Miten huonosti käyttäytyvät yksilöt erotetaan kulttuurista ja rakenteista?
Kun valistunut suomalainen tilaa kaukomailta halvalla tehdyn tuotteen, häntä voi perustellusti syyttää ympäristön tuhoamisesta ja ihmisoikeuksien halveksunnasta, koska tuotteen halpuus perustuu heikossa neuvotteluasemassa olevien ihmisten hyväksikäyttöön ja löyhään ympäristölainsäädäntöön. Surkeissa työoloissa duunia painava on saattanut antaa näennäisen suostumuksensa, mutta suostumus perustuu käytännössä pakkoon, koska sosiaaliturvaa ei ole.
Ostopäätössyytöksiä ei ole kuitenkaan tapana esittää, koska globaaleja sortavia rakenteita pitävät yllä kaikki. Sieltä ostetaan, mistä halvalla saadaan. Muusta viis. Viis siitä, että ravintolan keittiössä saatetaan painaa orjatyötä. Viis siitä, että hotellisiivoojat eivät saa välttämättä lainkaan palkkaa ja huoraavat iltaisin. Siitäkin suurin osa menee muiden taskuun.
Kun yleensä vähät välitämme, niin miksi joillain elämänalueilla sitten yhtäkkiä nostamme esiin rakenteet? Miten erotamme, mikä on yksilöä ja mikä rakenteita?
Mistä sosiaalinen vastuu alkaa? Mistä alkavat oikeudet huomautella muille sosiaalisesta vastuusta? Moni varmasti tietää huonosti käyttäytyviä ihmisiä, sekä miehiä että naisia. Milloin huonosti käyttäytyvät muuttuvat osaksi rakenteita? Ovatko passiiviset ihmiset osa rakenteita? Pitäisikö jokaiseen havaitsemaansa moraaliseen epäkohtaan puuttua, jotta ei tukisi sortavia rakenteita? Jos ei puutu, onko itse osa sortavaa rakennetta?
Pitäisikö ravintolassa ruokaa tilatessa sosiaalisen vastuun nimissä valistaa sekasyöjiä tehotuotannon ongelmista?
Ruvennut vähän vtuttamaankin kulttuurirakennepuheet, koska sanoja käytetään niin holtittomasti. Kun lausuu patriarkaatti tai rakenne, pitäisi olla perusteitakin sen sijaan että huutaa närkästystään ja menee piiloon käsitteen taakse.
Ja kun pahaa tekee vähemmistöön kuuluva, rakenne tietysti aina katoaa. Silloin kysymys on yksilöstä. Kun pahaa tekee enemmistöön kuuluva, kysymys on rakenteesta.
