Sosialidemokraatit – SDP

  • 1 585 884
  • 12 173

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Taitaa vähän off-topiciksi mennä, mutta tyhmyyttäni on pakko tulla kysymään, että mistä tämä useassakin paikassa esille tullut 500 miljoonan euron veronkevennys on repäisty? En tajua näistä asioista juuri mitään, mutta ainakin YLEn ja Ilta-Sanomien verkkosivuilla sanotaan, että kokonaisuudessaan kaikki verotukseen (ALV, makeisvero, viinavero ym.) tehtävät muutokset tulevat kasvattamaan valtion verotuloja 500 miljoonalla eurolla vuodessa (tai siis vähentävät valtion velanottotarvetta, kuten Katainen suorasanaisesti toteaa).

Olisin kiitollinen, jos saisin tähän 500 milj. euron verohelpotukseen asiallisen selityksen, koska oman tulkintani mukaan verotus ei kokonaisuudessaan ole kevenemässä.

Nimenomaan. Ja porvari maksaa törsäilystään ja juopottelustaan jatkossa korkeampaa veroa jotta ruoka olisi piirun halvempaa. Kyse taitaa demarileirissä olla siitä että ruuan halpenemisesta hyötyvät kaikki mikä kateellista rassaa. Todellisuudessa paljon kuluttavat isotuloisemmat rahoittavat vähävaraistenkin ruoka-alea maksamalla korkeampaa arvonlisäveroa jatkossa.
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyse oli tuosta 500 miljoonan vajeesta, joka syntyy ruuan alv:n laskun myötä. Sitä on ihan helvetin turha perustella millään vähävaraisten aseman parantamisella, koska siinä suhteessa 500 miljoonaa euroa olisi ollut paremmin käytettävissä. Kuinka tyhmänä hallitus ihmistä oikein pitää?
Vähävaraiset eivät siis mielestäsi halua ostaa ruokaansa kaupasta halvemmalla? Vai eikö se, että samalla rahalla saa hieman enemmän ruokaa kuin aiemmin ole parannusta köyhän elämään? Vai eikö vaan tunnu reilulta, jos muutkin saavat ruokaostoksensa samaan hintaan?
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Täten suhteessa ruuan halpeneminen hyödyttää enemmän pienituloisia. Onko tämä todella demarien niin vaikea ymmärtää. Tulonsiirtoja lisäämällä on aina riski, että lisätulo menee muualle kuin siihen välttämättömään ja jopa lisää yhteiskunnan menoja.

Ehdotatko siis ruokakuponkeja? Tuolla periaatteella vähäosaiset eivät tule koskaan saamaan mitään verotuksellisia helpotuksia, koska on vaarana, että joku saattaa jopa ryypätä hyödyn.

Taitaa kyseessä olla kumminkin tietämättömyyden sijaan se vanha tuttu kateus. Porvariperkeleenkin ruokalasku pienenee vaikkei se olekaan omasta hyödystä pois. Niin ja pienenee vielä enemmän kun porvarilla menee enemmän rahaa ruokakauppaan. Suomessa on kumminkin kohtuullinen sosiaaliturvakin ja joskus olisi kiva demarileirissäkin kuulla pientä kiitollisuutta kuka sitä pääasiassa rahoittaa.

Tässä ei ole kyse kateudesta, vaan suorastaan vituttaa tuollainen kuravellin syöttäminen. Älä huoli, tälle taloudelle alv-lasku on parempi kuin pienituloisille suunnattu verohelpotus. Ensimmäisestä hyödymme, jälkimmäisestä emme. Mutta minä en ajattelekkaan aina omaa persettäni.

Mitä tulee tuohon sosiaaliturvan ylläpitoon, niin tämä talous osallistuu myös niihin talkoisiin kohtuu panoksella.

Olisiko parempi, että sosiaaliturvaa ei olisi? Rikkaat asuisivat omalla aidatulla asuinalueella rikoksien pelossa. Kadulla ei uskaltaisi liikkua ilman turvamiestä, koska mahdollisuus tulla ryöstetyksi on melkoinen. Kidnappaukset lunnaiden toivossa olisivat arkipäivää. Ihmisen henki olisi huomattavasti halvempi.

Eli kannattaa siis muistaa, että sosiaaliturvan tarkoitus on taata muutakin kuin alkoholistille viinaa. Sosiaaliturvan olemassaolo vähentää levottomuuksia ja rikollisuutta melkoisesti. Kävikö moinen mielessä?
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Vähävaraiset eivät siis mielestäsi halua ostaa ruokaansa kaupasta halvemmalla? Vai eikö se, että samalla rahalla saa hieman enemmän ruokaa kuin aiemmin ole parannusta köyhän elämään? Vai eikö vaan tunnu reilulta, jos muutkin saavat ruokaostoksensa samaan hintaan?

Kumman sitä voisit taata ministerinä: Ruuan arvonlisäveron laskusta saatavan hyödyn vähävaraiselle vai verohelpotuksesta saatavan hyödyn vähävaraiselle?

Kaupat voivat piilottaa saadun verohyödyn logistiikkakustannuksiin, palkkakustannuksiin, tuotantohintojen nousuun ja ties mihin ikinä. Mitään takeita ruuan hinnan laksemisesta ei saada, vaan luulen jopa, että tuotanto sekä jälleenmyyjä juonivat rahat itselleen.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Nimenomaan. Ja porvari maksaa törsäilystään ja juopottelustaan jatkossa korkeampaa veroa jotta ruoka olisi piirun halvempaa. Kyse taitaa demarileirissä olla siitä että ruuan halpenemisesta hyötyvät kaikki mikä kateellista rassaa. Todellisuudessa paljon kuluttavat isotuloisemmat rahoittavat vähävaraistenkin ruoka-alea maksamalla korkeampaa arvonlisäveroa jatkossa.

Eikös sitä arvonlisäveroa maksa ihan kaikki ja tasaveroperusteisesti? Voi tietysti ajatella, että on hyvä tehdä tulonsiirto hyvätuloisille, jotta voivat kuluttaa niin, että köyhä saa sen hampparinmakkaransa 20 snt. halvemmalla. Aivoillaan ajattelevan on kuitenkin kohtalaisen hankala tuuletella moista typeryyttä. Varsinkin kun tuo hyvätuloisten sosiaalimissio rahotetaan velkarahalla, jonka olisi voinut suuntailla oikeaankin elvytykseen. No, iippo vineton perinne elää ja voi hyvin ja taas otetaan ruotsilta nokkiin 0-6 tämänkin laman hoidossa ja puikoissa on, kuinkas muutenkaan, sama banaanitrasavallan rakennuskomppania.
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kumman sitä voisit taata ministerinä: Ruuan arvonlisäveron laskusta saatavan hyödyn vähävaraiselle vai verohelpotuksesta saatavan hyödyn vähävaraiselle?
Oma valinnanvapaus on toki yksi länsimaisen ajattelun kulmakivistä, ja sama pätee tietenkin myös siihen miten itse kukin haluaa rahansa käyttää. Ruoan alv:n laskulla kuitenkin ohjataan yksilön rahankäyttöä siten, että saatu hyöty menee ensin oikeaan kohteeseen: Kun ruoan alv laskee, köyhä saa ruokansa halvemmalla. Ravinto on yksi köyhänkin ihmisen tärkeimmistä perustarpeista, jonka tyydyttäminen on ensisijaisen oleellista. Tämän seurauksena rahaa jää sitten hieman enemmän käytettäväksi muuhun kulutukseen.

Suora verohelpotus antaa tietenkin suurimman vapauden yksilön omaan rahankäyttöön, mutta ei välttämättä lyhennä ruokajonoja samassa suhteessa.

Kaupat voivat piilottaa saadun verohyödyn logistiikkakustannuksiin, palkkakustannuksiin, tuotantohintojen nousuun ja ties mihin ikinä. Mitään takeita ruuan hinnan laksemisesta ei saada, vaan luulen jopa, että tuotanto sekä jälleenmyyjä juonivat rahat itselleen.
Toisaalta noita kustannusten nousuja kauppias voi käyttää syynä hintojen nostoon ihan milloin vain. Nyt ulkopuolinen paine ja kaupan keskusliittojen julkiset lupaukset alv:n laskun siirtymisestä suoraan hintoihin saattavat jopa vaikuttaa niinkuin on toivottu. Tällä hetkellä ainakin inflaatio on sellaisella tasolla, että verukkeita hintojen nostoon ei pitäisi olla. Yleiset palkkojen korotuksetkin näyttävät jäävän sen verran mitättömiksi, että sitäkään kautta hintoihin ei taida tulla nousupainetta. Pitkällä tähtäimellä hinnat tietenkin nousevat.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Eikös sitä arvonlisäveroa maksa ihan kaikki ja tasaveroperusteisesti? Voi tietysti ajatella, että on hyvä tehdä tulonsiirto hyvätuloisille, jotta voivat kuluttaa niin, että köyhä saa sen hampparinmakkaransa 20 snt. halvemmalla. Aivoillaan ajattelevan on kuitenkin kohtalaisen hankala tuuletella moista typeryyttä. Varsinkin kun tuo hyvätuloisten sosiaalimissio rahotetaan velkarahalla, jonka olisi voinut suuntailla oikeaankin elvytykseen. No, iippo vineton perinne elää ja voi hyvin ja taas otetaan ruotsilta nokkiin 0-6 tämänkin laman hoidossa ja puikoissa on, kuinkas muutenkaan, sama banaanitrasavallan rakennuskomppania.

Tarkoitin tällä sitä, että mitä enemmän kuluttaa sen enemmän maksaa alv:tä valtion kassaan. Ja rikkaat kuluttavat enemmän. Ja näin ruoka voi olla halvempaa. Itse keskituloisena ja suurimpana veronmaksajaluokkana olen tyytyväinen parin lapsen isänä ruokakassin halventumisesta. Miksi en olisi ?

Vai pitäisikö naapurin hampuusin saada kustannuksellani lisää almuja vaikkei työt maita.Ja eikös vähävaraisuus ole myöskin joskus omaa syytä/laiskuutta? Miksi joillekin jopa ruuan halpeneminen on kova paikka ? Jatkuvaa muiden lypsämistä. Eikö asialle voi tosiaan muuta tehdä kuin ottaa se toisen palkkapussista. Damn!
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Taitaa vähän off-topiciksi mennä, mutta tyhmyyttäni on pakko tulla kysymään, että mistä tämä useassakin paikassa esille tullut 500 miljoonan euron veronkevennys on repäisty?

Ruuan arvolisäveron laskun myötä valtion budjettiin oli laskettu syntyvän 500 miljoonan euron vaje. Tämä veroale oli määrä kustantaa velalla.

En tajua näistä asioista juuri mitään, mutta ainakin YLEn ja Ilta-Sanomien verkkosivuilla sanotaan, että kokonaisuudessaan kaikki verotukseen (ALV, makeisvero, viinavero ym.) tehtävät muutokset tulevat kasvattamaan valtion verotuloja 500 miljoonalla eurolla vuodessa (tai siis vähentävät valtion velanottotarvetta, kuten Katainen suorasanaisesti toteaa).

Velkaa tarvitsee ottaa vuositasolla 500 miljoonaa vähemmän, koska yleinen arvonlisävero nousee 22 prosentista 23 prosenttiin sekä kirjat, elokuvaliput ja televisiolupamaksut kahdeksasta prosentista yhdeksään. Makeis- ja virvoitusjuomavero paikkaa ruuan alv-alen synnyttämää aukkoa 100 miljoonalla eurolla.

Nämä järjestelyt eivät poista sitä tosiasiaa, etteikö ruuan arvonlisävero toisi budjettiin sitä 500 miljoonan vajetta. Alennus ei siis todellakaan tuo mitään lisää. Ruuan alv-alennuksesta syntyvä käppi maksetaan korottamalla arvonlisäveroja muualta. Kuinka ravintoloiden alv-lasku vaikuttaa budjettiin, niin tästä ei taida olla missään edes lukua. Kaiken järjen mukaan lopputulema on se, että budjetti jää vajaaksi ja velkaa pitää ottaa. Ravintoloiden alv-alea kun ei ymmärtääkseni oltu tuohon 500 miljoonaan vielä suunniteltu.

Katainen sanoi hyvin:
"- Valtiontalouden tasapainottaminen vaatii joidenkin verojen korotuksia. Arvonlisävero on yksi parhaista rahakoneista."

Entäpäs jos ruuan alv olisi pidetty ennallaan ja tähän tuotu mukaan tämä makeis- ja virvoitusjuomavero? Siinä vasta olisikin ollut erinomainen rahantekokone.

Näistä järjestelyistä ei käy muuten epäselväksi, että kenen asioita keskusta hallituksessa ajaa. Omille etuja, vaikka kiivettäisi pää edeltä ruusupuskaan. Seuraava maksaa.
 
Viimeksi muokattu:

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Oma valinnanvapaus on toki yksi länsimaisen ajattelun kulmakivistä, ja...

Haluan kiittää asiallisesta vastauksesta, eikä minulla sikäli ole tuohon mitään lisättävää. Luonnollisesti ruokaan suunnattu alv-alennus on se varma keino siihen, että syrjäytyneen säästyneen rahat suuntautuvat ruokaan eivätkä bisseen. Samaa ei voi olettaa suunnatusta verohelpotuksesta tiettyyn tuloluokkaan. Tämä on totta. Yhdyn täysin.

Toivon ihan aidosti, että kaupat ja tuotanto eivät keplottele tätä alv-alennusta omaan kirstuun, vaan hyöty tästä suunnataan kuluttajalle, oli sitten porvari tai vassari. Ainakin osasit tuoda hyviä huomioita sen suhteen, miksi näin asia voisi jopa mennä.
 

Kersakovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, AFC(NFL)
Kiitokset HeGelle asiallisesta vastauksesta. Omasta mielestäni asiasta uutisointi on ollut hyvin ristiriitaista ja olen edelleen hiukan ymmällään asioiden tolasta. Oma käsitykseni tällä hetkellä on siis seuraavanlainen:

- Ruuan ALV-ale oli jo siis aiemmin budjetoitu (väärä sana ehkä?) jo etukäteen kuten myös sitä varten tarvittava 500 milj. euron velka. Nyt siis yleisen ALVin korotus ja makeisvero (tuoreempia ideoita?) poistavat tuon (lisä)velan ottamisen tarpeen, jolloin näiden ALV-pyörittelyiden jälkeen päästään "nollatulokseen". Taloussanomissa oli muuten arvio ravintoloiden ALV-alennuksen hinnasta:

Valtio jää veromuutoksista nollille - Taloussanomat

Kaiken tämän hössötyksen jälkeen oma tulkintani on, että ALV-kikkailut eivät vaikuta valtion velanottotarpeeseen suuntaan eikä toiseen, vaikka Katainen vähentyneen velanoton tarvetta auliisti julistaakin. Parempi muoto olisi ehkäpä ollut "Veronkorotukset poistavat valtion velkaantumistarpeen, joka olisi seurannut ruuan arvonlisäveron laskemisesta." Ei kyllä kuullosta aivan yhtä hienolta.

Lisäksi epäselvää on se, että kuuluuko tähän "kokonaisratkaisuun" ALV-pyörittelyiden ja makeisveron lisäksi myös alkoholiveron korottamisesta seuraava verotulojen nousu?
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tarkoitin tällä sitä, että mitä enemmän kuluttaa sen enemmän maksaa alv:tä valtion kassaan. Ja rikkaat kuluttavat enemmän. Ja näin ruoka voi olla halvempaa. Itse keskituloisena ja suurimpana veronmaksajaluokkana olen tyytyväinen parin lapsen isänä ruokakassin halventumisesta. Miksi en olisi ?

Vai pitäisikö naapurin hampuusin saada kustannuksellani lisää almuja vaikkei työt maita.Ja eikös vähävaraisuus ole myöskin joskus omaa syytä/laiskuutta? Miksi joillekin jopa ruuan halpeneminen on kova paikka ? Jatkuvaa muiden lypsämistä. Eikö asialle voi tosiaan muuta tehdä kuin ottaa se toisen palkkapussista. Damn!

Vaan lopultakaan, mitään takeita mistään halpenemisesta ei sinullekaan ole annettu, sinisilmä saa luottaa tietysti mihin haluaa, mutta tosi on, että joko valtio noukkii nuo rahat toisella kouralla siltä lapsiperheeltä pois, tai ottaa lisää velkaa niiden lapsosten kuitattavaksi aikanaan ja itse alennus hukkuu sinne logistiseen ketjuun muutaman ahneen mulkun (huom. ei hampuusin) taskuihin. Tyytyä saa toki ihan mihin haluaa.

Kykyläisessä maailmassa toki köyhät on köyhiä tyhmyyttään ja laiskuuttaan, vaan oliskohan todellisuus kuitenkin raadollisempi: periytyvä köyhyys rakennetaan juuri moisilla argumenteilla, eli tärkeämpiä taas kerran on seipäät kun aita ja on samantekevää, onko köyhdytettävä hampuusi, vai "kunnon kansalainen", poliittisella toimeliaisuudella luodaan köyhyys jo syntymättömillekin. Sen tien päässä on yhteiskunta, jonka tulemaa voi tarkastella tuolla latinalaisessa amerikassa. Sosiaalisella oikeudenmukaisuudella luodaan siis yhteiskuntaa, jossa ihmisillä olisi edes joltisestikin mahdollisuuksia elellä omillaan, eikä almuilla, jolloin sinunkin lapsiesi elämä olisi onnellisempaa ja turvatumpaa, mutta tietysti, jos katsot turvattomamman ja pahoinvoivemman yhteiskunnan olevan kannattavaa vaihtaa velkarahalla pumpattuun vuotuiseen parin-, kolmensadan euron ruokakassin halpenemiseen, niin onnea vain tiellesi, pahaa pelkään kuitenkin, että ennenpitkää se paska roiskuu takaisin ja taas jeesustellaan hampuuseista ja köyhistä.

Menee kyllä jotenkin halveeramisen puolelle nuo "kun ei työt maita" kommentit tilanteessa, jossa hallituskin jo väläyttelee 15% työttömyysluvuilla, tietenkin jäykkänä kun paska junttilantuvan seinässä tekemättä asialle varsinaisesti yhtään mitään. Mutta ei voi mitään, kun tuota mieltä heikommassa asemassa elävistä olet, niin sitten olet, toivottavasti lapsistas kasvaa viisaampia.

Hallitus ei edelleenkään tehnyt minkäänmoista toimenpidettä, jolla se naapurisi hampuusin elämä paranis millään lailla, joten voinet olla oikein tyytyväinen, sensijaan, hallitus poisti agendansa mukaan taas yhden tiilen pohjoismaisen hyvinvointivaltion peruskivistä matkalla kohti luokkayhteiskuntaa. Tietysti, voi myös olla, että kun sen hampuusisi ördäyskassa kutistuu, niin lastesi pyörät ja muu arvokas imaisee sen sun ruokakassis kevenemisen korkojen kanssa ja saattaapahan tuo vielä uhkailemalla ja pelottelemalla kiristää pilteiltäsi ihan käteistä, jonka luonnollisesti sinä lopulta pulitat, että semmosia näkymiä tällä vallitsevalla poliittisella älyllä on tilauksessa tällä kertaa.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Helsingissä demareiden suosio on romahtanut liki 40%. Vaikka aika on mitä parhain terävälle ja kansaan uppoavalle oppositiopolitiikalle niin kuka on viimeksi nähnyt Jutan? Missä? Huhuu? Ehkäpä elämä oppositiossa onkin ruvennut maistumaan. Ei vastuuta, ei paineita, kiva huudella ja arvostella toisten ehdotuksia, ja palkka juoksee entiseen malliin.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Tänään tuli taas Urppikselta veretseisauttava avaus; työn ja oikeudenmukaisuuden foorumi yhdessä palkansaajien kanssa. Ei malta odottaa niitä repäiseviä alotteita mitä tuolla saadaan aikaan, todennäköisesti SDP:n puoluetuki kaksinkertaistetaan ja Urppis laitetaan seuraavaksi ilman vaatteita johonkin naistenlehteen. Niin ja sivulauseessa tietysti todetaan että hallitus sorsii köyhiä, tämä pitäisi korvata nostamalla pääomaverotus 50%:n ja pienituloisten ei pidä maksaa veroja ollenkaan.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Vaikka aika on mitä parhain terävälle ja kansaan uppoavalle oppositiopolitiikalle niin kuka on viimeksi nähnyt Jutan? Missä? Huhuu?

Kirjoitin jo valinnan varmistuttua ja kirjoitan edelleen: Urpilaisen ansiosta SDP ei tule saavuttamaan minkäänlaista nousua; se tapahtuu hänestä huolimatta. Nyt tosin näyttää siltä, että Juttis vie SDP:ta vain syvemmälle ja syvemmälle. Toivottavasti puoluekokouksessa Juttista äänestäneet tuntevat piston sydämessään. Tai vittu ne mitään tunne. Tyytyväisiä lienevät.

Kadotkoon koko SDP. Jos tällaisessa tilanteessa ei puolue saa itsestään mitään irti, niin ei se kyllä kannatustakaan ansaitse.

Jahka SDP katoaa puoluekartalta, niin voinkin vetää äänestyspäivinä lonkkaa. Minä en jengiä vaihda, vaikka tapahtuisi mitä.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Toivottavasti puoluekokouksessa Juttista äänestäneet tuntevat piston sydämessään. Tai vittu ne mitään tunne. Tyytyväisiä lienevät.

Miksi tuntisivat? Vai kuvitteleeko joku että paremmin kulkisi Tarja Filatovin tai Erkki Tuomiojan johdolla? Edellinen on täysin tossu ja jälkimmäinen olisi karkoittanut jokaisen järkevän puolueesta.

Urpilaisen testi on eduskuntavaalit 2011. Silloin hän joko nousee lentoon tai katoaa takavasemmalle. Sama pätee puoluesihteeriin, joten paljon on pelissä.

SDP:n verolinjaukset tältä päivältä ovat varsin järkeviä. Ehkäpä se nousu siitä alkaa, äänestäjät saattavat pikku hiljaa kyllästyä Kataisen typerään virnuiluun.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Nyt jengi arvuuttelee puoluejohtajien välillä ja samalla unohtavat sen oleellisen...eli oman paikkansa maailmassa.

Ei voi ymmärtää.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Miksi tuntisivat? Vai kuvitteleeko joku että paremmin kulkisi Tarja Filatovin tai Erkki Tuomiojan johdolla? Edellinen on täysin tossu ja jälkimmäinen olisi karkoittanut jokaisen järkevän puolueesta.

Jaa, että vaihtoehdot puolueen johtoon olivat siinä? Itse muistan mukana olleen pari muutakin nimeä.

Ei voi mitään, Juttiksella mennään, ja huonosti mennäänkin.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Jaa, että vaihtoehdot puolueen johtoon olivat siinä? Itse muistan mukana olleen pari muutakin nimeä.

Olihan siellä muitakin, mutta kun ei ole kannatusta niin ei ole. Periaatteessa olisin voinut jättää Tuomiojankin nimen pois, koska Filatov olisi tullut valituksi mikäli Urpilainen ei olisi menestynyt.
 

Fordél

Jäsen
Miksi tuntisivat? Vai kuvitteleeko joku että paremmin kulkisi Tarja Filatovin tai Erkki Tuomiojan johdolla? Edellinen on täysin tossu ja jälkimmäinen olisi karkoittanut jokaisen järkevän puolueesta.

Urpilaisen testi on eduskuntavaalit 2011. Silloin hän joko nousee lentoon tai katoaa takavasemmalle. Sama pätee puoluesihteeriin, joten paljon on pelissä.

No ei kyseisen kaksikon kanssa varmasti ainakaan huonommin menisi. Jos Filatov on tossu niin mikä Urpilainen on? Sukka?

Itse kirjoitin aikanaan, että Tuomioja olisi hyvä valinta puheenjohtajaksi, koska ketään selkeää johtohahmoa ei ollut näkyvissä. Perustelin väitettä sillä, että Tuomioja on ainoita, joka pystyisi kestämään sen kaiken paskan mitä puolueen niskaan oli tulossa. Hän on myös vaati aikanaan puolueen uudistamista. No ei valittu Tuomiojaa eikä Filatovia eikä oikein uudistustakaan, mutta en usko, että heidän johdolla demarit olisi ainakaan huonommassa jamassa.

Urpilaisen testi on tosiaan nuo 2011 vaalit, joissa on pakko nostaa puolue lentoon tai muuten menee uskottavuus. Tähän on hyvät saumat mikäli myös Keskusta jatkaa rypemistä. Tosin jos siellä vaihtuu Matti vaikka Paulaan niin Keskusta voi lähteä pienoiseen nousuun. Kokoomus tuskin pystyy tuohon mennessä tyrimään johtoaan.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Olihan siellä muitakin, mutta kun ei ole kannatusta niin ei ole.

Väärin siis äänestetty. Ja tällä kertaa tuo legendaarinen letkautus jopa pitää paikkansa. Tuo Juttiksen muikistelukin muistuttaa Raidia - Tappaa vitutukseen talossa ja puutarhassa.

Nyt ottaa niin lujasti pannuun, koska tätä hienoa aatetta upotetaan väkisin pää edeltä suohon. Sanotaan mitä sanotaan, mutta Johannes Koskinen "pienellä" mediakurssivirityksellä olisi ollut helvetin kova valinta.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Nyt ottaa niin lujasti pannuun, koska tätä hienoa aatetta upotetaan väkisin pää edeltä suohon. Sanotaan mitä sanotaan, mutta Johannes Koskinen "pienellä" mediakurssivirityksellä olisi ollut helvetin kova valinta.

Tästä samaa mieltä. Koskinen on suhteellisen rationaalinen demari, tyyppi joka herättää jonkunlaista luottamusta puoluerajojen ulkopuolellakin. Oikeusministerinä ei mitään pahoja hasseja/ankkoja.

Vähän harmaa kaveri mutta se ei ole aina huono juttu. Eihän Lipponenkaan ollut mikään neonmainos.

Urppiksella kai haettiin jotain nuorekasta imago johtajaa mutta kun sisältöä ei ole niin se on aivan sama kuinka nuorekas on.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Vähän harmaa kaveri mutta se ei ole aina huono juttu. Eihän Lipponenkaan ollut mikään neonmainos.

Urppiksella kai haettiin jotain nuorekasta imago johtajaa mutta kun sisältöä ei ole niin se on aivan sama kuinka nuorekas on.

SDP luultavasti yritti päästä, aivan kuten kirjoitit, tällaiseen nuorekkaaseen ja dynaamiseen imagoon. Tätä haettiin, koska kokoomus oli siinä niin hyvin onnistunut. Näiden kahden puolueen välillä oli vain yksi hemmetin olennainen ero: Toisella oli niitä nuorekkaita ja kyvykkäitä poliitikkoja jo valmiina astumaan johtotehtäviin, mutta toinen joutui näitä hätäpäissään jostain keksimään. Tästä syystä SDP:n johdossa nyt heiluu Maria Guzenina-Richardsonia ja UrpilaisJuttaa.

Mikään ei ole niin säälittävää, kuin huono kopiointi. Jos ei hallitse kopioinnin saloja, niin parempi on keksiä jotain omaa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Itse kirjoitin aikanaan, että Tuomioja olisi hyvä valinta puheenjohtajaksi, koska ketään selkeää johtohahmoa ei ollut näkyvissä. Perustelin väitettä sillä, että Tuomioja on ainoita, joka pystyisi kestämään sen kaiken paskan mitä puolueen niskaan oli tulossa. Hän on myös vaati aikanaan puolueen uudistamista. No ei valittu Tuomiojaa eikä Filatovia eikä oikein uudistustakaan, mutta en usko, että heidän johdolla demarit olisi ainakaan huonommassa jamassa.

Tuomioja olisi ainakin purkanut SDP:n äärisulkeutuneet puoluerakenteet. Aikoinaanhan ne oli rakennettu torjumaan kommunistien solutusyritykset, mutta eiköhän se vaara ole jo "vähän" ohi. Urpilainen oli sellaisen puolueen valinta, joka ei näe vähäisintäkään tarvetta uudistumiseen, ja sitä yleensä saa mitä tilaa. Tässä mielessä tappio seuraavissakin vaaleissa voisi olla SDP:n kannalta hyvä asia - ehkä sitten uskottaisiin, että on pakko uudistua.
 

kovalev

Jäsen
Miksi tuntisivat? Vai kuvitteleeko joku että paremmin kulkisi Tarja Filatovin tai Erkki Tuomiojan johdolla? Edellinen on täysin tossu ja jälkimmäinen olisi karkoittanut jokaisen järkevän puolueesta.
Tuomiojan johtama SDP olisi ollut todellinen vaihtoehto nykymenolle eikä tällainen "Yritetään miellyttää vähän kaikkia, mutta ei miellytetä ketään" -ilmentymä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös