Mainos

Sanna Marinin hallitus

  • 2 676 986
  • 21 453
Suosikkijoukkue
IFK
Huonoin hallitus ikinä.

Perusteluosassa et rajannut tuota huonoutta pelkästään Suomeen, ja kun aikajanakin oli aika mittava, niin kerros miten tämä meidän nykyinen hallitus on vaikkapa 221 eaa hallineen Qin Shihuangdin hallitusta huonompi?

Tai jos rajataan nyt kumminkin itsenäisyyden ajan Suomeen, niin entäpä Urho Castrenin hallitus -44 joka kesti kasassa 58 päivää?
Vai katsellaanko Holkerin hallituksen tekosia kasarin lopulta, jolloin vahvalla markalla ajettiin Suomi historiansa syvimpään lamaan?
Maskikaupoista on puhuttu paljon, ja unohdettu se, että kyseessä oli Huoltovarmuuskeskuksen, eikä hallituksen moka.
Hallitus oli sen sijaan tiiviisti mukana Lipposen II shoppaillessa kuumaa ilmaa Saksasta 4,3miljardilla, jonka alaskirjauksina jokainen suomalainen antoi touhutonnin saksaan. Euroina.

Marinin hallitus sai syliinsä maailmanlaajuisen pandemian aiheuttaman kaaoksen, jonka pojat olivat hyvin haistaneet jo joulukuussa, kun uutta hallitusta kasattiin, ja väistivät vastuun. Hallitus on hoitanut viruksen leviämisen rajoittamisen sekä hyvin että tehokkaasti. Koronassa ollaan väestöön suhteutettuna yksi "puhtainpia" valtioita. Keväällä talouden ennustettiin romahtavan 5,5% - 20% bkt;la mitattuna, mutta taidetaan jäädä 3,8% tasolle euroalueen sukeltaessa 7,3%

Jos katsellaan suuruusluokkia, niin nyt kaikki muu on ollut lillukanvarsia. Varmasti jotain muutakin olisi hallitus voinut tehdä, mutta kyllä viruksen ja talouden hoito ovat yksin tarjonneet puuhaa yllinkyllin hallituksen työllistämiseksi.
Eikä huonosti ole mennyt, minun mielipiteeni.
 
Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä, näiden huipputöihin tulevien työluvat pitäisi olla ilmoitusasia. Ja muihinkin, jos työnantaja sitoutuu maksamaan vähintään alan keskiarvopalkkaa. Halpatyövoimaa havittelevia kusettajayrittäjiä ei tarvitse jelppiä.

Myös korkeakoulut olisi pitänyt pitää ilmaisina ulkomaisille. Ei kustantanut paljoa, ja moni noista jäi tänne töihin.
Nythän siis ei tultu töihin tässä ketjussa olleessa tapauksessa ja korkeakoulut ovat jo täynnä kiinalaisia. Vähän on mielestäni outoa vaatia rahoittamaan kiinalaisten opiskelua... ovat kuitenkin ehkä merkittävin kilpailija teollisuudellemme. Sinne vaan tietotaito... palkathan on jo halvempia.
Huippu hitsareita saa Puolasta.. Huippu rakentajia ties mistä... palkatkin läpäsee seulat.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Myös korkeakoulut olisi pitänyt pitää ilmaisina ulkomaisille. Ei kustantanut paljoa, ja moni noista jäi tänne töihin.
Jos ihmiset shoppailee opiskelupaikkansa sen mukaan missä se on edullisinta, niin kuka kuvittelee että he eivät shoppailisi myös työpaikkaansa sen mukaan missä siitä jää käteen eniten.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
IFK
Jos ihmiset shoppailee opiskelupaikkansa sen mukaan missä se on edullisinta, niin kuka kuvittelee että he eivät shoppailisi myös työpaikkaansa sen mukaan missä siitä jää käteen parhaiten.

Jokaisen pitäisi osata laskea myös yhteiskuntien eroista johtuvien hyötyjen vaikutus siihen nettopalkkaan.
IT-firman ei kannattanut lähteä Kaliforniaan, kun mittariksi otettiin työntekijöiden palkkakustannusten erotus Suomi/Usa.
Siinä laskettiin läpi vanhempien tulot, sairaus- ja eläkevakuutusten menot, sekä tarha- ja kouluikäisten lasten kulut.
Halpa bensa ei kompensoi kuluja, jotka tulee mukuloiden kuskaamisesta ihan joka paikkaan, ja kahden auton ylläpidosta.
Yrityksen olisi pitänyt maksaa paljon enemmän palkkoina siellä kuin täällä samasta käteen jäävästä palkasta.
Firma jäi Suomeen.

Suomalaista työn verotusta pidetään korkeana, mitä se pelkillä prosenteilla onkin. Mutta etenkin silloin, kun ihminen työikäisenä sairastuu tai saa lapsen, suomalainen järjestelmä näyttää hyvät puolensa, joita läheskään kaikissa kilpailijamaissa ei ole. Se on joskus paljon enemmän kuin nettopalkan erotus.
 
Miten sen nyt ottaa. Kun firmojen kannattavuutta katsotaan, niin kyllä ne Kalifornialaiset firmat vaan ihan perkeleen paljon parempaa tulosta tekevät kuin suomalaiset firmat. Lisätietoja voi katsoa vaikka pörssistä.
Samaten työntekijöiden palkat ovat Kaliforniassa niin paljon paremmat, että niillä palkkaa kyllä mukuloiden kuskailjoita. puutarhureita ja hoitajia. Palkka voi osaavalla IT-ammattilaisella olla 250 000 - 500 000 dollaria vuodessa. Toki sitten San Fransiscon niemen kämpätkin maksavat 7-numeroisia summia.

Jos siis meinaa sairastaa, niin se kannattaa tehdä Suomessa, mutta muutoin ei.
 
rpeez

Jäsen
Onhan se vähän vaikea perustella että miksi 55v irtisanottu saa pari tonnia enemmän meidän yhteisiä rahoja kuin 54v irtisanottu. Mihin tämä kannustaa tai ohjaa?

Johonkin ne rajat on vedettävä. Tätähän nämä aina on, jonkin ikäiset rajatapaukset saa aina nenilleen muutoksissa. Aika pieni asia tuo on, ja esimerkiksi paljon suurempi asia on -62 ja 63- syntyneiden ero milloin eläkeputki alkaa. Peräti vuosi. Pidän kuitenkin ratkaisusta koska se on hauskasti porrastettu -62 syntyneillä 62v, -63 syntyneillä 63v ja -64 syntyneillä 64v. Kerrankin jonkin asian muistaa. Kannattaa yrittää hoitaa asiansa niin jos vain mahdollista ettei -54 vuotiaana elämä ole parista tonnista kiinni.

Kaikkein suurin miinus siitä, ettei 55+ työssä jaksamiseen puututa oikein mitenkään. SAK:kin tätä kritisoi ja kerrankin samaa mieltä sen kanssa.

Esimerkkinä otan itseni. 59v ja töitä paiskin samalla yhä kiristyvällä tahdilla mitä 30v kolleganikin kohtaavat. Ei puhettakaan mistään ikähelpotuksista, päinvastoin, ja vaikeaa se onkin kun kaikki hukkuu töihin.
Alustava suunnitelmani on, että lopetan lähiaikoina työnteon omana ratkaisuna kokonaan ennenkuin stressi nujertaa sekä psyykkisesti että fyysisesti.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

En tietenkään tiedä mitä työksesi teet mutta olisihan se melkoisen erikoinen tapahtuma, jos iän perusteella pitäisi saada helpotusta työhön. Toki järkevät ihmiset ja työyhteisöt koittaa löytää jokaiselle paikan, jossa voi olla eniten hyödyksi. Monesti tuossakin isoimpana kantona kaskessa on se ikääntyvä työntekijä, joka ei osaa asiasta puhua esimiehilleen riittävän avoimesti tai alottaa loputtoman saikkukierteen helpottaakseen omaa työkuormaa.

Monessa hommassa nuo varhaisemmat saapumiserät pärjää hivenen hidastamalla tahtia mutta tekemällä asiat kerrasta oikein ja hyvin, hivenen HelmisRaimon tapaan. En usko olevan kovin järkevää koittaa pysyä pelkästään fysiikalla puolet nuorempien tahdissa.

Tietotyössähän ikä on pelkästään positiivinen asia yleensä ja silloin hommat lienee sujuu paremmin vanhemmiten.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Esimerkkinä otan itseni. 59v ja töitä paiskin samalla yhä kiristyvällä tahdilla mitä 30v kolleganikin kohtaavat. Ei puhettakaan mistään ikähelpotuksista, päinvastoin, ja vaikeaa se onkin kun kaikki hukkuu töihin.
Alustava suunnitelmani on, että lopetan lähiaikoina työnteon omana ratkaisuna kokonaan ennenkuin stressi nujertaa sekä psyykkisesti että fyysisesti.

Ihan uteliaisuudesta kysyn minkälaista duunia teet? Siis noin isolla pensselillä maalattuna, en kaipaa yksityiskohtaista ja mahdollisesti anonymiteettia rikkovaa tietoa. Kysyn siksi kun itse olen muutaman vuoden nuorempi, enkä vielä ole huomannut, että ikä hirveästi vaikuttaisi sen enempää työtehoon kuin haluunkaan. Teen toki ns. siistejä sisätöitä. Eli johtuuko ajatuksesi eläköitymisestä työn rasittavuudesta vai siitä, että olet itse alkanut huomaamaan, ettei suoritustaso enää ole entisellään? Nimimerkillä pitääkö olla huolissaan kyselen kaverin puolesta...
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Mitä vanhempia sukupolvia on kuunnellut, niin olen ymmärtänyt, että tuota eläkeputkea pystyi käyttämään aika helposti hyväkseen.

Siitä kohdasta, kun tiesi että ansiosidonnaisen päivät riittää, niin ottaa lopputilin ja siitä sitten niiden liiton päivien kanssa rallatellen varsinaiselle eläkkeelle. Korjatkaa jos olen väärässä, että oliko tuo ihan noin yksinkertaista ja liittyikö tuohon esimerkiksi jotain karensseja ym.?
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Jos ihmiset shoppailee opiskelupaikkansa sen mukaan missä se on edullisinta, niin kuka kuvittelee että he eivät shoppailisi myös työpaikkaansa sen mukaan missä siitä jää käteen eniten.
Ei kaikki ajattele raha edellä. Jos ystäväpiiri muodostuu Suomeen, usea voi ihan hyvin jäädä. Mutta joo, ei mulla mitään tilastoa ole nyt heittää, kuinka iso prosentti täällä aiemmin ilmaiseksi opiskelleista jäi sitten maahan opiskelun päätyttyäkin. Nämä korkeakouluopiskelijat olisivat kuitenkin keskimäärin sellaisia "hyviä" maahantulijoita, ja tekevät yleensä paljon töitäkin opiskeluaikoinaan.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Ei varmasti tosiaan kaikki jää, mutta ihmisiä voisi houkutella jäämään vaikka tarjoamalla Suomen kansallisuutta jos täällä suorittaa tutkinnon.

Veronmaksajia tänne tarvitaan.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siitä kohdasta, kun tiesi että ansiosidonnaisen päivät riittää, niin ottaa lopputilin ja siitä sitten niiden liiton päivien kanssa rallatellen varsinaiselle eläkkeelle. Korjatkaa jos olen väärässä, että oliko tuo ihan noin yksinkertaista ja liittyikö tuohon esimerkiksi jotain karensseja ym.?
Vielä parempi tapa on ollut irtisanominen taloudellisin ja tuotannollisin perustein. Eli työntekijä on päässyt putkeen ilman karenssia.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei kaikki ajattele raha edellä. Jos ystäväpiiri muodostuu Suomeen, usea voi ihan hyvin jäädä. Mutta joo, ei mulla mitään tilastoa ole nyt heittää, kuinka iso prosentti täällä aiemmin ilmaiseksi opiskelleista jäi sitten maahan opiskelun päätyttyäkin. Nämä korkeakouluopiskelijat olisivat kuitenkin keskimäärin sellaisia "hyviä" maahantulijoita, ja tekevät yleensä paljon töitäkin opiskeluaikoinaan.

Ei se maahan jääminen ole helppoa. Suomessa yli 2 000 maahanmuuttajaa valmistuu vuosittain pelkästään korkeakoulusta. Iso osa opiskelee englanniksi. Suomea taitamattomien työnsaantimahdollisuus on ollut heikko, joten kun Suomesta ei työtä löydy hakemallakaan, lähdetään maasta. Suomalainen tutkinto auttaa työllistymään ulkomailla.

Yksi keino olisi maksaa enemmän niille laitoksille, joiden ohjelmista työllistyminen Suomessa onnistuu ja vähemmän niille, joiden antama koulutus ei näy työllistymisessä Suomeen samalla tavalla.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ei kaikki ajattele raha edellä. Jos ystäväpiiri muodostuu Suomeen, usea voi ihan hyvin jäädä. Mutta joo, ei mulla mitään tilastoa ole nyt heittää, kuinka iso prosentti täällä aiemmin ilmaiseksi opiskelleista jäi sitten maahan opiskelun päätyttyäkin. Nämä korkeakouluopiskelijat olisivat kuitenkin keskimäärin sellaisia "hyviä" maahantulijoita, ja tekevät yleensä paljon töitäkin opiskeluaikoinaan.
Jos katsoo mikä vinkuminen esim AY-liikkeen tai vasemmistopolitiikkojen piirissä on palkankorotusten perään, niin aika monet tuntuvat ajattelevan. Oikeiston keskuudessahan tämä on toki niin itsestäänselvää, ettei sitä tarvitse edes mainita.

Varmasti joku hassu jäisi, mutta ei tämä Suomen ilmasto, kieli tai syrjäinen sijainti mikään vetovoimatekijä ole.

Minusta voitaisiin mieluummin miettiä, että mitä jos koko korkeakouluopiskelu muutettaisiin maksullisesti erityisesti aloilla, jotka ovat käytännössä lupa painaa raha, kuten esim lääkis, siis myös suomalaisille. Tarjolla olisi edullisia opintolaintoja ja köyhimmistä lähtökohdista tuleville stipendejä.,Ilkomaalaisilla voisi edellytyksenä olla sitoutuminen jäämään maahan x vuodeksi. Mitään ilmaisia lounaita ei tarvitsisi jakaa ympäriinsä.
 
rpeez

Jäsen
Ihan uteliaisuudesta kysyn minkälaista duunia teet? Siis noin isolla pensselillä maalattuna, en kaipaa yksityiskohtaista ja mahdollisesti anonymiteettia rikkovaa tietoa. Kysyn siksi kun itse olen muutaman vuoden nuorempi, enkä vielä ole huomannut, että ikä hirveästi vaikuttaisi sen enempää työtehoon kuin haluunkaan. Teen toki ns. siistejä sisätöitä. Eli johtuuko ajatuksesi eläköitymisestä työn rasittavuudesta vai siitä, että olet itse alkanut huomaamaan, ettei suoritustaso enää ole entisellään? Nimimerkillä pitääkö olla huolissaan kyselen kaverin puolesta...
Tietotyöläinen. Ei siis fyysisesti ollenkaan kuormittavaa jos jatkuvaa istumista ei lasketa. Olen tuolla samalla kannalla ettei ikä vielä varsinaisesti estä työntekoa, työn määrä ennenkaikkea on suurin ongelma. Se johtuu pitkälti siitä että sattumoisin nyt viimeisimpien vuosien työtehtävät on alalla joka on kuumentunut. Se aiheuttaa ettei aikaa ja energiaa riitä opiskeluun, en ole myöskään niin älykäs että kaikki olisi helppoa, mutta tarpeeksi että hommat sujuu kovasti yrittämällä. Kuvaisin tilannetta vähän sellaiseksi että Toyota Corollalla ajetaan kilpaa. Myönnetään että tilanne on haastava varmasti myös nuoremmille kollegoille.
Ikä ehkä näkyy siinä ettei työt enää innosta samalla lailla, ja omalla ajalla iltaisin ja viikonloppuisin ei viitsi enää työtaitoja opiskella. Varmaan osin henkilökohtainen ongelma myös.

Sinulle sanoisin ettei kannata olla huolissaan jos kerran työhalut on kunnossa.
Fyysisestä kunnosta kannattaa myös huolehtia että jaksaa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Varmasti joku hassu jäisi, mutta ei tämä Suomen ilmasto, kieli tai syrjäinen sijainti mikään vetovoimatekijä ole.

Ei ole. Olin vuosia sitten muutaman vuoden kouluttamassa (en opettamassa, kun en ole opettaja) AMK:ssa eri puolilta Eurooppaa ja Venäjältä tulleita nuoria nuoria. AMK oli hakenut ohjelmaan pääsyä EU:lta ja EU hyväksyi sen. Oma ruutuni oli tietojenkäsittelyssä ja projektinhallinnassa, ja joku kaksi päivää viikossa.

Alkuun kiinnostusta Suomeen ei ollut ja kun suomea ei tarvinnut osata, työmarkkinat rajautuivat lähinnä englanninkielisiin töihin. Niitä oli Nokialla ja useissa muissa vastaavissa taloissa. Siksi harjoittelu tapahtui myös niissä. En nyt enää muista, miten valmistuneet työllistyivät. Mutta sen muistan, että osa sai Nokialta työpaikan jo ensimmäisen harjoittelupäivän jälkeen. Tuosta vaan.

Sanoisin kokemani perusteella, että kun Suomessa on vetäviä työnantajia, jotka tarvitsevat jatkuvasti lisää sopivaa työvoimaa, koulutettujen ulkomaalaisten työllistyminen onnistuu helposti, vaikka eivät suomea osaisikaan. Samalla ratkaistaan mielellään osin täsmäsuunnatulla koulutuksella alan työvoimapulaa ja saadaan uusia veronmaksajia Suomeen.

Joten kyllä tämä toimii, jos me halutaan, ja poliittinen tahto on olla verottamatta keskituloisia ja siitä ylöspäin liikaa. Kuten on tahto sillekin, että yritysten nettoinvestoinnit Suomessa saataisiin kasvuun. Vihdoin.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tietotyöläinen. Ei siis fyysisesti ollenkaan kuormittavaa jos jatkuvaa istumista ei lasketa. Olen tuolla samalla kannalla ettei ikä vielä varsinaisesti estä työntekoa, työn määrä ennenkaikkea on suurin ongelma. Se johtuu pitkälti siitä että sattumoisin nyt viimeisimpien vuosien työtehtävät on alalla joka on kuumentunut.
Hyvin tunnettu tosiasia on, että tietotyössä vanhat vastuut kumuloituvat ja kasaantuvat kunkin osa-alueiden tekijöille ja jos niistä haluaa eroon, niin melkeinpä ainoa keino on työpaikan vaihto. Toki siinä että keskittyy johonkin niche-hommaan jossa on kokenut voi päästä paremmille ansioille kuin vaihtamalla johonkin ns uuteen, mutta elämä on valintoja ja tässä sentään on vaihtoehtoja.
 
molari

Jäsen
Esimerkkinä otan itseni. 59v ja töitä paiskin samalla yhä kiristyvällä tahdilla mitä 30v kolleganikin kohtaavat. Ei puhettakaan mistään ikähelpotuksista, päinvastoin, ja vaikeaa se onkin kun kaikki hukkuu töihin.
Alustava suunnitelmani on, että lopetan lähiaikoina työnteon omana ratkaisuna kokonaan ennenkuin stressi nujertaa sekä psyykkisesti että fyysisesti.

Mulle tämä eläkeputken anteliaisuus tuli yllätyksenä, hyvä, kun (hallitus) nostettiin framille. Itsellä ikää 60 v, työuraa takana +40 v, käytännössä yhtäjaksoisesti (kaikki opinnotkin työn ohessa). Kyllä työssä viihdyn ja pärjään, mutta kyllähän vkl:t ja lomat menee yhä enemmän palautumiseen. Rahakaan ei oikein motivoi, etenkin, kun se usein supistaa vapaa-aikaa entisestään ja verottaja ottaa siitä lähes/jopa puolet. Tässä iässä huomaa viimeistään, että menetettyä aikaa ei oikein voi mitenkään korvata. Että opportunisesti ajateltuna eläkeputki kyllä vaikuttaa maailman luokan ratkaisulta.
 
rpeez

Jäsen
mutta kyllähän vkl:t ja lomat menee yhä enemmän palautumiseen. Rahakaan ei oikein motivoi, etenkin, kun se usein supistaa vapaa-aikaa entisestään ja verottaja ottaa siitä lähes/jopa puolet. Tässä iässä huomaa viimeistään, että menetettyä aikaa ei oikein voi mitenkään korvata. Että opportunisesti ajateltuna eläkeputki kyllä vaikuttaa maailman luokan ratkaisulta.
Se on juuri näin, nämä syyt myös vaikuttavat kaavailuihini työuran lopettamisesta.
Harmittaa raataa stressi päällä sisällä työpöydän ääressä valoisan ajan päivästä, ja samalla tuntea kun oman elämän kello tikittää loppua kohti. Alkaa panemaan asioita tärkeys järjestykseen.
Sen verran on sanottava että harkitsen olevani hyödyntämättä eläkeputkea, eli tarkoitus ei ole heittäytyä muiden elätiksi. Järki kyllä sanoo, että hullu. Osaksi periaatteesta, osaksi en halua feikkityönhaku jumppaa, ja osaksi etten meinaa jaksaa sinne saakka, ja ilmeisesti sitä ei edes saisi myöhemmin jos se ei ole suoraan jatkoa varsinaiselle ansiosidonnaiselle?

Jotta ei mene ihan off-topikiksi niin kaikki on kyllä totta mitä sanotaan yritysten irtisanovan juuri heitä, jotka putkeen pääsee omien havaintojen perusteella. Jotkut iäkkäät jopa pyytävät juustohöylä yt-eissä potkuja. Eli poisto on kyllä tavallaan aiheellinen. Jos joku tuohon kykeni Suomessa niin se on juurikin hallituksessa istuva vasemmisto.
Kukaan muu ei olisi pystynyt, maa olisi kaatunut lakkoihin.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Marinin hallitus sai syliinsä maailmanlaajuisen pandemian aiheuttaman kaaoksen, jonka pojat olivat hyvin haistaneet jo joulukuussa, kun uutta hallitusta kasattiin, ja väistivät vastuun. Hallitus on hoitanut viruksen leviämisen rajoittamisen sekä hyvin että tehokkaasti. Koronassa ollaan väestöön suhteutettuna yksi "puhtainpia" valtioita. Keväällä talouden ennustettiin romahtavan 5,5% - 20% bkt;la mitattuna, mutta taidetaan jäädä 3,8% tasolle euroalueen sukeltaessa 7,3%

Tämä korona on kyllä kummallinen kun sen hoito on ainakin länsimaissa osattu niin hyvin syrjäisissä ja harvaan asutetuissa maissa. Esim. Suomessa, Norjassa, Islannissa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa on ilmeisesti hallituksilla ylivertaiset tiedotaidot olleet koronan hoitoon jos vertaa tiehästi asuttuihin Hollannin, Sveitsin ja Belgian kaltaisiin banaanivaltioihin, jotka ovat muutenkin Euroopan tasolla runsaan väestökeskittymän ja liikenteen solmukohdissa. USA:ssakin Havaijin, Vermontin, Mainen ja Alaskan kaltaisten osavaltioiden pääjillä on olleet täysin ylivertaiset kyvyt hoitaa koronaa kun verrataan johonkin New Yorkin, New Jerseyn ja Kalifornian kaltaisiin junttiloihin.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Keväällä talouden ennustettiin romahtavan 5,5% - 20% bkt;la mitattuna, mutta taidetaan jäädä 3,8% tasolle euroalueen sukeltaessa 7,3%.
Eikä tähän saavutukseen tarvittu ottaa velkaa kuin vajaa 10% BKT:sta. Jos velkaa olisi otettu toiset 25 mrd€ niin niillä rahoilla olisi saatu tuotettua sen verran kansantuotetta, että talous olisi kasvanut ehkä ainoana maailmassa!
 
Suosikkijoukkue
IFK
Tämä korona on kyllä kummallinen kun sen hoito on ainakin länsimaissa osattu niin hyvin syrjäisissä ja harvaan asutetuissa maissa. Esim. Suomessa, Norjassa, Islannissa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa on ilmeisesti hallituksilla ylivertaiset tiedotaidot olleet koronan hoitoon jos vertaa tiehästi asuttuihin Hollannin, Sveitsin ja Belgian kaltaisiin banaanivaltioihin, jotka ovat muutenkin Euroopan tasolla runsaan väestökeskittymän ja liikenteen solmukohdissa. USA:ssakin Havaijin, Vermontin, Mainen ja Alaskan kaltaisten osavaltioiden pääjillä on olleet täysin ylivertaiset kyvyt hoitaa koronaa kun verrataan johonkin New Yorkin, New Jerseyn ja Kalifornian kaltaisiin junttiloihin.

Oletko oikeasti sitä mieltä, että koronan leviäminen keväällä tyrehtyi Suomessa ihan itsekseen pieneen asukastiheyteen?
Ettei hallituksen toimilla ollut asian kanssa mitään tekemistä?

Eikö hallituksen toimilla ollut mitään tekemistä talouden pyörien pyörittämisessä?

Se, että junttiloissa on vedetty vihkoon, ei poista sitä tosiasiaa, että täällä on tehty oikeita asioita, vaikka harvassa eletäänkin.
Verrokki on lähellä, kuinka sinä nämä erot selittäisit?
 
Suosikkijoukkue
IFK
Eikä tähän saavutukseen tarvittu ottaa velkaa kuin vajaa 10% BKT:sta. Jos velkaa olisi otettu toiset 25 mrd€ niin niillä rahoilla olisi saatu tuotettua sen verran kansantuotetta, että talous olisi kasvanut ehkä ainoana maailmassa!

Onko mielessä parempia vaihtoehtoja, kuin miten nyt on toimittu?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös