Kolme näkökulmaa koulujen suljettuna pysymiseen ja avaamiseen:
1. Perheet ja nuoret, joilla on päihdeongelmia tai jotka kärsivät erilaisista sosioekonomisista ongelmista jo normaalitilanteessa, kärsivät eniten myös poikkeustilasta. Riippuen kunnan resursseista ja koulualueesta näiden määrä tietenkin vaihtelee, mutta suurimmat ongelmat kasautuvat heille, joilla niitä jo ennestään on. Tämä tulee varmasti näkymään tulevaisuudessa korostuneesti, mutta toki näkyisi muutenkin. Nyt ehkä vaaravyöhykkeellä ovat ne, jotka normaalitilanteessa ovat pysyneet pinnalla erinäisten julkisten verkostojen vuoksi, kuten nuorisotyö ja oppilashuolto. Onneksi tämä osuus oppilaista on lopulta pieni, vaikkakin erittäin näkyvä varsinkin yläkoulujen arjessa hiukan koulualueesta riippuen. Heidän näkökulmastaan kouluja ei olisi pitänyt koskaan sulkea ja joillekin heistä koulujen avaaminen pariksi viimeiseksi viikoksi voi tuoda pelastusrenkaan jopa koko loppuelämää ajatellen.
2. Suurin osa nuorista selviää hyvin ja jopa parantaa suoriutumistaan. Osalle etänä opiskelu sujuu erinomaisesti, ja omissakin oppilaissa on selkeitä suoritustason nostajia, kun työskentely-ympäristö on turvallinen oma koti. Tai toisaalta, ympärillä ei ole ketään, jolle voisi esittää rooliaan - näitä ei montaa ole, mutta mieleeni tulee heti eräs aika vaikea oppilas, joka on suoriutunut erittäin hienosti etäjakson aikana ja jolle olen yrittänyt siitä posia myös välittää. Fokus on asiassa, kun ympärillä ei ole yleisöä.
Tietenkin tälle suurimmalle osalle oppilaita merkittävässä roolissa on sosiaalisten suhteiden väheneminen, harrasteiden loppuminen ja mahdollinen liukuma ongelmaiselle puolelle, jos kodin tilanne eskaloituu huonoon suuntaan. Uskaltaisin kuitenkin väittää ilman mitään näppituntumaa luotettavampaa lähdettä, että lopulta se iso enemmistö selviää hyvin tästä ja ehkä jollain tapaa ottaa niitä positiivisia asioita mukaansa tästä poikkeusajasta. Tälle ryhmälle koulujen avaaminen ei välttämättä tuo mitään lisäarvoa sosiaalisen viitekehyksen normalisoitumisen lisäksi sekä siirtymäriittien osalta.
3. Henkilökohtaisesti nautin etäkoulun tuomasta vapaudesta, ihan jo siitä, että saan syödä rauhassa. Työt venyvät helposti iltaan, mutta kun vaimo siirrettiin vuorotyöhön toistaiseksi, on oikeastaan aivan sama, teenkö valmistelevan työn päivällä vai illalla. Digiapu venyttää myös päiviä, mutta taakka on onneksi pääsiäisen jälkeen ollut jo inhimillinen ja toisaalta mulle maksetaan siitä.
Ammatillisesti ajatellen toivon, ettei koulujen avaamista aikaisteta 13.5. aiemmaksi, koska varsinkin päättöarvioinnit ruuhkauttavat noita paria ekaa viikkoa toukokuusta. Ja ennen kuin kukaan tulee muistuttamaan koulun tehtävistä arvioinnin ulkopuolella, niin joo, tiedän ne, mutta arvioinnitkin on tehtävä ja mieluiten näkisin ne tehtävän tällä nyt opettajien itselleen muokkaamalla sapluunalla loppuun. Toukokuun puolivälin jälkeen olen valmis vaikka menemään kouluun takaisin, jos niin päätetään, tosin ymmärrän joidenkin vanhempien kollegojeni henkilökohtaisen huolen terveydestään. Tuon kahden viikon aikana voitaisiin kuitenkin palautella lainakoneet, kerätä kirjat ja rakentaa ns. infra kuntoon syksyksi, ja siitä voisi joillekin oppilaille olla myös hyötyä. Lisäksi jonkinmoinen yhteinen päätöstapahtuma varsinkin ysiluokkalaisille olisi hyvä saada aikaan. Nämä ovat kuitenkin tietynlaisia siirtymäriittejä ja yllättävän tärkeitä hiukan yksilöistä riippuen.