No, ei kai se tee öykkäröintiä salonkikelpoiseksi, jos toinenkin on kiusannut muita omalla erinomaisuudellaan? Keskusta on menettänyt pelikorttinsa Neuvostoliiton kaatumisen myötä, onneksi. Mutta moni sai kärsiä, kun parempi puolue jakoi muita vuohiin ja lampaisiin neuvostovastaisuuden, rauhanomaisen ulkopolitiikan vastustamisen, taantumuksellisten voimien, tms. leimojen avulla. Porvarien oli kaivettava itsestään sosialistia esiin, vannottava yya-linjan ja Neuvostoliiton rauhanomaisuuden nimiin, jos aikoi yhteiskunnassa, tai ainakin julkisuudessa selvitä.Puhdasta peliä tuo on Keskustan puolelta. Kiristetään ruuvia tulevien vääntöjen varalta. Kun tietää puolueen oman historian ryvettyneiden johtajiensa suhteen niin lähinnähän tuo hyvesignalointi hymyilyttää. Kun ei sentään itketä.
Vihreistä on tullut aikamme k-linjan vartija. On ollut trendikästä, ainakin kaupungeissa, todeta äänestävänsä vihreitä. Muut puolueet ovat imeneet ohjelmiinsa vihreitä vaikutteita (mitä ne sitten ikinä ovatkin), niin että on pitänyt puhua vihervasemmistosta tai porvareiden keskuudessa kokoomuksen puisto-osastosta. Käsitteet kuten feminismi, ilmastonmuutos, suvaitsevaisuus, ihmisoikeudet, jne (joita ei ole edes tarkemmin määritelty) , on leimannut terndin suuntaa näyttäneitä vihreitä ja "vihertäneet" muita puolueita. Perussuomalaiset ovat muodostuneet tälle kehitykselle "taantumuksellisen" vastavoiman, joka voidaan laittaa syrjään, kuin ennen neuvostovastaiset toimijat. Keskustan kannatuksen syöksy liittyy tähän. Sen yritys "vihertää" itseään, on niin ristiriidassa puolueen kannattajien ja tavoitteiden kanssa, että viestiä ei osta edes kekkoslakanoissa nukkuva syntyperäinen alkiolainen.
Vihreiden erityisyys alkaa, kuten aina käy valtaa saaneiden kanssa, kääntyä ylimielisisyydeksi. Vauhtisokeus on vallannut alaa erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Uskottavuus kärsii, jos väittää olevansa jotenkin erityinen, mutta puhuu jatkuvasti toista kuin tekee. Itseäni tässä Haaviston tapauksessa häiritsee vihreiden painottamia arvoja, erityisesti feminismin edistämistä esillä pitävät tahot. Kun Katri Kulmuni erosi, mediassa, ennen kaikkea sosiaalisessa mediassa oli argumentteja, että naisministeri joutuu eroamaan helpommin kuin miesministeri. Esiin nostettiin miesministerejä, jotka olivat välttäneet vastuunsa ja pitäneet paikkansa. Nyt samat kirjoittajatahot ovat hiiren hiljaa. Onko kyseessä intersektinaaliseen feminismiin liittyvä asia? Eikö Pekka Haavistoa kohdella kuin muita miesministereitä? Ymmärrän kyllä, että ""vuodet eivät ole veljiä keskenään", mutta työelämän tai politiikan tasa-arvosta ei hiisku kukaan, vaikka muutamaa kuukautta sitten Kulmunin kohdalla se oli keskeisiä keskustelun aiheita.