Mainos

Sanna Marinin hallitus

  • 2 677 337
  • 21 453

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
On mielenkiintoinen päätös. Jos eritys lopetetaan 20. huhtikuuta, kymmenet tuhannet uusmaalaiset käyvät sen jälkeen mökeillään Uudenmaan ulkopuolella ja vielä suurempi määrä sukulaisissa.

Pelkäänpä, että paine eristyksen lopettamiseen on niin suuri, että vaikka sieltä tulisi terveysviranomaisten suosituksia jatkaa sitä vielä esimerkiksi parilla viikolla eteenpäin niin hallitus ei tee sitä. Pelkkä keskustan äänivalta ei riitä pitämään sulkuja yllä, jos muut isot puolueet sen haluavat purkaa. Muutaman viikon päästä sitten nähdään mihin tämä ihmisten massavaellus maalle johtaa ja sitten katsotaan miten hallitus tähän vastaa.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Hjallis tykittää aika voimakkaasti tällä videollaan, enkä ihan hirveästi epäile, etteikö voisi pitää paikkaansakkin, tai ainakin pitäisi pitää paikkaansa.


 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Pelkäänpä, että paine eristyksen lopettamiseen on niin suuri, että vaikka sieltä tulisi terveysviranomaisten suosituksia jatkaa sitä vielä esimerkiksi parilla viikolla eteenpäin niin hallitus ei tee sitä. Pelkkä keskustan äänivalta ei riitä pitämään sulkuja yllä, jos muut isot puolueet sen haluavat purkaa. Muutaman viikon päästä sitten nähdään mihin tämä ihmisten massavaellus maalle johtaa ja sitten katsotaan miten hallitus tähän vastaa.

Näin voi olla. Toisaalta demokraattisessa yhteiskunnan ja Suomen tapauksessa perustuslakivaliokunta voi katsoa, ettei edellytyksiä eristämiseen enää ole. Tällöin eristäminen tulee tietenkin päättää, vaikka sen vaikutuksista ei olisi vielä varmuutta. En tiedä miten tämä käsitellään eli meneekö valiokunnan kautta. Hallituksessa vaikuttaisi olevan näkemys, että tulee harkita eristämisen lopettamista, jos suinkin mahdollista. Tässä on THL:n asiantuntijat varmaan mukana. Jos ilman maskeja menee tämä, linjaus olisi mielenkiintoinen.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Hallituksessa vaikuttaisi olevan näkemys, että tulee harkita eristämisen lopettamista, jos suinkin mahdollista.

Tämähän ei ole erityisesti "hallituksessa oleva näkemys", vaan perustuslain ja perusoikeuksien lähtökohta. Perusoikeudet eivät ole negatiivisia vaan positiivisia.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tämähän ei ole erityisesti "hallituksessa oleva näkemys", vaan perustuslain ja perusoikeuksien lähtökohta. Perusoikeudet eivät ole negatiivisia vaan positiivisia.

Näin. Siksi kirjoitinkin:

demokraattisessa yhteiskunnan ja Suomen tapauksessa perustuslakivaliokunta voi katsoa, ettei edellytyksiä eristämiseen enää ole. Tällöin eristäminen tulee tietenkin päättää, vaikka sen vaikutuksista ei olisi vielä varmuutta.

Totta on, että perustuslakivaliokuntaa ei tuohon päättämisen osalta tarvitan, mutta noin muuten mennään demokraattisen yhteiskunnan ja siihen kuuluvien oikeuksien mukaan.

Kullakin hallituksella voi silti olla omia painopisteitä, miten joitakin tulkintoja tehdään. Marinin hallituksessa myös ministerin keskinäiset tulkinnat saattavat poiketa toisistaan, vaikka periaatteessa samasta asiasta on kyse. Näin esimerkiksi Turkin painaessa ihmisiä Kreikan rajalle.
 

Analyzer

Jäsen
Nähdäkseni päätös Uudenmaan sulkemisesta on kuitenkin ennen kaikkea poliittinen ja perustuslaki ei tule tässä suoraan vastaan. Kysehän on siitä, onko sulkeminen kansallisen turvallisuuden kannalta välttämätön. Näin sitä viimeksi asetusta annettaessa perusteltiin.

Siihen onko päätös välttämätön ei ole mitään numeerista mittaria olemassa. Siksi se on hallituksen kokonaisarvion käsissä.

Päätös rajoittaa toki perusoikeuksia, mutta näinhän tässä tapahtuu koko ajan.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Nähdäkseni päätös Uudenmaan sulkemisesta on kuitenkin ennen kaikkea poliittinen ja perustuslaki ei tule tässä suoraan vastaan. Kysehän on siitä, onko sulkeminen kansallisen turvallisuuden kannalta välttämätön. Näin sitä viimeksi asetusta annettaessa perusteltiin.

Siihen onko päätös välttämätön ei ole mitään numeerista mittaria olemassa. Siksi se on hallituksen kokonaisarvion käsissä.

Päätös rajoittaa toki perusoikeuksia, mutta näinhän tässä tapahtuu koko ajan.

Kyllä perustuslaki tulee - juuri siksi, että tässä käytetään valmiuslain käyttöönottoasetuksia, jolloin se tulee joka kerran vähintään jälkitarkastettavaksi (Uudenmaan kohdallahan tosin jälkitarkastus ei ollut lähtökohta, parissa muussa käyttöönottoasetuksessa oli). Hallitus ei tee välttämättömyysperusteen arviointia, vaan nimenomaan PeV, joka perinteisesti tukeutuu asiantuntijoihinsa. Toki poliittisesti siellä voitaisiin jyrätä moniakin asioita, muttei sellaista ole ainakaan sotien jälkeen käytetty kertaakaan.

Välttämättömyysperusteen vaade sisältyy jokaiseen käyttöönottoasetuksen pykälään, mutta merkittävä osahan voimassaolevista rajoitteista on tehty sellaisissa puitteissa, joissa valmiuslakia ei edes tarvita. Tämä jää usein vähälle huomiolle - sitä käytännössä tarvitaan vain, kun perusoikeuksia rajoitetaan. Vaikkapa julkisten tilojen sulkeminen ei ole tätä vaan toteutettavissa muita lakeja soveltaen/normaalina lainsäädäntöprosessina.
 

zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Mikä ihmeen lapsikortti. Sanna Marin ja muut hallituksen nuoret naisministerit kokivat läheltä 90 luvun laman ja sen seuraukset. Sanna Marin saa olla ihmisenä ja pääministerinä tuntellinen ja olla huolissan korona-ajan lapsista. Upeaa että hän näyttää tunteensa ja siten vain lisää luottamusta että ymmärtää heikoimpien asemaa.

Osalla ei tunnu olevan tämän vakavan terveydellisen kriisin aikana mitään tunteita kun kylmästi vaan painetaan päälle väärillä syytöksillä vaikka kuinka yrittäisi parhaansa. Voimia Marinin hallitukselle. Me selviämme tästä hienosti ja olemme kaikessa hallituksen tukena.
No se että muut keinot on käytetty, niin sitten vedotaan lapsiin. Se on alhaisin keino missä tahansa keinopankissa. Hivenen huolissani olen kyllä myös siitä jos maata johdetaan tunnepuoli edellä.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
On mielenkiintoinen päätös. Jos eritys lopetetaan 20. huhtikuuta, kymmenet tuhannet uusmaalaiset käyvät sen jälkeen mökeillään Uudenmaan ulkopuolella ja vielä suurempi määrä sukulaisissa. Ilman mitään suojavarusteita, ilmeisesti. Itävallassa on lievennetty kriisimääräyksiä, mutta ei ilman maskia. Siitä tulee pakollinen lähiaikoina mm. julkisissa liikennevälineissä. Saksa ei ole tehnyt lopullista päätöstä, mutta suunnillen Itävallan tapaan maski saattaa tulla käytöön.

Ja jos eristystä päätetään jatkaa, niin Marin tulee ihan varmasti saamaan kritiikkiä siitä kun kertoi julkisesti eristyksen lopettamisesta.
 

BaronFIN

Jäsen
Marin ei tainnut missään vaiheessa varsinaisesti vedota lapsiin vaan toimittaja kysyi ja Marin vastasi. Onhan se nyt saatana, että alle nelikymppisellä naisella voi olla lapsia ja omaa jotain tarttumapintaa normielämään.

Ilmeisesti vain lapseton pystyy katsomaan nenänvartta pitkin, mutta itse kolmen lapsen (16v, 12v, 7v) isänä pohdin myös millaisen hullunmyllyn tämä aika tulee tuleville sukupolville jättämään ja miten maailma hakee uudet normaalit. Normaalisti jokainen toivoisi, että omien lasten elämä tuttua ja turvallista kuin tähän asteinen elämä eikä niin, että tulevaisuus on dystopia-elokuvien kaltainen avaus ”2020 ihmiskunnan yli pyyhkäisi virussairaus, joka pirstaloi tuotantoketjut ja jätti jälkeensä maailman missä diktaattorit kahmivat valtaoikeuksia teknologisen valvontakoneiston turvin” ja sitten alkaa V - Vendetta. Ei näin.

Samalla tavoin olen itse myös laman lapsi ja toivon, että maa pystyy välttämään aikaisemmat virheet: isäni otti 90-luvun taitteessa D-markkaan sidotun valuuttalainan yrityksensä kasvun tueksi, tuli lama, tuli devalvaatio, firma nurin, lainat niskaan, mies pulloon ja hautaan kuusi vuotta myöhemmin ja jätti perinnöksi nykyrahassa 80k€ velkaa.

Joten näkemys siitä, että laman virheet vältetään on erittäin kannatettava. Toisaalta ihminen jonka vanhemmat saivat pitää työpaikkansa 90-luvulla ei tiedä lamasta yhtään mitään.

Tällä hetkellä on helppoa olla hiljaa, odottaa hallituksen päänavauksia ja sitten ulista miten asioita pitäisi hoitaa. Ei siinä mitään, se on opposition oikeus, mutta haluaisin todellakin nähdä konkreettisia suunnitelmia enkä pelkkää räksytystä miten kaikki on huonosti.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tällä hetkellä on helppoa olla hiljaa, odottaa hallituksen päänavauksia ja sitten ulista miten asioita pitäisi hoitaa. Ei siinä mitään, se on opposition oikeus, mutta haluaisin todellakin nähdä konkreettisia suunnitelmia enkä pelkkää räksytystä miten kaikki on huonosti.
Voisitko vähän valaista nyt minulle, että mitä se oppositio on räksyttänyt ja miten tämä liittyy lapsiin? Minusta oppositio on toiminut koko tämän ajan varsin asiallisesti ja pyrkinyt omilla toimillaan toki osittain haastamaan hallitusta, mutta myös edistämään Suomen etua. Lisäksi jokainen päätös on mennyt eduskunnassa läpi sekä hallituksen, että opposition hyväksymänä.
 

Analyzer

Jäsen
Kyllä perustuslaki tulee - juuri siksi, että tässä käytetään valmiuslain käyttöönottoasetuksia, jolloin se tulee joka kerran vähintään jälkitarkastettavaksi (Uudenmaan kohdallahan tosin jälkitarkastus ei ollut lähtökohta, parissa muussa käyttöönottoasetuksessa oli). Hallitus ei tee välttämättömyysperusteen arviointia, vaan nimenomaan PeV, joka perinteisesti tukeutuu asiantuntijoihinsa. Toki poliittisesti siellä voitaisiin jyrätä moniakin asioita, muttei sellaista ole ainakaan sotien jälkeen käytetty kertaakaan.

Välttämättömyysperusteen vaade sisältyy jokaiseen käyttöönottoasetuksen pykälään, mutta merkittävä osahan voimassaolevista rajoitteista on tehty sellaisissa puitteissa, joissa valmiuslakia ei edes tarvita. Tämä jää usein vähälle huomiolle - sitä käytännössä tarvitaan vain, kun perusoikeuksia rajoitetaan. Vaikkapa julkisten tilojen sulkeminen ei ole tätä vaan toteutettavissa muita lakeja soveltaen/normaalina lainsäädäntöprosessina.

Ilmaisin itseäni kömpelösti.

Kokeilen uudestaan. Toimenpiteen vättämättömyys on hankala todeta tällaisessa tapauksessa. Siihen ei ole numeerista arvioitavaa määrettä.
Jos hallitus on asiantuntijalausuntoihin vedoten tullut johtopäätökseen, että sulkua tulee jatkaa, niin näen hyvin epätodennäköisenä, että Pev sen torppaisi, kerta se on jo sen kerran hyväksynyt.
Tartuntatilanne on kuitenkin rajusti erilainen uudellamaalla edelleen kuin muualla maassa. Ei se ole oleellisesti muuttunut siitä, kun sulku alunperin asetettiin.

Sitä tarkoitan, että kyllä kyse on poliittisesta päätöksestä, koska jos asiantuntijat puoltavat sulun jatkoa niin en näe, että Pev sen tulee torppaamaan. Välttämättömyys on todella hankala määrittää. Säädöksellä on kuitenkin tarkoitus minimoida ihmishenkien menetys.
 

BaronFIN

Jäsen
Poliittinen oppositio on ollut hiljaa myöntyväinen, mutta ei vahingossakaan tule avaamaan peliä miten kriisistä ulos, vaan odotetaan hallituksen esitystä ja, olipa se millainen tahansa (elvyttävä, leikkaava, kiristävä, tukeva), räksytys tulee olemaan mallia ”ettei näin”.

Eikä siinä mitään, se on opposition oikeus, ja suorastaan jopa velvollisuus. Mutta on ilkikurista ilkkua ”lapsiin vetoamisesta”, mutta samalla muistutetaan tulevista sukupolvista jotka maksavat tämän kaiken.
 
Hallitus ei tee välttämättömyysperusteen arviointia, vaan nimenomaan PeV, joka perinteisesti tukeutuu asiantuntijoihinsa.
Kannattaa huomata, että PeV:n kuulemat asiantuntijat ovat valtiosääntöoikeuden asiantuntijoita, joilla ei ole kykyä arvioida toimenpiteiden välttämättömyyttä. Käytännössä hallitus tekee välttämättömyysarvioinnin asiantuntijoiden avustuksella ja PeV tarkistaa perusteluiden kestävyyden ja sen, että asiantuntija-arviot viittaavat sellaisiin olosuhteisiin, joita (valmius)lakia säädettäessä on tarkoitettu.
 

Kyylä

Jäsen
Jos HUS on onnistunut kohtuullisesti suojaimien kymmenien miljoonien hankinnoissaan kuukaudessa, HVK olisi voinut tehdä yhteistyötä. Lisäksi HUS:n hankintakanavat eivät ole erilaisten tuomioita saaneiden käsissä, minkä ainakin itse lasken plussana.
Hienoa kuulla. Minkä yritysten kanssa HUS tekee yhteistyötä?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Poliittinen oppositio on ollut hiljaa myöntyväinen, mutta ei vahingossakaan tule avaamaan peliä miten kriisistä ulos, vaan odotetaan hallituksen esitystä ja, olipa se millainen tahansa (elvyttävä, leikkaava, kiristävä, tukeva), räksytys tulee olemaan mallia ”ettei näin”.

Eiköhän oppositio ole tyytyväinen "kriisistä ulos" nimettyyn ryhmään. Selvitysryhmän puheenjohtajaksi on kutsuttu VTT, työelämäprofessori Vesa Vihriälä. Ryhmän muut jäsenet ovat professori Bengt Holmström, VTT Sixten Korkman ja professori Roope Uusitalo.


Työryhmä tekee esitykset ja niiden pohjalta toivottavasti hallitus etenee. Esityksiä ja etenemistä arvioi myös oppositio. Ihan omasta mielestäni Marinin hallitukselta erinomainen peliliike a) muodostaa työryhmä, b) kutsua raskasta ja osaavaa sarjaa jäseniksi ja c) tilannekartoituksen jälkeen d) pohtia, miten vaurioita voidaan rajoittaa ja ja joilla Suomi palautetaan kestävän kasvun, korkean työllisyyden ja kestävän julkisen talouden uralle.
 

Salama44

Jäsen
En tuosta HVK:n tiedotteesta saa kyllä millään hallitusta syypääksi suojavälinesotkuun.

"Jos saapuneet tuotteet ovat erilaisia kuin tilauksessa määritellyt normaalioloissa tällöin tavarasta reklamoidaan, toimitus kieltäydytään ottamasta vastaan ja esitetään vaatimus oikean tavaran toimittamisesta viipymättä tai kauppasumman palauttamisesta.

Olimme luonnollisesti syvästi pettyneitä ja pahoillamme, että ensimmäinen toimitettu tavaraerä ei ollut tilauksen mukainen ja siitä, että emme ole noudattaneet taustojen tarkistamisessa sitä huolellisuutta, jota on meiltä perusteltua odottaa”, toteaa Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema.

Koronaviruspandemian myötä suojaimiin kohdistuu ennennäkemättömän kova kysyntä: käytännössä lähes jokainen maa pyrkii hankkimaan tavaraa mahdollisimman paljon ja mahdollisimman nopeasti. Suomella on ollut varmuusvarastoissa kansainvälisessä vertailussa runsaasti suojaimia, mutta epidemiatilanteessa niiden kulutus on poikkeuksellisen kova, siksi Huoltovarmuuskeskus on sosiaali- ja terveysministeriön (STM) tukipyyntöihin perustuen viime viikkoina pyrkinyt tekemään kaiken mahdollisen hankkiakseen lisää materiaalia markkinoilta. Suojainten kotimaisen tuotannon laajamittainen käynnistyminen vie vielä useampia viikkoja.

Suojavälineillä on kriittisen tärkeä rooli epidemian leviämisen hillitsemisessä ja hoitohenkilökunnan suojaamisessa. Tästä syystä olemme pyrkineet hankkimaan markkinoilta mahdollisimman paljon suojavälineitä, niin ripeästi kuin mahdollista. Tässä yhteydessä olemme valitettavasti myös poikenneet normaalista hankintaprosessistamme. Näin olemme tehneet kauppoja, joiden osapuolina on ollut tahoja, jotka hankintaohjeemme normaalitilanteessa rajaisivat prosessin ulkopuolelle, sanoo Tomi Lounema.

”Huoltovarmuuskeskuksen hallitus päätti tilata ulkopuolisen tarkastuksen jo tehdyistä kauppatoimista ja siitä, miten niissä on noudatettu voimassaolevia sääntöjä ja ohjeistusta. Päätämme selvityksen perusteella toimenpiteistä, joihin ryhdytään. Lisäksi päätimme, että julkisuudessa olleiden kauppojen osalta hallitus edellyttää toimivan johdon ryhtyvän tarvittaviin toimiin Huoltovarmuuskeskuksen etujen turvaamiseksi ja mahdollisten vahinkojen rajaamiseksi”, sanoo Huoltovarmuuskeskuksen hallituksen puheenjohtaja Ilona Lundström.

Suomeen on tämänhetkisen tiedon mukaan saapumassa lisää Huoltovarmuuskeskuksen tilaamia suojaimia pääsiäisen jälkeisellä viikolla. ”Suojaimille on kuitenkin juuri nyt niin kova tarve, että yhteiskunnan kokonaisedun kannalta meidän on tehtävä kaikki voitavamme, että maahan saadaan mahdollisimman paljon ja mahdollisimman nopeasti suojaimia ennen kuin kotimainen tuotanto käynnistyy. On kuitenkin selvää, että meidän on jatkossa oltava tarkempia niiden osapuolten valikoinnissa, joiden kanssa kauppoja teemme”, Lounema toteaa.

Huoltovarmuuskeskus on hankintojen osalta itsenäisessä vastuussa vastaten niiden suunnittelusta ja organisoinnista sekä mahdollisista virheistä.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Mies on mokannut, pyytänyt anteeksi ja kertonut rehellisesti mitä tapahtui. Eronnutkin vielä kaiken lisäksi.

Lyöminen on täten syytä lopettaa. Nolo virhe, jollaista ei tuossa asemassa saa tehdä. Mies on kuitenkin virheensä jälkeen kantanut vastuunsa, niin täysimääräisesti, kuin on kohtuullista odottaa. Hallitus ei tähän ole syypää ja heidän haukkumisensa ei ole mitenkään perusteltua.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
 

teppana

Jäsen
Mies on mokannut, pyytänyt anteeksi ja kertonut rehellisesti mitä tapahtui. Eronnutkin vielä kaiken lisäksi.

Lyöminen on täten syytä lopettaa. Nolo virhe, jollaista ei tuossa asemassa saa tehdä. Mies on kuitenkin virheensä jälkeen kantanut vastuunsa, niin täysimääräisesti, kuin on kohtuullista odottaa. Hallitus ei tähän ole syypää ja heidän haukkumisensa ei ole mitenkään perusteltua.

Eipä enää tosiaan mitä hyötyä ole julkista sakinhivutusta antaa. Aika räikeä virhe, mutta tavallaan ymmärrän kun paineessa toimitaan niin harkintakyky saattaa pettää. Itse vähän ihmettelen näitä isoja maksuja kun suoritetaan kaupan osapuolelle etukäteen. Jos kyseessä on aiempi kumppanuus niin silloin tuon jollain tavalla ymmärtää. Mutta ulosotossa velkaisena oleva pikavippiTJ hämärällä taustalla pitäisi panna etukäteismaksut jäihin. Jos tuotetta ei saada maksamatta vajaata 5 miljoonaa euroa etukäteen niin sitten sitä ei saada. Saapa nähdä tuleeko rahat takaisin missä määrin. Tai no, ehkäpä ne suojavarusteet menee käyttöön eikä niitä tarvitse palauttaa. Tässä tapauksessa Tiina Jylhä ja Onni Sarmaste ovat saaneet suht hyvän kaupan keploteltua itselleen.
 

Salama44

Jäsen
Onni Sarmaste puhuu potaskaa kun väittää ettei suojaima tilattu sairaalakäyttöön. HVK:lla oli se tieto. Sosiaali ja terveysministerö tilasi oikeita suojaimia. Virheet on tehty HVK:n puolella ja siksi se on Louneman eron lisäksi hyllyttänyt kaksi johtajaansa ulkopuolisen tutkimusten ajaksi joka valmistuu huomenna.

Lainaus Iltasanomien artikkelista:

"Sarmaste väitti sunnuntaina, että HVK olisi tiennyt, mitä oli tilaamassa eikä hänen toimittamiensa suojaimien ollut tarkoituskaan olla sairaalakäyttöön soveltuvia. STT:n näkemistä asiakirjoista kuitenkin ilmenee, että suojainten luokituksen piti olla sairaalakäyttöön soveltuva FFP2."

Tässä on kyseessä HVK:n ja tämän hämäräostajan virheiden ketju ja Sarmaste taitaa olla persujen kannataja kun yrittää vierittää omat virheensä tässä kriisissä hyvin toimineen Suomen hallituksen niskaan. Suomen hallituksella ei ole näihin virheisiin osaa eikä arpaa. Jos Perussuomalaiset lähtevät vielä tätä toimintaa ja näitä hämähankitoja puolustamaan usko siihen pieneenkin yhteistyönahdollisuuteen heidän kanssaan joskus tulevaisuudessa menee kokonaan.

 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Napautin tämän osan demariketjusta tänne, koska koskee koko hallitusta ja erityisesti tietenkin Haataisen ja Marinin osalta:

Rinteellä ei kyvyt riittäneet kuin noin puoleksi vuodeksi hallituksen johtamiseen. Paateronkin piti erota, kunnes koki ihme parantumisen. Riittääkö hänenkään kyvyt toimimaan ministerinä? Ainakin kerran on jo ollut itsekin sitä mieltä, että ei riitä. Nyt vielä kirsikkana kakunpäälle tämä huoltovarmuuskeskuksen case, jossa ministeri Haataisenkin toimet (toimettomuus) voidaan vähintäänkin kyseenalaistaa. Huoltovarmuuskeskuksen johtaja Lounema oli hänkin demareiden nimittämä mies.

Täytyy sanoa näin opposition kannattajana, että Marin ja Haatainen toimivat erittäin nopeasti. Saattaa olla, että heillä oli jo tietoa enemmänkin. Jo ennen pikatutkinnan päättymistä yksi on ykköspomo on pakotettu eroamaan ja kaksi johtokunnan jäsentä hyllytetty. Sanoisin, että asiallista reagointia, kun tietoa oletettavasti on enemmän kuin julkisuudessa.

Huomenna ulkopuolinen selvitys valmistuu ja kaiketi julkaistaan ainakin osin huomenna tai lähipäivinä. Sen jälkeen on mahdollisuus tehdä syvempää arvioita. Mutta kyllä HVK-ongelman hoitaminen tähän asti (su ilta) on ollut lähellä kiitettävää Marinin hallituksen toimesta.

Ei näitä ole kiva kirjoitella. Haukkusin mielelläni. Syyttäisin. Vaatisin eroa. Mutta jos faktoissa pyrkii pysymään, onhan hyvin Marin/Haataiselta hoidettu toistaiseksi.

e: päinvastoin kävi Marinilla sitten väittelyssä varautumisesta, jota ilmesi mm. kuuden suurimman kaupungin kirje. Se ei mennyt putkeen, kuten aiemmin avasin, ja pidän sen osan erillisenä HVK-tilaussotkusta.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös