Luin parikin kappaletta ihan mielenkiintoisia poliittisia kolumneja tällä viikolla. Niissä oli kummassakin tehty kiinnostava huomio, presidentti Sauli Niinistö on enenevissä määrin ruvennut näyttämään maan poliittiselta johtajalta, vaikka ei tätä käytännössä ole.
Osin on kyse Niinistön omasta halusta vaikuttaa ja tällä voi vähän katsantokannasta riippuen nähdä niin positiivisena kuin myös negatiivisenakin juttuna. Itse näen tilanteen ongelmalliseksi, mutta kuitenkin pääpiirteittäin positiiviseksi, sillä tässä maassa on pitkään ollut vastuunpakoilun kulttuuri, johon osallistuvat konsensus-hengessä kaikki eduskuntapuolueet. Lisäksi on huomioitava, että vaikka pressan valtaoikeudet ovat tasaisesti pienentyneet, kokee kansa kuitenkin presidentti-instituution erittäin tärkeäksi. Tämä tuo Niinistön "kekkomaiselle" roolille tiettyä legitimiteettiä.
MUTTA: asia muuttuu entistä kiinnostavammaksi, kun mietitään asiaa hallituksen näkökulmasta. Lukemissani kolumneissa tuotiin hyvin ilmi se tosiasia, että Juha Sipilä on pahoin epäonnistunut esiintymään tämän maan todellisena johtajana ja siten jättänyt portin auki Salelle ottaa roolia.
Sipilä esiintyy julkisuudessa lähinnä epävarmana omien päätöstensä perujana, joka viimeksi jutusteli raja-asioista Venäjän pääministerin kanssa, siis tahon, joka ei ole merkittävin itänaapurimme päätöksenteossa. Pieni asia sinällään, mutta symboliikka on hyvin vahvaa.