Dissonanssi
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Moderaattorit
Olen kyllä tuosta nyky-yhteiskunnan holhoamisesta Fordélin kanssa samoilla linjoilla. Tämän päivän aamulehdessä oli hyvä kirjoitus liian ideologiseksi ajautuneen sosiaalidemokraattisen politiikan vaikutuksista Ruotsin nykynuoriin, liittyen juurikin vastuullisuuteen.
Yhteiskunnan tulee tarjota tukiverkko kansalaisille, kun tapahtuu asioita joihin ei kansalainen itse pysty kunnolla vaikuttamaan ja elämä vaikeutuu sen takia. Kyseessä on kuitenkin oltava juurikin _tuki_verkko. Lähes poikkeuksetta tuo verkko liimaa siihen pudonneet kiinni lähes lopullisesti. Se verkko ei saa kannatella yksilöä pystyssä ikuisesti. Sen tehtävä on auttaa yksilö ensin polvilleen ja siitä sitten seisomaan täysin omin avuin. Kukaan ei kuitenkaan pysty saamaan toista seisomaan ellei toinen sitä itse todella halua.
Nykyään siihen paskaan jamaan vain jäädään kiinni, syytellään muita, pyöritään itsesäälissä jne. Ei sellasesta tule yhtään mitään. Helppoa sieltä ei ole nousta, ei todellakaan, mutta se on pakko. Haluaisin nähdä sen elämäänsä tyytymättömän ihmisen Suomessa, joka voi rehellisesti katsoa peiliin ja sanoa tehneensä joka päivä kaikkensa parantaakseen omaa tilaansa. Eläkeläiset ja vanhukset ovat toki oma lukunsa. Ja itse tunnen liiankin monta kattoon räkijää, mutta kokonaismäärästä valtakunnallisesti en osaa sanoa mitään.
Ps. Scholl on kyllä empaattisin kirjoittaja tällä palstalla!
Edit. Fordél kerkesikin sitten sanomaan sanottavani.
Yhteiskunnan tulee tarjota tukiverkko kansalaisille, kun tapahtuu asioita joihin ei kansalainen itse pysty kunnolla vaikuttamaan ja elämä vaikeutuu sen takia. Kyseessä on kuitenkin oltava juurikin _tuki_verkko. Lähes poikkeuksetta tuo verkko liimaa siihen pudonneet kiinni lähes lopullisesti. Se verkko ei saa kannatella yksilöä pystyssä ikuisesti. Sen tehtävä on auttaa yksilö ensin polvilleen ja siitä sitten seisomaan täysin omin avuin. Kukaan ei kuitenkaan pysty saamaan toista seisomaan ellei toinen sitä itse todella halua.
Nykyään siihen paskaan jamaan vain jäädään kiinni, syytellään muita, pyöritään itsesäälissä jne. Ei sellasesta tule yhtään mitään. Helppoa sieltä ei ole nousta, ei todellakaan, mutta se on pakko. Haluaisin nähdä sen elämäänsä tyytymättömän ihmisen Suomessa, joka voi rehellisesti katsoa peiliin ja sanoa tehneensä joka päivä kaikkensa parantaakseen omaa tilaansa. Eläkeläiset ja vanhukset ovat toki oma lukunsa. Ja itse tunnen liiankin monta kattoon räkijää, mutta kokonaismäärästä valtakunnallisesti en osaa sanoa mitään.
Ps. Scholl on kyllä empaattisin kirjoittaja tällä palstalla!
Edit. Fordél kerkesikin sitten sanomaan sanottavani.