Sanna Marinin hallitus

  • 2 684 183
  • 21 453

msg

Jäsen
Kohta varmaankin lisää kiihtyvä maakuntaverosta nokittelu hallituksen sisällä alleviivaa sitä, että maakuntia on aivan liikaa. Jos perusteena on leveämmät hartiat, niin hartioiden pitäisi niin leveät että veroja voisi kerätä.
Pahoin pelkään, että kepulaiset tässä jyräävät vasemmistoliiton ja vihreät ja valtion piikki jää avoimeksi liian pienille maakunnille.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joku tuossa taisi jo näprätä taskulaskimella sellaisen tuloksen, että Sanna Marin syö aamupalaksi viisi ämpärillistä kaurapuuroa. Eiköhän se 850€ liene kokonaiskustannus, johon kuuluu mm. ostoksia tekevän ja niitä kylmiä ruokia jääkaappiin asettelevan VNK: työntekijän palkka tuohon käytetyltä ajalta sivukuluineen, kuljetuskustannukset yms.

Ehkä. Sitten tietysti voidaan myös miettiä sitä, onko tämä se fiksuin tapa hoitaa asioita. Tokihan sillä on työllistävä vaikutus (veronmaksajien rahoilla), mutta ehkä sen paremman paahtoleipäpaketin saisi sinne kaappiin hieman halvemmallakin.

Ja voihan se toki olla niin että kokonaiskustannuksiin kuuluu myös näiden kylminä toimitettujen aterioiden lämmittäjän ja lautaselle asettelijoiden palkkakustannukset. Kesärannan emäntä, jonka työnkuvaan muuten kuuluu myös nuo ruoka-asiat, taitaa kyllä saada palkkansa ihan jostain muualta kuin tuosta 850e/kk-summasta.

Mutta mistä näistä tietää kun kaikki on salattu. Ehkä sinne on otettu uusia avustajia duuniin?

edit: Nyt vasta tajusin, että tuo Kesärantahan on ihan siinä Lastenlinnan vieressä, missä jokunen kerta joutunut vierailemaan. Tai joutui. Makee paikka ilmakuvan perusteella, tenniskentät ja kaikki. Kovaa hommaa varmasti ollut pitää koronakaranteeneja.

Onkohan Sanna kova lyömään palloa vai jääkö pelit Räikkösen vastuulle? Kukakohan veisi Hallitus-turnauksen mestaruuden? Ei kai Saarikko?
 
Viimeksi muokattu:

Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuo 850€/kk ei ole muuten summa, jonka rivikansalainen maksaisi, koska se on ilmeisesti alv 0 hinta.

Miksi ei olisi sama summa?

Kyllä niissä Compass Groupin ja Prisman kuiteissa se arvonlisävero on mukana. Oletukseni on, että nuo summat mitä täälläkin pyöritellään, ovat peräisin kuiteista.
 

Analyzer

Jäsen
Juuri näin. Kepu halusi paljon maakuntia ja nyt laskelmat osoittavat, että ne ovat täysin elinkelvottomia. Jos maakuntavero toteutetaan ja maakuntien kustannukset sisällytetään siihen, Uusimaa ja Pirkanmaa voivat vaikka laskea verojaan, mutta muualla ne nousevat. Näin ollen kepu alkaa huutaa epätasa-arvoa ja vaatii taas uutta lypsyjärjestelmää, jolla Suomen tuottavan osan elinvoimasta imetään tuki tuottamattomalle osalle. Siksi maakuntavero ei enää maistu. Sen sijaan kepu haluaa kaapia valtion kassasta rahat maakuntaleikkeihinsä ja vieläpä siten, että rahojen käyttäjällä ei ole mitään insentiiviä tehostaa toimintaansa, vaan voi aina vaikkapa ”Suomen tasapuolisen kehittämisen nimissä” kaivaa lisää rahaa valtion kassasta. Siksi ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: pysäyttää sote-uudistus tai toteuttaa se maakuntaveron kanssa. Toivottavasti edes jälkimmäinen toteutuu.

Tässä on tosiaan käynyt todennäköisesti juuri näin. Kepussa on ymmärretty(minkä kaikki muut ymmärsivät jo aiemmin), että maakuntia on liikaa ja osassa maakuntia verotusoikeuden toteutuessa verot tulevat nousemaan. Verot nousevat vielä nimenomaan Kepun ydinkannattaja-alueilla.

Tasausjärjestelmä tulee, mutta silti on suuri vaara, että tästä tulee kunnon mainehaitta jatkossa kepulle jonka lempilapsi tämä koko maakuntamalli on. Pahimmassa tapauksessa käy niin, että kepu-johtoisissa maakunnissa palveluiden taso laskee ja kansalaiset maksavat isompaa veroa. Selitä sitä sitten toreilla.
 

Turnipsi

Jäsen
Miksi ei olisi sama summa?

Kyllä niissä Compass Groupin ja Prisman kuiteissa se arvonlisävero on mukana. Oletukseni on, että nuo summat mitä täälläkin pyöritellään, ovat peräisin kuiteista.

Liski on ainakin twitterissä laittanut viestin, jossa kommentoinut näin: " Varmistui vasta tänään, että myös ateriapalvelun tiedotetut hinnat olivat alv 0%.".

Linkki Liskin twitter - viserrykseen:


 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Liski on ainakin twitterissä laittanut viestin, jossa kommentoinut näin: " Varmistui vasta tänään, että myös ateriapalvelun tiedotetut hinnat olivat alv 0%.".

Linkki Liskin twitter - viserrykseen:

Tästä ateriaedun määrästä tulee mieleen vanha Radiolinjan mainos jostani 1990-lopulta / 2000-luvun alusta, jossa huoltoaseman omistaja mielivaltaisesti vaihtaa hintaa asiakkaan tankatessa ja koko vyyhti loppuu "plus alvi"-toteamukseen.
 

Jeffrey

Jäsen
Liski on ainakin twitterissä laittanut viestin, jossa kommentoinut näin: " Varmistui vasta tänään, että myös ateriapalvelun tiedotetut hinnat olivat alv 0%.".

Linkki Liskin twitter - viserrykseen:



"Varmistui vasta tänään"... Ei kai se nyt niistä kuiteista ole voinut olla niin hankala katsoa, jos niitä kuitteja kerta viikko katseltu ja summia ynnäilty. Toki varmistui vasta tänään, voi sinällään olla ihan paikkaansa pitävä väite. Varmistui vasta tänään, että saadaan tämä kertoa julkisuuteen.

Kyllä tämäkin puoltaa sitä ajatusta, että kaikkea ei ole vieläkään kerrottu.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Ei hyvää päivää tätä settiä täällä. MDS - Marin Derangement Syndrome.

Aamen. Tämä on absurdein poliittinen näytelmä, jota olen täällä vuosikymmenen aikana todistanut. Ne "Suomesta tulee Venetsuela neljässä vuodessa"-kommentit olivat sentään yksittäisiä. Tämä on kuin seuraisi jonkinlaista laumamaniakohtausta, jossa suhteellisuudentaju loistaa poissaolollaan.
 
"Varmistui vasta tänään"... Ei kai se nyt niistä kuiteista ole voinut olla niin hankala katsoa, jos niitä kuitteja kerta viikko katseltu ja summia ynnäilty. Toki varmistui vasta tänään, voi sinällään olla ihan paikkaansa pitävä väite. Varmistui vasta tänään, että saadaan tämä kertoa julkisuuteen.

Kyllä tämäkin puoltaa sitä ajatusta, että kaikkea ei ole vieläkään kerrottu.

Niin ymmärrät varmaan, että niistä kuiteista ei ole kopioita näytetty vaan ne ovat edelleen salattuja? On saatu lista summista ja laskuttajista, ilman mitään erittelyjä.

Liski on todennäköisesti kysynyt onko summa alvillinen vai alviton, johon VNK on totuttuun tyyliin vastannut viikon viiveellä.
 

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Marinin retoriikkahan on täysin Trumpin pelikirjasta kopioitu. Heitellään ylimielisiä ja varsin erikoisia kommentteja, jotta kansa saa kauhisteltavaa ja huomio pysyy epäolennaisessa. Näin ei tarvitse tärkeisiin ja vaikeisiin kysymyksiin paljon vastailla, vaan voi uhriutua rauhassa ja korostaa omaa erinomaisuuttaan ja niitä oikeasti tärkeitä tehtäviä. Ne, jotka eivät Marinia äänestäisi muutenkaan, vaativat selityksiä ja päitä vadille. Marinin äänestäjät taas syyttävät muita ajojahdista ja seisovat entistäkin tukevammin Marinin takana. Surullinen tilanne.
Se on juurikin näin. Ja Trumpin perinnön jo näemme. Ideologisesti kahtia jakautunut maa. Marinin perinnön näemme myös äärioikeiston kannatuksen kautta. Jokaisella reaktiolla on vastareaktio. Mitä suurempi reaktio, sitä suurempi vastareaktio, joka puolestaan synnyttää oman vastareaktionsa. Siitä se populismi saa polttoaineensa. Marin kirvoittaa kommenteillaan ärtymystä yhä useammassa ihmisessä. Nämä eivät olisi Marinia muutenkaan äänestäneet, mutta tämä ärtymys kirvoittaa negatiivisia kommentteja Marinista, ja varsinkin ne kohtuuttomimmat alkavat herättää sympatiaa Marinin suuntaan ihmisissä, jotka ovat poliittisen spektrumin välimaastossa, varsinkin jos Marin osaa uhriutua oikein, ja Marinhan osaa, joka puolestaan lisää vielä enemmän ärtymystä ja kommentointia... ja niin se lumipallo alkaa pyöriä, ja kärjistää puoluekenttää. Muun muassa tämän takia Kokoomuksessa on pohdittu selkeämpää askelta kohti oikeaa laitaa - etteivät jää välimaastoon ja tule niellyksi ääripuolueiden toimesta. Näin olen ainakin käsittänyt.

Ensitahdit tälle ilmiölle löi mielestäni Sipilän hallitus - tietämättään, tai oikeammin media. Sipilän hallituksen kärki oli miesvaltainen (SSS-miehet) ja yritti laittaa poikkeuksellisen kovilla arvoilla Suomen talouden kuriin. (Ainakin tällaisen kuvan media välitti.) Vastareaktio tähän oli poikkeuksellisen suuri nuorten ideologisesti latautuneiden naisten nousu eduskuntaan, etenkin Vihreissä, jolloin puolueen viimeisetkin liberaaliankkurit irtosivat ja puolue seilasi vahvasti vasemmalle. Puoluekenttä ei kuitenkaan vielä ollut kokonaisuudessaan niin kärjistynyt kahtia. Se vaatii sen uhriutuvan populistin (Marin) keihäänkärjeksi, ennen kuin tämä alkaa tapahtua. Ja pelkään, että kun edellinen hallitus tilasi ”kovilla arvoillaan” ”pehmeä arvoisen” hallituksen jatkamaan hommiaan, nykyinen hallitus tilaa vasemmistoideologiallaan ison määrän oikeistoidealisteja eduskuntaan. En tiedä kumpi puoli muodostaa seuraavan hallituksen, mutta pahoin pelkään, että vallassa keikkuu joka tapauksessa idealistit, joilla tunteet/ideologiat sumentaa järjen ja Suomen talous jää kakkossijalle.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
En todellakaan ole mikään Perussuomalaisten äänestäjä, eli intresseissäni ei ole puolustella kumpaakaan keskustelijaa, mutta voi jeesus mitä argumentointia Marinilta Halla-ahoa vastaan ao. uutisessa linkatulla videolla. Mitä tuollainen yhden lauseen irrottaminen asiayhteydestä ja sanojen laittaminen toisen suuhun on jos ei populismia sekä halpojen poliittisten irtopisteiden keräämistä?

 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En todellakaan ole mikään Perussuomalaisten äänestäjä, mutta voi jumalauta mitä argumentointia Marinilta Halla-ahoa vastaan ao. uutisessa linkatulla videolla. Mitä tuollainen yhden lauseen irrottaminen asiayhteydestä on jos ei populismia ja halpojen poliittisten irtopisteiden keräämistä

Katsoin tentin ja kommentoinkin sitä livenä kerran. Marinin osakkeita tämä(kään) tentti ei vahvistanut niiden joukossa, jotka edellyttävät pääministeriltä asiallista käytöstä ja asiaosaamista. Marin on Halla-ahoa selvästi populistisempi ja vääristelee mielellään asian sellaiseksi, mistä ei ollut kyse tai jopa suoraan, mitä häneltä ei kysytty, mutta johon Marin vastaa varsinaisen kysymyksen sijasta.

Hieman samaa siis kuin Halla-ahossa mallia 2019-2020. Nyt Jussi Halla-aho haastaa valtiomiesmäisyydellään useissa asioissa mm. Petteri Orpoa. Parhaiten tämä on tullut ilmi siinä, että Halla-aho jättää lyömättä vastapalloon kuten teki aamiaiscasessa. Vastaavaa toimintaa Halla-aholta jo aiemmin tänä vuonna.

Marinin osalta kaikki on varmaan jo sanottu. Sääliksi jo käy katsoa Marinin vastauksia ja vastaamattomuutta. Eilen kävi mielessäni vertaus Sipilään pääministerinä. Ei Sipilä ollut koskaan poliittisesti noin hukassa kuin Marin on ollut pitempään. Hieman ihmettelen Marinin kyvyttömyyttä, mutta toivon, että hän ymmärtäisi luovuttaa ja antaa aikaa jatkossa perheelleen. Tampereen kaupunginhallituksen puheenjohtajana osaa jakaa puheenvuorot hyvin, joten ehkä siinä olisi sellainen osaamiselleen sopiva paikka jatkossakin.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Marinin retoriikkahan on täysin Trumpin pelikirjasta kopioitu. Heitellään ylimielisiä ja varsin erikoisia kommentteja, jotta kansa saa kauhisteltavaa ja huomio pysyy epäolennaisessa. Näin ei tarvitse tärkeisiin ja vaikeisiin kysymyksiin paljon vastailla, vaan voi uhriutua rauhassa ja korostaa omaa erinomaisuuttaan ja niitä oikeasti tärkeitä tehtäviä. Ne, jotka eivät Marinia äänestäisi muutenkaan, vaativat selityksiä ja päitä vadille. Marinin äänestäjät taas syyttävät muita ajojahdista ja seisovat entistäkin tukevammin Marinin takana. Surullinen tilanne.

Jännä nähdä, kuinka fiksuja demareiden äänestäjät oikeasti ovat. Roikkuvatko menneessä ja kuvittelevat SDP:n edelleen edustavan sitä, mitä se aiemmin edusti, kun puolue oli nykyistä oikeammalla? Vai ovatko oikeasti valmiita avaamaan silmäänsä sille, millaista puolueen politiikka ihan oikeasti nykyisin käytännössä on? Moni äänestää varmasti vanhasta tottumuksesta, vaikka se ei edes ole enää oman edun mukaista. Eikä kyllä lopulta kovin monen muunkaan. Ainakaan niiden, jotka yrittävät ahkerasti itseään työllä elättää. Itse pidän erikoisena sitä muutenkin, että hyvinvointivaltiomallin ylläpitäminen olisi jotenkin vain vasemmistopuolueiden yksinoikeus ja oikeistopuolueet olisivat pelkkiä kapitalistiriistäjiä. Kyllä siellä demareidenkin äänestäjissä on erittäin hyvin toimeentulevaa väkeä, jotka mielellään pröystäilevät hyvällä palkallaan, sijoitusasunnoillaan ja perityllä omaisuudellaan ja kauhistelevat suureen ääneen sitä, miten Suomessa verotus on niin kovaa. Ja silti äänestävät aina SDP:tä.

Ja samaan aikaan samat tyypit paheksuvat Trumpin äänestäjiä, jotka eivät ymmärrä, että eihän se Trump mitään tavallisen kansan etua aja, vaan hyvin pienen ja etuoikeutetun joukon etua. Ja onpas kamalaa, että Trump kiukuttelee milloin mistäkin ja puhuu läpiä päähänsä, ei ole presidentin arvolle sopivaa moinen käytös. Että ovatpas ne amerikkalaiset tyhmiä, kun eivät tajua. Trumphan käyttää vain hyväkseen näitä hyödyllisiä idiootteja, jotka uskovat olevansa erityisen tärkeitä ja samalla mahdollistavat kaikenlaisen suhmuroinnin, mitä sitten yritetään viimeiseen asti peitellä ja keksiä niille oikeutusta. Kuulostaapa jotenkin tutulta...

Kyllä!!! Paljon kritisoidaan muita siellä, ja varsinkin Kiurua/Saarikkoa, mutta Marin on mielestäni juuri se henkilö noista, jonka kanssa olisi äärimmäisen vaikea neuvotella yhtään mistään. SDP on vähän sellanen kusetuspuolue omalla tavallaan myös, mutta on siellä liikkeenä myös jotain ihan hyviäkin juttuja, kuten suht aktiivinen palkkojen polkemisen ja hyväksikäytön kitkemisen yritystä ja julkisen terveydenhuollon pitävyyden tärkeyttä, ja nyt ne kaikki heidät hyvät jutut jäävät sivuun, ja huomio henkilöityy ihan täysin Mariniin.

Eihän sen niin pitäisi olla, vaan ensin tulee tietyt ideologiat, ja sitten niitä ajetaan. Mun mielestä jopa kaikkien kritisoima Kiuru onnistuu paremmin siinä, ettei ole itse jalustalla. Samoin muut hallituksen jäsenet, vaikken jaakaan heidän näkemyksiään monesta asiasta. Marinissa on jotain hyvin hyvin vaikeaa ja vastenmielistä, Olisipa vaikka Antti Rinne edelleen heidän pj.

Ja nyt ei mikään aamiaiskohu kiinnosta. Noita etuja on todennäköisesti vaikka kuinka, mutta tuo nyt vaan pompsahti esiin, kun joku toimitaja sai vihiä.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Jos Marin olisi tämän asian julki tultua vaan nöyrästi pahoitellut tietämättömyyttään ja kuitannut asian niin, että asiasta tehdään selvitys sen tiimoilta, että kuinka paljon hän on "pystyssä" verottajalle, ja ne kuitataan takaisin, niin minun mielestäni tämä asia olisi ollut sillä selvä. Ei mitään syytä millekään "poliittiselle ajojahdille" tai mitään muutakaan.

Mutta nyt nämä hänen kommenttinsa minun mielestäni alleviivaavat vain sitä, että kun hänkin on vuosikausia poliittisesta urastaan käyttänyt oikeiston mustamaalaamiseen ja erittäin sosialististen talousnäkemysten esittämiseen, niin ei häneltä itseltään sitten kuitenkaan löydy juuri sitä samaa selkärankaa, jota hän on vuositolkulla itse muilta penännyt. Sipilää syytettiin aivan suoraan oman perheensä edun ajamisesta pääministerinä, joka jo itsessään on aika törkeä väite, jos sille ei ole esittää perusteita. Kyllä sitä nyt jumalauta luulisi, että kun itse päästelee tuollaisia kommentteja, niin tämmöiset jutut tullaan sitten kanssa mediaan selvittämään koko kansalle suoraselkäisesti, että mitä oikeasti on tapahtunut.

Hän voi kyllä puhua suustaan ulos kaikkea muuta, mutta kun hänen tekonsa ja käyttäytymisensä eivät tue millään lailla sitä, että kaikki hänen hienot puheensa oikeasti olisivat hänen elämänsä arvoja ja oppinuoria, jonka mukaan hän eläisi. Sellaista on tosi vaikeaa kunnioittaa, kun ihminen ei elä niin, kuin itse paasaa. Politiikassa ja noin korkeissa asemissa siitä tulee erityisen vastenmielistä.
 

Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joku tuossa taisi jo näprätä taskulaskimella sellaisen tuloksen, että Sanna Marin syö aamupalaksi viisi ämpärillistä kaurapuuroa. Eiköhän se 850€ liene kokonaiskustannus, johon kuuluu mm. ostoksia tekevän ja niitä kylmiä ruokia jääkaappiin asettelevan VNK:n työntekijän palkka tuohon käytetyltä ajalta sivukuluineen, kuljetuskustannukset yms.
Eikös nämä summat oltu laskettu ihan niistä excel-kuvakaappauksen tositteista? Ei tähän silloin mitään teoreettisia Kesärannan palvelusväen laskennallisia työkustannusta ole olevinaan huomioitu, ja miten olisi edes huomioitu? Meinaatko todella, että siellä on kellotettu ruokatoimituksen vastaanottoon, purkamiseen ja hyllytykseen kuluva aika, ja näille työvaiheille olisi näin määritelty jokin kustannus? Ei varmasti ole. Tai jos lähdetään oikein hiuksia halkomaan, niin onko Kesärannan Festivon/Festivoiden töpselissä/töpseleissä myös sähkönkulutusmittari(t), jolloin aina tietyn kellonajan sähkönkulutus mukamas sisältyy tähän ilmoitettuun kustannukseen? Tilauksen toimitus kotiovelle maksaa tavalliselle pulliaiselle normaalisti sen 10e(?) kerta, joten joitakin kymppejä näistä kertyy noihin toteumiin. Ellei sitten paikallinen Tarmo-kauppias toimita aamiaissatsia Kesärantaan joka aamu, koska olisihan se nyt kohtuutonta, että Rouva Pääministeri perheineen joutuisi aamuisin siirtämään nälkäänsä eilen paistetuilla ranskanleivillä.

edit. Jaa niin että joku ihan sieltä Valtioneuvoston Kansliasta ajelee aina säännöllisesti Kesärantaan ottamaan vastaan ja asettelemaan ne ruokatoimitukset? Kuuluuko kustannukseen myös siis työntekijän km-korvaukset ja mahdollinen päiväraha?
 
Viimeksi muokattu:

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Tuota, enpä oikein osaa ottaa kantaa tähän, mutta toivoisin että joku historiantutkija (tai sontalehden "tutkiva journalisti") kävisi läpi Suomen presidenttien ja pääministerien aamiaisedut, että osaisimme paremmin arvottaa heitä. Maksoiko Mannerheim veroa vorschmackistaan? Söikö Ryti nahkiaisia valtion laskuun? Miten laskutettiin Kekkosen hiihtoretket, missä ovat kuitit?

Miksi tämä tapaus on tasoisellesi kirjoittajalle pelkkä irvailun aihe? Jos poliittisen agendasi kärkihanke on saada suurituloiset verotalkoisiin, nähdä verojen välttelyä siellä ja täällä, mutta itse nautit verovapaista eduista kyselemättä, niin onhan siinä poliittinen uskottavuus koetuksella. Miksi tätä ei rummutettaisi? Jos lehdistö olisi ollut itsesensuurista vapaa, niin voi kuvitella Kekkosen aikana syntyneen kohun, jos Urkki olisi jäänyt kiinni AKS-materiaalin jakamisesta, vaikka vain Tamminiemen saunakavereille.

Esillä ollut Mona Sahlin on aika hyvä verrokki. Noin 5000€ ostosten tekeminen valtion kortilla johti eroon. Sahlin yritti selittää toimintaansa epäselvillä säännöillä ja lastenhoidon ongelmilla. Kuulostaako tutulta?

Marin myös yliarvioi oman merkityksensä. Tai ainakin aliarvioi töissäkäyvien yksinhuoltajien, omaishoitajien, koronakriisin keskellä kamppailevien pienyrittäjien, ym, joilla ei ole avustajakaartia käytettävissään, arjenhallinan vaikeudet. Aika varmaan moni kokee, että heilläkin olisi parempaa tekemistä kuin prismassa juokseminen.
 

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Marin on Halla-ahoa selvästi populistisempi ja vääristelee mielellään asian sellaiseksi, mistä ei ollut kyse tai jopa suoraan, mitä häneltä ei kysytty, mutta johon Marin vastaa varsinaisen kysymyksen sijasta.
Näinhän se on. Siksi meinasi aikoinaan tulla aamupala nenästä, kun lukaisin tämän Sanna Marinin puheenvuoron. Populistit menestyvät koronaepidemian varjossa.

 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Hallitus on saanut postia. Tämäkin sekoilu ja muun EU:n linjauksista poikkeavat suunnitelmat olisi helppo korjata, jos halua löytyy. Suomi sahaa pahasti omaan jalkaansa mikäli eristämme itsemme ja jättäydymme muun Euroopan päätösten ulkopuolelle. Jos näin käy, tulee olemaan todella vaikea saavuttaa aikaisempia asemiamme matkailumaana ja kärsijöinä on suuri joukko sekä yrityksiä että yksittäisiä ihmisiä. Esimerkiksi Finnairin ja Vantaan lentoaseman toimiminen Aasian ja Euroopan välisessä liikenteessä kokee kovan kolauksen, jos muut lentoyhtiöt pääsevät hyötymään matkailun aikaisemmasta avaamisesta.

 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
En ehtinyt katsoa tuota vaalikeskustelua ja nyt kun sen pätkän näki, niin hiukan alkoi säälittää Marin. Halla-aho on keskusteluissa yleensä vahva ja tuossakin perusteli mielestäni asiansa hyvin, kaikesta ei aina voi olla täysin samaa mieltä, mutta ylipäätään ostan hänen ajatuksensa. Pääministerimme tarttui epätoivoisen näköisesti ohi aiheen keskusteluun ja teki itsestään aika vaivaannuttavan tunteen katsojalle. Marin on kuin delfiini kalaverkossa tällä hetkellä, rimpuilee ja on entistä pahemmin sotkeentunut verkkoonsa. Käytös on aika kaukana siitä, mitä pääministerin tasoiselta henkilöltä odotetaan ja tuo uhriutuminen menee jo häpeän puolelle.

Hallituksen tekeminen on nyt hiukan sitä, että muut puolueet kauniisti odottavat, selviääkö SDP ja Marin ongelmistaan? Keskusta miettii, mistä voi ottaa eniten irtopisteitä omille kannattajilleen, muut hallituspuolueet ovat viisaasti aika hiljaa, hiukan kunnalliseen verotukseen liittyvä progressiivisuus nostaa päätään. Oppositiopuolueet ovat selvästi sopineet, että eivät anna Marinille juurikaan painetta liittyen hänen omiin verosotkuihinsa, mikä onkin järkevää, Marin olisi voinut toimia samoin Sipilän hallituksen kohdalla.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Miksi tämä tapaus on tasoisellesi kirjoittajalle pelkkä irvailun aihe? Jos poliittisen agendasi kärkihanke on saada suurituloiset verotalkoisiin, nähdä verojen välttelyä siellä ja täällä, mutta itse nautit verovapaista eduista kyselemättä, niin onhan siinä poliittinen uskottavuus koetuksella. Miksi tätä ei rummutettaisi? Jos lehdistö olisi ollut itsesensuurista vapaa, niin voi kuvitella Kekkosen aikana syntyneen kohun, jos Urkki olisi jäänyt kiinni AKS-materiaalin jakamisesta, vaikka vain Tamminiemen saunakavereille.

En ole mjr, mutta koska jaan hänen mielipiteensä tähän kohuun, niin vastaan. Olen varmaan myös verotuksen suhteen ankarammilla linjoilla kuin mjr. Kuvailemasi "verovapaiden etujen nauttiminen kyselemättä" ei ensinnäkään ole minusta mitenkään erityisen epäilyttävää toimintaa. Verovähennykset voivat isossa mittakaavassa olla ihan toimiva kannustin monenlaiseen, eikä keneltäkään voi minusta edellyttää ns. ylimääräisten verojen maksua.

Harmaalla alueella liikutaan lain tarkoitusta vastaamattomia porsaanreikiä hyödynnettäessä. Tässähän voi olla osittan kyse jälkimmäisestä, mutta pitäisin äärimmäisen epäuskottavana, että tuore, kesken kauden virkaansa astuva nuori pääministeri pystyisi yhden kautta aikojen vaikeimpien kriisien keskellä kriittisesti kyseenalaistamaan hänelle kerrottujen käytäntöjen lainmukaisuutta puoluekannasta riippumatta. Se on VNK:n tehtävä, mahdollisesti sellainen, jossa se on epäonnistunut. Tästähän kuulemme verottajan kannan tulevaisuudessa.

Tässä kohussa purkautuu paljon tukahtunutta odotusta siitä, että (yli-)hypetetty pääministeri tekisi jonkun virheen. Lynkkaukseen haluavat osallistua kaikki kriittisesti nykyhallitukseen suhtautuvat. Into onkin ollut valtaisaa ja hämärtänyt täysin kriisin mittasuhteet.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olkoonkin epidemiatilanne ollut koko pandemian ajan Suomessa käytännössä paras vertailtavissa oleviin länsimaihin nähden, henkisesti Suomessa ei näytetä olevan vielä valmiita "post covid"-aikakauteen, ainakaan hallituksen ja terveysviranomaisten osalta. Paljon englanninkielisiä julkaisuja seuraavana ainakin Yhdysvalloissa 2021-loppuvuosi ja siitä eteenpäin nähdään monilla leveleillä jo normaalimpana. Luonnollisesti Suomi ei ole globaaleista trendeistä immuuni, mutta jo viimeistään huhtikuussa synkistelymoodista olisi pitänyt siirtyä eteenpäin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tässä kohussa purkautuu paljon tukahtunutta odotusta siitä, että (yli-)hypetetty pääministeri tekisi jonkun virheen. Lynkkaukseen haluavat osallistua kaikki kriittisesti nykyhallitukseen suhtautuvat. Into onkin ollut valtaisaa ja hämärtänyt täysin kriisin mittasuhteet.

Luulenpa, että niin sinä kuin @mjr olette ymmärtääneet asiat väärin. Tämä kohu on syntynyt täysin syystä, koska VNK vatuloi ja vetkutteli IL:n kuittipyynnön osalta. Sen jälkeen Marin kommentoi lyhyesti, mutta jätti kertomatta laajuuden. VNK viesti puolestaan lähinnä 300 euron einestarvikkeista, jotka sittemmin paljastuivat yli 800 euron kuukausittaisiksi einestarveikkeiksi yli vuoden ajalta.

Olisi todella outoa, jos media ei kiinnittäisi tapahtumiin ja niiden käänteisiin huomiota. Nyt mentiin pääkirjoitus- ja kolumnitasolle normaalien uutisointien lisäksi. Nämä olisi ollut pitkälti vältettävissä, jos avoimuutta olisi piisannut. Mutta eihän Marin lähde mielellään kertomaan, että on perheineen nostanut noin 850 euron edestä verottomia ja itselleen maksuttomia einestarvikkeita. Miksi ei lähde? Koska oletettavasti se ei anna hänestä hyvää kuvaa. Siis sellaista, joka haluaa suurituloisten maksavan enemmän veroa ja maksaa siksi itse mielellään kaikki veronsa mahdollisimman oikeudenmukaisesti.

Ei median tule tässä peiliin katsoa. Kyllä ne ovat VNK ja Marin itse, joiden olisi syytä pohtia, miten asiaa ovat hoitaneet. Somessa keskustellaan aiheesta median tietojen varassa, ja tähänkin VNK ja Marin olisivat voineet tuoda oman panoksensa kertomalla reippaasti ja oitis kokonaisuuden. Näin ei tapahtunut. Lisäksi VNK:n prosessit ovat vaikuttaneet sekavilta ja ammattitaidottomilta. Tästä, jos mistään, on syytä keskustella pitempäänkin.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Siksi ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: pysäyttää sote-uudistus tai toteuttaa se maakuntaveron kanssa. Toivottavasti edes jälkimmäinen toteutuu.

Toivottavasti ensimmäinen. Jälkimmäinenkin olisi katastrofi veronmaksajan näkökulmasta. Kokeillaanpa vaikka tällaista skenariota:

Hörönkönkkölän kunnan talous on pahasti kuralla ja velkaa on 7000 euroa jokaista kuntalaista kohden. Sote-uudistus vie leijonanosan kuntaverosta maakunnalle, jäljelle jäisi 6,5 prosentin kuntavero ja ne samat helvetilliset velat. Tässä tilanteessa luovaan ajatteluun kykenevä paikallisjohto keksii, että kunnan taloushan saadaan kuntoon napauttamalla prosentin veronkorotus, eiväthän ihmiset pidä 7,5 prosenttia minään kun entinen veroprosentti oli reippaasti yli 20. SItäpaitsi, eiväthän ne edes osaa laskea, mitä olisi pitänyt jäädä jäljelle kun maakunnan osuus poistetaan.... Tällä operaatiolla Hörönkönkkölän valtapuolue voittaa seuraavatkin vaalit esiintyen kunnan talouden vakauttajina ja pelastijina. Samaan aikaan Hörönkönkkölän asukas huomaakin kokonaisveroasteen kasvaneen prosentilla....

On täysin itsestään selvää, että kokonaisverorasitus tulee kasvamaan jo sen vuoksi, että luodaan uusi tarpeeton byrokratiakerrostuma ja siihen kun lisätään kuvaamani paikallistason ketkuilun mahdollisuus, ollaan menossa Rinteen bussin perässä jyrkänteen reunan yli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös