Pieni yritys määritellään niin, että sillä on alle 50 työntekijää ja alle 10milj liikevaihto.
Keskisuuressa alle 250 työntekijää ja maks 50milj liikevaihtoa, eli ehkä he ovat jo noista ongelmista selvinneet.
Uuden henkilön palkkaamisessa riittää soitto Terveystaloon työterveydenhoitosopimuksen tekemiseksi, ja verokortin toimittaminen tilitoimiston palkanlaskijalle. Tilitoimisto laskee palkat, tekee ilmoitukset Tulorekisteriin ja vuosi-ilmoitukset eläkevakuutusyhtiöön. Noiden tuhertaminen itse on yrittäjältä hukkaan heitettyä aikaa, eikä edistä varsinaista bisnestä pätkän vertaa. Nettipohjaisten käyttöliittymien yleistyminen on polkenut hinnat niin alas, ettei noita kenenkään kannata itse tehdä. Eli tuo työntekijän palkkaamiseen liittyvän paperisodan määrä on nykyisin enää muisto jostain kaukaa edellisiltä vuosisadoilta. (-80 -90 luku)
Paljon isompi ongelma on se, että uuden työntekijän asenne on usein se, että tartteis firman puhelimen ja saikkua. Saikkukierteinen uusi työntekijä on oikeasti riski yrittäjälle. Moni maksaa mieluummin duunarille vähän enemmän, mutta aliurakoitsijasuhteisena, eli omalla firmalla tai laskutuspalvelulla laskuttavalle työntekijälle. Jos työt hiljenee, niin homma on selvä, ja duunari ettii muuta tekemistä ilman mitään draamaa. Saikuttelee omaan piikkiinsä ja omalla puhelimella. Tästä syystä moni työputkesta pudonnut on valinnut tuon omassa työssä työllistymisen tien, koska siinä itse kantaa vastuun töistään. Ja siksi työllistyy helpommin.
Yhden miehen firmat harvoin pystyvät palkkaamaan ketään siitä yksinkertaisesta syystä, että työt ovat sesonkiluonteisia, eikä ympärivuotinen työllistäminen ole millään mahdollista. Oma kokemus on sekin, että suurimpaan ääneen työvoimapulasta valittavat ovat niin huonoja maksajia, ettei kenenkään kannata heille töitä tehdä. Työntekijöistä Suomessa ei ole ollut pulaa, mutta maksajista on.