Sanna Marin on nainen. Wau! Sanna Marin on pääministeri. Seksiwau! Sanna Marin on nuori, naispääministeri. Vittujee!
Mun mielestäni on pohjimmiltaan todella, todella surullista, jos Suomessa vuonna 2021 yhtään kukaan mainitsee yhtään mitään pääministerin sukupuolesta. Tai ylipäätään kenenkään sukupuolesta. Meillä kaikilla on jonkinlainen sukupuoli, tunsimmepa itseämme siinä kotoisaksi tai emme. Minkä ihmeen takia sukupuolesta pitäisi tehdä mitään numeroa, kun kysymys on viran tai duunin hoitamisesta? Ei tätä maata pillulla tai munalla johdeta, sori vaan. Se, että Marinista tehdään kansainvälisiä juttuja naiseutensa vuoksi, on vain ja ainoastaan hyvä asia ja osoittaa, että muualla se ilmeisesti on suuri juttu. Hienoa, että voimme olla eturintamassa jeesaamassa heidän muutostaan. Mutta onko se Suomessa todella joku ihmeellinen asia? Mun mielestäni ei todellakaan ole. Meillä naisilla asiat ovat isossa kuvassa todella hyvin, vaikka montaa asiaa voi tietenkin myös vielä parantaa. Mutta vastakkainasettelulla ne eivät parane. Enkä mä tiedä oikeassa elämässä yhtään miestä, joka olisi oikeasti sitä mieltä, että naiset ovat jotenkin heikompia tai huonompia. Herran jestas sentään, moni mies ei pärjäisi arjessa ilman naisia elämässään ja kyllä suurin osa sen itsekin tietää. Mutta ei sekään oikeasti sukupuolesta johdu, vaan siitä, että roolijako nyt vain menee heidän elämässään niin. Enkä mä usko, että elän missään kuplassa tämän asian suhteen. Ja sitten on paljon miehiä, jotka pystyvät ihan kaikkeen ja ovat arjen pyörittämisen suhteen jopa parempia kuin vaimonsa.
Minä naisena olen kyvykäs tai kyvytön jonkin asian tekemiseen, koska minulta joko löytyy tai ei löydy tarvittavia ominaisuuksia. Sukupuoli ei erittäin suurella todennäköisyydellä oikeasti liity siihen yhtään mitenkään. Pois lukien tietysti biologiset ja fysiologiset tekijät. Minä en pystyisi siittämään lasta, vaikka kuinka yrittäisin eikä mieheni synnyttämään, vaikka kuinka haluaisi. Mutta noin muuten on olemassa paljon asioita, mihin moni nainen pystyy, mutta kaikki miehet ei ja päinvastoin.
Sanna Marin on huono pääministeri siksi, että häneltä puuttuu pääministerin viranhoitoon olennaisesti vaikuttavia tekijöitä, kuten substanssiosaamista ja yleistä elämänkokemusta, mitä johtamisessa tarvitaan. 15v. kuluttua hän voisi olla vaikka kuinka hyvä pääministeri, varsinkin, jos hän olisi välillä vähän haukannut paskaakin, koska sehän se vasta elämänkokemusta antaakin. Tähän asti hän vaikuttaa lasketelleen uransa suhteen onnellisten tähtien alla ilman suurempia pettymyksiä. Toistaiseksi Marin ei ole antanut yhtä ainutta syytä sille, miksi minun pitäisi olla hänen toimintaansa tyytyväinen. Jos haluan katsoa uhriutumista, tärkeilyä, yleistä epävarmuutta ja vastuunpakoilua ja muiden syyttelyä, menen teini-ikäisen tyttäreni huoneeseen ja laitan valot päälle ja huomautan lattialla olevista vaatteista. Saan näitä pääministerin epäsäännöllisen säännöllisesti tarjoamia kokemuksia sieltä. Valtion johtoon haluan virkaan oikeasti päteviä ihmisiä. Ja joiden perimmäinen motiivi viranhoitoon ei ole ihan niin läpinäkyvästi itsekkäät syyt kuin Sanna Marinilla. Enkä todellakaan ole Sanna Marinille mistään kateellinen. Jos minä haluaisin Suomen pääministeriksi, hakeutuisin mukaan politiikkaan ja tekisin töitä sen päämäärän saavuttamiseksi. Mutta en halua sitä.
Minähän nimenomaan haluaisin, että hän onnistuisi virassaan, koska se olisi tämän maan ja myös mun oma etuni. Vaikka olemme Marinin kanssa poliittisesti täysin eri linjoilla, en minäkään nyt tyhmä tai moukka sentään ole. Voin kehua ihmistä ja/tai hänen tekemäänsä duunia, vaikka emme samaa ajatusmaailmaa jakaisikaan. Sanna Marin kuitenkin nyt sattuu johtamaan hallitusta ja hallituksen työskentely on ollut vähintäänkin epävakaata ja poukkoilevaa. Kaikki ei tietenkään johdu yksinomaan hänestä, vaan on siellä muitakin kokkeja. Siitä huolimatta pääministeri on se, joka kantaa suurimman vastuun. Niin on aina ollut ja on nytkin, toivottavasti myös tulevaisuudessa. Jos muutoksia tulee, niistä varmaan sitten äänestellään etukäteen ja uudet päätökset astuvat voimaan niin, että kaikki ovat niistä tietoisia. Ne muutokset eivät voi perustua siihen, että jonkun yksittäisen henkilön fiilikset nyt vain sattuvat olemaan yhtenä päivänä niin, ettei häntä vastuunkantaminen kiinnosta ja varsinkin ikävät asiat ovat aina jonkun muun syytä.
Ja mitä tulee Seiskaan, voimme kaikki paheksua sitä, millaisista asioista se juttunsa tekee ja miten. Mutta kyllä tässä vuosikymmenien aikana on käynyt aika selväksi, ettei sielläkään niitä juttuja vain omasta päästä keksitä. Otsikoissa voidaan vähän irrotella liikaa, mutta kun unohdetaan se, paljastetut asiat ovat käytännössä aina olleet varsin totta. Turha niistä paljastuksista Seiskaa on syyttää, pikemminkin monta kertaa on ollut niin, että meidän pitäisi kiitellä sen toimitusta, kun ovat paljastaneet henkilöiden harjoittamia kyseenalaisia asioita. Moni elää sellaista elämää, missä totuus on jotain ihan muuta kuin se, mitä meille halutaan näyttää ja tätä parempaa ja kadehdittavaa elämää sitten oikein halutaan esitellä muille. Ei kannata elää niin, että päätyy Seiskan kanteen tai vinkkisivuille. Varsinkaan, jos ei sitä kestä. Itse en kauheasti arvosta julkkisten kyttäyskulttuuria, mutta toisaalta taas en arvosta myöskään paskanpuhumista. Jos ei ole mitään salattavaa eikä toimi kyseenalaisesti, harvoinpa sitä vasten tahtoaan Seiskaan on päätynyt, pl. ehkä jotkut kansalaisten vinkkipalkkiojuorut, missä kerrotaan, että Pate Mustajärvi kävi Shellillä eikä moikannut kassaa. Ensi kerralla ehkä jo moikkaa. Iltalehden toimittajat taas ovat tehneet todella arvokasta ja perusteellista duunia viime aikoina. Kuten mun mielestäni lehdistön kuuluukin. Jos kaikki olisi mennyt kuten kuuluukin, ei niistä juttuja olisi tehty. Eli sama homma tässäkin, elä ja toimi niin, ettet päädy median erityissyynauksen alle.
