Mainos

Sanna Marinin hallitus

  • 2 676 742
  • 21 453

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Suomi on kuitenkin Venäjän Eu-rajanaapureista ainoa, jonne pääsee maarajan kautta ja se on juurikin se merkittävä asia, muu on selittelyä ja vastuun pakoilua.
Niin on, mutta ne on isot EU-maat, joiden myöntämien viisumien takia rajalle ylipäätään saavutaan. Tässä on tartuttu aivan liikaa rajamuodollisuuteen, vaikka ongelma on myönnetyt Shengen-viisumit. Suomen ulkoministeriö johtuu käymään koko lainsäädännön läpi vain, koska EU:ta ei kiinnosta.

Ruskaretkeily on hienoa, mutta kyllä ne on Euroopan lämpimät maat, jonne suurin osa venäläisiä matkustaa. Ei ole kauttakulkumaan häpeä, jos Ranska, Italia ja Espanja ottaa rantalomailijat avosylin vastaan.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Ei ne rajat muuallakaan kiinni ole. Ainostaan Baltian maat ja Puola eivät päästä turistiviisumeilla sisään.
Suomi voisi liittyä joukkoon heti, jos tahtoa olisi. EU ei siihen reagoisi, tuskin mikään yksittäinen EU-maakaan. Tai jos reagoisi, niin vastaukseksi voisi lähettää lausuman, että emme ole täysin perillä omasta lainsäädännöstämme, ja asian selvittämisen aikana varmistamme oman turvallisuutemme estämällä maan, joka on omien sanojensa mukaan sodassa kanssamme, kansalaisten saapumisen maahan.
 
tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Niin ja mikäli Putinin lausumaa tulkitaan venäläiseen tapaan, niin paskakasahan julisti sodan Suomelle. RAja kiinni, simple as that
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Suomi voisi liittyä joukkoon heti, jos tahtoa olisi. EU ei siihen reagoisi, tuskin mikään yksittäinen EU-maakaan. Tai jos reagoisi, niin vastaukseksi voisi lähettää lausuman, että emme ole täysin perillä omasta lainsäädännöstämme, ja asian selvittämisen aikana varmistamme oman turvallisuutemme estämällä maan, joka on omien sanojensa mukaan sodassa kanssamme, kansalaisten saapumisen maahan.
Oppositio tietysti haluaa meidän uskovan niin, mutta käytännössä asia ei ole näin yksinkertaista. Sen myöntää jopa hallitusta muuten jatkuvasti sättivä entinen ulkoministeri Timo Soini.
 
WillieGunn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin on, mutta ne on isot EU-maat, joiden myöntämien viisumien takia rajalle ylipäätään saavutaan. Tässä on tartuttu aivan liikaa rajamuodollisuuteen, vaikka ongelma on myönnetyt Shengen-viisumit. Suomen ulkoministeriö johtuu käymään koko lainsäädännön läpi vain, koska EU:ta ei kiinnosta.

Ei myönnetyt Shengen-viisumit ongelma ole. Kyllä niilläkin rajan yli tuleminen voitaisiin halutessa kieltää. Monen asiantuntijan suusta kuultu lähipäivinä. Venäjällä on LKP ja Suomea sekä EU:ta on ihan suoraan uhkailtu mm Nato-hakemuksesta aiheutuvilla selkkauksilla ja jopa ydinaseiden käytöllä. Tilanteeseen pitäisi suhtautua sen vaatimalla vakavuudella, eli myöntää se fakta että sotaan Venäjää vastaan pitää alkaa varatua. Sitä luultavasti ei koskaan toivottavasti tule, mutta kyllä tapahtuneet jo kovaa reagointia vaatii.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Oppositio tietysti haluaa meidän uskovan niin, mutta käytännössä asia ei ole näin yksinkertaista. Sen myöntää jopa hallitusta muuten jatkuvasti sättivä entinen ulkoministeri Timo Soini.
Kukaan EU:ssa ei tällä hetkellä tekisi mitään vaikka Suomi löisi rajan kiinni.
Viime vuonna tilanne olisi ollut erilainen, tällä hetkellä jämä-Neukkula uhkailee koko länttä niin vastauksen pitää myös olla vastaava, ei hyökkäyssotaa käyvästä maasta ole mitään tarvetta päästä lomailemaan tänne "vihollisen" puolelle.

Jotenkin tässä tuntuu taas siltä, että suomalaisen perusoikeudet eivät merkkaa mitään kuten Uudenmaan sulku, mutta ulkomaalaisen oikeudet ovat tälle hallitukselle ne tärkeimmät. Lisäksi nyt on oikea riski, että sieltä tulee myös agentteja ja erilaista haitta väestöä.
 
Viimeksi muokattu:

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Oppositio tietysti haluaa meidän uskovan niin, mutta käytännössä asia ei ole näin yksinkertaista. Sen myöntää jopa hallitusta muuten jatkuvasti sättivä entinen ulkoministeri Timo Soini.

Niin eikö Timo Soini todennut, että EU voisi antaa rajan sulkemisesta Suomelle jopa HUOMAUTUKSEN.

Uudenmaan rajojen sulkemisesta koronasekoilun aikaan taisi hallitus saada huomautuksen oikeuskanslerilta.

Kyllä huomautuksen pelko suomalaisen tiellä pitää.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Venäjällä on LKP ja Suomea sekä EU:ta on ihan suoraan uhkailtu mm Nato-hakemuksesta aiheutuvilla selkkauksilla ja jopa ydinaseiden käytöllä. Tilanteeseen pitäisi suhtautua sen vaatimalla vakavuudella, eli myöntää se fakta että sotaan Venäjää vastaan pitää alkaa varatua. Sitä luultavasti ei koskaan toivottavasti tule, mutta kyllä tapahtuneet jo kovaa reagointia vaatii.
Tämä on totta, mutta toistaiseksi tähän ei ole reagoinut yksikään EU-maa, joten ei Suomi tässäkään näytä muita heikommalta. Baltian maissa kun kysymys on ollut vain turistiviisumeista, ei työ- tai opiskeluviisumeista, eikä oleskeluluvista.

Mielestäni keskustelu viisumeista pitäisi lopettaa kokonaan ja keskittyä sulkemaan raja kokonaan Venäjän ilmoituksen takia. Suojaa hakevat pitää toki käsitellä, mutta koska Venäjä pystyy pysäyttämään nämä henkilöt omalla rajallaan, pitäisi siihen valmistautua suurlähetystössä ja konsulaatissa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei ole kauttakulkumaan häpeä, jos Ranska, Italia ja Espanja ottaa rantalomailijat avosylin vastaan.
Avaimet ovat kuitenkin pääasiassa Suomen käsissä. Mikäli Suomi sulkisi itärajansa, joutuisivat Etelä-Eurooppaan pyrkivät kiertämään Turkin, Kaukasian tai Lähi-idän kautta. Oletettavasti moni jättäisi reissun väliin.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Avaimet ovat kuitenkin pääasiassa Suomen käsissä. Mikäli Suomi sulkisi itärajansa, joutuisivat Etelä-Eurooppaan pyrkivät kiertämään Turkin, Kaukasian tai Lähi-idän kautta. Oletettavasti moni jättäisi reissun väliin.
Lisäksi ne määrät mitä tuota kautta tulisi olisivat huomattavasti pienempiä ja lisäksi pienentäisi sitä riskiä, että Suomessa olisikin jämä-neukkulan porukkaa putinin mielestä liikaa, jolloin heitä pitäisi puolustaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Niin eikö Timo Soini todennut, että EU voisi antaa rajan sulkemisesta Suomelle jopa HUOMAUTUKSEN.

Uudenmaan rajojen sulkemisesta koronasekoilun aikaan taisi hallitus saada huomautuksen oikeuskanslerilta.

Kyllä huomautuksen pelko suomalaisen tiellä pitää.
Kyllä, mutta tämä koskee virkamiestyötä. Hallitus ei voi mennä sanelemaan, että virkamiehen tulee toimia Shengen-sopimuksen vastaisesti.

Minäkin toivon, minkä olen esittänyt jo useamman kerran, että löytyisi se virkamies, joka tällaisen ratkaisun tekee. EU on aiheuttanut tämän itse, joten olisi irvokasta mennä antamaan tällaisesta Suomelle edes huomautusta.
 
tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Eikös venäjän miliisi tai värväysporukan kannattais tulla nyt tohon rajalle ja alkaa rahtamaan nuoria miehiä suoraan valmistautumisleirille. Sieltä olis helppo hakea.
 
Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Avaimet ovat kuitenkin pääasiassa Suomen käsissä. Mikäli Suomi sulkisi itärajansa, joutuisivat Etelä-Eurooppaan pyrkivät kiertämään Turkin, Kaukasian tai Lähi-idän kautta. Oletettavasti moni jättäisi reissun väliin.
Eilenhän haasteltiin Kolmosella jotain Vladimiria. Hänellä oli turistiviisumi sunnuntaihin asti, mutta ei ollut varma meneekö silloin takaisin vai vasta myöhemmin. Ei helvetti, juuri tuollaisten takia tuo raja pitää mennä kiinni heti, koska ei me haluta tänne mitään neukkuinvaasiota, joka ei lähde kulumallakaan täältä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kyse on aina lakien ja säädösten tulkinnasta. Meillä oli virkamiehet, jotka eivät halunnut al-Holista noutoa, koska laki esti sen. Sitten tuli virkamies, joka otti noudon vastuulleen ja sai oikeuskanslerilta tulitukea. Tannerista kyse.

Nyt on samanlainen tilanne. Oikeuskansleri on antanut tulitukea ja vielä kertonut, että EU ei ole todennäköisesti tässä tilanteessa kiinnostunut, meneekö joku laki tasan kuten pitää.

Kun tilanne vaan kestää ja kestää tulee mieleen, onko Venäjällä jotain keinoja kiristää Suomea tai ministereitä tai virkamiehiä. Sellaiselta panttaamiselta tämä vaikuttaa, että kyse ei kenties enää ole vain tulkinnoista, vaan jarruttamisesta. Jos olisi, totta kai asia naamioidaan silloin säädöksen X.111.G3 mukaan, joka estäisi Suomea tekemästä mitä pitää.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei helvetti, juuri tuollaisten takia tuo raja pitää mennä kiinni heti, koska ei me haluta tänne mitään neukkuinvaasiota, joka ei lähde kulumallakaan täältä.
Näen tässä puolensa ja puolensa. Suomessa on ennestäänkin aika pitkälti tasan 100 000:n vahvuinen venäläisvähemmistö, jotka ovat yleisen käsityksen mukaan varsin hyvin integroituneita. Käyvät töissä, opiskelevat ja elävät arkea siinä kuin kaikki muutkin. Itsekin olen elämäni aikana tutustunut lukuisiin venäläistaustaisiin, joista ei yksilötasolla ole mitään pahaa sanottavaa. Huomioiden maamme huolestuttavan väestökehityksen, teoriassa ei venäläistenkään maahanmuuttoa pitäisi mielestäni sulkea pois osaratkaisuna tulevaisuudessakaan. -Tällä hetkellä tilanne on toki eri.

Mitä tulee tämänhetkiseen muuttoliikenteeseen Venäjältä ulospäin, on mielenkiintoista nähdä, tulevatko pari-kolmekymppiset naiset jäämään suurimmalta osin aloilleen, miesten lähtiessä ulkomaille LKP:tä vältelläkseen.
 
muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
Sotaa käyvän maan reserviläiset tänne vaan, mutta internointileirille. Jos alkaa putlerismi maistumaan siellä leirillä istuessa niin palautus takaisin Länsi-Mongoliaan ja sitä kautta Ukrainaan auringonkukkalannoitteeksi.

EDIT: Internointileirin voi perustaa esim. Sallaan rajan tuntumaan. Kotiin voi sitten vaikka kävellä, jos mieli muuttuu. Palveluun kuuluu kouluruokailu, majoitus tyhjässä koulussa ja terveydenhuolto Sallan terveyskeskuksessa.
 
Jeffrey

Jäsen
Näen tässä puolensa ja puolensa. Suomessa on ennestäänkin aika pitkälti tasan 100 000:n vahvuinen venäläisvähemmistö, jotka ovat yleisen käsityksen mukaan varsin hyvin integroituneita. Käyvät töissä, opiskelevat ja elävät arkea siinä kuin kaikki muutkin. Itsekin olen elämäni aikana tutustunut lukuisiin venäläistaustaisiin, joista ei yksilötasolla ole mitään pahaa sanottavaa. Huomioiden maamme huolestuttavan väestökehityksen, teoriassa ei venäläistenkään maahanmuuttoa pitäisi mielestäni sulkea pois osaratkaisuna tulevaisuudessakaan. -Tällä hetkellä tilanne on toki eri.

Omalle kohdalle siunautui mahdollisuus integroitua tuohon porukkaan entisen parisuhteeni aikana. Ei porukka toki pelkästään osin venäläisiä ollut, vaan sisälsi venäjämielisiä sukujuuria myös esimerkiksi Ukrainasta ja Virosta. Ei tosiaan sinällään mitään pahaa yhteiskunnallista sanomista, mitä nyt sitä valehtelua ja selkäänpuukotusta oli enemmän kuin supisuomalaisissa seurueissa. Ehkä se ainoa karsastusasia oli se, että käytännössä kaikki tuosta porukasta asuivat kaupungin veronmaksajien sponsoroimissa asunnoissa, vaikka oli toimeentulot ja systeemit kaikki ihan hyvin hanskassa.

Näin veronmaksajan mielestä ihan tervetullutta sakkia, kunhan tällaiset yhteisölliset asiat saadaan paremmalle tolalle. Ja kunhan kyettäisiin ne venäläisyyden juuret kitkemään mielistä pois. Jälkimmäisen toteutumista toki epäilen varsin suuresti. Aikaisemminkin mainitusta porukasta useampi oli todella venäjämielistä, vaikka se verivenäläisyys alkoi olla jo kauempana suvussa. Toki laajemminkin maahanmuuttajien integraatio-ongelmat moninaistuu siellä toisessa tai kolmannessa polvessa.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Merkittävä venäläisvähemmistö ei välttämättä ole ongelma siltä osin, mitä tämä porukka itse tekee tai ajattelee vaan miten Venäjä tällaiseen naapurivaltion venäläisvähemmistöön suhtautuu ja käyttää sitä hyväkseen, niin sisä- kuin ulkopoliittisessa, retoriikassaan. Ja miten helvetissä – taas kerran – jos maahan saapuu hallitsematon määrä porukkaa, Suomi pysyy perässä siitä, ketä kaikkea rajan yli tänne tulee?
 
Oletettavimmin Suomeen nyt "pysyvämmin saapuvat" venäläiset eivät oletettavasti ole "putinistien tiukinta ydintä", mutta politiikkaan varsin välinpitämättömästi suhtautuvaa venäläistä massaa, jotka pragmaattisesti selviytyjän vaistolla sopeutuvat vallitseviin olosuhteisiin. Toki itsekin olen soimannut tätä ns. hiljaista enemmistöä, että ylipäänsä ovat mahdollistaneet Venäjän kehittymisen äärikansallismieliseksi, aggressiiviseksi diktatuuriksi.

Vaikka Venäjä eri variaatioineen onkin ollut vihollisvaltiomme viimeisen vuosituhannen, löytyy isosta maasta oletettavimmin miljoonittain ihmisiä, jotka ovat täynnä putinismia ja haluaisivat aloittaa elämän lännessä. Tämänkaltaisilta työteliäiltä ihmisiltä en haluaisi kategorisesti sulkea maamme ulkopuolelle, vaikka viranomaisten dilemma tuleekin olemaan haastava.
 
El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Sotaa käyvän maan reserviläiset tänne vaan, mutta internointileirille.
Eikö siellä hallituksessa tai vasemmalla nähdä ollenkaan sitä uhkana, jos SA joutuu lähettämään joukot Suomen rajalle, niin armeijan selustassa voi olla kymmeniä ellei satojatuhansia vieraan/epävaltion reserviin kuuluvia sotilaita. HALOO!!!
Lisäksi Lavrovhan aamulla YK:ssa sanoi, että kaikki ne maat jotka aseistavat Ukrainaa, ovat sodassa epä/paskavaltiota vastaan. HALOO -perkele!!! Rajat kiinni ja ASAP. Vai halutaanko vieraan vallan (reservi)joukkojen tulla vapaasti Suomeen...
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Suomen hallitus saa suomalaiset näyttämään hyväuskoiselta ja hölmöltä kansalta. Venäjän retoriikassa he ovat sodassa meidän kanssamme ja kaikki ympärillä olevat maat sulkevat rajansa. Me täällä vaan ihmetellään ja pääministeri on sitä mieltä, että jotain pitäisi asialle tehdä, mutta ei tee.

Tähän päälle tuo edellinen Uniper sotku ja siihen liittyvät hölmöydet, niin jotenkin tuntuu, että johdetaanko tätä maata oikeasti ollenkaan.
 
El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
niin jotenkin tuntuu, että johdetaanko tätä maata oikeasti ollenkaan.
Jos olisin ilkeä ja tikulla sohisin menneisyyttä, niin jauh.. öhh jallujengi intersektionaalinen feminismi, hallitsematon velkaantuminen, valkoposkihanhet ja Ruisrock ovat prioriteetit numero 1. tälle hallitukselle. Natosta pisteet ja korona-ajan alusta.
Seuraavalta hallitukselta toivon seuraavaa: velkaantuminen kuriin, kestävyysvajeeseen puututtava, itäraja turvattava ja tarvittaessa aidattava, työperäisen maahanmuuton lisääminen, aivovuoto kuriin, energiaomavaraisuus ja huoltovarmuus turvattava, Sote uusiksi +20 alueesta 10 alueeseen. Taitaa olla liian kovat vaatimukset ja odotukset minulla.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ikävällä tavalla raja vuotaa Venäjän tuonninkin osalta. Marin tietoinen?

Esimerkiksi 19.9.2022 Finnlinesin omistama Finnmill saapui päivällä Hangon satamaan. Tankkeri Crystalwater asettui aluksen kylkeen aamuyöllä noin kolmen aikoihin. Noin seitsemältä aamulla Finnlinesin Finnsea saapui satamaan, ja virolaistankkeri siirtyi tämän aluksen viereen. Crystalwater saapui Hangosta Vuosaareen satamaan 20.9. alkuillasta. Finnlinesin Finnmaid saapui satamaan seuraavana päivänä aamukuuden aikoihin, jolloin tankkeri siirtyi omalta satamapaikaltaan lähes välittömästi aluksen kylkeen. Sama kuvio toistui seuraavana päivänä, kun Finnstar saapui satamaan varhain aamulla.

Radio Free Europen tutkimukseen perustuvan jutun mukaan yksi keino on ollut se, että Venäjän satamasta lähtenyt tankkeri pysähtyy Mustallamerellä Romanian edustalle. Siellä öljy lastataan uudelleen EU-maan lipun alla kulkeviin aluksiin. Näin öljy saadaan toimitettua Euroopan maiden satamiin, joihin venäläisaluksilla ei ole pakotteiden takia enää asia.

Vakavaksi vetää. Ja herää kysymys, kun tämä on hyvin todennäköisesti viranomaisten ja poliitikkojen tiedossa, miksi hallitus ei tee mitään estääkseen ko. toimintaa?
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Olisi muuten mielenkiintoinen tilanne, jos ulkoministeri käskyttäisi virkamiestä tai vaihtaisi hänet sellaiseen, joka tekisi erilaisen tulkinnan, kuinka perustuslakituomioistuin asiaan suhtautuisi.

Vai olisiko laittomaksi tulkittu teko silloin juridisesti oikein, kun huutosakki sen niin kokee.

Marin on alkanut käyttää samaa keinoa kuin korona-aikana, eli pyytää virkamiehiä (koronassa viranomaisia) tarkastelemaan lakia uudelleen. Tämä ei ole laitonta, kunhan se on tosiaan pyytämistä, ei painostamista.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Olisi muuten mielenkiintoinen tilanne, jos ulkoministeri käskyttäisi virkamiestä tai vaihtaisi hänet sellaiseen, joka tekisi erilaisen tulkinnan, kuinka perustuslakituomioistuin asiaan suhtautuisi.
Olisi kyllä mielenkiintoinen tilanne...

Vai olisiko laittomaksi tulkittu teko silloin juridisesti oikein, kun huutosakki sen niin kokee.

Marin on alkanut käyttää samaa keinoa kuin korona-aikana, eli pyytää virkamiehiä (koronassa viranomaisia) tarkastelemaan lakia uudelleen. Tämä ei ole laitonta, kunhan se on tosiaan pyytämistä, ei painostamista.

Näin oikeistolaisena tulee mieleen se, että punavihreä hallitus on vaihtanut virkamiehen toisensa jälkeen itselleen sopivimmiksi ylhäällä ja he taas ovat edistäneet saman ideologian omaavien virkamiesten kiertoa alempana. Ongelmasta kärsitään siis vielä seuraavankin hallituksen aikana.

Esimerkiksi Tannerilla oli erilainen näkemys laista kuin samaa asiaa hoitaneella aiemmalla virkamiehellä. Nyt mennään Tannerin tahdissa. Jos oikeistohallitukseen päädyttäisiin, ehkäpä siirto konsulipäällikön tehtävistä suurlähettilääksi Turkkiin olisi mahdollista. Ratkaisuhan oli sama nyt, vaikka maana ei tainnut Turkki olla.

Marin menee virkamiesten taakse piiloon näin minun näkökulmastani. Haavisto toki tässä nimityksineen on se, jonka vuoksi päätöksiä ei saada. Vihreät ovat lisäksi ääriherkkiä, mitä tulee ihmisoikeuksiin, jos ne koskevat muita kuin suomalaisia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös