Mainos

Sanna Marinin hallitus

  • 2 676 963
  • 21 453

Animal

Jäsen
On ollut koronaa ja sotaa, mutta silti tällainen perintö seuraaville päättäjille on karu. Neljän vuoden velkasaldo siis 37,6 miljardia.

Vähän perspektiiviä asiaan tuo se, että Suomen valtionvelka suhteessa bruttokansantuotteeseen alkaa nyt olla samaa luokkaa kuin sotavuosina ja 90-luvun laman jälkeen. Monta hallituksen päätöstä kriiseistä johtuen ymmärrän, eikä lisävelkaantumista täysin oltaisi pystytty välttämään, mutta sitä en ymmärrä, että minkään uskottavan tiekartan valmistelua Suomen talouden tervehdyttämiseksi ei olla aloitettu. Mitkään epärealistiset ja tunteeseen perustuvat ilmastoposeeraukset ja vasemmistolaiset julistukset eivät ole osa tällaista tiekarttaa.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Sampo Terho 2019, Petri Honkonen 2022. Mikä pakko näillä kulttuuriministereillä on repiä irtopisteitä ihmisen kuolemalla.

Terho höpötti Nykäsen kohdalla valtiollisista hautajaisista kysymättä omaisilta, ja nyt saman tekee Honkonen Loirin kohdalla.

”Viime kädessä hänen omaisensa päättävät, millaiset hautajaiset hänelle järjestetään”, Honkonen sanoo HS:lle.

Viime kädessä omaiset päättävät, mutta Honkonen päätti jo laittaa oman lusikkansa soppaan. Vastenmielistä.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Mikähän tuossa lausunnossa oikein on se ongelma? Häneenhän käsittääkseni jomman kumman iltapäivälehden toimittaja otti yhteyttä, ja kysyi, järjestetäänkö Loirille valtiolliset hautajaiset. Olisiko pitänyt vastata vaan "en kommentoi"?
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Mikähän tuossa lausunnossa oikein on se ongelma? Häneenhän käsittääkseni jomman kumman iltapäivälehden toimittaja otti yhteyttä, ja kysyi, järjestetäänkö Loirille valtiolliset hautajaiset.

Olla kommentoimatta ja kunnioittaa sillä tavalla omaisten pyyntöä antaa aikaa suruun. Se koskee myös poliitikkoja.

Hautajaiset kuuluvat omaisille, ei lehdistölle. Loiri itse halusi tuhkansa ripoteltavan Inarijärveen.
 
Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Ei kuulu mielestäni yleistietoon se, että millaiset hautajaiset julkisuuden henkilö haluaa. En näe tässä mitään väärää.
 
Mikä somenärkästys siitä olisikaan noussut, kun kulttuuriministeri ei olisi kommentoinut tuohon mitään.

Suora lainaus IS:n jutusta:

- Kyseessä on niin tuore asia, että haluan kunnioittaa omaisten surua ja rauhaa, enkä ota tässä vaiheessa asiaan enempää kantaa. Mutta hän oli hyvin monipuolinen taiteilija jolla oli mittava ura, johon varmasti kaikki suomalaiset suhtautuvat kunnioittavasti, Honkonen sanoo.

Ei tuota mielestäni tämän hienotunteisemmin voi hoitaa. Ja lausunnossaan Honkonen on kaiken lisäksi kanssasi samaa mieltä siitä, että hautajaiset kuuluvat omaisille.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ei kuulu mielestäni yleistietoon se, että millaiset hautajaiset julkisuuden henkilö haluaa. En näe tässä mitään väärää.

Ei kuulukaan, siksi asioita käydäänkin omaisten kanssa, ei median. Loirin kuolemasta on kuitenkin kulunut vasta vajaa vuorokausi.

Mikä somenärkästys siitä olisikaan noussut, kun kulttuuriministeri ei olisi kommentoinut tuohon mitään.

Suora lainaus IS:n jutusta:

- Kyseessä on niin tuore asia, että haluan kunnioittaa omaisten surua ja rauhaa, enkä ota tässä vaiheessa asiaan enempää kantaa. Mutta hän oli hyvin monipuolinen taiteilija jolla oli mittava ura, johon varmasti kaikki suomalaiset suhtautuvat kunnioittavasti, Honkonen sanoo.

Ei tuota mielestäni tämän hienotunteisemmin voi hoitaa. Ja lausunnossaan Honkonen on kaiken lisäksi kanssasi samaa mieltä siitä, että hautajaiset kuuluvat omaisille.

Tuo kuulostaakin fiksulta, tämä ei yhtä fiksulta.

TIEDE- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk) aikoo selvittää, järjestetäänkö keskiviikkona kuolleelle taitelijalle Vesa-Matti Loirille valtiolliset hautajaiset.

Keskustan kannatus syöksee, joten näissä täytyy olla varautunut.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mielenkiintoinen uutinen Fortumista:

Valtion enemmistöomistuksessa oleva pörssiyhtiö Fortum seisottaa Meri-Porin 565 megawatin lauhdevoimalaitosta, joka on Suomen suurin ja modernein kivihiilivoimalaitos.

Suomen Sähkönkäyttäjät ry:n (ELFI) toimitusjohtaja Pasi Kuokkanen sanoo, että näin suuren voimalaitoksen seisottaminen nostaa sähkön hintaa Suomessa. Ja se ratkaisu on Fortumille taloudellisesti todennäköisesti erittäin kannattava. Ja se on sitten meiltä kaikilta sähkönkäyttäjiltä pois, Kuokkanen sanoo.

Mahdollista on sekin, että uutinen on faktaa, mutta Fortumilla on todelliset syyt seisottaa voimalaa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Samaa voisi veikkailla OL3:stakin, ei ole hirveä kiirus käynnistellä kun sähkökauppa käy (pakosti) muutenkin
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mielenkiintoinen uutinen Fortumista:

Ei hätää, Tytti on pyytänyt selvityksen

Animal

Jäsen
Sampo Terho 2019, Petri Honkonen 2022. Mikä pakko näillä kulttuuriministereillä on repiä irtopisteitä ihmisen kuolemalla.

Terho höpötti Nykäsen kohdalla valtiollisista hautajaisista kysymättä omaisilta, ja nyt saman tekee Honkonen Loirin kohdalla.

”Viime kädessä hänen omaisensa päättävät, millaiset hautajaiset hänelle järjestetään”, Honkonen sanoo HS:lle.

Viime kädessä omaiset päättävät, mutta Honkonen päätti jo laittaa oman lusikkansa soppaan. Vastenmielistä.
Terhoa ja Honkosta yhdistää se, että molemmilla on/oli seuraavan kevään eduskuntavaaleissa edessä totuuden hetki, mahdollisesti viimeinen puristus ministerinä ja irtopisteitä joko tahalleen tai tahattomasti yritetään repiä mistä ikinä niitä voisi saada revittyä. Vilpitön tarkoitus ja poliittisten irtopisteiden tavoittelu eivät välttämättä ole toisiaan poissulkevia.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Sangen omnistunut mielipidekirjpitus kovaa kritiikkiä keränneeseen yrittäjien eläkemaksu-uudistukseen. Onhan tämä nykytilanne markkinatalouden näkökulmasta aivan älytön, kun me veronmaksajat maksamme kolmasosan yrittäjien eläkkeistä.
 
Wingman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valmentajien hautuumaa

Sangen omnistunut mielipidekirjpitus kovaa kritiikkiä keränneeseen yrittäjien eläkemaksu-uudistukseen. Onhan tämä nykytilanne markkinatalouden näkökulmasta aivan älytön, kun me veronmaksajat maksamme kolmasosan yrittäjien eläkkeistä.

Varmaan se merkittävin huoli tuossa liittyy siihen, että voiko eläkeyhtiöön luottaa työtulon määrittelyssä? Eläkehtiön on helppo heittää se mediaanipalkka sinne vähät muusta välittämättä.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Varmaan se merkittävin huoli tuossa liittyy siihen, että voiko eläkeyhtiöön luottaa työtulon määrittelyssä? Eläkehtiön on helppo heittää se mediaanipalkka sinne vähät muusta välittämättä.
Tuo on ihan validi huoli. Siksi olenkin ihan samaa mieltä Jari Hanskan kanssa siitä, että fiksuinta olisi sitoa yrittäjien eläkemaksut heidän todellisiin ansioihin. Mutta tämähän ei yrittäjien edunvalvontakoneistolle sovi ollenkaan.
 
canttig

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Hyvä kirjoitus.
Kun itse aloitin yrittäjänä niin minua varoitettiin (taisi olla jokin nykyistä ELY-keskusta vastaava organisaatio, sain sieltä muitakin hyviä neuvoja) että on iso riski lähteä ali-arvioimaan omaa työtuloa eläkkeen kannalta. Niinpä arvioin työtuloni suunnilleen samaksi kuin jos olisin jatkanut uraani toisen palveluksessa eli YEL asiallisella tasolla.

Ymmärrän toki yrittäjiä joilla työtulo on todellasuudessakin pieni. Vähemmän sympatisoin yrittäjiä jotka tienaavat ja silti ilmoittavat työtulonsa minimiin. Niistä sitten saattaa tippua yhteiskunnalle maksettavaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: mjr

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Yrittäjät harvoin ehtii edes eläkkeelle asti. Moni kuolee saappaat jalassa.
Tuli mieleen kun kesäkuussa istuttiin huuhkajien faniporukassa Sarajevossa baarissa niin toista viikkoa Eurooppaa kierrellyt helsinkiläinen ravintoloitsija sanoi häntä aina harmittaneen sellaiset yrittäjät jotka valittavat, etteivät koskaan voi pitää lomaa. Hän jatkoi, että jos näille yrittäminen on niin vitun vaikeata niin tekisivät jotain muuta. Menisivät vaikka työhön jonkun muun palvelukseen.
 
mutina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Chicago Blackhawks, Fife Flyers
Yrittäjät harvoin ehtii edes eläkkeelle asti. Moni kuolee saappaat jalassa.
Johtuneeko siitä, että kun on itselleen kovin pienen eläkkeen maksanut, niin ei sitten kehtaa työntekoa lopettaa vaikka ikä painaa? Sitä en ihan purematta niele, että yrittäjien eliniänodote olisi merkittävästi muuta väestöä alhaisempi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös