Sanna Marinin hallitus

  • 2 599 083
  • 21 526

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Jep. Ja tähän mukaan vielä alueellinen ja sosiaalinen vaikutus. Kaikkialla maassa ei ole yhtä hyvä tai vaikea tilanne. Poikamiehen on helpompi lähteä työn perässä muualle maahan kuin perheellisen. Tai poikamiehen, jonka lapset asuvat lähellä.

Nyt käsiteltäväksi tuleva aloite on parempi kuin aktiivimalli, mutta edelleen se niputtaa työttömät liiaksi homogeeniseksi ryhmäksi ja siksi katsoo enemmän menneeseen kuin tulevaan.
Kyllä nämä vaikeita tilanteita on, ei sitä kukaan kiistä. Ei vaan silti ole yhteiskunnalla varaa siihenkään, että elätetään työkykyistä sakkia kotipitäjissään, kun on niin vaikeaa siirtyä muualle. Jos haluaa niin kotipitäjässä elää, niin paree hankkia ammatti/työ, jota siellä on tarjolla.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto

Juuri näin. Usein on vaikeata muuttaa syrjäseudulta työn perässä toiselle puolelle maata, jos ei saa asuntoa myydyksi tai korvaus vanhasta asunnosta on hyvin pieni. Ilmaiseksi ei kannata antaa hyvää omakotitaloa. Harva perhe muuttaa kauaksi kotiseudulta, jos puoliso ei saa uutta työtä uudelta asuinalueelta.

Usealla perheellä on myös huoli omista vanhemmista tai isovanhemmista. Miten heidän käy, jos he tarvitsevat omaishoidon palveluita tai muuta vastaavaa. Onko siinä mitään järkeä , jos kaikkien pitäisi asua pääkaupunkiseudulla. Voihan muuallakin elää ihmisarvoista elämää.

Itseäni ketutti aikanaan kun hain työpaikkaa, jos työnantaja ei viitsinyt vastata mitenkään asialliseen työhakemukseen. Nykyään se on varmasti helpompaa vastata ilman suurempia ongelmia netin välityksellä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Yksi iso ongelma on myös se, että työnhakijalla on joko väärä sukunimi tai liian vähän työkokemusta. Osalla työnantajista on vastenmielistä ottaa maahanmuuttajia työntekijöiksi yritykseen.

Tarvitaanko jokaisessa yrityksessä virheetöntä suomenkielen taitoista henkilökuntaa vai pärjätäänkö suppeammalla suomenkielen taidolla.

Yleensä ongelma on siinä, että matalasti koulutetut tai kokonaan kouluttamattomat maahanmuuttajat lisäävät matalasti koulutetun työvoiman tarjontaa, jolta on mennyt maasta riippuen digimurroksessa satoja tuhansia tai miljoonia työpaikkoja. Kun ei ole riittävästi työpaikkoja, huonosti koulutetun kantaväestön palkat ja työllisyys heikentyvät.

Suomessa tämä menee niin, että palkat eivät jousta alas, joten työnantajat eivät palkkaa kalliilla heikosti koulutettuja tai kouluttamattomia maahanmuuttajia. Lähinnä kyse on humanitaarisesta maahanmuutosta ja siinäkin vain tietyistä maista tulleista.

Samaan aikaan länsimaista tulleet maahanmuuttajat ja monet muut ammattilaiset työllistyvät helposti.

Ei tähän kannata pyörää uudelleen keksiä vaan katsoa, mitä Saksa, Ranska, Ruotsi, Britannia jne ovat tehneet. Työmarkkinat joustavat ja paikallinen sopiminen toimii.
 
Viimeksi muokattu:

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kyllä nämä vaikeita tilanteita on, ei sitä kukaan kiistä. Ei vaan silti ole yhteiskunnalla varaa siihenkään, että elätetään työkykyistä sakkia kotipitäjissään, kun on niin vaikeaa siirtyä muualle. Jos haluaa niin kotipitäjässä elää, niin paree hankkia ammatti/työ, jota siellä on tarjolla.

Mutta kuinka moni työnantaja palkkaa sellaisen, jolla ei selvästikään ole muuttohaluja? Muuttohaluja on hyvin vaikeaa luoda työvoimapolitiikalla, vaikka malli olisi minkälainen tahansa.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Yksi iso ongelma on myös se, että työnhakijalla on joko väärä sukunimi tai liian vähän työkokemusta. Osalla työnantajista on vastenmielistä ottaa maahanmuuttajia työntekijöiksi yritykseen.
Ilman sarvia ja hampaita: Jos yrityksen jatkuvuuden varmistaminen tai korkeampi tuotto ehdottomasti vaatii kahta uutta työntekijää, mitä veikkaat kuinka moni yrittäjä jättää toimeentulonsa varmistettua tai lisätulot ottamatta, koska sopivilla hakijoilla on väärä nimi tai vääränlainen tausta?

ps. vastaus on nolla.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Mutta kuinka moni työnantaja palkkaa sellaisen, jolla ei selvästikään ole muuttohaluja? Muuttohaluja on hyvin vaikeaa luoda työvoimapolitiikalla, vaikka malli olisi minkälainen tahansa.
Joo, en kiistä. Mutta voitaisiin edes yrittää rankomalla kunnolla näitä, jotka ei työtä ota vastaan, vaikka tarjottaisiin. Kyllä mä ymmärrän, jos ei ole muuttohaluja, mutta ymmärrän myös hyvin, että tällaiselle voitaisiin maksaa leikattua työttömyysturvaa. Voushan se alkaakin kiinnostaa. Ei tällaisia ole kokeultu edes, joten mistä tiedetään, ettei voida vaikuttaa?
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Kyllä nämä vaikeita tilanteita on, ei sitä kukaan kiistä. Ei vaan silti ole yhteiskunnalla varaa siihenkään, että elätetään työkykyistä sakkia kotipitäjissään, kun on niin vaikeaa siirtyä muualle. Jos haluaa niin kotipitäjässä elää, niin paree hankkia ammatti/työ, jota siellä on tarjolla.

Tämä on todella hyvä nosto ja tämä voitaisiin kääntää myös niin, että kuinka monessa maassa on mahdollista valita asuinpaikkansa, niin että yhteiskunta sen elämisen siellä lopulta kustantaa? Mihin asti tämä oikeus ulottuu, jos on syntynyt Eirassa, niin pitääkö valtion tarjota riittävä tulotaso, että voi loppuelämänsä asua Eirassa vai pitääkö se tulotaso olla itse valmis hankkimaan?

Mikä on ihmisen perusoikeus, se että saa valita itse asuinpaikkansa vai se, että yhteiskunnan on myös kustannettava tämä asuinpaikka?

Minusta tämä käyttäjän @Radiopää nostama perustelu on hieman outo, varsinkin kun mietitään miten monin tavoin yhteiskunta oikeasti täällä ihmistä tukee koulutuksen, asumisen ja elämisen osalta. Monenlaisia mahdollisuuksia on vaikuttaa siihen missä lopulta asuu ja minkälaista työtä sen takia joutuu tekemään. Aika monessa paikassa on vain siirryttävä toimentulon perässä ja sitä pidetään aivan normaalina.
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Mikäli näin tosiaan on, niin mitä se nk. ”oikeisto” oikein räksyttää asiasta? Luulisi kelpaavan paremmin kuin hyvin, kun sen eteen vuodatettiin verta, hikeä ja kyyneleitä silloin, kun viimeksi päästiin maistamaan valtaa.

No tämähän on ns. mikkihiirimalli alkuperäisestä, koska tässä suurin paine kohdistuu työnantajiin, joille tehtaillaan puolivillaisia työhakemuksia varmasti paljon enemmän, kuin aitoja ja työllistymiseen johtavia hakemuksia. Kuinka paljon tämä kannustaa vaikka pienyrittäjää ilmoittamaan avoimista työpaikoista julkisesti?

Mielenkiintoisinta tässä on tämä vasemmiston takin kääntö asian suhteen, siellä on tunnustettu että jotain on tehtävä, mutta on valittu tehtäväksi juuri se itse kritisoitu "huono malli" toki ilman keppiä.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Yksi iso ongelma on myös se, että työnhakijalla on joko väärä sukunimi tai liian vähän työkokemusta. Osalla työnantajista on vastenmielistä ottaa maahanmuuttajia työntekijöiksi yritykseen.

Tarvitaanko jokaisessa yrityksessä virheetöntä suomenkielen taitoista henkilökuntaa vai pärjätäänkö suppeammalla suomenkielen taidolla.
Suorittavassa työssä se edes kohtalainen suomenkielen osaaminen on lähes välttämätöntä.
Kun esimiehet ja muut työntekijät osaavat huonosti muita kieliä kuin tätä kotimaista.

Asiantuntija tehtävissä sillä ei ole sen sijaan juuri merkitystä mutta niihin tehtäviin Suomessa ei juuri maahanmuuttajia olekkaan, ne joudutaan rekrytoimaan ulkomailta. Sitten ollaankin ongelmissa jos mennään EU-alueen ulkopuolelle niin työluvan saamisessa kestää ihan liian pitkään.
 
444

Jäsen
No tämähän on ns. mikkihiirimalli alkuperäisestä, koska tässä suurin paine kohdistuu työnantajiin, joille tehtaillaan puolivillaisia työhakemuksia varmasti paljon enemmän, kuin aitoja ja työllistymiseen johtavia hakemuksia. Kuinka paljon tämä kannustaa vaikka pienyrittäjää ilmoittamaan avoimista työpaikoista julkisesti?

Mielenkiintoisinta tässä on tämä vasemmiston takin kääntö asian suhteen, siellä on tunnustettu että jotain on tehtävä, mutta on valittu tehtäväksi juuri se itse kritisoitu "huono malli" toki ilman keppiä.
Eli siis kyse ei ollutkaan samasta asiasta?
 
Wilderness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
Juuri näin. Usein on vaikeata muuttaa syrjäseudulta työn perässä toiselle puolelle maata, jos ei saa asuntoa myydyksi tai korvaus vanhasta asunnosta on hyvin pieni. Ilmaiseksi ei kannata antaa hyvää omakotitaloa. Harva perhe muuttaa kauaksi kotiseudulta, jos puoliso ei saa uutta työtä uudelta asuinalueelta.

Tähän melkein ottaisin vielä lisäyksenä varainsiirtoveron. Muuttamista, vanhan asunnon myymistä ja uuden hommaamiseen varmasti vaikuttaa myös se, että joutuu aikalailla vähintään 10k€ varainsiirtoveroa siitä hyvästä (oletuksena omakotitalo ja haluaisi vastaavan tilalle). Varsinkin jos on lapsia ja/tai puolisolla vaikeuksia löytää töitä uudelta asuinalueelta.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Mikäli näin tosiaan on, niin mitä se nk. ”oikeisto” oikein räksyttää asiasta? Luulisi kelpaavan paremmin kuin hyvin, kun sen eteen vuodatettiin verta, hikeä ja kyyneleitä silloin, kun viimeksi päästiin maistamaan valtaa.

Minulle se on ihan sama, minkälainen se malli on, mutta kun vasemmisto pääsi hallitukseen, niin silloin vannottiin pyhästi, että mitään Sipilän hallituksen aktiivimallin kaltaista ei tämän hallituksen toimesta tulla näkemään.

Minusta tämä on aika selkeästi (taas kerran) vahvaa lupausten pettämistä vasemmistolta, mutta toki tähän ollaan jo totuttu. Siinä suhteessa ei mitään uutta auringon alla.

Turha tästä on käydä riitelemään. Sinä olet tuota mieltä ja minä tätä. Yhteisymmärrystä emme tule löytämään. Mennään eteenpäin.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Ilman sarvia ja hampaita: Jos yrityksen jatkuvuuden varmistaminen tai korkeampi tuotto ehdottomasti vaatii kahta uutta työntekijää, mitä veikkaat kuinka moni yrittäjä jättää toimeentulonsa varmistettua tai lisätulot ottamatta, koska sopivilla hakijoilla on väärä nimi tai vääränlainen tausta?

ps. vastaus on nolla.
Ymmärrän hyvin mitä ajat takaa, mutta mutta itsekin olisin hyvin varovainen näiden asioiden kanssa. itse mietin sitä, että jos suomalainen nainen menee naimisiin ulkomaisen henkilön kanssa niin kannattako hänen ottaa vieraskielinen sukunimi omakseen. Tällöin voi syntyä ongelmia työnsaannin kannalta. Nainen voi olla akateemisesti koulutettu työkokemusta omaava ammattilainen, mutta ei saa työtä kun työnantaja karsii työnhakijat nopeasti sukunimen perusteella,
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Periaatteessa oma ajatus ongelmasta on se, että on jossain määrin kannattavaa olla työttömänä ja jossain määrin kannattamatonta olla pienipalkkaisessa työssä. Hyöty työllistymisestä on kynnystasolla liian pieni ja hyöty olla työttömänä riittävä, jolloin se vaatii jotain muuta kannustetta taustalle.

Asenteet yhteiskunnan kustantamiin etuisuuksiin on ainakin omassa suvussa muuttuneet hieman pehmeämmäksi sukupolvi kerrallaan. Omalle isoisälle tukien vastaanotto oli häpeällistä, isälle osa yhteiskunnan turvaverkkoa ja itselle jo ihan normaalia. Tämä toki ihan yhden ihmisen näkökulmasta yleistettynä, eikä minkäänlaisena yleisenä faktana.

Jos esimerkiksi asenteet eivät puske ihmistä työelämään, eikä kannustetta ole, niin mikä on luonnollinen tapa toimia? Asenteisiin vaikuttaminen on pitkällinen tie, mutta jonkinlainen tehokkaampi kannuste työllistymiselle olisi hyvä olla. Hankala nähdä että kannusteena työhakemuksilla tukien takaaminen on kovin tehokas väline.
Työttömänä oleminen ei ole jossain määrin kannattavaa, vaan niin kannattavaa, että työttömänä voi olla koko elämänsä jos näin haluaa. Ikävä kyllä mitä tahansa ihmisen halutaa tekevän, siihen pitää luoda motivaatio. Pieni osa ihmisistä löytävät itse tuon motivaation, mutta suurimmalle osalle motivaation pitää asettaa ulkopuolelta. Tuon motivaation nimi on PAKKO.

Nykyiset tuet ovat niin yltäkylläisiä, että niillä elää herroiksi, jos elämänhallinta on kunnossa. Olen kertonut aiemminkin, että kun olin työttömänä(perustyöttömyysturva), niin minulle jäi n. 700€ kuukaudessa käyttörahaa, mikä on toimettomalle aivan järjetön määrä rahaa.

Kysyit luonnollista toimintatapaa. Se on pakottaminen, eli käytännössä rahamäärän leikkaaminen, mitä kauemmin olet työttömänä. Sillä luodaan se motivaatio tehdä omalle elämälleen jotain. Lisäksi jokainen jokainen työtön joutuu käymään elämänhallinnan kurssilla, missä opetetaan miten elämä toimii normaalisti ilman perseilyä. Tämä toki viedään myös koulutasolle, jossa opetetaan ylä-asteelta alkaen elämänhallinnan perusteet, jotta ihmiset osaavat toimia omillaan.
 
12961

Jäsen
Minusta erittäin hyvä, että jotain saatiin aikaan. Ihan sama, jos onkin aiemmin vastaavia kritisoitu, peruspolitiikkaa semmoinen.

Hakupakko myös ok, jos ei osaa hakea, on korkea aika harjoitelka.

Työnantajana tämä uudistus näyttää siltä, että jos laittaa ilmoituksen TE-toimistoon, saa vaivakseen entistä suuremman määrän täysin turhia hakemuksia.

Jos hakuvelvoite toteutuu, TE-toimiston käyttö rekryissä on käytännössä entistä kauempana. Ei meiltä kyllä nytkään ole sinne vapaita paikkoja ilmoitettu, vaikka kyse olisi varastoduunien kaltaisista perushommista. Vuokrafirmojen kautta löytyy parhaiten ja säästytään isolta osalta täysin turhaa perehdyttämistä ja alkuvaiheen töhöilyä.
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Eli siis kyse ei ollutkaan samasta asiasta?

Voidaan toki saivarrella asiasta, mutta tämä on se Sipilän aktiivimalli kaksi, jota ei missään nimessä pitänyt ajaa läpi vasemmiston toimesta. Oikeisto ei tästä välttämättä ole hirveän innoissaan, koska tästä puuttuu ykkönen kokonaan ja toisaalta kun tämä nyt on vähän sellainen "possulle huulipunaa osaston" ratkaisu. En tästä olisi Sipilänkään hallitukselle hirveästi pisteitä antanut, enkä tiedä oliko alkuperäinenkään aktiivimalli paras mahdollinen. Vasemmiston mielestä se oli suorastaan saatanasta ja tässä ollaan nyt tämän kakkososan kanssa tultu esille, eli?
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Työnantajana tämä uudistus näyttää siltä, että jos laittaa ilmoituksen TE-toimistoon, saa luettavakseen entistä suuremman määrän täysin turhia hakemuksia.

Jos hakuvelvoite toteutuu, TE-toimiston käyttö rekryissä on käytännössä entistä kauempana. Ei meiltä kyllä nytkään ole sinne vapaita paikkoja ilmoitettu, vaikka kyse olisi varastoduunien kaltaisista perushommista. Vuokrafirmojen kautta löytyy parhaiten.
No juu, ymmärrän nämä haasteetkin. Mutta kun pitää patistaa ihmisiä töihin, niin kyllähän se ensimmäinen askel jotenkin väkisin on, että niitä töitä pitää ryhtyä hakemaan. Ehkä näitä sitten ohjautuu sinne vuokrafirmoihinkin samalla lisää.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Täysin kivuttomia työllisyystoimia on aika niukalti. Pikku virnuilun ymmärrän, mutta ei kai nyt oikeistosiipi ihan oikeasti kritisoi hallitusta siitä, että tämmöinen tehtiin, vaikka muuta luvattiin? ;) Väärin työllisyystoimittu?
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Työttömänä oleminen ei ole jossain määrin kannattavaa, vaan niin kannattavaa, että työttömänä voi olla koko elämänsä jos näin haluaa. Ikävä kyllä mitä tahansa ihmisen halutaa tekevän, siihen pitää luoda motivaatio. Pieni osa ihmisistä löytävät itse tuon motivaation, mutta suurimmalle osalle motivaation pitää asettaa ulkopuolelta. Tuon motivaation nimi on PAKKO.

Nykyiset tuet ovat niin yltäkylläisiä, että niillä elää herroiksi, jos elämänhallinta on kunnossa. Olen kertonut aiemminkin, että kun olin työttömänä(perustyöttömyysturva), niin minulle jäi n. 700€ kuukaudessa käyttörahaa, mikä on toimettomalle aivan järjetön määrä rahaa.

Kysyit luonnollista toimintatapaa. Se on pakottaminen, eli käytännössä rahamäärän leikkaaminen, mitä kauemmin olet työttömänä. Sillä luodaan se motivaatio tehdä omalle elämälleen jotain. Lisäksi jokainen jokainen työtön joutuu käymään elämänhallinnan kurssilla, missä opetetaan miten elämä toimii normaalisti ilman perseilyä. Tämä toki viedään myös koulutasolle, jossa opetetaan ylä-asteelta alkaen elämänhallinnan perusteet, jotta ihmiset osaavat toimia omillaan.

Nostit viestin alussa pakon ja lopussa yläasteen. Tämä on mielenkiintoinen piirre tässä yhteiskunnassa, että oppivelvollisuus halutaan ulottaa täysi-ikäisyyteen asti ja koulussa on yhteiskunnan puolesta pakko käydä. Tätä kannattaa myös Li Andersson. Lapset voidaan pakottaa kouluun, mutta aikuisilta ei voida edellyttää työntekoa toimeentulonsa eteen. Pakottamista en suoraan sanana tässä haluaisi käyttää, koska se ei ole kovin hedelmällinen lähtökohta millekään tekemiselle. Toki se on monessa yhteiskunnassa lähtökohta, jos ylipäätänsä haluat syödä tai nukkua sisällä, jos et itse elantoasi tienaa, niin joko sukulainen sen maksaa tai sitten jotain insentiiviä vastaan joku.

En tietenkään halua tällaista yhteiskuntaa tänne, mutta onhan se mielenkiintoinen ajatus, että yhteiskunnan tuella voit elää työttömänä vaikka loppuelämäsi. Uskon että pääosalta motivaatio löytyy asioista, joiden perusteella itsekin aikanaan aktivoiduin, eli yhteiskunnallisen aseman parantamisesta ja paremmasta elintasosta. Kannustinloukussa ei ollut kovin kivaa, kun muitakin mahdollisuuksia oli.

Toki jos tätä ei olisi tapahtunut ja minut olisi ohjattu karenssin uhalla töihin, niin olisiko minun pitänyt olla katkera siitä että yhteiskunta haluaa panoksensa koulutukseeni takaisin ja minut työmarkkinoille?
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Täysin kivuttomia työllisyystoimia on aika niukalti. Pikku virnuilun ymmärrän, mutta ei kai nyt oikeistosiipi ihan oikeasti kritisoi hallitusta siitä, että tämmöinen tehtiin, vaikka muuta luvattiin? ;) Väärin työllisyystoimittu?

Jäsen @12961 sen tuossa hyvin avasi. Tämähän kohdistuu paineena nimenomaan rekrytoijiin ja yrityksiin, jotka etsivät työvoimaa. Nyt kun laitat työpaikan TE-toimiston sivuille, niin voit mahdollisesti varautua myös melkoiseen spämmiin, kun viikottaisia pakollisia työhakemuksia naputellaan tukien vuoksi.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Jäsen @12961 sen tuossa hyvin avasi. Tämähän kohdistuu paineena nimenomaan rekrytoijiin ja yrityksiin, jotka etsivät työvoimaa. Nyt kun laitat työpaikan TE-toimiston sivuille, niin voit mahdollisesti varautua myös melkoiseen spämmiin, kun viikottaisia pakollisia työhakemuksia naputellaan tukien vuoksi.
Juu, ihan porrastettu työttömyystuki olisi varmasti tehokkaampi ja yksinkertaisempi. Eiköhän niitä aitoja työhakemuksia alkaisi tippua, kun tultaisiin pari pykälää tuissa alaspäin. Kyllä, portaita voisi olla useampi.
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Juu, ihan porrastettu työttömyystuki olisi varmasti tehokkaampi ja yksinkertaisempi. Eiköhän niitä aitoja työhakemuksia alkaisi tippua, kun tultaisiin pari pykälää tuissa alaspäin. Kyllä, portaita voisi olla useampi.

Tanskan mallissa olisi monia hyviä puolia juuri tuolta osin. Tässä ketjussa on paljon keskusteltu työn perässä muuttamisesta ja kun verrataan Suomea ja Tanskaa, niin se on jälkimmäisessä huomattavasti helpompaa. Siksi tuo malli ei ihan yksi yhteen istu tänne, mutta jotakin meidän pitäisi oikeasti keksiä nykysysteemin tilalle.
 
444

Jäsen
Voidaan toki saivarrella asiasta, mutta tämä on se Sipilän aktiivimalli kaksi, jota ei missään nimessä pitänyt ajaa läpi vasemmiston toimesta. Oikeisto ei tästä välttämättä ole hirveän innoissaan, koska tästä puuttuu ykkönen kokonaan ja toisaalta kun tämä nyt on vähän sellainen "possulle huulipunaa osaston" ratkaisu. En tästä olisi Sipilänkään hallitukselle hirveästi pisteitä antanut, enkä tiedä oliko alkuperäinenkään aktiivimalli paras mahdollinen. Vasemmiston mielestä se oli suorastaan saatanasta ja tässä ollaan nyt tämän kakkososan kanssa tultu esille, eli?
Niin eli onko se nyt sama asia vai eikö se ole? Tätä kysyin jo ensimmäisessä viestissäni. Jos on, niin tällä ns. ”oikeistolla” ei pitäisi olla mitään räksyttämisen sijaa. Jos ei ole, niin miksi sitä sanotaan samaksi asiaksi? Kunhan nyt vaan ei taas koettaisi asioita.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Työttömänä oleminen ei ole jossain määrin kannattavaa, vaan niin kannattavaa, että työttömänä voi olla koko elämänsä jos näin haluaa. Ikävä kyllä mitä tahansa ihmisen halutaa tekevän, siihen pitää luoda motivaatio. Pieni osa ihmisistä löytävät itse tuon motivaation, mutta suurimmalle osalle motivaation pitää asettaa ulkopuolelta. Tuon motivaation nimi on PAKKO.

Nykyiset tuet ovat niin yltäkylläisiä, että niillä elää herroiksi, jos elämänhallinta on kunnossa. Olen kertonut aiemminkin, että kun olin työttömänä(perustyöttömyysturva), niin minulle jäi n. 700€ kuukaudessa käyttörahaa, mikä on toimettomalle aivan järjetön määrä

Hyvin samaa mieltä. Milloinkohan sitä olisi itselle viimeksi jäänyt 700 €/kk käyttörahaa tällaisena ylemmän keskiluokan perheenisänä? Ei tule heti mieleen. No joo, ei varmaankaan tukienkaan kanssa perheelliselle, ja mennyt niitä omia rahoja tietysti semmoisiinkin asioihin, joita ei tuilla ehkä sitten kuitenkaan tehdä. Mutta kuten jo todettiin, pakko on hyvä motivaattori, vaikka nyt on alettu arkijärjen ja kokemuksen vastaisesti muuta hokemaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: KiVi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös