika paljon muihin asioihin ja kokemuksiin, kuin vaarin sotamuistoihin tai natsien sortotoimiin, vaikka traumatisoituneita ihmisiä sota jätti keskiseen Eurooppaan salettiin vielä enemmän, kuin tänne. Toisin kuin Suomi, niin kaikki nuo maat kokivat diktatuurin tai jopa kahden miehityksen ja porukkaa vietiin myös karjavaunuilla sinne kuuluisaan "uuniin". Näihin maihin verrattuna suomalaisten sodan vuoksi katkeroituminen ja henkisiin juoksuhautoihin polkemaan jääminen on jotenkin ainutlaatuinen ilmiö, josta ei ole edes mitenkään tietoisesti yritetty parantua.

 

[calvin]

Jos vihollinen iskisi idästä niin olisi vaikea uskoa että Suomi jätettäisiin yksin nykymaailmassa ottamaan hyökkäystä vastaan, kuuluttiin NATOon tai ei. Suomea tuskin lähiaikoina ollaan julistamassa terroristivaltioksi mikä lienee ainoa mahdollinen syy joutua puolustautumaan yksin suurvaltaa vastaan.

Jos vihollinen taas iskee lännestä niin en olisi kovin huolissani, suomalaisten elämä ei siinä tapauksessa juuri muuttuisi tuli turpaan tai ei.

 

[sampio]

Ööh, what? Mites semmoiset pienet maat sen sodan mittakaavassa, kuin esimerkiksi Unkari, Romania, Tsekkoslovakia, Hollanti, Belgia puhumattakaan Puolasta, jonka yli ajettiin suuntaan jos toiseen? Romaniaa ja Belgiaa lukuun ottamatta olen kaikista mainituista tavannut ihmisiä, eikä siellä porukka ainakaan kansallistunteensa yhteydessä märehdi sotaa. Hollantilaisuus, puolalaisuus tai tsekkiläisyys yhdistetään paljon mieluummin aika paljon muihin asioihin ja kokemuksiin, kuin vaarin sotamuistoihin tai natsien sortotoimiin, vaikka traumatisoituneita ihmisiä sota jätti keskiseen Eurooppaan salettiin vielä enemmän, kuin tänne. Toisin kuin Suomi, niin kaikki nuo maat kokivat diktatuurin tai jopa kahden miehityksen ja porukkaa vietiin myös karjavaunuilla sinne kuuluisaan "uuniin". Näihin maihin verrattuna suomalaisten sodan vuoksi katkeroituminen ja henkisiin juoksuhautoihin polkemaan jääminen on jotenkin ainutlaatuinen ilmiö, josta ei ole edes mitenkään tietoisesti yritetty parantua.

Joo, sulla on varmasti niin laaja otanta noista maista, että pystyt vertaamaan sitä kotimaassasi käymään keskusteluun. Ja tuskin suomalaisuuttakaan yhdistetään ulkomailla mihinkään sotiin, vaan ne ovat meidän kokemamme trauma, joka on kiistatta siirtynyt sukupolvelta toiselle. Luuletko muuten, ettei Itä-Eurooppa ole kokenut sota-ajoista ja kommunismista omia traumojaan. Eiköhän nuo oireile ihan omalla tavallaan edelleen, jossain määrin samoin kuin me. Menepä juttelemaan virolaisten kanssa, eiköhän sieltä historiaansa tiedostavien parista nouse aikalailla kehiin noita samoja kokemuksia, ehkä vain eri näkövinkkelistä ja kokemuspohjalta.

En oikein ymmärrä sitä, miksi tosiasioiden tunnustaminen ja kohtaaminen olisi jotain juoksuhautoihin piiloutumista. Ei sotien taakse tarvitse liikaa piiloutua, mutta kyllä ne vain vaikuttavat edelleen, vaikka rinnalle on noussut jo monia muitakin ilmiöitä aiheuttamaan syrjäytymistä ja pahoinvointia.

 

[Hemingway]

On käynyt ilmi, että aikaisemmissa sodissa osumatarkkuus on ollut hyvin heikko, koska kohti ei ole edes ammuttu. Ihmisen on vaikea tappaa lajitoveriaan.

Miten kävisi nykyään, kun monella on vastapuolella kavereita ja kontakteja? Turskin taistelumoraali olisi kovin korkea.

 

[Ck]

No jos Spetsnazeja tai ihan normaalejakin rybysotilaita alkaisi pihalla pyöriä, niin varmaankin antautuisin samoin tein. Tuskin siinä kannattaisi sankaria leikkiä, kun teitä halukkaita marttyyrejä on kuitenkin se 80% äänestäneistä.

Olet kyllä ajanut itsesi miinaan näillä kirjoitukillasi tai sinulla on todella kieroutunut ajatusmaailma tai et ole kovin tietoinen mitä sinulle kävisi joutuessasi venäläisten vangiksi. Ehkä jopa kaikki nämä?

Ensinnäkin jos noin kävisi, niin vaihtoehdot olisi silti kuolema, perseraiskaus, kaveredesi perseraiskaus, kavereidesi kuolema, vankileiri ja järjettömän kurjat olosuhteet vankileirillä tai kaikki näistä.

Olen katsonut dokumenttejä Venäläisistä vankilaoloista nykyaikana ja aika hirvittävissä oloissa siellä joutuvat vangit olemaan, uskon, että pahempaan paikkaan joutuisit jos hengissä selviäisit vankileirille, eli siellä joutuisit rakentamaan itsellesi ja muille sotavangeille sotavankileiriä, jonka rinnalla nykyiset Venäjän vankilat ovat lepokoteja. Luuletko, että he armahtaisivat sinut ja pääsisit johonkin Sotsin rannoille nauttimaan auringosta? Ei, jos hengissä selviäisit, niin joutuisit mahdollisimman kauas Suomesta, ettet karkaustilanteessa pääsisi takaisin ja ruoka olisi luokkaa lämmin vesi ja hiirenpaska.

Silti jos suomalaiset rajajääkärit saisi sinut kiinni karusta, niin taistelisit elämän ja kuoleman kamppailua heitä vastaan, mahdollisesti yrittäisit tappaa jonkun vaikka vaihtoehtosi voisi olla vaikka olla Suomessa muonitusjoukoissa tai karkurinakin vankina Suomessa, jossa varmasti olisit paremmassa huollossa, mutta joutuisit ehkä tekemään jotain tukitöitä sotiville joukoille?

Vai väitätkö, että jengi alkaisi noin vaan vetämään pettuleipää? Nykyajan mukavuuksiin tottuneelle suomalaiselle joutuminen moiseen tilanteeseen olisi siinä määrin kivualiasta, että luulen arvon puolustusvoimien rivien ja moraalin alkavan rakoilemaan hyvinkin nopeasti. Mikäs sitten eteen, kannibalismi? Politrukit jakamaan niskalaukauksia Big Maceista liikaa haaveileville?

Sinun antautumis-skenaariossa on ihan samatilanne, jäkälää ja rottia joutuisit syömään siellä venäläisten vankileirillä nälkäsi pitimiksi. Ihminen on sopeutuvainen, sen on historia osoittanut jo niin hyvin, sekä myöskin tiede, että tästä on edes turha puhua, mutta siinävaiheessa kun nälkä kasvaa yli tietyn pisteen ja jos hengissä haluaa pysyä, niin sitä syö vaikka puunrunkoa, jäkälää tai rottia. Samalla, myös hyökkäykset venäläisten muonitusjoukkoihin olisi jatkuvia, eli heillä se suurempi ongelma olisi saada tuotua taistelijoilleen pitkälle Suomeen ruokaa ja kun saisivat, ne tuhottaisiin ensimmäisinä asevarastojen kanssa ja muonat sekä aseet otettaisiin matkaan.

Olen ymmärtänyt antaneeni liki koko jatkoajan historiani itsestäni kovin hedonistisen, itseään ja omaa etuaan ajattelevan henkilön kuvan, joka kykenee kuitenkin eettisiin ja moraalisiin pohdintoihin suht' objektiivisestikin, mutta perimmäinen luonne minussa on se, että olen valmis puolustamaan vain itseäni ja minulle tärkeitä asioita. Ja Suomi ei näiden asioiden joukkoon kuulu.

Itse olen sinun kirjoituksiasi lukeneena mielestäni kohtalaisen tietoinen sinun ajatusmaailmastasi, kuten varmaan monet muutkin JA kirjoittajat, koska olet siitä paljon kertonut. Tietenkään tuntematta sinua virtuaaliminääsi pidemmälle. Toki jopa itsensä ja läheistensä tunteminen täydellisesti on mahdotonta. Tämä nyt vain avauksena.

Kysyisin kuitenkin kun kerrot, että puolustaisit itseäsi ja jotain muita sinulle tärkeitä asioita, niin jos nämä "muut tärkeä asiat" ovat esim. läheisiäsi, niin olisitko valmis taustatukena olemaan Suomessa sodan aikana ja tekemään työtä läheistesi sekä mahdollisesti muidenkin hyväksi kuitenkaan itseäsi liiemmin vaarantamatta ja ehkä sitäkautta myös omaksi hyväksesi?

 

[ms.qvist]

Tyhmä kysymys, mutta vaikka syntymäsi tähän maahan on silkkaa sattumaa, niin eikö toisaalta tämä maa ole tarjonnut sinullle mahdollisuuden opiskella/kouluttautua/toimia aivan eri tavalla, kuin oikeastaan kovinkaan moni muu valtio? Olen ymmärtänyt, että ei tuo sinunkaan tiesi ihan ongelmaton ole ollut. Miksi näet tämän kaiken aivan arvottomana?

Vastaus kysymyksiisi on tavallaan hyvin yksiselitteinen ja lyhyt: juuri siksi koska pidän maatamme minun näkökulmasta tarkasteltuna varsin arvottomana maaplänttinä. Minulle riittää se, että maksan veroni ja olen valmis tarjoamaan ammattitaitoni rauhanaikana yleishyödylliseen käyttöön, mutta en halua uhrata henkeäni tämän minulle arvottoman maan puolesta.

En viitsisi tässä ketjussa hypätä kovinkaan kauas sivupoluille, mutta todetaan nyt vielä sen verran, että pidän myös omaa elämääni varsin arvottomana ollen samalla itsekäs olentona, mutta onni ei ole ollut matkassa aiempina vuosina, ja nyt ei rohkeus ja halu enää riitä vapaaehtoiseen elämänpäättämiseen, pl. poikkeusolot, jolloin voisin niitä "nappeja" popsia, jotta pääsisin helposti luistamaan "vastuusta". Mutta mieluiten, itsekäänä henkilönä, pakenen "vastuusta" ja toivon, että jossain voin jatkaa elämääni niin kauan kuin voimat tai pelkuruus antavat myöten.

Tiedän myös sen, että minun tulisi olla onnellinen, koska olen syntynyt Suomeen - täällä on parempi elää kuin suurimmassa osassa maapallon maista, mutta en vain osaa olla onnellinen, koska katson, että tämä kaikki on sattumasta kiinni. Olisin voinut jäädä syntymättäkin - paras vaihtoehto, tai syntyä jonnekin muualle ja kenties olla onnellisempi kui nyt. Miksi siis uhrata henki tämän maan puolesta? En löydä minulle merkityksellistä syytä, en vaikka kuinka pohdin. Kaikki on vain sattumaa...

vlad.

 

[Ck]

puhumattakaan Puolasta, jonka yli ajettiin suuntaan jos toiseen?

Kyllä, mainitsemiesi maiden, kuten myös Ranskan yli käveltiin melkein paraatissa. Suomeen ei. Missä mielessä Puola on pieni maa?

Edit: Sekä mitä tulee muihin mainitsemiisi maihin, niin jokaisella on väkiluku tällä hetkellä vähintään puolet suurempi, suurimmalla osalla vieläkin suurempi. En tiedä mikä oli väkiluku tuohon aikaan noissa maissa, mutta veikkaan, että prosentuaalisesti samaa luokkaa. Suomalaisia oli muistaakseni noin 3,5 miljoonaa, järkyttävän pitkä raja Venäjän kanssa ja väkilukuun sekä muutenkin suhteutettuna järkyttävän kokoinen maa puolustettavana, talvisodassa vieläpä käytännössä yksin ja ihan onnettomilla aseistuksilla. Esim. Muutama oikeasti ajassaan oleva kunnon panssarivaunu, näin esimerkkinä.