Mainos

Sanna Marinin hallitus

  • 2 677 213
  • 21 453

kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Taitaa tuo hyvien tapojen katoaminen sekä polarisoituminen muutenkin koskettaa ihan koko yhteiskuntaa kaikilla tasoilla ja keskustelupalstoistahan tämä Jatkoaika on kuitenkin siisteimmästä päästä. Kaikkihan muuttuu ja kehittyy, mutta ei aina todellakaan parempaan suuntaan.
Huomasin muuten sinunkin tykänneen kun @Metukka otti jo hieman kierroksia vastauksessaan minulle. Eikö tuokin ole tavallaan juuri polarisoitumisen ruokkimista?

Mutta joo, toimittajat voisivat kyllä puolestani vaaliväittelyissä ottaa jo enemmän roolia keskustelun siistimisessä. Keskusteluihin varattava tarpeeksi aikaa, mikkejä voisi väliaikaisesti hiljentää, jos menee huutamiseksi jne.

edit. Pahoittelut! Luulin kirjoittavani Eduskuntavaalit 2023 -ketjuun :(
 
Viimeksi muokattu:

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Huomasin muuten sinunkin tykänneen kun @Metukka otti jo hieman kierroksia vastauksessaan minulle. Eikö tuokin ole tavallaan juuri polarisoitumisen ruokkimista?
Näin ateistina voisin todeta, että en itsekään mikään synnitön ole ja olisin voinut joidenkin omien viestienikin kohdalla jättää painamatta vastaa-nappia.

Mutta joo, toimittajat voisivat kyllä puolestani vaaliväittelyissä ottaa jo enemmän roolia keskustelun siistimisessä. Keskusteluihin varattava tarpeeksi aikaa, mikkejä voisi väliaikaisesti hiljentää, jos menee huutamiseksi jne.
Mun puolesta voisimme lainata noita moderaattoreitamme vaalitentteihin. Rikepisteiden kertyessä se laittaisi jokaisen pohtimaan kannattaako ottaa vielä riskiä siitä, että juuri ennen vaaleja pamahtaa viikon pelikielto.

Näihin vaaleihin ei tietty enää ennätä, mutta tuo mikkien hiljentäminen olisi ihan pohtimisen arvoinen asia tulevaisuutta ajatellen, jotta jäisi tuo päälle huutaminen pois sekä puheet pysyisivät sovituissa aikarajoissa.
 
/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ymmärtäkö oikein, että et pysty esittämään ensimmäistäkään esimerkkiä Marinin jatkuvasta valehtelusta?
Henkilöstäsi ei ole aavistustakaan, mutta näin rajuun väitteeseen olisi kiva kuulla perusteluja!

Otetaan aluksi Sipilän väitetyt taloudelliset väärinkäytökset. Täyttä paskapuhetta.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Sinipunan valtiovarainministerinä sitten tuskinpa jaksaa neljää vuotta.
Jos tämä kauhuskenaario toteutuu, niin Suomesta tulisi kenties ensimmäinen valtio maailmassa, jolla olisi valtionvarainministerinä henklö, joka ei ymmärrä valtiontaloudesta yhtään mitään.

Meinisi vaan sinne Eurooppaan poseraamaan ja hymyilemään instakuvissa , ei todellakaan tule ikävä.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Meinisi vaan sinne Eurooppaan poseraamaan ja hymyilemään instakuvissa , ei todellakaan tule ikävä.
Täällä on jollain ilmeisesti päässyt hiekkaa esinahan alle, kun on noin hiertää.

Marin saattaa lähteä Eurooppaankin kauemmas poseeraamaan. Onhan sen verran paljon saanut arvostusta muun muassa sotaa käyvässä Ukrainassa.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Marin saattaa lähteä Eurooppaankin kauemmas poseeraamaan. Onhan sen verran paljon saanut arvostusta muun muassa sotaa käyvässä Ukrainassa.
Tämä käy kyllä, kunhan pysyy Suomen asioista erossa ja ei varsinkaan enää sekaannu valtion päättäviin elimiin.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Olen kaikkea muuta kuin Marinin kannattaja, mutta ilmeisen hyvin hän pelaa vaalipeliä. Kaikki huomio on nyt hänessä. Ohisalon yritys repäistä asemoimalla vihreät persujen vastavoimaksi (ihan kuin se ei sitä jo aikaisemmin olisi ollut) epäonnistui täysin Marinin puhuttua vuorineuvoksista, Anderssonia ei ole kukaan noteerannut pitkään aikaan.
Tämä on juuri näin. En ole nähnyt Marinin ja Orpon väittelyä mutta kaiken kuullun ja luetun perusteella vaikuttaa siltä että Marin on käyttänyt aggressiivista altavastaajan taktiikkaa ja närkästyneistä reaktioista päätellen vieläpä onnistuneesti. Kiinnostavaksi nähdä millaiseksi vaalipeli vielä meneekään.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Täällä on jollain ilmeisesti päässyt hiekkaa esinahan alle, kun on noin hiertää.

Marin saattaa lähteä Eurooppaankin kauemmas poseeraamaan. Onhan sen verran paljon saanut arvostusta muun muassa sotaa käyvässä Ukrainassa.
Heh, päätit sitten aloittaa taas tämänkin viikon näillä "osuvilla" analyyseilläsi, tapahan se on toki tuokin. Yllättävän kauan tähän menikin. Kyllä hygenia on minulla ihan kunnossa, mutta kiitos nyt huolenpidosta kuitenkin.

Onhan se toki ihan ylivoimaista näköjään ymmärtää, että kaikki ei todellakaan ihqu-Sannasta tykkää. Mutta ei siinä mitään, kyllä tähän maailmaan kaikenlaista mölyä mahtuu.

Eteenpäin.
 
Viimeksi muokattu:

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Onhan se toki ihan ylivoimaista näköjään ymmärtää, että kaikki ei todellakaan ihqu-Sannasta tykkää. Mutta ei siinä mitään, kyllä tähän maailmaan kaikenlaista mölyä mahtuu.
No sehän tässä huvittaakin, kun inho Marinin persoonaa kohtaan ilmenee ei ymmärrä valtiontaloudesta MITÄÄN! -tasoisilla ”analyyseillä”. Sokea Reettakin näkee, että syy on jossain ihan muualla kuin tässä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Marinin populismi puree esikuvansa tapaan. Esikuvana voi tällä hetkellä pitää Veikko Vennamoa. Rötösherroista on tullut Marinin käsissä vuorineuvoksia, mutta lähes 10 kertaan ne mainitaan muutaman kymmenen minuutin aikana. Aivan kuten Veikko Vennamo aikoinaan. Marinin fanikerho ei näe koskaan virheitä ja ryntää kiistämään someen ja mediaan jokaisen väitteen, jossa Marinia kritisoidaan.

Sillä ei ole väliä, onko kritiikki asiallista ja osuvaa. Se on väärin silti. Ja kun Marin itse haukkui Arhinmäkeä päälle puhumisesta, Marinin huomattavasti systemaattisempi toisen puheen sabotointi vaietaan fanikerhossa. Tarkoitus pyhittää keinot.

Suomen Kuvalehdessä Heikki Vento kävi Marinin "keskustelua" Orpon kanssa läpi. Marin painaa päälle ja puhe lähentelee vennamolaista retoriikkaa. Tämän voi allekirjoittaa. Lisäisin tuossa keskustelussa vennamolaisuuteen tiukan vasemmistolaisuuden. Vasemmistolainen vennamolaisuus on aikamoinen yhdistelmä johtamassa demareita ja Suomea 2020-luvulla.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Olen kaikkea muuta kuin Marinin kannattaja, mutta ilmeisen hyvin hän pelaa vaalipeliä. Kaikki huomio on nyt hänessä. Ohisalon yritys repäistä asemoimalla vihreät persujen vastavoimaksi (ihan kuin se ei sitä jo aikaisemmin olisi ollut) epäonnistui täysin Marinin puhuttua vuorineuvoksista, Anderssonia ei ole kukaan noteerannut pitkään aikaan.

Jos puhutaan puhtaasti poliitikoista, on Marin kiistatonta kärkeä hommassaan. Politiikassa kun menestys mitataan äänimäärillä.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä (ja muutenkin melkein koko tekstisi kanssa), että Marin pelaa fiksusti vaalipeliä. Ja mikä mielenkiintoisinta, niin Ohisalo aloitti tämän omalla ulostulollaan, ja sai nyt isosti kylmää vettä niskaansa Marinin vastavedon toimesta, sillä Marinin potentiaaliset uudet äänestävät löytyvät juuri sieltä Vihreiden ja Vasemmistoliiton puolelta.

Siitä olen eri mieltä, että Marin olisi Suomen parhaita poliitikkoja. Äänimäärät kertovat kyllä suosion, mutta substanssiosaaminen ja politiikan tekotaidot on yleensä sitä joka tiedetään parhaiten oman puolueen sisällä, enkä usko Marinin olevan demarien kärkeä tässä suhteessa. Uskon, että juuri tästä syystä Marin jatkoi biletystään niiden kriittisten Uniper-neuvotteluiden aikaan. Hänen tehtävä puolueessa ei ole ollut tehdä politiikkaa, vaan kalastella uusia nuoria äänestäjiä ikääntyvien demarikannattajien tilalle. Tämä on toki spekulaatiota, mutta jos peilaan hänen pääministerikautensa saavutuksia rehellisesti, niin hän on ollut enemmän julkkis kuin poliitikko. Ja lisäisin vielä, että jos politiikassa menestys mitattaisiin pelkillä äänimäärillä, Trump olisi myös hyvä poliitikko.

Populistin menestys mitataan puhtaasti äänissä. Poliitikon menestys aikaansaannoksissa. Vaikka suuri osa Marinin kohuista onkin ollut henkilökohtaisia, niin kyllä niitä poliittisiakin kohuja on riittänyt. Näissä on yleensä heitelty virkamiehiä bussin alle, vieläpä aiheetta, jonka takia en ole ollut kovin otettu Marinista johtajana. Nato-prosessin hän liidasi hyvin julkisuuteen, vaikka siinäkin sen substanssipuolen hoiti ihan muut henkilöt (Haavisto yms.). Muuten ei ole jäänyt mieleen hirveästi poliittisia onnistumisia, vaikka harvemmin näitä tiedostaa jos homma toimii. Mutta toisaalta Marin on vaikuttanut persoonalta, joka ottaa kyllä kunnian kaikesta mistä vain kykenee.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
No täytyyhän se sitten uskoa kun kerran sanot ja sokea Reettakin tietää! Me muut olemme siis väärässä.
Minä vain kerron, mitä näen. Porukka näyttää olevan nykyään kovin herkkähipiäistä ja pokkana vielä väitetään olevansa analyyttisiä vaikka vitut ja jumalautat vain lentävät. Se on huvittavaa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Taas menee yks 700 miljoonaa. Ei nämä pikkusummat tunnu enää missään.

Eikö tän mahtavan sote-uudistuksen pitänyt säästää rahaa tai ainakin samalla rahalla turvata palvelut?

Vai oliko se niin, että kulut nousu mutta palvelu huononi. Kuulostaa vähän kuten kommunismissa tulee aina lopulta käymään. Toki hallituspohjaa katsoessa ei voi välttyä ajatukselta, että sitähän tässä havitellaan.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Eikö tän mahtavan sote-uudistuksen pitänyt säästää rahaa tai ainakin samalla rahalla turvata palvelut?

Vai oliko se niin, että kulut nousu mutta palvelu huononi. Kuulostaa vähän kuten kommunismissa tulee aina lopulta käymään. Toki hallituspohjaa katsoessa ei voi välttyä ajatukselta, että sitähän tässä havitellaan.
Keksittiin ja väännettiin yksi ylimääräinen byrokraattinen härpäke, joka on ja tulee olemaan ihan järkyttävän kallis. Ja vain, että poliitikoille saadaan lisää suojatyöpaikkoja.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No sehän tässä huvittaakin, kun inho Marinin persoonaa kohtaan ilmenee ei ymmärrä valtiontaloudesta MITÄÄN! -tasoisilla ”analyyseillä”. Sokea Reettakin näkee, että syy on jossain ihan muualla kuin tässä.
Mä en inhoa Marinin persoonaa. Kammoksun hänen sosialistista otetaan valtiontalouteen.

"Koko kakku syötäköön nyt, ja jos rahat ei riitä, niin meillä on luottoa, jolla voidaan maksaa lisää syötävää." Siinä tiivistetysti Sosialisti-Sannan ymmärrys valtiontaloudesta. Mua inhottaa se, että tuollaisilla ajatuksilla pääsee yhteiskunnan merkittävimmälle päättäjän paikalle. Sanna on ihqu, mutta aivan väärässä hommassa.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Taas menee yks 700 miljoonaa. Ei nämä pikkusummat tunnu enää missään.

Jep. Näillä ole mitään merkitystä enää, kun Marin apureineen pistää taas vähän rahaa palamaan. Ainahan voipi ottaa lisävelkaa, meillä on piikki auki, vaan sitä nämä s-nan tollot eivät tajua, että ei se piikki auki ole ikuisesti. Se on valitettavan laajalti ihmisten mielissä elävä harhaluulo.
 
Viimeksi muokattu:

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Mua jaksaa ihmetyttää tähän jatkuvaan velanottoon liittyen ettei hallituksessa kukaan tunnu ymmärtävän pelkän korkotason nousun vaikutusta maamme talouteen. Kyllähän jokaisen on täytynyt ymmärtää ettei halpojen korkojen aika jatku ikuisesti.

Ja tuo Sote on sellainen loputon rahareikä tulevaisuudessa, jonka lopullista hintaa tuskin kukaan uskaltaa edes arvailla. Rahaa palaa, johtajia sekä byrokratiaa saatiin lisää, mutta itse palvelut eivät parane, koska ei ole tarpeeksi tekijöitä ja toteutus on muutenkin yhdellä sanalla sanottuna paska. Hoitajamitoitus kuntoon ja sitä sekä tätä luvataan, mutta todellisuudessa upotaan vain syvemmälle suohon.

Toivottavasti tulevissa vaaleissa enemmistö kansasta äänestää järjellä tunteen ja valheilla luotujen harhakuvien sijaan.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets

Ehkä enemmistö mutta vasemmistolla on omat vankkumattomat kannattajansa.
 
/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Eipä nämä tyypit juuri arvosta työtä tekevien tavallisten ihmisten tienaamia rahoja, joista verot on revitty.
Ei tietenkään. Kannattaa miettiä ketä äänestää.
 
Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@Lystikäs sen tuossa yllä niin hyvin sanoi, että ei ole juurikaan lisättävää.

Populistin menestys mitataan äänillä ja hyvän poliitikon tuloksilla.

Silti: ei pelkkä substanssikaan ja kyky vaikuttaa poliittisen järjestelmän sisällä enää tänään riitä. Pitää edes jollain tasolla olla kiinnostava myös medioiden ja kansalaisten seurannan puolella.

Sellaisia hybrdejä olisi kiva saada politiikkaan lisää, jotka kiinnostavat kansaa, mutta osaavat myös työnsä ja siten saavat aikaiseksi kaikkia meitä hyödyttäviä asioita.

Elina Valtonen on ehkä oma suosikkini tällä puolella. Homma balanssissa, mutta silti selkeästi enemmän substanssin puolella.

Oletteko koskaan nähneet Valtosta ja Marinia väittelemässä keskenään talouspoliittisista kysymyksistä? Ette? Yllättyneet, käsi ylös. Ei tule tapahtumaan, koska Elina veisi erän 6-0 eikä SDP päästä tätä siksi koskaan tapahtumaan.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Marin apureineen pistää taas vähän rahaa palamaan. Ainahan voipi ottaa lisävelkaa, meillä on piikki auki, vaan sitä nämä s-nan tollot eivät tajua, että ei se piikki auki ole ikuisesti. Se on valitettavan laajalti ihmisten mielissä elävä harhaluulo.

Tämä on todella vastuutonta politiikkaa jossa ongelmia siirretään eteenpäin kovalla hinnalla. Tämänkin maksaa kansa.

Luulen että ihmisten mielissä tämä kääntyy enemmänkin siihen että pakko ottaa velkaa ja tämä on välttämätön paha ja nykyhallituksella ei ole vaihtoehtoja koska "kasvaneet kustannukset" , "maailman poliittinen tilanne" ja mitä muita nyt olikaan. Ja nykyhallitus on joutunut ottamaan tämän kaiken velan koska "elämme kriisistä toiseen".
Tavallaan ihan kuin ei olisi mitään vaihtoehtoa, ei mitään, kaikki velka mitä on otettu on otettu pakosta ja vain ja ainoastaan välttämättömyyksien rahoittamisen johdosta. Kaikki voidaan perustella tuolla.

Enää puuttuu se että otetaan asuntolainan korkovähennykset takaisin.

Aika surullisena tätä nykymenoa ainakin itse katselen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös