Mainos

Sanna Marinin hallitus

  • 2 676 742
  • 21 453

Morgoth

Jäsen
Mielestäni Andersson on kuunnellut opposition ääntä ja todennut, että opposition väitteissä ja teetättämässä (persut) tutkimuksessa on tuotettu sellaista tietoa, joka aiheuttaa paineita hallitukselle. Tähän Andersson pyrkii vastaamaan.

Eiköhän hän vähän sitten haukkunut mersupersuja ja oliko kokoomus ja auditkin yhdistetty eli varsin innovatiivista puhetta.
No, mitenpä tuo normaalista poliitikosta eroaa. Takki kääntyy sitä mukaan mistä itselle ja puolueelle on eniten hyötyä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
onhan se totta, että meillä on muitakin järjettömiä tukihimmeleitä, joista asumistukea lienen riittävän monta kertaa kritisoinut ja aina ne aiheuttavat tehottomuutta ja ohjaavat järjettömyyksiin ja niistä pitäisi luopua, eikä keksiä uusia. Yksi hyvä syy korottaa autoilun verotusta on ohjata ihmisiä asumaan tiiviimmin aluille joissa on vaihtoehtoja autoilulle. Siltä viedään pohja jos hajalla-asumista aletaan järjettömästi tukemaan.

Totta, tämä pitää myös huomioida, kun päätöksiä asiassa tehdään.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eiköhän hän vähän sitten haukkunut mersupersuja ja oliko kokoomus ja auditkin yhdistetty eli varsin innovatiivista puhetta.
No, mitenpä tuo normaalista poliitikosta eroaa. Takki kääntyy sitä mukaan mistä itselle ja puolueelle on eniten hyötyä.

Ja sinänsä mielenkiintoista, että Vassarien kannatus on siirtynyt maaseudulta kaupunkeihin 2019 vaaleissa. Siirtymä on merkittävä, kuten alla olevasta linkistä huomaa:

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Olen kuvitellut, että ruuhkamaksut voisivat koskea esimerkiksi Kehä III sisälle tulijoita eli maksajia olisivat ne, jotka siellä maaseudulla palkittuina asuvat. Kyse on tässäkin toteutuksesta.

Suunnitelmissa on ollut kolme maksuvyöhykettä.

-kantakaupungin vyöhyke, joka on käytännössä Hakamäentie
-poikittaislinjat (itäväylä, Hämeenlinnantie jne.)
-Kehä3
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Suunnitelmissa on ollut kolme maksuvyöhykettä.

Tuossa alla yksi suunnitelma perusteluineen. En oikein näe, että muualta Kehä III sisään ajavien pitäisi saada tehdä se ilmaiseksi, koska Kehä III sisälle tulee satoja tuhansia uusia pysyviäkin asukkaita vuoteen 2035 mennessä, joiden autot ruuhkauttavat meidän tiet. Muista rajoista voidaan keskustella.

Lisäksi Suomi on sitoutunut puolittamaan liikenteen päästöt vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Vuoteen 2045 mennessä liikenteen pitäisi olla päästötöntä. Tämäkin tukee sähköautoilun kehittämistä koko Suomessa ja tiemaksuja tms Kehä III sisälle muualta ajaville. Ja totta kai kehyskunnat ja muut vastustavat tätä.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Jos ja kun tietulleja tms tulee käyttöön pk-seudulle niin ne kannattaa ehdottomasti ottaa käyttöön myös muualla kasvukeskuksissa.

Pääkaupunkiseudulla tuo vain näkynee pahiten jo nyt kun asumisen hinnat on karannut käsistä ja enemmän ajelemalla todennäköisesti menettää aikaa mutta säästää rahaa. Täällä Tampereen seudulla täytyy ajaa noin 30km sivummalle että alkaa hintaeroa olemaan reilummin eli jostain 50te ylöspäin.

Viime aikoina tullut katseltua uutta kämppää ja periaatteesta en halua yli 200ke kämpästä maksaa. Joutuu väkisinkin poistumaan kaupungin rajojen ulkopuolelle ja siirtymään dieseliin polttoaineena. Hivenen tuossa käynyt jopa mielessä paluu kotiseudulle kun sieltä saisi nykysen myynnistä saatavilla rahoilla ostettua omakotitalon ja tulotasoa ei juuri tarvitsisi muutamia tonneja vuodessa enempää tiputtaa.
 
Zoidberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi 2019
Kysyn ihan vilpittömästi. Onko Maria Ohisalo surkein ja epäpätevin sisäministeri Suomen historiassa?
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Kysyn ihan vilpittömästi. Onko Maria Ohisalo surkein ja epäpätevin sisäministeri Suomen historiassa?

Pidän sitä pelottavana, että oman ministerinsalkkunsa asioiden lisäksi Ohisalo vastaa julkisuuteen kaikesta mahdollisesta. Oli kyse sitten ulkomaanasioista, kalankasvatuksesta, veronkorotuksista tai marjanpoiminnasta. Aina ja kaikkialla äänessä on Ohisalo.

Ai niin, unohdin. Suomi on sitoutunut ratkaisemaan koko maailman ilmastokriisin vuoteen 2021 mennessä, joten pakko vain hyväksyä kaikki, mitä sattuu aamukaffella mieleen juolahtamaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kulmuni ei niinkään, mutta Ohisalo oli ongelmissa vastatessaan opposition kysymyksiin Kreikan ja Turkin rajan tilanteesta. Aiemmin ei ole tältä tuntunut, mutta nyt on syytä olla huolissaan ministerin heikosta osaamisesta. Kun kokenut ex-ulkoministeri Tuomioja antoi syötön lapaan kertoen - sattumalta saman kuin itse aiemmin - Turkissa pitempään olevien olevan jo mahdollisesti pakolaisia UNHCR:nkin määrittelyn mukaan, tämä meni ministereiltä ohi. Asian ymmärtäminen olisi edesauttanut yhteistä näkemystä ministeri Kulmunin ja Ohisalon sekä opposition välillä. Nyt voi sanoa, että Kulmunin varapääministerinä antama näkemys oli ainakin painopisteiltään erilainen kuin Ohisalon Kreikan toimien tukemisessa.

Toinen olennainen asia ja virhe tapahtui jo aamulla kun sisäministeriöstä (kansliapäällikkö?) kerrottiin aamutelkkarissa, että jos Suomeen kohdistuisi samanlainen paine kuin Kreikkaan, raja pidettäisiin auki. En tätä nähnyt, mutta kyselytunnilla tästä kerrottiin. Oletetaan nyt, että Venäjä laittaisi 135 000 ihmistä (huhuttu määrä Kreikassa) rajalle, ja tuhat erikoisosaston sotilasta työntämään niitä läpi.

Tällöinkö tämä hallitus on sitä mieltä, että vuosia Venäjällä ja eri maista Venäjälle siirretyt on päästettävä läpi eikä Suomen tulisi turvata poikkeuksellisissa oloissa omaa ja EU:n ulkorajaa Kreikan tavoin? Jos on kuten näyttää, niin karmeaa. Marin oli poissa istunnosta, mutta ainakin sisäministeriö on nyt vaarallisella, Suomen ja EU:n etujen vastaisella linjalla.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kysyn ihan vilpittömästi. Onko Maria Ohisalo surkein ja epäpätevin sisäministeri Suomen historiassa?
Enpä tiedä, on noita Sisäministereitä ollut aika paljon. Yleensä kun kysytään onko henkilö X huonoin ministeri ikinä, veikkaan jostain löytyvän historiasta vielä huonomman ministerin. Veikkaan SKDL:n edustajien olleen huomattavasti kuumottavampia Sisäministereitä. Eipä Päivi Räsänen myöskään mitään hurraahuutoja aiheuttanut kun totesi Raamatun olevan kovempaa luokkaa laintulkintaan kuin Suomen Lakien.
 
Sinkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olen kuvitellut, että ruuhkamaksut voisivat koskea esimerkiksi Kehä III sisälle tulijoita eli maksajia olisivat ne, jotka siellä maaseudulla palkittuina asuvat. Kyse on tässäkin toteutuksesta.
Vantaalla ja Espoossa? No siellä on tunnetusti niin halpaa, että sietääkin laittaa lisää maksuja.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toinen olennainen asia ja virhe tapahtui jo aamulla kun sisäministeriöstä (kansliapäällikkö?) kerrottiin aamutelkkarissa, että jos Suomeen kohdistuisi samanlainen paine kuin Kreikkaan, raja pidettäisiin auki. En tätä nähnyt, mutta kyselytunnilla tästä kerrottiin. Oletetaan nyt, että Venäjä laittaisi 135 000 ihmistä (huhuttu määrä Kreikassa) rajalle, ja tuhat erikoisosaston sotilasta työntämään niitä läpi.

Tällöinkö tämä hallitus on sitä mieltä, että vuosia Venäjällä ja eri maista Venäjälle siirretyt on päästettävä läpi eikä Suomen tulisi turvata poikkeuksellisissa oloissa omaa ja EU:n ulkorajaa Kreikan tavoin? Jos on kuten näyttää, niin karmeaa. Marin oli poissa istunnosta, mutta ainakin sisäministeriö on nyt vaarallisella, Suomen ja EU:n etujen vastaisella linjalla.
Ei voi tulla sulle yllätyksenä mitkä ovat vihervasemmistohallituksen prioriteetit.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei voi tulla sulle yllätyksenä mitkä ovat vihervasemmistohallituksen prioriteetit.

Luulin sisäministeriössäkin olevan sen verran järkeä, että ei mene tuollaisia ajattelemaan saati aamutelkkarissa julistamaan olettaen, että istunnossa kerrottu on faktaa. Ja vaikka en Tuomiojan ymmärtäjiä olekaan, taitaa Tuomioja ihmetellä junnusarjan menoa, kun aivan järkevä tulkinta ei kelvannut.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Pk-seudulla 30 vuotta asuneena voisin väittää ettei täälläkään ole saatu julkista liikennettä edes auttavalle tasolle. Espoosta Vantaalle päivittäin reilu 20 vuotta kulkeneena ei poikittaisliikennettä pysty arvioimaan muulla arvosanalla kuin täysin hyödytön.
Tiiviimpää asumista vaativana olisi hyvä tutustua tarjontaan/hintatasoon asunnoissa, koska se hintataso ajaa ihmiset yleisimmin hiukan syrjempään asumaan.
Poikittaisliikenteessä on kehitettävää, mutta yleistilanne on kohtuullinen. helpommin se kehittäminen onnistuu jos rahoja ei hassata valtionosuuksina ja jos jonkin sortin tukina ympäriinsä. Asumistukijärjestelmän räjäyttäminen auttaisi hintatasoon.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Ohisalo kun korosti, ettei Suomesta viedä ketään rikkomaan lakeja mihinkään tämän hallituksen aikana.

Miten tähän sopivat Anna Kontulan seikkailut? Aivan, lähti vapaaehtoisesti.
 
K

Kiekkokatsoja

Kysyn ihan vilpittömästi. Onko Maria Ohisalo surkein ja epäpätevin sisäministeri Suomen historiassa?
Vaikea sanoa. Heikoimmasta päästä ainakin. Hänen tärkein tehtävä olisi luoda sisäisen turvallisuuden tunnetta, mutta on siinä epäonnistunut.
Tuosta Ohisalon ja pressan näkemyksien ristiriidasta pakolaiskysymykseen kirjoitin tänne eilen. Tänään heräsi media ja oppositio asiaan.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Daal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joudunkohan maksamaan tulevia tulleja, jos ajan keskustasta Espooseen töihin? Eli niin sanotusti vastavirtaan.
Veikkaan että kaikki jotka ylittää "Vihreiden Salpalinjan" pääsee maksamaan.
 
Jos sä asut stadissa ja sulla on auto, olet yhteiskunnan vihollinen.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
En ole luottavainen siihen, että tuo asia sen kummemmin kehittyy lähitulevaisuudessa, tehtiin tuille mitä tahansa. Jos 30 vuoden aikana ei puheista ja päätöksistä huolimatta asia parane, tuskin tuo muutos kovin nopealla tahdilla tulee.
Kantakaupungin asujien tai ratoja myöden liikkuvien mielipiteet tuntuu olevan se pääpaino, ongelmilta suljetaan silmät samalla hokien toimivasta julkisesta liikenteestä. En ole yksin ajatuksineni, koska monet kaveripiirin henkilöt siirtyisivät oman auton käytöstä julkisiin, jos se olisi ajankäytöllisesti edes jossain määrin järkevää. Vapaa-ajan arvotus, puoli tuntia pv vs 2,5 tuntia, siinä monelle syy käyttää omaa autoa.
Itse olen omalta kohdaltani ollut ihan pirun tyytyväinen kehärataan ja todennut sen helpottavan Vantaan tilannetta merkittävästi, joten kehitystä on tapahtunut. Tuo on varmasti silti totta, että ratojen myötä tapahtuvaan matkustamiseen panostetaan, mutta oletan että siihen on syynsä eli ylivoimainen valtaosa matkustamisesta suuntautuu niinpäin ja poikittaisliikenne on kokonaisuudesta vain pieni vähemmistö. Silti kun katsoo kehäkolmosen automääriä, niin voisi kuvitella että kehän suuntaisesti kulkevalle junalle olisi kysyntää. Espoon keskus - Itäkeskus/Vuosaari. Tosin jos arvata pitää, niin asiaa on suunniteltu ja lopputulos on ollut, että kolmen kaupungin alueelle tulevaa hankkeesta ei pystytä sopimaan osapuolten välillä.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ole luottavainen siihen, että tuo asia sen kummemmin kehittyy lähitulevaisuudessa, tehtiin tuille mitä tahansa. Jos 30 vuoden aikana ei puheista ja päätöksistä huolimatta asia parane, tuskin tuo muutos kovin nopealla tahdilla tulee.
HSL:n asiakastyytyväisyystutkimuksessa:
Matkustajat antoivat HSL-alueen joukkoliikenteelle syksyllä 2018 yleisarvosanan 4,06
Asteikko oli 1-5.

Toki tälläkin kerralla on hyvin tiedossa, että koska joukkoliikenne ei juuri sinun kohdalla toimi täydellisesti ja pari kaveriasikin on tyytymättömiä, niin eihän siitä sitten voi olla kenellekään yhtään mitään hyötyä.
 
HSL:n asiakastyytyväisyystutkimuksessa:

Asteikko oli 1-5.

Toki tälläkin kerralla on hyvin tiedossa, että koska joukkoliikenne ei juuri sinun kohdalla toimi täydellisesti ja pari kaveriasikin on tyytymättömiä, niin eihän siitä sitten voi olla kenellekään yhtään mitään hyötyä.
Eikö tuossa kysytty matkustajilta tuota asiaa? Eli siihen ei varmaan ole hirveästi vastannut sellaista porukkaa jolle julkinen liikenne ei sovellu esimerkiksi huonosta poikittaisliikenteestä johtuen.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikö tuossa kysytty matkustajilta tuota asiaa? Eli siihen ei varmaan ole hirveästi vastannut sellaista porukkaa jolle julkinen liikenne ei sovellu esimerkiksi huonosta poikittaisliikenteestä johtuen.
Olis varmaan pitänyt lainata saman kirjoittajan aiempaa viestiä aiheesta, jossa kirjoitettiin mm näin:
Pk-seudulla 30 vuotta asuneena voisin väittää ettei täälläkään ole saatu julkista liikennettä edes auttavalle tasolle. Espoosta Vantaalle päivittäin reilu 20 vuotta kulkeneena ei poikittaisliikennettä pysty arvioimaan muulla arvosanalla kuin täysin hyödytön.
Jotkut höpötutkimukset sitten taas väittää, että joidenkin väärässäolijoiden mielestä hsl-alueen joukkoliikenne saattaisi olla jopa auttavaa tasoa paremmassa kuosissa ja joillekin siitä saattaisi olla jopa jotain hyötyäkin. Mutta väärässähän ne on, koska kolme ihmistä sanoo niin.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Ilmeisesti hallituksen syväkurkut (=keskusta) vuotaneet medialle epäluottamustaan Ohisaloon.

Kyselytunnilla Ohisalo veti jälleen kerran yhtä performanssia omilleen. Mitta kyseiseen taiteenlajiin alkaa hallituspuolueissa olla täynnä. Suuri kysymys on myös se, mitä Ohisalo luulee niillä lopulta voittavansa.

Siinä tiivistettynä niin ei tarvitse avata. Vaikeeta on hallituspuolue Vihreille hyväksyä turvapaikanhakijoiden kova kohtelu.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Morgoth

Jäsen
Ilmeisesti hallituksen syväkurkut (=keskusta) vuotaneet medialle epäluottamustaan Ohisaloon.

Ohisalosta tulee mieleen, että hän on joutunut aivan liian kovaan paikkaan johon osaaminen ei vain yksinkertaisesti riitä eikä kenties edes paineensietokyky. Mikäli Putin alkaisi meidän rajalle taas lähettämään reippaita fillaristeja niin Ohisalo se tuskin ainakaan on, joka ottaisi johtajuutta itselleen siinä tilanteessa.

Pistääkö kepu taas yhden ministerin vaihtoon?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä on Ohisalon kohtalo aika kurja: niskaan puskee kaikenmaailman emmakarit ja iirissuomelat :) Nuoret, kiukkuset, (liian) hyvin koulutetut naiset. Vihreät yrittävät voittaa kaikki taistelut, kun taas hallituksen päämäärä pitäisi olla koko sodan voittaminen. Vihreiden irtiotot tulevat vielä maksamaan sen, että hallitus kaatuu syksyllä. Vihreiden kohdalla se lienee toissijaista (?) kun täytyy miellyttää vihreitä äänestäneitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös