Hyvinvointivaltiota käytetään usein virheellisesti jonain sosialismin puolustuksena (en nyt viittaa sinuun arvon
@mjr) mutta todellisuudessa sen tavoitteet pohjaavat liberaaliin perinteeseen jossa on ollut tarkoitus saada kansan tuki nimenomaan kapitalistiselle markkinataloudelle tietyt turvaverkot rakentamalla. Tämä onkin täysin järkevää. Suomessa on vahvat omistusoikeudet ja markkinatalous eikä mistään sosialistisesta talousjärjestelmästä voida todellakaan puhua. Ei vaikka valtiollakin on iso rooli.
Tämä on tietysti relevantti pointti. Tarkoituksenani ei ollut toimia sosialismin puolestapuhujana, vaan tuoda keskusteluun suhteellisuudentajua.
Suomikin on, kuten toteat, rakennettu lockelaisessa hengessä liberalististen arvojen pohjalta. Omistusoikeus on hallitseva prinsiippi, joka on turvattu perustuslaissa.
Näissä keskusteluissa vajotaan kuitenkin kovin usein vastinpareihin, joilla on aika vähän tekemistä todellisuuden kanssa. Kirjoittaja, jonka tekstiin puutuin, puhui sosialismista vaihtoehtoisena poliittisena voimana markkinataloudelle. Eduskunnasta ei kuitenkaan löydy ainuttakaan puoluetta, joka pyrkisi aktiivisesti hylkäämään markkinatalouden. Vasemmistoliitto on toisinaan - mielestäni hölmösti - liehitellyt marxilaisuuden kanssa, mutta tällöin pyrkimyksenä on vedota symbolisiin ihanteisiin eikä niinkään tavoitella esiteollista työläisten paratiisia.
Kun keskustelun konteksti on tämä, on mielestäni syytä korostaa, että Pohjoismainen hyvinvointivaltio perustuu moderniin sekatalousmalliin, jossa sosialismin ihanteista ja markkinatalouden lainalaisuuksista muodostuu kansantaloudellisesti toimiva malli.
Sekin on hyvä tuoda esiin, että demareille annetaan tarpeettoman paljon tunnustusta hyvinvointivaltiosta. Poliittinen valta oli Suomessa 60- ja 70-luvuilla maalaisliitolla, joka joka ajoi universaaleja etuuksia kaikelle kansalle. Demarit nojasivat toki ylikansalliseen sosiaalidemokraattiseen traditioon, mutta heidän politiikassaan oli vahva painotus työväestön hyvinvoinnille muiden kustannuksella.
Poliittisissa keskusteluissa vajotaan usein ideologisiin kamppailuihin, joissa haetaan tarkoituksellisesti vastakkainasettelua. On vaikea väitellä konkreettisista poliittisista linjaeroista, jos yksi osapuoli käsittelee 2010-luvun puoluepolitiikkaa 1800-luvun suurten aatteiden pohjalta.