Marinin hallituksen pian puolitoistavuotinen taival on ensimmäistä kertaa joutunut median kriittisen tarkastelun kohteeksi. Jo aiemmin on julkaistu muitakin kuin hallitusta myötäileviä kirjoituksia paljonkin. Mutta tänään esimerkiksi Helsingin Sanomat toi aiempaa laajemmin esille Marinin hallituksen toimien kielteisiä vaikutuksia.
Kruununa oli sitten HS:n talouden ja politiikan pomon Jussi Pullisen analyysi ja sen koko sivun mittainen otsikko:
"Hallitus valitsi tien, jolla asiat joita ei ole erikseen sallittu, ovat kiellettyjä – Sanna Marin ei enää voi laskea helpon tuen varaan"
Pullinen kirjoittaa, että listalla [sallitut asiat] Sanna Marinin hallitus onnistuu näet luomaan kuvan elämän totaaliseen määrittelyyn pyrkivästä keskusvallasta, joka määrää pienimmästäkin liikkeestä. Liberaalit demokratiat, kuten Suomen, on erottanut monista muista maailman maista se, että kansalaisten yksityiselämää on pyritty suojaamaan, ei mikromanageroimaan.
Tilaajille:
Merkel on joutunut peruuttelemaan Saksassa tiukkoja koronatoimiaan ja nöyrtymään jopa julkiseen anteeksipyyntöön televisiossa. Suomessa en usko, että Marin joutuisi tilanteeseen, jossa hänen olisi valtansa turvatakseen peruuteltava.
Marinista saattaa tulla kovemmalla linjallaan entistä suositumpi samaan aikaan kun Vihreiden ja Vasemmistoliiton kannatus laskee. Jos näin käy, onko muutoksen taustalla edes jossain määrin vasemmiston puolueissa (sis. Vihreät) kaipuu tiukkaan johtajuuteen, jossa pääministeri mikromanageroi yksityiselämää?
Toivottavasti ei.

HS-analyysi | Hallitus valitsi tien, jolla asiat joita ei ole erikseen sallittu, ovat kiellettyjä – Sanna Marin ei enää voi laskea helpon tuen varaan
Hallituksen esitysluonnos liikkumisrajoituksista on hämmentävää mikromanagerointia, kirjoittaa HS:n talouden ja politiikan toimituksen esihenkilö Jussi Pullinen.
www.hs.fi