Korporatiivis-fasistiset toimijat loppujen lopuksi vähääkään välittävät näistä verkkojen läpi pudonneista, sillä kaikesta retoriikasta huolimatta todellinen painopiste on niiden absoluuttisen ja suhteellisen aseman varmistamisessa, joilla on jo jotakin, esimerkiksi mitä tulee miesvaltaisten teollisuusalojen työntekijöihin. Näin on aina ollut, ja näin tulee aina olemaan.
Talousymmärrystä (jos ei sitten tietämystä) kuitenkin tällä osastolla on enemmän kuin he julkisesti antavat ymmärtää, ts. ay-liikettä ja sen tahtoa noudattelevat demareiden ja vasemmistoliiton puolueosastojen ja -solujen koko kuva ei ole pelkästään politiikan silmänkääntö- ja opportunistipuolen iskulauseissa, ainakaan mitä tulee usein lausuttuihin agitaatio- ja propagandapuolen kuolemattomiin lauseisiin, kuten esimerkiksi "toisen palkka on aina toiselta pois" ja niin edespäin.
On absoluuttinen valhe ja epätotuus yrittää antaa ymmärtää, että avoin ja absoluuttinen köyhyys olisi lisääntymässä, sillä sitä se ei ole tekemässä.
Meillä on työhön sidottu sosiaaliturvajärjestelmä, joka on palvellut suhteellisen kelvollisesti aina näihin päiviin saakka, mutta ei käy kieltäminen, että maailman ja työelämän muutokset saavat aikaan muutostarvetta, mitä todennäköisimmin aina sinne kansalaispalkka-mallien kokeiluun ja implementaatioon saakka 2010-luvun jälkipuoliskolla.
Kysymys ei kuitenkaan ole pelkästä materiasta (vaikka osa kovimmista julkisen keskutelun huutajista onkin jäänyt pysyvästi 1800-luvulle), vaan lähestymistavan tulee olla jopa holistinen. (mikä itseäni tiukahkona reduktionistina suorastaan vit*ttaa aivan yhtä paljon kuin varmasti ketä tahansa marxilaista kansantanssijaa)
Toisin sanoen, tarjotut etuudet eivät paranna moniongelmaisten elämänlaatua enää ihan sillä tavalla kuin asiaa oltaisiin ajateltu 1900-luvun alkupuolen torpparien parissa, koska nämä moniongelmaiset suhtautuvat elämään ja itseensä ihan eri tavalla kuin romaanihahmot Väinö Linnan romaaneissa. (Vrt. sattuvasti esimerkiksi romanien tilanne)
Pelkän leivän tarjonnan lisääminen leipäjonoihin ei oikeasti auttaisi avuntarvitsijoita (vaikka sillä saataisiinkin varmasti panem et circenses-harhautus aikaan), koska suurin avun tarve ei ole useinkaan yksilötasolla leivässä. Osaamaton ja tietämätön "sutiminen" tässä asiassa eri perinneyhdistysten malleilla johtaisi auttomattoman varmasti ongelman syvenemiseen ja paisumiseen, olipa kollektivisti uskossaan sitten miten vahva tahansa.
Sama koskee tietyllä tavalla muutakin yhteiskunnallista peruspalvelurakennetta, sillä ei pelkkä kateus ja kauna korjaa vanhustenhuollon kohtaanto-ongelmia, vaikka sinänsä ainakin Erkolta ja hänen kätyreiltään kaikki näiden huijaamat rahat voitaisiinkin palauttaa "kansalle". On täysin selvää, että vanhenevan väestön kanssa ei voi pärjätä 1800-luvun osaamisella ja tietotaidolla, sillä ei edes tietoteoreettisestikaan voi löytyä sellaista keskuskomiteaa tai puolueen pääsihteeriä (tiedostivatpa nämä sitten reaalisella tai eteerisellä tasolla), joka tietäisi jokaisen vanhuksen asiat vanhusta ja hänen lähipiiriään paremmin, ainakaan aina viisi vuotta etukäteen... (tai muussakaan valtion budjettisyklissä)
On täysin selvää, että hoivapuoleen saadaan menemään vaikka miten paljon rahaa, ja jopa niin, että hoivan taso heikkenisi nykyisestä. Tätä kierrettä ei kuitenkaan voi oikaista pelkällä "baaritietämyksellä" (tirvaisi sitten perseet olalle tai penkin alle miten usein tahansa) tai pelkällä tunteellisella propagandalla.
Asiantuntijatkaan eivät kuitenkaan voi tietää aina kaikkea (vrt. esimerkiksi omaishoitajien saama kohtelu), josta syystä "tulevaisuuden" sosiaalisektori tulee muuttumaan paljon, saaden tuekseen muutkin yhteiskunnan sektorit. Ja jopa sen potilaan tai avuntarvitsijan omat prereferenssit on asetettava ensimmäiselle sijalle, siis juuri ne informaation osaset, joita siis vanhempi tai uudempi kollektivisti (tai edes postmodernisti) ei kuuna päivänä osaisi funtsia ollenkaan, eihän Marx'kaan niin tehnyt.