Itse kehuin Kiurun eilistä esiintymistä, koska vertasin sitä lähinnä Mariniin vastaavassa tilanteessa, joka on muuten taas kadonnut kuin maan nielemänä. Pääministeriltä on mielestäni uskottavuus koronajohtajana mennyt jo aikaisemmin, mutta Kiuru uskaltaa kuitenkin seisoa valitsemansa linjan takana, toisin kuin vain irtopisteitä tilaisuuden tullen keräilevä Marin.Noin ylipäätään en ymmärrä lainkaan, että ilmeisesti pitkälti samat henkilöt, jotka kovaan ääneen kannattivat korona-asioiden hoidon siirtämistä hallitukselta erilaisista asiantuntijoista koostuvalle "nyrkille", nyt kannattavat politiikkaa, jossa ministeriö vastuuministerin johdolla painostaa asiasta toimenpidesuosituksia antavia asiantuntijatahoja. Muutenkin tuo Kiurun painostuspolitiikka tuomittiin käsittääkseni melko laajasti, ja muutama päivä myöhemmin Kiuru onkin yhtäkkiä jonkinlainen Suuri Johtaja.
En minäkään pidä Kiurun harjoittamasta asiantuntijoiden ja viranomaisten painostamisesta, mutta hänellä näyttää toiminnassaan kaikesta huolimatta olevan selkeä päämäärä, keinoista voi tietysti olla montaa mieltä. Tulihan sieltä eilen aivan höttöäkin, mm. lähihoitajien pikakouluttamisesta rokottamiseen, joten ei se kuitenkaan aivan putkeen mennyt.