Sanna Marinin hallitus

  • 2 577 828
  • 21 526

Analyzer

Jäsen
Tulee mielenkiintoista "viihdettä", mutta eiköhän tässä vähän rauhoituta ennen välikysymystä mikäli jotain uusia paljastuksia ei ennen sitä tule, mutta tosi vaikea tätä on ennustaa mihin tämä tulee johtamaan. Ainakin tuossa Haaviston ja Kepun tapaamisessa ei ilmeisesti mitään ihmeellistä tapahtunut tai ainakaan sitä ei julkisuuteen tuotu. Postin suhteenhan hallitus pääsi siinä mielessä helpolla, että hallitus hajosi ennen välikysymystä eikä oikeasti joutunut selittämään mitään.

Keskustan taktiikka kävi ilmi kuitenkin Kurvisen haastattelusta.

Kurvinen sanoi, että tasavallan presidentin kannanotto on niin painava, että se pitää ottaa vakavasti. Niinistöhän toivoi tiistaina hallitukselta poliittista päätöstä.

Tämä viittaa siihen, että Haavisto yrittää edelleen juntata tämän virkamiesteitse läpi. Julkisuudesssahan asiantuntijat ovat todenneet, että sekin on mahdollista, vaikkakin suotavaa olisi tällaisissa tilanteissa hyväksyttää se myös valtioneuvostolla.

Haavisto tietää, että keskusta tulee torppaamaan esityksen myös äitien palauttamisesta, jos asiasta tehdään poliittinen päätös. Näin ollen varsinainen taistelu tullaan käymään siitä, miten lakia tulkitaan. Taistelu pitäisi saada päätökseen ennen välikysymystä.

Tulemme seuraavat viisi päivää kuulemaan keskustalaisilta jokaisen virkkeen alkavan: " Suhtaudumme tasavallan presidentin kannanottoon vakavasti..."
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Postin suhteenhan hallitus pääsi siinä mielessä helpolla, että hallitus hajosi ennen välikysymystä eikä oikeasti joutunut selittämään mitään.

Orpohan antoi ymmärtää yhdessä IS:n julkaisemassa jutussa että:” Ei se asia tällä vain katoa, että hajotetaan hallitus ja jätetään vastaamatta”. Saattavat siis tämän kysymyksen vielä edestään löytää, kenties jo nyt tavalla tai toisella kyselytunnilla?
 
Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaikille, jotka boikotoivat IS:n klikkiotsikoita:
"Anteeksi me puhumme vain tästä kokouksesta, onko sinulla siitä kysyttävää, viestintäpäällikkö ohjeisti." kirjoittaa IS.

Niin ja kyseinen tilanne oli siis EU-huippukokouksen alla.
 
Realcowboy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ryhtyykö Marin Mooseksen linjalle? Eli kaiken maailman typerykset saavat äreänpuoleisia vastauksia?
 
Tälle al-Holin leiriläisten käsittelylle ja poliittisille päätöksille on edelleen oma ketjunsa. Asiaa ei tarvitse kahteen eri paikkaan laittaa.

Kasa viestejä siirretty taas tänne

Seuraavat tähän ketjuun aiheesta meuhkaavat pääsevät tuhmien listalle ja jäävät aattona ilman lahjoja.

Moderaattorit
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Antti Rinne teki valtioneuvoston johtajana todella isoja virheitä unohtaessaan, että yksi tärkeimmistä tehtävistään hänellä oli valtioneuvoston toimintakyvyn varmistaminen.

Se tarkoittaa, että hallituksen pitää olla yhtenäinen, mahdollisimman tiivis ja sitoutunut yhteisiin päätöksiin, jotka todella tehdään yhdessä ilman sooloiluja.

Sen sijaan Rinne sortui jatkuvaan mikromanagerointiin ja selittelyihin. Juha Sipilä oli johtajana ihan eri tasolla.

Nyt Sanna Marinilla on paikka näyttää kyntensä. Uskon hänen olevan johtajana Rinnettä parempi mutta aika näyttää mihin hallitus yltää.
 
SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kaikki utopiat on alkuun tyrmätty ja niille on naurettu. Mitä sata vuotta sitten olisi sanottu siitä, että naisesta tulee pääministeri? Olen melko varma, ettei sadan vuoden päästä väkisin tehdä kahdeksan tunnin työpäivää. Hienoa, että meillä on ministeri jolla on erilaisia ideoita, vaikka sitten utopioita.
Tässä on erona se että antamassasi esimerkissä on enemmän kyse ajatuksesta: "Akat kuuluu keittiöön eikä päättämään meidän asioista". Voi toki olla että tuolloin myös oli yleinen konsensus että naiset on tyhmiä.

Tämä 6h työpäivä on taasen sellainen että itse ottaisin sen ilolla vastaan, toimivana tottakai. En vaan näe mitään skenaarioita että se saataisiin toimimaan ilman ettei jostain tulisi mittavia ongelmia.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
@Lert Olen Sipilästä kallistunut samaan suuntaan. Joo, en todellakaan kaikkia keinoja (mm. Aktiivimalli) hyväksynyt, mutta edellinen hallitus sai asioita aikaiseksi ja teki päätöksiä. Ehkä liiankin ”yrityksen” kaltaisesti, mutta tosiaan sai myös jotain aikaan, teki päätöksiä, ja painosti jos ei mitään tapahtunut.

Tämä hallitus suunnittelee, pitää päiväkerhoja, pistää työryhmiä pystyyn ja selittelee jatkuvasti mokiaan. Yrittää nyhtää rahaa sieltä mistä sitä ei poliitikkojen kuulu edes nyhtää (mm. eläkerahastot).

Sanokaa vain Sipilän hallitusta kehnoksi, niin sanon isoilta osin minäkin, mutta se sai myös ajettua jotain radikaalia läpi. Tämä hallitus muistetaan siitä, että mitään ei tapahtunut. Siis kohuja ei lasketa. Mites sote? Se piti kanssa pelastaa ja pistää kuntoon. Onko edes mietitty?
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Kummasti nyt muisti pettää. Mikähän tämä radikaali läpimennyt asia oli?

No kuinka usein tuollaisia aktiivimallin tai kikyn-tapaisia menee läpi yhdellä hallituskaudella? Sotekin meinasi (onneksi ei mennyt) mennä läpi, mutta kaatui lopulta omaan mahdottomuuteensa.

Ja sitten verrataan mitä tämä hallitus on saanut aikaan. Jotain hiluja opiskelijoille ja hoitajamit... eikun ai niin, siihenhän menee kolme vuotta vielä. Siinäpä ne suurimmat. Ja tajuan että hallitus on ollut vasta puolisen vuotta kasassa, mutta siinä ajassa se on kerennyt jo kerran eroamaan eikä mikään anna viitteitä, että jotain oikeasti isoa tulisi tapahtumaan.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU

Demokratian ja byrokratian hienouksia ovat nämä, että uudistusten vieminen vie aikansa.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tämä 6h työpäivä on taasen sellainen että itse ottaisin sen ilolla vastaan, toimivana tottakai. En vaan näe mitään skenaarioita että se saataisiin toimimaan ilman ettei jostain tulisi mittavia ongelmia.
Ei siirtymä kuuden tunnin työpäivään varmastikaan olisi helppo, eikä kivuton. Mutta pikkuhiljaa tuollaiset suuret muutokset pitääkin tehdä, niin että siitä aiheutuvat hyödyt ovat suuremmat kuin haitat koska ne olisi jo otettu huomioon ja varauduttu. En edes tiedä, mihin sekin perustuu että töitä pitää vuorokaudessa tehdä juuri se kahdeksan tuntia. Enkä edes usko, että pudotus kuuten tuntiin olisi tuottavuuden kannalta niin radikaali kuin miltä se kuulostaa. Onhan selvää, että työpäivässä olisi silloin yksi kahvitauko vähemmän, ja melko varmasti ihmisten työtehokkuus nousisi koska jaksaminen olisi parempaa.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No kuinka usein tuollaisia aktiivimallin tai kikyn-tapaisia menee läpi yhdellä hallituskaudella?
Piiskaa työttömille ja painosti työmarkkinajärjestöt tupoon. Riippuu kai näkökulmasta, mutta ei tuo nyt minulle miltään erityisen radikaalilta vaikuta.
Sotekin meinasi
Sote olisikin ollut radikaalia siihen nähden, että pitkään oli ollut agendalla, mutta hallitukselta toisensa jälkeen jäänyt puheiksi. Mutta puheiksihan se jälleen jäi. Eikä kyllä sen puoleen odotukset ole korkealla nykyhallituksenkaan kohdalla.
 
SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei siirtymä kuuden tunnin työpäivään varmastikaan olisi helppo, eikä kivuton. Mutta pikkuhiljaa tuollaiset suuret muutokset pitääkin tehdä, niin että siitä aiheutuvat hyödyt ovat suuremmat kuin haitat koska ne olisi jo otettu huomioon ja varauduttu. En edes tiedä, mihin sekin perustuu että töitä pitää vuorokaudessa tehdä juuri se kahdeksan tuntia. Enkä edes usko, että pudotus kuuten tuntiin olisi tuottavuuden kannalta niin radikaali kuin miltä se kuulostaa. Onhan selvää, että työpäivässä olisi silloin yksi kahvitauko vähemmän, ja melko varmasti ihmisten työtehokkuus nousisi koska jaksaminen olisi parempaa.
Näen ongelman seuraavanlaisena: Raha on maailmassa se suurin valta ja se on se mikä maailmaa pyörittää. Jokaisella on oma talous ja siihen suhteutettuna tulot ja menot. Jos katson asiaa omalta kohdaltani niin tein sitten minkä määrän työtä tahansa niin tuloni eivät voi olla pienemmät.

Jos tuntejani pienennetään niin skaalautuen tämä vaikuttaisi noin 500€ negatiivista kuussa. Oma persus repeää.
No jos tuloni pidettäisiin ennallaa tämä tarkoittaa että tehokkuuteni täytyisi nousta sen 2h/päivä. Olen kuitenkin työssä jossa en pysty itse vaikuttamaan tehokkuuteen millään tavalla. ->työnantajan persus repeää.

No entä niillä aloilla joissa voidaan vaikuttaa tehokkuuteen? En usko että heillä olisi myöskään varaa ottaa pois palkastaan. No mitä jos he saisivat tuon saman palkan 6h työtä? Miksi minä olisin sitten omassa työssäni tai kukaan muukaan kollega? Kuka tekee nämä työt?

Lisäksi ihmiset on taipuvaisia tottumaan. Jos huomenna ehdotettaisiin että jos tehdään vähän lujemmin niin saa saman palkan 6h kuin 8h. Tämä tahti pysyisi hetken kunnes taantuisi. Jolloin yritetään nostaa taas tuottavuus lisäämällä 2h päivään lisää. Joko noustaan barrikaadeille?
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jätän vain tämän tähän...

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jos tuntejani pienennetään niin skaalautuen tämä vaikuttaisi noin 500€ negatiivista kuussa. Oma persus repeää.
No jos tuloni pidettäisiin ennallaa tämä tarkoittaa että tehokkuuteni täytyisi nousta sen 2h/päivä. Olen kuitenkin työssä jossa en pysty itse vaikuttamaan tehokkuuteen millään tavalla. ->työnantajan persus repeää.

Lisäksi ihmiset on taipuvaisia tottumaan. Jos huomenna ehdotettaisiin että jos tehdään vähän lujemmin niin saa saman palkan 6h kuin 8h. Tämä tahti pysyisi hetken kunnes taantuisi. Jolloin yritetään nostaa taas tuottavuus lisäämällä 2h päivään lisää. Joko noustaan barrikaadeille?

Totta on, että kaikkeen tottuu ja niin myös tapahtuisi kuuden tunnin työpäivän kanssa. Siltikin lyhyt päivä vie vähemmän energiaa jolloin uskon työtehojen nousevan suhteessa käytettyyn aikaan. Ja nähdäkseni läheisten ja harrastusten kanssa vietetty aika on arvokkaampaa kuin mikään rahasumma minkä työstä voi saada. Siksi elän itse hyvin vaatimattomasti, jottei rahan vuoksi tarvitse ylitöitä tehdä vaan jää enemmän aikaa itselle ja läheisille. Ja lyhyillä työpäivillä tätä ns. laatuaikaa olisi ihmisillä enemmän. Tämä heijastuisi takuulla positiivisesti yhteiskunnassa.

Mutta ehkä tämä tästä aiheesta, ainakin tässä ketjussa.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Kauan kestikin ennen ensimmäistä silmänkääntötemppua. Järkevässä ja sivistyneessä, länsimaisessa yhteiskunnassa pääministeri eikä varsinkaan joku tausta-ajattelijansa ei valitse, mitä kysytään. Vastatahan voi aina jo päivällä muilta Suomessa kuultua zervuska haidista.

Ne, jotka skoolaavat Räsäsen jahtaamiselle, itkevät vielä myöhemmin, kun työt pääsevät kunnolla vauhtiin. Sääli, että perusarvot ovat alennusmyynnissä.
 
Viimeksi muokattu:

SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Totta on, että kaikkeen tottuu ja niin myös tapahtuisi kuuden tunnin työpäivän kanssa. Siltikin lyhyt päivä vie vähemmän energiaa jolloin uskon työtehojen nousevan suhteessa käytettyyn aikaan. Ja nähdäkseni läheisten ja harrastusten kanssa vietetty aika on arvokkaampaa kuin mikään rahasumma minkä työstä voi saada. Siksi elän itse hyvin vaatimattomasti, jottei rahan vuoksi tarvitse ylitöitä tehdä vaan jää enemmän aikaa itselle ja läheisille. Ja lyhyillä työpäivillä tätä ns. laatuaikaa olisi ihmisillä enemmän. Tämä heijastuisi takuulla positiivisesti yhteiskunnassa.

Mutta ehkä tämä tästä aiheesta, ainakin tässä ketjussa.
Laitan vielä sen verran että ottaisin tuon 6h työpäivän riemunkiljahdusten saattelemana vastaan. Mieluummin itsekin viettäisin 2h perheen, läheisten, kavereiden tai harrastusten parissa. Kuitenkaan itsellä ei ole varaa tinkiä palkasta yhtään. Joten 6h uusi normi on märkäpäiväuni mutta sen tekeminen mahdolliseksi niille jotka kestävät alkeellisempaa elämää olisi hyvä!
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Piiskaa työttömille ja painosti työmarkkinajärjestöt tupoon. Riippuu kai näkökulmasta, mutta ei tuo nyt minulle miltään erityisen radikaalilta vaikuta.

No minusta se on radikaalia. Ei hyvällä tavalla mutta kuitenkin. Tältä hallitukselta tuskin tarvitsee odottaa, että pistävät mitään tikkua ristiin ay-mafiaa vastaan.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Joten 6h uusi normi on märkäpäiväuni mutta sen tekeminen mahdolliseksi niille jotka kestävät alkeellisempaa elämää olisi hyvä!
Ehkä Sanna Marin tarkoitti juuri tätä, puhuessaan kuuden tunnin työpäivästä. Nythän monissa työpaikoissa se 8h on kiveenhakattu, vaikka joku pärjäisi kuudenkin tunnin palkalla.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Hallituksestansa viis, vaan itse pääministeri Sanna Marin on tehnyt ilmeisen vaikuttavan entreen EUn johtopiireihin:

Aivan mahtavaa Sanna! Nyt sitten unohdat hetkeksi globaalihömpötykset,kaikenmaailman ymmärryksen ja neuvottelet itsekkäästi Suomelle talousedukkaat sopparit eu-potista.
Näin voisimme saada tuotua fyffeä maahamme ympäristöteknologian kehitykseen ja kemiikkafysiikan perustutkimukseen.
Näin parannettaisiin maailmaa ja meilläkin menisi tuottavasti pitkän päälle, rakentaen parempaa järkevästi.

Hyödynnä tilanne, ole rohkeasti ihan suomalainen, Sanna Suomalainen.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Eikö se ollutkaan radikalisoitumassa Al-ko-holin leirillä? No mutta, kyllähän Teuvo-parka olisi jo tuotava takaisin suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkon piiriin, maksoi mitä maksoi. Mahtaiskohan oppositio luopua kirkkaimmasta tähdestään ja päästää hänet katkaisuhoitoon.

Teuvo vaikuttaa tosiaan hyvin vapaalla olevalta radikaalilta.
Mitro Repo oli sentään kiinnittynyt johonkin ja tuli takaisin kotio kautensa jälkeen omin avuin.
 
alcoholic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Laitan vielä sen verran että ottaisin tuon 6h työpäivän riemunkiljahdusten saattelemana vastaan. Mieluummin itsekin viettäisin 2h perheen, läheisten, kavereiden tai harrastusten parissa. Kuitenkaan itsellä ei ole varaa tinkiä palkasta yhtään. Joten 6h uusi normi on märkäpäiväuni mutta sen tekeminen mahdolliseksi niille jotka kestävät alkeellisempaa elämää olisi hyvä!
Tuo Marinin kannattama 6 tunnin työpäivä on ollut hetkellisesti Suomessa käytössä 90-luvulla joillakin aloilla. Tämä oli viime ja edellisissä eduskuntavaaleissa vasemmistoliiton yksi pääteemoista. Siinä on tarkoitus, että teet 6 tunnin työpäivää nykyisen 8 tunnin palkalla. Työpäivään kuuluisi yksi kahvitauko, työajan lyhennysvapaat (pekkaset) jäisivät pois ja vähentyneiden sairaspoissaolojen myötä tuo olisi mahdollista toteuttaa. Tässä uutisessa kerrotaan 90-luvulla tehdystä 6 tuntisen työpäivän kokeilusta:

Ruotsissa tätä samaa kokeiltiin yhdessä vanhainkodissa, mutta siitä luovuttiin, koska kustannukset nousivat reilusti uusien työntekijöiden palkkaamisen myötä. Toyotan huoltoliikkeissä on jo vuosia tehty 6 tuntisia työpäiviä hyvin tuloksin.
Linkki uutiseen:

On selvää ettei tuo 6 tunnin työpäivä toimi jokaisella alalla, etenkin jos työntekijöiden määrää joudutaan lisäämään, mutta yrityksen tulot eivät kasva. Tuota on myös vaikea toteuttaa keikka/urakkaluonteisessa työssä, työssä jossa työpäivän pituuden saattaa määrittää monet ulkopuoliset tekijät tai sellaisessa työssä missä on paljon kausivaihtelua.
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ylipäätään mahdollisimman monella alalla palkkauksen pitäisi perustua tuottavuuteen, ei tehtyihin työtunteihin. Joillakin aloilla henkilökohtaisen tuottavuuden mittaaminen on toki vaikeaa tai jopa mahdotonta, mutta monella alalla mahdollista. Jos palkka tulisi sen perusteella, paljonko on saanut tehtyä, niin työntekijä voisi itse päättää paljonko aikaansa käyttää.

Oma työni on sellaista, että sen tehokas suorittaminen 8 tuntia päivässä (miinus ruokatauko ja kahvitauko) on ainakin itselleni mahdotonta. Tarvitsen paljon muutaman minuutin mikrotaukoja (jolloin esimerkiksi kirjoitan tällaisen viestin jatkoaikaan) ollakseni päivän aikana tuottelias. Työni tuottavuus on helposti mitattavissa, mutta silti olen töissä kuukausipalkalla 37,5h viikossa. Se ei kannusta pitämään näitä mikrotaukoja lyhyinä, koska venynyt tauko ei näy millään lailla palkkapussissa. Jos palkkaukseni perustuisi suoraan siihen, paljonko työtä olen tehnyt, niin luulen että pystyisin 6 tunnissa (mikrotaukoineen) tekemään keskimäärin saman työn kuin nyt 8 tunnissa. Mutta jos pelkästään lyhennettäisiin työaikaa, niin se ei välttämättä automaattisesti nostaisi tehokkuuttani samassa suhteessa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Valtioneuvoston teettämän selvityksen (2019) mukaan tällä hetkellä näköpiirissä olevia suuria työmarkkinoita muovaavia globaaleja megatrendejä on kolme:

1. Digitaalisen teknologian aiheuttama murros (mm. digitalisaatio ja automatisaatio)
2. Globalisaatio
3. Kaupungistuminen

Jos koulutuksessa ja elinikäisessä oppimisessa onnistutaan, monet tulevaisuuden työpaikat voisivat tyoimia 6, 2x6, 3x6 tai 4x6 tunnin työpäivinä. Mutta myös 2,3 tai 4 tunnin päiviä.

Euroopan työ- ja elinolojen kehittämissäätiö Eurofound on tunnistanut 2000-luvulla Euroopassa nousseet uuden työn muodot, kuten työntekijöiden jakaminen, jolloin useampi työnantaja jakaa työntekijän vakituiseen työsuhteeseen tai työtehtävien jakaminen niin, että yksi työtehtävä jaetaan useammalle osa-aikaiselle.

Toisin sanoen, meillä on paitsi tulossa, myös jo käytössä lyhyet työpäivät osa-aikaisen työn yleistymisen myötä. Muutokset ovat jatkossa nopeita. Kun Marin puhuu 6 h työpäivästä, lähinnä taitaa olla kyse julkisen puolen työsuhteista. Työajan lyhentäminen ns. täydellä palkalla julkisella puolella on muistaakseni sekä Vasemmistoliiton että SDP:n hellimä ajatus, vaikka sitä ei suoraan esitetäkään. Marin varmaan avaa jatkossa näkemystään myös tästä. Tukea löytyy silloin hallituksesta ilman muuta. Kansantaloudellisesti asia on monimutkainen, koska lyhentämisellä on niin monenlaisia vaikutuksia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös