Sanna Marinin hallitus

  • 2 682 811
  • 21 453

msg

Jäsen
Kurvisesta en löydä minkäänlaista näkemyksellisyyttä tai strategista otetta, siis kulttuuriministerin tonttiin liittyen. Toki strategista otetta kepulaisuuden syvimpään ytimeen riittää yllin kyllin.

Onhan siellä salkussa tiedekin ja eittämättä Kurvisella on vahva näkemys esimerkiksi maakuntien korkeakoulujen elinvoiman säilyttämiseksi vaikka se täältä Espoosta katsoa vaikuttaisi tyhmältä.
Ei kai kukaan voi väittää etteikö Krista Kiurulla olisi näkemyksellisyyttä ja strategista otetta niin Soteen kuin pandemiankin hoitoon. Kristahan lienee nykyisen hallituksen ministereistä yksi eniten ministeriönsä alaa tuntevien poliitikkojen joukossa ja varmasti aidosti kiinnostunut hallinnonalastaan?
Voihan olla että Kurvinen on ihan paska hommassaan ja jatkossa tehdään vain turvetaidetta, mutta antaa ainakin yrittää. Toki kommentit Veikkauksesta eivät viittaa siihen, että mummorullia oltaisiin jatkossakaan siirtämässä pelaamoihin.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Vastaustensa perusteella Marin on vihervasemmistolainen feministi, joka on aatteeltaan lähempänä kommunisteja kuin Vasemmistoliittolaisia.
Vasemmistoliittoonhan hän olisi mennyt, mutta SDP isompana puolueena vei voiton. Tulos on nähty joulukuusta 2019 lähtien.

En sinänsä tiedä, löytyisikö nykyisestä SDP:stä juuri parempiakaan ehdokkaita nyt kun Eemeli Peltonenkin putosi eduskunnasta. Antti Lindtman Heinäluoman tuella herättää jo nyt kauhua. Surkeaksi on "virallinen valtionhoitajapuolue" mennyt.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vasemmistoliittoonhan hän olisi mennyt, mutta SDP isompana puolueena vei voiton. Tulos on nähty joulukuusta 2019 lähtien.

Tämä jaksaa hämmästyttää minua. Onko niin, että Rinteen valintaa edeltäneiden kahden vuosikymmenen aikana SDP:ta johdettiin sen jäsenistön valtaenemmistön tahdon vastaisesti, vai onko niin, että kaikki tolkun demarit ovat yht'äkkiä menettäneet järkensä/puhekykynsä/halunsa vaikuttaa puolueensa asioihin vai minkä helvetin takia tämä wanna be kommunisti saa nakertaa suomalaisen yhteiskunnan perustuksia ja tuhota demareiden uskottavuutta jäsenkunnan hiljaisella hyväksynnällä?
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tämä jaksaa hämmästyttää minua. Onko niin, että Rinteen valintaa edeltäneiden kahden vuosikymmenen aikana SDP:ta johdettiin sen jäsenistön valtaenemmistön tahdon vastaisesti, vai onko niin, että kaikki tolkun demarit ovat yht'äkkiä menettäneet järkensä/puhekykynsä/halunsa vaikuttaa puolueensa asioihin vai minkä helvetin takia tämä wanna be kommunisti saa nakertaa suomalaisen yhteiskunnan perustuksia ja tuhota demareiden uskottavuutta jäsenkunnan hiljaisella hyväksynnällä?
Itse asiassa jäsenistön asenteet siirtyneet oikealle. Tai itse asiassa taidettiin tutkia kuntavaaliehdokkaiden asenteita(HS), mutta indikoinee kohtuullisesti.

Marin puheenjohtajana tietysti pääsee puolueen linjaan eniten vaikuttamaan. Veikkaan, että tämä kentän ja puoluejohdon eritahtisuus asenteissa heijastuu seuraavaa pj:aa valitessa. Kyllä demarit Sannaa sietää niin kauan kun on suosittu kansan keskuudessa.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Se, että Marin perheineen on yksi suomalaisen korruption ilmentymä, ei muuta korruption taustoja. Yhtä mielenkiintoista on se, että presidentti Niinistö ei toimi samalla tavalla kuin Marinin perhe.

Niinistöllä on oma keittiömestari kokkaamassa veronmaksajien piikkiin. Osaisi varmaan laittaa itsekin arkiruokansa. Korruptiota ja moraalipaniikin aihe.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Niinistöllä on oma keittiömestari kokkaamassa veronmaksajien piikkiin. Osaisi varmaan laittaa itsekin arkiruokansa. Korruptiota ja moraalipaniikin aihe

Muistanko oikein, että Niinistö ei ole vaatinut lisää poliittista henkilökuntaa, jotka kirjoittaisivat uusia tulkintoja verottomista eduista valitsijalleen? Jos en väärin muista, Rinne/Marin lisäsivät avustajakaartia merkittävästi ja jotainhan heidän tuli tehdä, kun lainsäädäntöön ei kyvyt riittäneet, vaikka juuri sen sujuvuudella uskomattomia lisäpalkkauksia taidettiin perustella.

Nyt saatii siis vuonna 2019 uusi ohjeistus. VNK:ssa alivaltiosihteeri Timo Lankisen mukaan pääministerin virka-asunnosta, sen kunnossapidosta ja tukipalveluista vastataan sekä lain että valtioneuvoston ohjesäännön mukaisesti. Sen jälkeen alkoi epätoivoinen kaivelu, mihin konkreettiseen lainkohtaan, ohjeistukseen, huhupuheeseen tai vastaavaan päätös perustui. Vielä ei ole selvinnyt. Nyt keskitytään kaivamaan 20 vuotta vanhoja kuitteja ja etsitään aikalaistodistajia sen osalta, oliko Lipposten korissa todellakin makkaraa vai kaljaa. Ehkä VNK pääsee vuonna 2024 jo Marinin osuuteen?

Jotenkin mulla on käsitys, että presidentin kanslia ja presidentti ovat hoitaneet osuutensa asianmukaisesti.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Muistanko oikein, että Niinistö ei ole vaatinut lisää poliittista henkilökuntaa, jotka kirjoittaisivat uusia tulkintoja verottomista eduista valitsijalleen? Jos en väärin muista, Rinne/Marin lisäsivät avustajakaartia merkittävästi ja jotainhan heidän tuli tehdä, kun lainsäädäntöön ei kyvyt riittäneet, vaikka juuri sen sujuvuudella uskomattomia lisäpalkkauksia taidettiin perustella.

Keksit omia motiiveja poliittisen henkilökunnan palkkaamiselle, kun kyse oli ruokaan liittyvien etujen hyödyntämisestä tai hyödyntämättä jättämisestä.

Tuo detalji keittiömestarista taisi puuttua myös alkuperäisestä lehtijutusta. Ei siinä mitään, mutta antaa erilaisen kuvan Niinistöstä kuin maininta master chefin olemassaolosta myös arkiruokien tekijänä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Keksit omia motiiveja poliittisen henkilökunnan palkkaamiselle, kun kyse oli ruokaan liittyvien etujen hyödyntämisestä tai hyödyntämättä jättämisestä.

Pakko asiaa on tulkita, koska mitään perustetta ei ole tullut. Rinne kertoi aikanaan, että EU-puheenjohtajuus on syy. No, se meni aikaa sitten. Rinteen hallitus sai 80 avustaajaa, joka oli aivan poikkeuksellinen luku. Mutta eihän se Marinille riittänyt, joka halusi vielä enemmän. Sai muistaakseni 82 tai 83 avustajaa, sis. valtiosihteerit. Tämä siis sen jälkeen, kun EU-puheenjohtajuus oli käytännössä aivan lopulla (joulukuu 2019).

Kysymykseen avustajamäärän lisäkasvattamisesta Marin veti pultit eduskunnassa ainakin median mukaan. En muista itse katsoneeni kiukuttelua sillä kertaa, mutta Marin syytti määrästä kyselijöitä populismista.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Keksit omia motiiveja poliittisen henkilökunnan palkkaamiselle, kun kyse oli ruokaan liittyvien etujen hyödyntämisestä tai hyödyntämättä jättämisestä.

Tuo detalji keittiömestarista taisi puuttua myös alkuperäisestä lehtijutusta. Ei siinä mitään, mutta antaa erilaisen kuvan Niinistöstä kuin maininta master chefin olemassaolosta myös arkiruokien tekijänä.

Niin, tasavallan presidentti isännöi erilaisia virkatehtäviin kuuluvia vieraita useamman kerran viikossa (valtiovierailut, vieraiden valtioiden suurlähettiläät ja muut edustajat, valtioneuvoston jäsenet jne.) virka-asunnossaan. Näitä tarjoiluja varten on katsottu tarpeelliseksi ihan tasavallan alkuajoista lähtien, että presidentin virka-asunnossa on kokki. Presidentin kansliassa työskentelevistä henkilöistä on mainittu asetuksella (vuodelta 1988), sen toinen pykälä luettelee kanslian virkamiehet. Heidän lisäkseen palkataan työsuhteisia. Tässä tuo pykälä:

"Tasavallan presidentin kansliassa on kansliapäällikön virka sekä erityisavustajan, linnanvoudin, ylitarkastajan, osastosihteerin, ylipuutarhurin, ylihovimestarin, hovimestarin, kirjaajan, pääkirjanpitäjän, ylivirastomestarin, autonkuljettajan, toimistosihteerin, puutarhurin, virastomestarin, koneenhoitajan, laitosmiehen, puistomestarin, talonmiehen, vaatevarastonhoitajan, konekirjoittajan ja puhelunvälittäjän virkoja sekä tilapäisiä virkamiehiä ja työsopimussuhteessa olevaa henkilöstöä." Listassa ei ole kokkia, koska hän on työsuhteinen, ei virkasuhteinen.

Mitä varten arvelet joukosta löytyvän ylihovimestarin ja hovimestarin virat? Liittyisivätkö jotenkin tasavallan presidentin valtiolliseen rooliin viihdyttäjänä mm. illallisten muodossa? Toki saat vapaasti uskoa, että Niinistö on ihan ahneuttaan palkkauttanut omasta aloitteestaan kokin veronmaksajien piikkiin. Samasta syystä varmaan pudotti omasta aloitteestaan presidentin palkkion 160 000 eurosta 126 000 euroon. Koska vasemmalla ei päätellen hallituksen toiminnasta osata edes alkeellista matematiikkaa, täsmennän, että pudotusta tuli 34 000 euroa. Sillä rahalla jo melkein palkkaisi kokin (keskipalkka 2300 euroa/kk).

Jatketaanko tätä mutkuttelua, vai keksitäänkö joku muu keino puolustella Marinin ahneutta?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Samasta syystä varmaan pudotti omasta aloitteestaan presidentin palkkion 160 000 eurosta 126 000 euroon. Koska vasemmalla ei päätellen hallituksen toiminnasta osata edes alkeellista matematiikkaa, täsmennän, että pudotusta tuli 34 000 euroa. Sillä rahalla jo melkein palkkaisi kokin (keskipalkka 2300 euroa/kk).

Hyvä kirjoitus ja tuosta lainaamastani vielä mielenkiintoinen vertailu Mariniin. Hän on kansaedustaja ja pääministeri, joka saa Tampereen kaupungilta lisätuloa ja kokonaistienesti näistä kolmesta ilman mitään puhujapalkkioita on luokkaa 200 000 euroa.

Niinistö siis pudotti palkkiotaan 160 000 -> 126 000 euroon. Marin, no... tiedetään, mitä hän on tehnyt.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)

Toki tuo Saulin tulo on verotonta, mutta muuten samaa mieltä. @Jussih hyvä kirjoitus.
 
Jeffrey

Jäsen

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tiedä kuinka solidaarista on on maksattaa aamiaisensa veronmaksajilla ...
Se on jämptisti näin. Ministereiden ja kansanedustajien tulisi työskennellä ilmaiseksi eikä imeä elantoaan kansalaisten selkänahasta. Vielä parempia edustajia saataisiin, jos joutuisivat maksamaan että saavat edustaa kansaa.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Se on jämptisti näin. Ministereiden ja kansanedustajien tulisi työskennellä ilmaiseksi eikä imeä elantoaan kansalaisten selkänahasta. Vielä parempia edustajia saataisiin, jos joutuisivat maksamaan että saavat edustaa kansaa.
Ei tietenkään tulisi, tosin näin en ole väittänytkään. Mutta jos julistautuu solidaarisuuden majakaksi niin silloin tilannetajunkin voisi olettaa loistaa yhtä kirkkaasti. Ymmärrän kyllä kuinka kiusallista tämä kohu demareille on, siitähän kertoo jo pelkkä whataboutismien ja mutkuttelujen määrä tässä ketjussa.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk

Eli pääministerillä on tällainen aamiaisetu, jota on käytetty aiemmin hajanaisesti ja harvakseltaan, mutta käytetty kuitenkin. Ja siitä annettu ohjeistus linjaa (ainakin IL:n mukaan), että tästä edusta voivat nauttia myös samaan talouteen kuuluvat muut perheenjäsenet. So far so good. Eli onko nyt noussut ihmetystä ja paheksuntaa siitä, että Marin erittäin hyvätuloisena käyttää tätä etua ja loihtii sillä itselleen ja perheelleen aamusafkat? Vai siitä, että, jos nyt luin oikein, tätä etua on käytetty nyt Marinin aikana enemmän kuin aiempien pääministereiden aikana, vai siitä, että kyseessä ei ikinä ole ollut mikään verovapaa etu, vai siitä, että kuitit ja ostopaikka on salattu, jotka kuuluvat kyllä yksityisyydensuojan piiriin aamiaisedun ollen kuitenkin ennen kaikkea virkaetu, vai onko kyse imagotappiosta, sanojen ja tekojen sovittamattomasta ristiriidasta, kun veronmaksajat maksavat tällasen edun juuri vasemmistolaiselle ministerille? Yritän vaan päästä kärryille, että mistä tässä on kyse.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Kaikista noista. Mutta kun kaikkien aikojen pätevin ja rehellisin perustuslakivaliokunnan pj. linjaa, että Marinilla on oikeus, niin pulinat pois.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ymmärrän kyllä kuinka kiusallista tämä kohu demareille on, siitähän kertoo jo pelkkä whataboutismien ja mutkuttelujen määrä tässä ketjussa.
Minä taas ymmärrän miten ärsyttävää nämä Sanna Marinin aamiaiset on kommunisteille, sitähän kertoo jo tässäkin ketjussa kateus siitä kuinka on syönyt firman piikkiin. Kaikille sama palkka se pitäisi kommareiden mielestä olla!
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Se on jämptisti näin. Ministereiden ja kansanedustajien tulisi työskennellä ilmaiseksi eikä imeä elantoaan kansalaisten selkänahasta. Vielä parempia edustajia saataisiin, jos joutuisivat maksamaan että saavat edustaa kansaa.

Sivusta sen verran, että olisi järkevämpi korottaa palkkoja ja palkkioita, ja pitää vähennykset ja edut sitten erittäin pienenä. Nyt on mitä ihmeellisimpiä vähennysmahdollisuuksia tai vastaavia rakenneltu, ja osa edustajista käyttää niitä joko väärin tai ovat jatkuvasti tai ainakin usein harmaalla alueella.

Marinin tilanne on seurausta siitä, että Rinteen ajan poliittinen henkilö (alivaltiosihteeri) kirjoitti paperille tulkinnan. Sitä ennen tulkintaa oli VNK:n hatarien selittelyjen mukaan käytetty. Mutta kun katsotaan vähän tarkemmin, näitä tulkintoja, jotka poikkeavat verottajan näkemyksestä, ei tulisi valtiohallinnossa olla lainkaan. Sen sijaan, että niitä kirjoitetaan paperille (tässä vuonna 2019), niistä tulisi luopua kokonaan verottomana.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: moby

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Eli pääministerillä on tällainen aamiaisetu, jota on käytetty aiemmin hajanaisesti ja harvakseltaan, mutta käytetty kuitenkin. Ja siitä annettu ohjeistus linjaa (ainakin IL:n mukaan), että tästä edusta voivat nauttia myös samaan talouteen kuuluvat muut perheenjäsenet. So far so good. Eli onko nyt noussut ihmetystä ja paheksuntaa siitä, että Marin erittäin hyvätuloisena käyttää tätä etua ja loihtii sillä itselleen ja perheelleen aamusafkat? Vai siitä, että, jos nyt luin oikein, tätä etua on käytetty nyt Marinin aikana enemmän kuin aiempien pääministereiden aikana, vai siitä, että kyseessä ei ikinä ole ollut mikään verovapaa etu, vai siitä, että kuitit ja ostopaikka on salattu, jotka kuuluvat kyllä yksityisyydensuojan piiriin aamiaisedun ollen kuitenkin ennen kaikkea virkaetu, vai onko kyse imagotappiosta, sanojen ja tekojen sovittamattomasta ristiriidasta, kun veronmaksajat maksavat tällasen edun juuri vasemmistolaiselle ministerille? Yritän vaan päästä kärryille, että mistä tässä on kyse.
Yksinkertaistettuna. Laissa ei lue, että aamiainen kuuluu hintaan, silti näin on tulkittu. Sitten lennosta vielä vaihtui pykälä minkä mukaan tulkittu ja sen pykälän mukaan kaikille hallituksen jäsenille kuuluu aamiaiset. Tämä on asia yksi.

Asia kaksi on, että jos aamiainen kuuluu hintaan, niin se on julkinen hankinta joka on avoin hankintalain perusteella. Silti on päätetty, että ei tämä olekkaan avoin ja kuitit on salattu, mikä on aika mielenkiintoinen laintulkinta. Tätä on mm. Itä-Suomen yliopiston professori pitänyt todella kummallisena touhuna.

Asia kolme on, että koska laissa ei ole määrätty, että nämä aamiaiset on verovapaita niin niistä pitää jokaisen sellaisia saavan maksaa veroa, ne lasketaan siis palkkatuloksi, kuten mikä tahansa muu etu kuten vaikka autoetu. Tätä veroa ei ole maksettu koska on vain menty "kyllä minä saan saada" perusteella. Vastuu tästä on Marinilla itsellään koska hän on tätä etua saanut ja hänen olisi pitänyt siitä verot maksaa, kuten kaikkien muidenkin pitää. Verottaja ei hirveästi ole kuunnellut kansalaistenkaan "en minä tiennyt" luokan selityksiä. Lisäksi Marinin veroilmoitus on myöhässä, koska jättöpäivät meni jo.

Sitten on sellaisia sivuseikkoja kuin, että joku muukin on saanut, miten sillä rahalla on syöneet muutkin kuin Marin, onko koko summa mitenkään järjen rajoissa, moraalinen paheksunta yms. Mutta nämä ovat pienemmässä osassa siinä oikeassa sopassa.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Näiden äärivasemmistolaisten ( Marin kuuluu ryhmään) ideaalimaailmassa kaikille annettaisiin se 1500€ riippumatta siitä tekeekö työtä ja minkälaista. Kukaan ei saisi menestyä ja kaikilla pitäisi olla yhtä kurjaa. Paitsi tietysti politbyrolla, jolle kuuluvat tietyt edut.

Oma kirjoitteluni menee samalle tasolle näiden Vasemmistolaisten ajatuksien kanssa, joista en voi olla vähempää samaa mieltä. Ensin on luotava raha yhteiskuntaan, mitä enemmän sen parempi, sitten jaamme sen parhaaksi katsomallamme tavalla. Jaettavaa ei vain tahdo syntyä, jos ketään ei kiinnosta yrittää eli Vasemmistolaisten mallilla. Heidän mallinsa on verotus ja lainanotto, järkyttävää puuhastelua.

Marin on pääministerinä jopa huonompi, kuin uskalsin pelätä, kokemattomuus on ongelma ja tässä kohtaa siihen yhdistyy luokaton johtaminen heikon talousosaamisen kanssa. Keskusta joutaisi nyt katsoa peiliin, eikö maan etu voisi tulla nyt kerrankin oman edun edelle?
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Pakko asiaa on tulkita, koska mitään perustetta ei ole tullut. Rinne kertoi aikanaan, että EU-puheenjohtajuus on syy. No, se meni aikaa sitten. Rinteen hallitus sai 80 avustaajaa, joka oli aivan poikkeuksellinen luku. Mutta eihän se Marinille riittänyt, joka halusi vielä enemmän. Sai muistaakseni 82 tai 83 avustajaa, sis. valtiosihteerit. Tämä siis sen jälkeen, kun EU-puheenjohtajuus oli käytännössä aivan lopulla (joulukuu 2019).
Demarin on ilmeisesti vaikea päästää eduistaan irti. Marinilla taitaa edelleen olla se 11 korkeapalkkaista erityisavustajaa, vaikka peruspalveluministeri näyttäisi tekevän enenevässä määrin hänenkin hommansa. Kiurun sekaantuminen aika lailla kaikkeen kertoo paljon Marinin kyvystä johtaa omaa hallitustaan... ja samalla tätä maata.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt voi kansa nukkua rauhassa, Sanna ei ota enää ilmaisia aamiaisia vastaan.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Tästä provosta on annettu viikon tauko.
Siis kiinnostaako tämä aamupalacase jotain muutakin ihmistä, kun jatkoajan kovaäänisintä oikeistosiipeä? Jos nyt jotain, niin Marin voisi kysyä virkamiehiltä, että mitä vittua. Sitten oikeisiin asioihin.

Rahaahan saa pankista joten miksi valtio ei voisi kustantaa kaikille kansanedustajille 300e/kk aamiaisiin. Tai samallahan voidaan antaa jokaiselle kansalaiselle 300e kuukaudessa aamiasrahaa. Otetaan vaan muutama miljardi lisää velkaa. Velanmaksu voidaan jättää sitten muille.

Vittu te vihervassarit ootte oksettavaa porukkaa
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös