Hieman outo oli Marinin haastattelu tällä kertaa. Marin ottaa jälleen esille sen, että moni toimija on varautunut asianmukaisesti, mutta osa ei. Nyt Marinin mukaan jotkin tahot pyrkivät syyttämään hallitusta tai jopa elinkeinoelämää omasta heikosta varautumisestaan.
Sormi osoittaa Helsingin pormestari Jan Vapaavuoreen. Mutta ei yksin häneen. Suomen kuuden suurimman kaupungin johtajat toivat yhteisessä vetoomuksessaan esille sen, että globaalissa pandemiatilanteessa päävastuu suojavarusteiden riittävyydestä on valtiolla. Julkilausuman ovat allekirjoittaneet Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori, Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, Tampereen pormestari Lauri Lyly, Turun kaupunginjohtaja Minna Arve ja Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen.
Pääongelmana on kaupunkien mukaan suojamateriaalipula, eikä ministeriön esittämä logistiikkapula. Pelkästään Helsingin tarve on noin 200 000 perusmaskia päivässä. Kun pääkaupunkiseudulla varmuusvarasto on keskitetty HUS:n alaisuuteen, esimerkiksi noin 4 kk määrä (vaatimus 3-6 kk) oli perusmaskien osalta vain Helsingin kaupungin osalta luokkaa 24 miljoonaa. Tällaisia määriä ei ole, koska sekä valtion varmuusvarastoissa että HUS:n alueella käyttöä ei ole suunniteltu näin suureksi.
Helsingin Sanomat kirjoitti eilen, että Suomessa valtion lähtötilanteen piti olla hyvä. Näin vakuutettiin pääministeri Sanna Marinia myöten. Toisin kuin monilla muilla mailla, Suomella on kansallinen huoltovarmuusvarasto. Lisäksi terveydenhuollon laitoksilla pitäisi olla varastoissa 3–6 kuukauden normaalikäyttöä vastaava määrä suojatarvikkeita.
Helsingin Sanomat tuo esille lukuja ja toteaa niiden perusteella, että se määrä maskeja, joita Huoltovarmuuskeskuksella oli varmuusvarastossaan viikko niiden avaamisen jälkeen, ei näissä oloissa riittäisi maan tarpeisiin edes yhdeksi päiväksi.
Mutta Marin nostaa silti erityisesti Helsingin, mutta myös muut kaupungit esille moitteissaan. Ne kuitenkin hoisivat tilanteensa valtiota paremmin. Tästä valtion heikosta varautumisesta ei voi Marinia juuri syyttää, vaan hänen edeltäjiään. WHO on naulinnut kaikki valtiot heikosta valmistautumisesta. Syystä, oletan.
Mutta siitä voi Marinille miinukset antaa, että hän väittää Suomen varautuneen (HS:n tiedot) hyvin, vaikka näin ei todellisuudessa ole. Ja myös siitä, että Marin nostaa suuret kaupungit edelleen esille, vaikka ongelmat koskevat kaikkia muitakin. Myös häntä itseään, ainakin sanomisten osalta.
Marin on ollut läpi kriisin hyvä. Osaltani tämä on ensimmäinen haastattelu, joka sai ihmettelemään, miksi hän puhui kuten puhui.
"Moni toimija on varautunut asianmukaisesti, mutta osa ei. Nyt jotkin tahot pyrkivät syyttämään hallitusta tai jopa elinkeinoelämää omasta heikosta varautumisestaan"
Ei hän yksilöi haastettelussa ketään. Ei hän mainitse Helsinkiä. Joten itse en osaa ainakaan sanoa keitä hän tarkoittaa. Ehkä ne jossain vaiheessa tulevat ilmi.
"Tietenkin vastuu on meillä kaikilla. Se on hallituksella mutta myös kunnilla, sairaanhoitopiireillä ja yksityisillä toimijoilla."
Näin se vaan on. Hallituksen rooli nousee poikkeustilanteessa, mutta ei se pyyhi pois muiden toimijoiden vastuuta.